Voisiko joku nuori miniä kertoa minulle millainen on hyvä anoppi? Oma anoppini kuoli ainoinaan miltei heti kun menin naimisiin, niinpä en voi sanoa että minulla on hyviä tai huonoja kokemuksia anopista!
Vanhin poikani muutti juuri tyttöystävänsä kanssa avoliittoon, joten olen hieman ymmälläni miten anopin pitäisi käyttäytyä. Olenko etäinen etten vain puutu liikaa asioihin, mitä jos se tulkitaankin etten pidä miniä kokelaasta...??? Jos olen enemmän yhteyksissä, olenko liikaa tuputtautuva anoppi??? Apua tämä on vaikeaa.
Tyttöystävä on aivan ihana asiallinen tyttö, mutta niin kovin ujo ja vaikea löytää yhteistä puhumista.Ja (valitettavasti miniän kannalta) minun ja esikoispoikani välit ovat erittäin läheiset, ehkä olen hieman "italialainen mamma" -tyyppiä!
Mutta olen tehnyt itselleni selväksi etten häiritse heidän elämäänsä, antaa heidän löytää oma tiensä, neuvon jos kysytään. Lapset ovat vain lainassa, ymmärräm että irti päästäminen kuuluu elämään.
Vanhin poikani muutti juuri tyttöystävänsä kanssa avoliittoon, joten olen hieman ymmälläni miten anopin pitäisi käyttäytyä. Olenko etäinen etten vain puutu liikaa asioihin, mitä jos se tulkitaankin etten pidä miniä kokelaasta...??? Jos olen enemmän yhteyksissä, olenko liikaa tuputtautuva anoppi??? Apua tämä on vaikeaa.
Tyttöystävä on aivan ihana asiallinen tyttö, mutta niin kovin ujo ja vaikea löytää yhteistä puhumista.Ja (valitettavasti miniän kannalta) minun ja esikoispoikani välit ovat erittäin läheiset, ehkä olen hieman "italialainen mamma" -tyyppiä!
Mutta olen tehnyt itselleni selväksi etten häiritse heidän elämäänsä, antaa heidän löytää oma tiensä, neuvon jos kysytään. Lapset ovat vain lainassa, ymmärräm että irti päästäminen kuuluu elämään.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ole vain oma itsesi! Minulla on mukava anoppi, joka myös on hyvin läheinen poikansa kanssa. Asumme samalla paikkakunnalla, joten käymme noin kerran viikossa anoppilassa kylässä, syömässä ja muuten hän soittelee poikansa kanssa muutaman kerran viikossa. Muutimme juuri yhteiseen asuntoon poikaystäväni kanssa ja olemme saaneet apua mm. verhojen ompelussa anopilta. Otan mielelläni neuvoja vastaan anopiltani, vaikka hän ei niitä tietoisesti hirveästi jakelekaan, vaan antaa meidän hoitaa omat asiamme tavallamme. Tietysti riippuu paljon ihmisestä, kokeeko neuvomisen tungettelevana. Esim, oma äitini mielellään opastaa meitä aikuisia ihmisiä liikaakin ja tästä varsinkaan aluksi poikaystäväni ei juurikaan perustanut, mutta nyt tietää että äitini nyt vaan on sellainen ja tarkoittaa vain hyvää "ohjeillaan". Ja todellakaan äitini asioihin puuttuminen ei johdu siitä, että hän ei pitäisi poikaystävästäni! Jos miniäsi on kovin hiljaista tyyppiä, niin voi olla vaikea tietää, mitä hän ajattelee asioista ja sinusta. Itseltäni taas "näkyy naamasta" vähän turhankin suoraan kaikki tuntemukset. :/
Lyhyesti: Mielestäni "hyvä anoppi" puuttuu terveellä tavalla nuoren parin elämään, antaa neuvoja, mutta ymmärtää, että joskus pitää saada tehdä omat virheet itse. Tarjoaa apuaan, mutta osaa myös tukea taustalta.
Hei.
Löysin Googlella tämän.
http://www.terhi.info/keskustelut/viewtopic.php?p=34089&highlight=&sid=c87502ea499b788f75a0aebf29228cd7
Asiallista ja kiihkotonta keskustelua, anopista - miniään ja oloon mummuna.
