Israel perustettiin aikanaan Iso-Britannian Lobbaamana Palestinaan.
Koko homman ideana oli ÖLJY(silloinkin)!
Britannia oli pumpannut öljyä jo iät ja ajat.
Mm IRAKissa missä BP kävi taas ristitretkellä SHELLin ja EXXONin kanssa SHELL:Hollanti,
USA:n tukija. EXXON,ESSO: USA:n ja maailman suurin öljy-yhtiö).
Tällä kertaa ristiretken idean oli näiden 3 öljy-yhtiön maksama öljyputki,
jotta IRAKIn öljyä saataisiin "sivuun".
Israel taasen perustettiin siksi että Is-Britannia ja myöhemmin USA joka on vuosikausia kylvänyt rahaa Israeliiin.
Varmistaisivat öljykentät ikään kuin itselleen.
Saudi-Ararian, Kuwaitin, Irakin ja Iranin läheisyys.
Tämä selittää hyvin senkin miksi Israelilla saa olla 200 ydinasetta mutta muilla ei, koska USA ( ja Iso-britannia)ovat Israelin takapiruja.
Iso-Britannia lähti BP:nsä kanssa mieluusti Irakin soitaan jotta öljyputket
(LUE: Öljyvarkaus) voitaisiin varmistaa.
Nyt IRAKIN öljyrosvoukset ja pian IRANIN,
sekä Afghanin oopiumkenttien valloituksella,
USAja CIA ovat varastaneet sekä öljyä, 8 miljardia taalaa Irakin jälleenrakennusvaroja,
ja arvaten Afghanistanin oopiumtuotantoa, jakaakseen huumesa kotimaisille markkinoille
CIA.n kautta jotta puuttuvia käteisvaroja saataisiin USA.n valtiolle.
Tämä auttaa myös Bushia,
jonka aikana työttömyys on noussut lähet 10%.
USA:n lain mukaan yli 10 000 USD talletukset pitää ilmoittaa valtiolle,
mutta kukaan ei kysy pörssiyhtiöiltä mitsä rahat tulevat.
Maa on läpeensä mätä ja rakenettu näin.
Niinpä laiton huumeraha menee USA:n
markkoinoille ja nostaa sen kansantaloutta.
Näin USa toimii.
näin toimii Britannia.
Ja näin Israelin synty saatiin varmistettua.
Näin vietiin palestiinalaisilta oma maansa.
Britania paisutteli* vielä holocaustin
vaikutuksia (vaikka tosiasioita ovatkin)omien intressiensä varmistamiseksi ja siksi että sai mitä halusi.
* kun tarpeeksi puhut vakavasta asiasta, niin kaikki menee läpi.
Businesta ja Politiikka - ei mitään muuta
Koko homman ideana oli ÖLJY(silloinkin)!
Britannia oli pumpannut öljyä jo iät ja ajat.
Mm IRAKissa missä BP kävi taas ristitretkellä SHELLin ja EXXONin kanssa SHELL:Hollanti,
USA:n tukija. EXXON,ESSO: USA:n ja maailman suurin öljy-yhtiö).
Tällä kertaa ristiretken idean oli näiden 3 öljy-yhtiön maksama öljyputki,
jotta IRAKIn öljyä saataisiin "sivuun".
Israel taasen perustettiin siksi että Is-Britannia ja myöhemmin USA joka on vuosikausia kylvänyt rahaa Israeliiin.
Varmistaisivat öljykentät ikään kuin itselleen.
Saudi-Ararian, Kuwaitin, Irakin ja Iranin läheisyys.
Tämä selittää hyvin senkin miksi Israelilla saa olla 200 ydinasetta mutta muilla ei, koska USA ( ja Iso-britannia)ovat Israelin takapiruja.
Iso-Britannia lähti BP:nsä kanssa mieluusti Irakin soitaan jotta öljyputket
(LUE: Öljyvarkaus) voitaisiin varmistaa.
Nyt IRAKIN öljyrosvoukset ja pian IRANIN,
sekä Afghanin oopiumkenttien valloituksella,
USAja CIA ovat varastaneet sekä öljyä, 8 miljardia taalaa Irakin jälleenrakennusvaroja,
ja arvaten Afghanistanin oopiumtuotantoa, jakaakseen huumesa kotimaisille markkinoille
CIA.n kautta jotta puuttuvia käteisvaroja saataisiin USA.n valtiolle.
Tämä auttaa myös Bushia,
jonka aikana työttömyys on noussut lähet 10%.
USA:n lain mukaan yli 10 000 USD talletukset pitää ilmoittaa valtiolle,
mutta kukaan ei kysy pörssiyhtiöiltä mitsä rahat tulevat.
