irti revitty

Voin ymmärtää tuskasi. Suurin tuska on siinä, että ehkäpä nyt vasta ikään kuin koet eron lopullisuuden, tähän asti on varmaankin jossain alitajunnassa edelleen elänyt toivo, jospa sittenkin.... Varsinkin, jos yhdessä yrititte lasta, niin satuttaahan se, kun kuulee tuollaista. Älä kuitenkaan heitä kirvestä kaivoon, vaikka tuo kokemasi ahdistus on niin rajua, että helposti lankeaa ajattelemaan, ettei toivu ikinä. Sinänsä olen samassa tilanteessa kanssasi.... jätin itse rakastamani miehen, olosuhteiden pakosta, mies ei ollut valmis tekemään ratkaisuja, joita suhteemme kehittyminen olisi vaatinut. 'Erosta' on aikaa useampi kuukausi, välillä helpottaa, välillä rakastaa niin, että tekee kipeää. Tuntuu, etten osaa vaan päästää irti. Mies pitää edelleen yhteyttä, haluaa tavata. Jokaisen kerran jälkeen päätän, että se kerta oli viimeinen. Ei ne tapaamiset helpota, pahentaa vaan omaa ikävää.
Meitä samassa ahdistuksessa eläviä on monia, mutta kuitenkin kannattaa aina muistaa, että elämää on eron jälkeenkin. Rakkaus ei kysy lupaa tullessaan, ei se myöskään poistu käskettäessä.
Jaksamista sulle! Muista, että aina on olemassa joku, jolle olet se kauan kaivattu unelma! Unelmat antavat odottaa itseään, jotta osaisimme jälkikäteen arvostaa niitä! AINA ON TOIVOA, ÄLÄ LUOVUTA joohan!

alitajuisesti että kyllä tämä tästä ja ehkä me vielä palaamme yhteen mutta tuossa tilanteessa sitä on pakko ymmärtää ettei niin tulekkaan tapahtumaan...
Niinhän sitä sanotaan että sitten vasta kun toisen menettää ymmärtää kuinka paljon häntä rakasti!
Mutta ei se ero suinkaan ole maailmanloppu vaikka siltä joskus tuntuukin...toki se käy kipeää mutta uusi rakkaus odottaa sinua jo varmasti jossain!
Toinen hyvä sanonta on...aina kun sulkee yhden oven jossain aukeaa toinen!
Toivon sinulle voimia ja ennenkaikkea uutta rakkautta syksyyn!

Eipä ole sunkaan itsetuntos lujissa kantimissa jos se on jostain lapsen siittämisestä kiinni. Jos muistelet kuka sut on aivopessyt tuohon harhaluuloon, voisit vaikka vapautua siitä.

Tällä hetkellä varmasti sattuu tosi lujaa. Halusin kirjoittaa sinulle muutaman lohdutuksen sanan, koska tilanne on etäisesti tuttu minullekin.. Tosin naisnäkökulmasta. Ylipääseminen vaatii aikaa ja jossain vaiheessa se helpottaa ja uusi elämä alkaa. Olen itse myös raskaana ja rakastan nykyistä miestäni koko sydämellä. Minustakin tuntui pahalta exän puolesta pitkään, koska en olisi kuitenkaan halunnut hänelle mitään pahaa. Asiat vain sattui etenemään nopeasti eron jälkeen, vaikka aluksi ajattelin ottaa varovaisesti. Tunteet vain vei mennessään, eikä jälkikäteen ole kyllä ollut mitään valittamistakaan. Tällä hetkellä kun tapauksesta on jo jonkin aikaa, pystymme exän kanssa jo keskustelemaan asioista ja ei ole enää sellaista katkeruutta tai vihaa ilmassa. Hän onneksi ymmärsi silloin, ettei se ole helppoa minullekaan ja antoi tarvitsemaani tilaa uuden suhteen luomiseen nykyisen mieheni kanssa. Raskaana ollessa hormoonit heittelee minulla niin paljon, että minulta tuntui hajoavan kaikki käsiin, kun ex otti raskauteni niin raskaasti ja sanoi vielä asioita, joita myöhemmin on kertonut nyt katuvansa. Onneksi nykyinen mieheni oli niin vahva, että jaksoi tukea minua kaiken sen vaikean ajan mitä meillä oli. Toivottavasti säkin osaat kaiken tämän surun keskellä ottaa myös ex-tyttökaverisi tunteet huomioon, jotta hän ei menisi ihan pirstaleiksi. Onneksi saimme selvitettyä nykyisen mieheni kanssa asiat silloin ja voimme nauttia loppuraskaudestani täysin rinnoin. Jos emme olisi saaneet tilaa hengittää ja rakentaa suhdetta, niin olisin saattanut jäädä loppujen lopuksi yksin ja olisin menettänyt nykyisen rakkaani ja lapsen isän samalla.

Voimia sinulle ja elämä vielä hymyilee varmasti edessäpäin. :) Surra pitää aikansa ja asiat kannattaa selvittää tietenkin, mutta tukekaa toisianne ja antakaa toisillenne myös aikaa hengittää. Uusi elämä siintää edessäpäin!