Kiitos vastauksista. Itse kun en varsinaisesti tosiaan ole saanut olla miniä, niin en oikein tiedä mikä on hyvä tapa aloittaa anoppius! Tuosta linkistä löytyi paljon keskustelua myös "mummoudesta"... täytyy sanoa että se on onneksi vielä minulla kaukainen ajatus (nuoret opiskelevat) ja siksi sanon onneksi, koska tuntuu että nyt vasta oma 20 vuoden lasten kasvatus urakka on ohi ja haluan nauttia omasta itsekkäästä ajasta, en osaa ainakaan vilpittömästi tarjoutua lapsenhoitajaksi, omien lasten kasvatus miehen ollessa jatkuvasti matkatöissä oli ihan tarpeeksi urakkaa!
Mutta ehkä se mieli sitten joskus muuttuu,turha kuitenkin siitä murehtia vielä!
"--minun ja esikoispoikani välit ovat erittäin läheiset--"
Hmm, minua miniänä tämä lausahdus huolestuttaa...
Hyvä anoppi ymmärtää sen, että kun lapselle ilmestyy oma rakas kumppani, niin äidin ja pojan välit normaalistikin viilenevät. Tärkein on nyt se oma kulta, eikä oma äiti.
Siitä kun lähtee, niin hyvin sujuu anoppius! :-)
Ei ne välit mihinkään viilene, samanlaisina pysyvät, vaikka ei niin tiiviisti yhteyttä ehkä pidetä.
Jos miniä on mustasukkainen ja omistushaluinen, voi tulla hetken paussi, mutta alkuhuuman jälkeen poika palaa ihan itsekseen.
Pahimmassa tapauksessa tuollaiset ajatukset karkoittavat miniän pojan sydämestä. Kokemuksesta voin sen sanoa.
Selvennykseksi läheisyydestä: olemme persooniltamme hyvin samanlaisia, ajatuksen kulku on hyvin samaa rataa menevä, tiedämme usein mitä toisen mielessä liikkuu.Voin verratta nuorempaan poikaani, joka on miltei aikuinen, hän on myös yhtä rakas, hän on vain on persoonaltaan kuin isänsä, siis hyvin erilainen kuin minä.Uskokoon ken haluaa, persoonamme rakentuu ainakin osiltaan perimään!
Se että olemme läheisiä, EI tarkoita että olen äiti jonka elämä täyttyy pojasta ja että nyt en uskalla laskea irti kun elämä olisi tyhjää sen jälkeen ja että kokisin että tyttöystävä ottaa minun paikan. Ei sentäs, tyttöystävä on tyttöystävä ja äiti on äiti! Kannustin poikaa hellästi pois kotoa muuttamaan. Olen aina sanomut että maailma on teille avoinna, menkää ja kokekaa!
Minulla on armas oma ukko, jonka kanssa odotamme aikaa olla taas kahdestaan ( =tosin koira lauman jatkeena).
Tämä on mielenkiintoinen keskustelu,asiat voi todella nähdä/kokea näköjään niin usealla tavalla!
"--poika palaa ihan itsekseen."
?
Minne palaa? Takaisin äitin helmoihin?
No, sinne tommonen lälläri kai kuuluikin.
Olisi ottanut tyttöystävänsä huomioon ja jättänyt äippänsä vähän vähemmälle.
ymmärtää. Puhuit välien viilentymisestä. Tarkoitinkin juuri tuota, välit palaavat ennalleen. Äidin helmoihin? Miksi ihmeessä, aikuinen ihminen.
Jos tapaat elämäsi aikana oikean rakkauden, opit tietämään, että rakkaus on antamista, ei ottamista. Miksi ottaa rakkaaltaan tärkeitä ihmisiä pois.
Ensin yritetään vieroittaa kaverit, sitten vanhemmat. Miehillä on omatkin aivot, huomaat senkin kun ensin kasvat isoksi.
Itselläni on sama tilanne. Anoppia en ehtinyt nähdä ollenkaan. Kuoli seurustelumme alkuaikana. Siskoillani on mukavat anopit ja olen ollut vähän kateellinen heille. Just sellasia et auttavat mutta eivät tuppaa liikaa. Ekakertalaisena vuosia sitten opettelin minäkin. Se suhde kuitenkin katkesi, kun erosivat. Oli vähän liiankin läheiset välit miniään. Nyt olen paljon varovaisempi. Moni pienen lapsen vanhempi varmaan on kiitollinen lapsenhoito avusta. Itsellä on kyllä vähän samanlainen ajatus kuin sinulla ett olen jo "tarpeeksi" hoitanut. Oma mieheni teki yrittäjänä pitkää päivää ja 3 pienen pojan äitinä oli raskasta. Pari ystävääni on tullut mummuksi ja ne kyllä hurahti niin täysin ett.. tiedä kuinka käy.