Maa on läpeensä mätä ja rakenettu näin.
Niinpä laiton huumeraha menee USA:n
markkoinoille ja nostaa sen kansantaloutta.
Näin USa toimii.
näin toimii Britannia.
Ja näin Israelin synty saatiin varmistettua.
Näin vietiin palestiinalaisilta oma maansa.
Britania paisutteli* vielä holocaustin
vaikutuksia (vaikka tosiasioita ovatkin)omien intressiensä varmistamiseksi ja siksi että sai mitä halusi.
* kun tarpeeksi puhut vakavasta asiasta, niin kaikki menee läpi.
Businesta ja Politiikka - ei mitään muuta
Vastaukset 35
Vanhimmat
Mutta ongelmat lähtee paljon kauempaa, eli silloin ei olut viellä edes polttomoottoreita keksitty. Iran, Syyria, ja Libanon on käyttäytynyt täysin sikamaisesti Israelia kohtaan. Kyseiset maat on julistaneet avoimesti, että Isral tulisi ajaa mereen!! Tässä tapauksessa ymmärrän Isrealin käyttäytymisen. Libanon/Hizbollah on törkeästi käyttänyt YK:ta hyväkseen jo pitkään sodassa Isrealia vastaan. Tämän olen kuullut henkilökohtaisesti paikalla olleilta ja Suomen viranomaisilta.
samoin CIA.
http://judicial-inc.biz/hez.bollah_hands_out_millions.htm
Ei olisi jos Israel ei olisi miehittöänyt Britannian lobbaamabna Palestiinaa...Israelille olisi voitu hyvin antaa toinenkin maatilkku. Mutta Israel voi kiittää kaikesta Iso-Britanniaa ja USA:ta. Israel sa sitä mitä Is-Britannia antoi: Toisten maan Israelille.
Lisäksi jos Israel ei olisi niin ahkerasti sortanut Palestiinaa valtioterrorsimillaan, ei se saisi vastaansa terrorismia.
Kyllä me Suomessakin kapinoimme ku neuvostoliitto yritti 1939 "tarjota meille hallitustaan" tullen Stalineineenn rajan yli...
Muista: terrorismi yleisemmin syntyy terrorismista.
Aivan kuten kukat kukkii, koska on sade ja aurinko....
;)
Israel Rahoitti Hamasia PLO:ta vastaan, jonka YK on tunnustanut. Hamas on Israelin luomus.
Hizbollah (arab. حزب الله, hizbu' llāh eli Jumalan puolue) on poliittinen ja sotilaallinen libanonilaisten shiiamuslimien järjestö ja puolue, joka perustettiin vuonna 1982 Libanonissa vastustamaan eteläistä Libanonia miehittäneitä Israelin joukkoja. Israel, Yhdysvallat ja Kanada luokittelevat Hizbollahin terroristijärjestöksi, mutta esim. Euroopan unioni tai Venäjä eivät näin tee.
1982 libanon, 2006 Libanon.
Tuhosivat taas koko kaupungin, kuten suunnitelivatkin. Nyt Libanonilta menee taas 15 vuotta kasvuun ja Israel hyötyy...
Kun hakee Googlella sanaa: Israel, päätyy monesti paikkaan: Amnesty ja sivulle jossa kerrotaan ihmisoikeusrikkomuksista.
Aika paljon suivuja ;)
unohtui muutama tärkeä rivi:
Hizbollah (arab. حزب الله, hizbu' llāh eli Jumalan puolue) on poliittinen ja sotilaallinen libanonilaisten shiiamuslimien järjestö ja puolue, joka perustettiin vuonna 1982 Libanonissa vastustamaan eteläistä Libanonia miehittäneitä Israelin joukkoja. Israel, Yhdysvallat ja Kanada luokittelevat Hizbollahin terroristijärjestöksi, mutta esim. Euroopan unioni tai Venäjä eivät näin tee.
Hizbollah-järjestö luotiin vastustamaan Israelin invaasiota Libanoniin sekä Israelin myöhempää Libanonin eteläosien miehitystä. Libanonilaisten apuna oli Iranin lähettämiä vallankumouskaartilaisia, joiden läsnäolo oli mahdollista Syyrian myötämielisyyden ansiosta. On esitetty arvioita, että Iranin todelliset syyt Hizbollahin avokätiseen tukemiseen oli levittää iranilaista, islamilaista vallankumousta Libanoniin ja yli koko arabimaailman. Alkuaikoinaan Hizbollah todella kannattikin Iranin kaltaisen islamistijohtoisen mallin tuomista Libanoniin, mutta 1980-luvun jälkeen Hizbollah on merkittävästi maltillistunut ja toimii nykyään monilta osin tavallisen puolueen tavoin. Hizbollahilla on merkittävä vaikutus alueellaan. Se pitää yllä sairaaloita, kouluja, orpokoteja ja al-Manar-televisioasemaa.
