Vaikka seurustelen, niin silti haen huomiota muilta miehiltä, haluan aina näyttää hyvältä ja kääntää katseita, niin yleensä käykin.
Nykyiseltä (ja ensimmäiseltä) kumppanilta en saa tarpeeksi huomiota ja hellyyttä, pusuakin joutuu nykyään ruinaamaan, vaikka se itse aina jaksaa yrittää seksiä, mut ei voi ikinä vain halata mua ja silittää, antaa hellän pusun ja vain olla. Kun yritän itse halailla sitä niin se heti tunkee käsiä mun jalkoväliin. Itse vaan olen aina sen kimpussa antaamassa pusuja ja halailen ja se on vaan välinpitämätön.
Olen todella kyllästynyt koko hommaan. Ollaan puhuttu sen kanssa tästä ongelmasta ja se kertoi ettei osaa näyttää tunteita ja olla hellä. Luulisin että tämä johtuu siitä että se kasvoi ilman isää eikä sen takia oppinut ilmaisemaan rakkautta kumppania kohtaan..? Kun ei sen äiti seurustellutkaan kenenkään kanssa.. Mulla taas on erilainen ongelma, mun isä usein kohteli mua huonosti, haukkui ja aliarvioi, ei ikinä kehunut eikä sanonut rakastavansa mua, jossain vaiheessa inhosi mua, kun olin murrosikäinen.
Uskon että ongelmani johtuvat juuri siitä etten saanut isältä rakkautta, joten haen sitä epätoivoisesti miehiltä. Onko meidän suhde tuhoon tuomittu? Ollaan oltu vuosi yhdessä eikä tilanne muutu mihinkään. Poikaystäväni tuntuu olevan niin kylmä, vaikka puhuu ihan muuta, sanoo rakastavansa mua, ja tiedän sen kyllä, mut ei vaan osaa näyttää tunteita..
Löydänkö ikinä miehen joka antaa mulle niin paljon rakkautta, välittämistä ja huomiota, jota tarvitsen, että olisin onnellinen?

Vastaukset 10
Vanhimmat
Vaihda parempaan, esim minuun. On helvetin väärin, että minunkaltaiset ovat sinkkuja. Minä haluaisin pitää naista sylissä, kainalossa, lähellä. Harrastaa seksiä, pusuttelua ja olla yhdessä. Viedä vaikka meren äärelle.
Miksi meitä ei huolita?
teissä ei ole POTKUA tarpeeksi!!!!!
silti valitetaan kun ei ole sitä mitä me tarjottaisiin.
No ihan miten vaan..
meidän suhteessa on vähän samanlainen tilanne ollut jo useamman vuoden ajan..urhoollisesti olen jaksanut..yritä keskittyä suhteessa muihin asioihin..mieti mikä muu teidän suhteessa on hyvää..mun mieheni ei osaa näyttää tunteitaan jne. vaikka onkin saanut välittämistä ja rakkautta molemmilta vanhemmiltaan aiemmin.
Olen saman ikäinen kuin sinä
Haen myös jonkinlaista huomiota miehiltä ja saan tottakai ehkä kuitenkin hieman itseäni vanhemmilta (en oikein tule toimeen oman ikäisteni kanssa ja pelkään nuoriso porukoita hieman). Isäsuhteeni oli lapsena etäinen mutta kaikesta huolimatta jäi isästä "hyvä kuva", vaikka se joskus retuutti humalassa pitkin kämppää letistä ja hakkasi äitiä mutta minkäs sille olisi pentuna voinut.
Isä kuitenkin on ollut tukenani vanhemmalla iällä vaikka hänen mielestään lukio olikin pellejen touhua enkä minä osaisi siellä mitään;D
Olen naimisissa eikä miehelläni ole ollut moneen vuoteen isää hän kyllä pusuttaa ja runoilee tms romanttista ottaa tarpeeni huomioon esim kaupassa käydessään mutta seksiä saa olla kinuamassa kun ei minulle riitä se kaksi kertaa viikossa jolloin mies mielestään haluaa seksiä.
Minusta on vain niin mukava kuulla muiden miesten kehuvan ulkonäköäni keskustelu taitoani ja mitä nyt milloinkin seksiä en toki keneltäkään hae ja jos joku tarjoutuu niin kieltäydyn, koska kunnioitan miestäni tosin hänen seksittömyytensä (siis tunnen häneen fyysistä vetovoimaa mutta se ei riitä saamaan häntä siihen tilaan, että seksi olisi mahdollista, häntä väsyttää liiaksi työt.)
Nyt tosin olen ihastunut oikeasti miehen kaveriin enkä osaa sanoa miten hän minuun tuntee mutta uskon pääseväni tästä ihastuksesta ohi, koska kuitenkin meillä on kaikista erimielisyyksistämme ja "seksittömyydestä" huolimatta rakastava ja hyvä suhde. Vaikka joskus kihelmöikin kun hänen kaveriinsa törmää "vahingossa" tai muuten koskettaa. Avioliitto on kuitenkin se mihin voi rakentaa eikä sitä pidä siis tuhota yli määräisillä suhteilla, vaikka muiden miesten huomiosta nauttisikin;D
mistä teitä saa? Siis seksinnälkäisiä.
Pysy vielä siellä mamman hameen alla.
...
Niin no en nyt vielä ihan nymfo ole mutta joka päivä ja ilta pitäisi saada... Miehelle riittää kerran/pari viikkoon tosin se on ymmärrettävää kun hänellä on raskas työ...
Sitä en tiedä missä seksin nälkäisiä pyörii... Nuorissa naisissa varmasti on paljon halukkaita kilteissäkin tytöissä;D
Sinun täytyy ensin löytää onni omasta itsestäsi ja käsitellä huono isäsuhteesi ja huono itsetuntosi. Ei sinua kukaan mies paranna. Pettymykset suhteissa tuntuvat vain entistä pahemmilta mitä kauemmin jatkat noin.