Niin - miehillä on omat aivot. Miksi sitten syytät miniää/tyttöystävää siitä, että muka vieroittaisi ystävistä tai vanhemmista? Koska mies ajattelee omilla aivoillaan, eikös se silloin ole miehen oma valinta, jos paneutuu parisuhteeseen toviksi...?
Muuten olen kyllä ihan samaa mieltä - rakkaus on antamista eikä toisen pakonomaísta omimista itselleen. :)
kanssasi samaa mieltä, että kyllä oma poika pitää välit läheisenä äitiinsä, vaikka miniä yrittääkin dominoida,että niin meillä..
s e l v ä s t i ja juurtajaksain, mistä on ja varsinkaan EI ole kysymys äiti ja poika suhteessa. Luulisi sen nyt selviävän niillekin miniöille, joita se mustasukkaisuus niin kovasti riivaa.
Ei äidin ja anopin todella enää tarvitse emona touhuta aikuiselle lapselleen (ja tämän perheelle) mutta hyvät miniät, rakkaus silti - todellakin säilyy ! Mikä siinä on niin vaikeaa ?
syyttää ketään mistään. Ajatukseni oli vain todeta, että joka noin ajattelee, kaivaa tietämättään itselleen kuoppaa.
Eikä siinäkään ole mitään vikaa, että paneutuu parisuhteeseen. Parisuhde ilmanmuuta vaatii aikaa toimiakseen. Silti, ei pidä pyrkiä mitätöimään miehelle tärkeitä ihmisiä.
ei ole oikein, eipä mulla paljon näistä asioista ole kokemusta, mutta tuo mitä sanoit on väärin,
viileneekö omat välisi isääsi tai yleensä perheeseesi, kun tapasit miehesi?
ajatukset. Oma isäni on kuollut 20vuotta sitten, mutta aivan yhtä iso pala sydämestä kuuluu hänelle edelleen.
...tahtoisi vieroittaa kumppaniltaan kaverit ja vanhemmat? Sairasta.
Minä en tarkottanut välien viilenemisellä mitään tuollaista vierottamista: lähinnä tarkoitin vain sitä, että kun rakkauden huumassa poika ja kultansa syventyvät toisiinsa, niin VÄKISINKIN oma mamma jää hieman taka-alalle. Tottakai rakkaus ja välit säilyy, vähenee vain yhteydenpito jne... Sitä tarkotin, kirjoitin kai hieman huolimattomasti. Sori, jo tuli pari anoppia silmille.
Hassua, että joku fiksu aikuinen anoppi edes kykenee ajattelemaan tuollaista, että vieroittaa kaverit jne... Eikö ole aika omistushaluinen tuollanen ihminen itse, kun tulee edes mieleen tuollainen vaihtoehto. Miksi kukaan miniä tahtoisi miehellensä pahaa?
Ja hei, oon ihan iso tyttö jo. Ja väärin: jokaisella miehellä ei ole omia aivoja. Sen olen jo ehtinyt huomata... Toiset tarvii sen vahvan naisen rinnallensa. Ja sekös omistushaluista äitiä harmittaa?!
Samaa täällä, mies yrittäjänä 19 vuotta, kotona ei paljoa näkynyt, "yksin" päivittäisen poikien kasvatuksen tein oman palkkatyön ohessa. Joten nyt katson että kun ovat aikuisia, niin en ala enää paljolti lapsia hoitamaan. Mutta kuten sanoit, eihän sitä tiedä miten sitä joskus "hurahtaa"...
Minä ymmärrän mitä tarkoitat sillä, että rakkauden huumassa oma mamma jää hieman taka-alalle. Johan se sanotaan jo Raamatussakin:
"Sen tähden mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." ;-)
Viisas miniä ymmärtää, että äiti on aina äiti, elämän loppuun saakka, eikä sitä mikään voi muuttaa. Viisas anoppi tietää tämän myös, mutta ymmärtää samalla, että lapset kasvavat ja sen myötä suhteet muuttuvat. Äitiyteen kuuluu mielestäni myös lasten valitsemien puolisoiden hyväksyminen. Se, että automaattisesti pitää lapsen kumpania dominoijana ja uhkana, ei ole tervettä. Olkaa aikuisia, antakaa lastenne elää omaa elämäänsä, hyväksykää heidät ja heidän lapsensa. Silloin saatte mahdollisuuden auttaa ja osallistua seuraavan polven elämään.