Hizbollah sai 2005 vaaleissa 14 paikkaa 128-henkisessä Libanonin parlamentissa ja siitä tuli myös kahdella ministerillä hallituspuolue. Libanonin hallituksessa on myös kolmas ministeri, joka on Hizbollahin tukema. Hizbollah on liittoutunut Amal-puolueen ja eräiden muiden pienempien ryhmien kanssa. Libanonissa presidentti on maroniittikristitty, pääministeri sunnimuslimi ja parlamentin puhemies šiiamuslimi.
Ryhmää johtaa šeikki Hassan Nasrallah ja puolue on laajalti Iranin ja Syyrian rahoittama, vaikka Hizbollah saa varoja myös hyväntekeväisyyden ja kaupallisten aktiviteettien kautta. Hizbollah on mainostanut hyväntekeväisyyttä al-Manar-television ja al-Nour-radion kautta.
Hizbollah nousi kansainväliseen kuuluisuuteen vuonna 1983, kun sen järjestämässä itsemurhaiskussa Beirutin laidalla kuoli 241 amerikkalaissotilasta. Pian iskun jälkeen Yhdysvallat veti joukkonsa Libanonista. USA:n vetäytymisen jälkeen lähellä Hizbollahia olevat lukuisat pienemmät ja radikaalimmat ryhmittymät syyllistyivät lukuisiin sieppauksiin ja itse järjestö jatkoi sissisotaansa Israelin miehitysjoukkoja vastaan. Taistelut päättyivät Hizbollahin voittoon keväällä vuonna 2000, kun Israel veti viimeisetkin joukkonsa Libanonista ja hylkäsi libanonilaiset liittolaisensa. Arabimaailma juhli Hizbollahin voittoa, sillä milloinkaan aiemmin Israel ei ollut aseellisen vastarinnan vuoksi vetäytynyt miehittämiltään alueilta. Israelin vetäytymisen jälkeen Hizbollah julisti, ettei se aio iskeä rajan yli Israelin alueille: kahakat ovat jatkuneet vain kiistellyllä Shebaan alueella, jota Israel pitää osana Syyriaa ja Libanonin hallitus sekä Hizbollah osana Libanonia. Shebaan alue on ollut Israelin miehittämä vuoden 1967 sodasta lähtien, syyrialaisviranomaiset ovat suullisesti todenneet Shebaan alueen osaksi Libanonia. YK:n näkemyksen mukaan Shebaan alue tulee katsoa toistaiseksi osaksi Syyriaa.
Hizbollah tekee yhteistyötä palestiinalaisten asejärjestöjen kanssa. Israelin entisen ulkoministerin Silvan Shalomin mukaan Hizbollah rahoitti vuonna 2004 yli 7,5 miljoonalla eurolla kuuttakymmentä eri vastarintasolua Israelin miehittämillä alueilla.
Eli terroristeja ne on
Kuten ne on tappaneet 241 jenkkisotilasta. Eläkä sano, että siellä oli menossa sotaharjoitukset :) Sitä en sano, että eikä jenkit yritä käyttää hyväksi tätä, jotta he pääsisivät Iraniin. Mut miks ei, moni puolueeton taho(kuten Ruotsi) on selkeästi sanonut, että Irani rikastuta uraania. Kuten olemme kuulleet Iranin johdon mielipiteitä lähi -idästä ja muusta maailmasta, niin kyll niitä kannattaa varoa..
Toivottovasti olet lukenut sen verran historiaa ja huomannut miten on sodittu ja vallattu maita mantuja samalla. Sellainen on historia, eikä evoluutiota kulkua voi muuttaa kesken kaiken, ihminen on sellainen. Toivottavasti olemme kaikki jo aikusia ja ajattelemma realistisesti asioita. Mutta tästä Hizbollah - Israel ongelmasta. Isreal on valittu kansa kristin uskon kantilta niin muslimit kattovat tämän uhaksi ja he eivät voi ymmärtää sitä. Muslimithan kattovat muiten uskontojen ihmisiä vähempi arvoiseksi aina.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000018960107
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000018878462
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000018873030
Sionistisen Israelin ja USA:n maailmanvalloitus
Ei - vaan miehiteyn nmaan puolustajia
on suora kopio wikipediasta. Jä siitä puuttuu muutama olennainen rivi. Tollasen informaation levittäminen on yhtä lapsellista, kun tällä hetkellä Bushin toiminta on.
