Äitini erosi 27-vuotiaana alkoholistimiehestään. Muutaman kerran oli joutunut kahden lapsensa kanssa naapuriin turvaan hakeutumaan. Jouluna ei edes ruokaa pöydässä ollut, mies oli juonut rahat. Äitini teki viisaan päätöksen, otti eron ja lähti kauas toiseen kaupunkiin. Olin silloin kaksivuotias ja siskoni puolitoista vuotta minua vanhempi. Tästä seurauksena oli se, että oma suku hylkäsi hänet häpeän takia ja hänen oma äitinsä ei kahteen vuoteen halunnut olla lapsensa ja lapsenlastensa kanssa missään tekemisissä. Emme olleet olemassa.
Isäni kanssa en ollut yhteydessä millään tavalla, ei häntä edes kiinnostanut meidän elämämme. Kuitenkin muutama vuosi sitten hän otti yhteyttä ja halusi tavata meidät kaikki. Hänen elämänsä oli sujunut ihan hyvin, oli työpaikka ja oma osake. Tavattiin suurin odotuksin, mutta siihen se jäi. Minulla ei ole mitään tunteita isääni kohtaan, tuntuu vaikealta edes käyttää sanaa isä. En halua olla hänen kanssaan tekemisissä, hän on vieras ihminen minulle.
Pitäkää hyvät ihmiset yhteyttä lapsiinne eron jälkeen, ennenkuin on liian myöhäistä.
Isäni kanssa en ollut yhteydessä millään tavalla, ei häntä edes kiinnostanut meidän elämämme. Kuitenkin muutama vuosi sitten hän otti yhteyttä ja halusi tavata meidät kaikki. Hänen elämänsä oli sujunut ihan hyvin, oli työpaikka ja oma osake. Tavattiin suurin odotuksin, mutta siihen se jäi. Minulla ei ole mitään tunteita isääni kohtaan, tuntuu vaikealta edes käyttää sanaa isä. En halua olla hänen kanssaan tekemisissä, hän on vieras ihminen minulle.
Pitäkää hyvät ihmiset yhteyttä lapsiinne eron jälkeen, ennenkuin on liian myöhäistä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä sitä pitäisi, mutta kun exä manipuloi lapset siihen malliin, että isään ei voi pitää yhteyttä, niin minkäs teet. Ja samassa pannalistassa on koko sukuni: mummo, täti jne.
Avioerossa ei ollut kolmatta pyörää, alkoa tai väkivaltaa, exä vaan "kyllästyi"... Yritin tässä ottaa yhteyttä ex-appiukkoon, hänkin on "tavoitettamattomissa". Joskus eroista tehdään vaikeita ja mielestäni tässä nyt kärsii lapset pahasti ja mummo on aika harmissaan, kun ainot lapsenlapset ovat "jättäneet".
Mahdollisuuksia yhteydenpitoon oli. Satuin syntymään pienessä kaupungissa, jossa vietin lapsuudessani monia kesiä tätini luona(siis sen jälkeen kun suku lopulta hyväksyi äitini ratkaisun). Monia kertoja isäni kaupungilla kohtasinkin, mutta hän ei ollut tuntevinaan (vaikka huomasin, että tunnisti minut).
Parikymppisenä usein mietin, että jos minä menisin sinne ja ottaisin hihasta kiinni. Sanoisin, että hei isä, minä tässä. En kuitenkaan niin tehnyt; halusin, että hän olisi se, joka ottaisi ensimmäisen askeleen. Ehkä häntä hävetti oma itsensä, en tiedä. Ehkä minä häpesin itseäni ja pelkäsin, että häntä ei kiinnosta. Nyt kaikki jo myöhäistä. Kun sitten lopulta tavattiin, ei ollut mitään mistä puhua, ei mitään yhteistä. Biologinen vanhemmuus ei riitä.
Läheisempi "isä" minulle oli äitini avopuoliso, jonka äitini tapasi melkein heti avioeron jälkeen ja joka sitten hylkäsi meidät, kun olin 16-vuotias. Se on taas toinen tarina.
Toinen tarina on myös se, että aviomieheni juuri äsken hylkäsi minut. Ei siitä sen enempää. Jokainen tämän lukenut varmasti ymmärtää, mistä on kysymys. Yritän nyt opetella vihdoinkin elämään ilman "isää".
Eihän kukaan estä sinua tapaamasta lapsiasi. Älä anna ex-vaimosi manipuloida sinua, vaikka lapsia manipuloisikin. Sinähän olet aikuinen ihminen. Ole lastesi kanssa yhteydessä, kerro heille, että rakastat, sanoi äiti mitä tahansa. Kerro heille myös, että vaikka ero on tullut, se ei tarkoita sitä, että lapset joutuvat luopumaan isästään. Älä huolta kanna muusta suvusta, pidä huolta lapsistasi. Lapsen oikeus on olla yhteydessä isäänsä.
Älä luovuta, vaikka se olisi helpompaa kuin taistelu. Kadut loppuelämäsi ajan, jos annat periksi tässä asiassa.
" Ole lastesi kanssa yhteydessä, kerro heille, että rakastat, "
milläs olet, kun puhelimeen, tekstareihin tms ei vastata. Ja entiseen kotiini tai sen lähettyville vielä vähemmän. Tosin mitään lähestymiskieltoa tms ei ole, mutta kun rakas exä on saanut manipuloitua, niin en voi väkisinkään.
Ja sossu valitta: kun ei ollut isää lapsen kasvatuksessa mukana. Ja siinä tietysti ei naisella ollut 27-vuotta sitten mitään tekemistä?
Kai se miehen juominen aina jostain syystä johtuu,
samoin kuin naisen.
Vanhaa anarkistista hölynpölyä etteikö isä olisi koskaan välittänyt. Siihen löytyy syy joka usein on ex-vaimossa.
Ja lapset perivät silloin äidin ajattelumallin.
No näinhän se menee. Mites sinä sitten yrität olla malli-isänä kun toinen puoli ´pistää koko ajan hanttiin.
Juuri tälläiseen pitäisi nyky Suomessa saada muutos.
samoin pitkää aikaeroa, mutta ymmärrän kyllä tunteesi. Tottakai isäsi olisi pitänyt ottaa/pitää yhteyttä, mutta mielestäni lapsikin voi lähestyä vanhempaa heti kun osaa yhteydenpitotaidon. Ainakin tunnustella, mitä kuuluu. Ei sinun pidä huonoa omaatuntoa silti pitää. Isäsi on äidistäsi erottuaan "parantunut", sillä muuten hänellä ei olisi omaa asuntoa.
Itse olen sen verran sukurakas, että pyrin pitämään yhteyksiä kaikkiin "reppanoihin" ja elämänkolhimiin ja tuntuu siltä, että teilläkin on vielä mahdollisuus saada läheinen isä-tytär suhde. Kannattaa pitää yhteyttä vaikka aluksi tuntuu "vieraalta". Monet sukua toisilleen tapaavat vuosikymmenien jälkeen - syystä tai toisesta - ja silti syntyy pysyvä yhdistävä side loppuelämäksi. Tsemppiä!
kiitos...