"Se, että automaattisesti pitää lapsen kumpania dominoijana ja uhkana, ei ole tervettä.
Täysin samaa mieltä kanssasi.
Monikohan tämän palstan miniä on juuri tällaisen sairaan anopin kynsissä, se kamala domina ja uhka? Veikkaan, et aika moni...
Ole vain oma itsesi. Tyttöystävän hiljaisuus voi olla vain alku ujoutta. Onhan tilanne uusi hänellekkin. Kun he tulevat käymään pyydä vaikka auttaman jossain hommassa keittiöön tai kun käyt heillä kysy voisitko auttaa jotenkin. Tunnustele varovaisesti, kyllä se tyttö vähitelleen alkaa juttelemaan kun tutustuu ensin paremmin.
Kun kyselet kuulumisia niin muista käyttää sanamuotoa Te, sillä he ovat nyt pari. Itseäni ärsytti oma anoppini, joka aina soittaessaan pyyti mieheni puhelimeen ja kyseli tältä kuulumisia ( minä olisin voinut kertoa samat asiat anopille kuin miehenikin). Hän usein kohdisti sanansa miehelleni esim. oletko menossa sinne tai ostitko sen auton. Minusta olisi pitänyt sanoa oletteko ja ostitteko koska parisuhteessa tehdään asioita yhdessä. Osoita että pidät heitä parina.
Mitä tulee poikasi ja sinun läheisiin väleihin, niin siinä ehkä voisit hieman ajatella. Anna poikasi näyttää suunta miten hän haluaa pitää niitä välejä yllä. Hillitse hieman sitä "italialais mammaa" :) Yhteyttä saa ja pitääkin pitää lapsiin. Sano olevasi käytettävissä jos tarvitsevat neuvoja tai apua, muta älä tyrkytä. Jos eivät tarvitse, älä loukkaannu, se vain osoittaa heidän pärjäävän omillaan.
Äidinrakkaus on siitä ihana asia ettei se lopu vaikka lapset lähtevät ja perustavat oman perheen. Samoin poikasi rakastaa ja arvostaa sinua varmasti vaikkei ihan niin läheisissä väleissä olisikaan enää.
ovat vuodessa löytäneet sellaisen kaikin puolin mukavan ja rennon anoppiuden ja äitiyden sekoituksen. Sekä oma äitini että avomieheni äiti soittelevat kerran, pari viikossa kuulumisia kyselläkseen, ja kyläillään (asumme kaukana toisistamme) kerran parissa kuukaudessa. Meillä tuli jotenkin automaattisesti kuvioihin se, että "Mitäs kuuluu?" tarkoittaa "mitä teille kuuluu" eikä "Mitä sulle kuuluu?", kai se on vähän kiinni siitäkin, miten itse sen kysymyksen ottaa ja miten siihen vastaa. Autellaan puolin ja toisin: viime viikonloppuna kävimme tyhjentämässä anoppilan marjapensaat omaan pakastimeemme, ensi viikolla anoppilan koira tulee hoitoon, kun he lähtevät lomamatkalle.
Alussa joutuvat molemmat osapuolet hakemaan rajoja, omia ja toisten, mutta molemminpuolisella avoimuudella ja kunnioituksella siitäkin selviää.
Älä vain ole liian lepsu ja tuttavallinen. Minä olin aluksi, aina vain moitiskelin omaa poikaani. Sanoin usein, että naista tulee kunnioittaa.
Nyt se todella kunnioittaa, niin että sääliksi käy. Miniä on aivan kauhea huutamaan, ihan pienistä asioista kitisee, ja koskaan ei mikään ole hyvin.
Miniät muuttuu, alussa ollaan sellaisia "pikkuenkeleitä" Odota vain, kunhan aika kuluu!
tein minäkin. Puolustelin aina miniää ja ojensin poikaa huomioimaan. Ujouden taakse kätkeytyikin sitten jotain vallan muuta. Järkytyksestä en ole toipunut vieläkään, mutta ainakin opin läksyni. Toista kertaa en moista virhettä tee.