Sivu on sinkuille, mutta minä olen nuori leski.
Avopuolison kuolemasta on aikaa vajaa vuosi, ja olen kohdannut aivan ihanan ihmisen jonka kanssa haluaisin yrittää uutta elämää.
...mutta miesvainajan suku ja osa omaanikin on aivan kauhuissaan!!! Että nyt jo...ja että ylipäätään edes harkitsen asiaa...ja sehän olisi aivan väärin lapsia kohtaan jne...
KENEN ELÄMÄÄ ELÄN???????
Muilla samoja kokemuksia?
t. ella
Avopuolison kuolemasta on aikaa vajaa vuosi, ja olen kohdannut aivan ihanan ihmisen jonka kanssa haluaisin yrittää uutta elämää.
...mutta miesvainajan suku ja osa omaanikin on aivan kauhuissaan!!! Että nyt jo...ja että ylipäätään edes harkitsen asiaa...ja sehän olisi aivan väärin lapsia kohtaan jne...
KENEN ELÄMÄÄ ELÄN???????
Muilla samoja kokemuksia?
t. ella
Vastaukset 8
Vanhimmat
se suvulle kuuluu ,,,pistä välit poikki ,jos jos et saa elää omaa elämääsi...
Missään ei ole faktana sanottu, kuinka kauan puolison kuoleman jälkeen pitäisi odottaa uuden suhteen tulla. Kaikki on suhteellista ja olemme yksilöitä me pienet ihmispolot täällä. Huomisesta ei tiedä kukaan! Jos oikeaa iloa kohtaat, niin anna palaa vaan. Elä itsellesi....elämä on paljon lyhyempi, kuin ymmärrämmekään.
terv. saman läpikäynyt
hei Ella,
niin aikas paha aikoja on mennä määrittelemään...
omalla kohdallani tapahtui seuraavaa: jäin leskeksi loppu vuodesta -02, aloitin seurustelun heinäkuussa -03 ja yhteen muutimme maaliskuussa -04. toisen avioliitto päättyi virallisesti elokuussa -03....oli hänen toinen.
Nyt jälkeenpääin kun aattelen tilannettani, olin toiminut liian nopeasti uuden suhteen luomisessa. Oliko sitten jotain pelkoa, etten pärjäisi poikieni kanssa kolmistaan olivat seurustelun alkaessa 4- ja 5-vuotiaat.
Vein jollain tavalla lasteni äidin "haamun" mukanani uuteen liittoon...
Jos olet selvittänyt "pääsi" etkä hae seuraa sen takia ettet pärjäisi lastesi takia ja tunteesi ovat oikeat ja toinenkin osapuoli on valmis hyväksymään sen että lastesi isä tulee kulkemaan mukana aina jollain tavalla....
Elät kuitenkin omaasi ja lastesi elämää...
Oma avioliittoni päättyi viralliseen eroon 17,3,06.
"KENEN ELÄMÄÄ ELÄN???????"
Siinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään.
Älä anna toisten määrätä elämääsi. Itse sinä tiedät, koska olet valmis. Suruajalle ei ole olemassa määräaikaa, vaikka jotkut niin kuvittelevat ja luulevat voivansa toiselle luulonsa ainoana oikeana totuutena kertoa.
Ole sovinnollinen sukua kohtaan, mutta pidä oma pääsi. Jos joku on niin tollo, että ei sopeudu sinun oikeuteesi elää omaa elämääsi, toivota hänelle hyvää loppuelämää ilman sinun kuulumistasi siihen. Suurin vääryys, mitä voit lapsillesi tehdä, on se, että kieltäydyt elämästä ja rakkaudesta.
Heittää mielipidettä tässä melko suppean "otoksen" pohjalta, mutta kuuluu nyt kuitenkin ystäväpiiriini leskinainen, joka teki elämästään hyvän sattuneen jälkeen. Näyttäisi myös siltä, että lasteni äidistä tulee "parempi" ihminen kunhan nyt ensin toipuu ihastushuumasta :)
Voimia sinulle ja ANNA MENNÄ TÄYSILLÄ onnea teille
...oma itsesi ja kuuntele sydäntäsi.
Ei missään ole kerrottu, eikä määrätty suruaikaa puolison menetyksestä.
Nyt jos olet löytänyt uuden romanssin, niin anna sydämmen määrätä...
Et selkeästikään kunnioita edesmennyttä miestäsi. Häpeämätön ja itsekäs...
Niin, monen on sivusta helppoa arvostella, sen olen huomannut. Naurettavaa on se, että miehen kuoltua hänen muistoaan pitäisi kunnioittaa vaikka hän elinaikanaan olisi jättänyt perheen huomioimatta ja ollut itse todella epäitsekäs!
Lasten vuoksi yritän kunnioittaa ja tehdä muistoista kauniit, mutta omaa elämääni en jätä elämättä. Tahdon vielä rakastua ja saada lisää lapsia! Ja toivon tämän suhteen kestävän... enkä tahtoisi enää tulla jätetyksi!
-ella-