Mut yks kyssäri: mitä olet mieltä Suomen perustuslaista?
"Israel ongelmasta. Isreal on valittu kansa kristin uskon kantilt"
Israeli voi painua minun puolestani helvettiin koko valtio!
Näytä minulle ensin se JUMALA joka sanoi niin... siinä sinulle vasta todellsita hörhöilyä..
Hei pikkasen yleissivistystä nyt, just tää ottaa pannuun näillä keskustelupalstoilla. Kyseisen ajatus lukee raamatussa, se ei siis ole mun mielipide. EN siis tunnusta mitään uskontoa tällä hetkellä fanaattisesti.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000018964593
Mitä siitä?
Terrori luo aina Terroria
Valtioterrorismi luo terrorismia
Minä sattumalta itse näin Libanonin 1982 murhia, TV:stä , kun Ariel Sharion antoi Falangistien tapppa n. 2750 ihmistä. useita naisia ja lapsia scalpeeratiin.
Israel käytti tietoisesti kristittyjä Falangisteja, jotta sillä olisi aina se holocaust-kortti käytettävänä.
Todellista tekopyhyyttä.
Olisi luullut että Israeli olisi oppinut Natseilta, mutta se oppikin...pahat asiat.
MI6 käyttää rikollisa.
Israel käytti Falangistaeja.
CIA käytti Contria, Kuubalaisia
jne...
=============================
Sama strategia - eri vihollinen.
= älä likaa omaa mainettasi
- käytä välikäsiä
Hyvä kaverini oli kyseisellä alueella YK:n hommissa. Hän valoitti hiukan minullekkin asiaa, eli hän on ihmettellyt, ettei aiemmin ole tapahtunut samanlaisia, kun mitä tapahtui suomalaiselle tarkkailialle. Sillä Hizbollah on kuulema tuonnut aina YK aseman viereen asemansa ja tulittannut Israelin puolelle siitä, eli on käyttänyt YK:ta törkeästi kilpenään. Hän on siis ollut paikan päällä...
En minä Hixbollahiakaan puolustele, paitse että se vain puolustaa Palastiinaa,palestiinalaisten maata jonka Briti antoivat Israelille.
Maa tunnettiin Palestiinana jo kaukansitten kaikissa kartoissa.
Jos Israel olis sijoitettu muulalle - ei olisi sotia.
Sheemiläiset Israelilaiset ja Palestiinalaiset ovat samaa kansaa, eri hallituksilla.
Yhteine maa ja sama lippu voisi olla paras ratkaisu.
Piste.
uskontojen takia on tapettu enemmän kuin kukaan jaksaa laskea...
MUTTA KUKA OLI VASTUUSSA SHATILAN VERILÖYLYSTÄ
ISRAELKO...
Ottomanien 600 vuoden imperiumi jaettiin osiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1923. Tämä erittäin laaja ja resurssirikas alue sulki sisäänsä nykyiset Turkin, Irakin, Syrian, Jordania n, Libanonin, Palestiinan ja osia Itä-euroopasta sekä Saudi-Arabiasta, Egyptistä sekä Afrikan pohjois rannikon aina lähi-idästä Marokkoon saakka. Entisiä osia siitä ovat Kreikka (1823) , ja sen pohjoispuolella olevat Bulgaria, Macedonia ja Albania. Eli toisinsanoen koko lähi-itä, Pohjois-Afrikka ja Kaakkois-Eurooppa. Ihan mistään luuseri valtiosta ei ollut kyse.
Ottomaanien imperiumin jako I maailmansodassa ei näköjään onnistunut Brittien ja USAN kannalta hirveän hyvin, koska Turkki (entisen Ottomaanien imperiumin ydin) toimitti Saksalle raaka-aineita toisen maailmansodan ajan. Täten, jotta entinen Ottomaanien imperiumi saataisiin pysymään nöyrästi osissa, Israel perustettiin YK:n (eli USA:n) toimesta kätevästi juuri sen keskelle Palestiinan tilalle toisen maailmansodan jälkeen.
Israel on läntinen aseistettu tukikohta, täysin USA:n keksintö. Israelin olemassaolon päätehtävä on pitää entinen Ottomaanien imperiumi hajallaan. On 100% väärin olettaa että Israel perustettiin, jonkin pyhän juutalaisten ennustuksen takia, tai edes öljyn takia. Nämä syyt ovat sivusyitä, mutta eivät pääsyy.
USA ja Britannia tarvitsivat alueelle kansan, joka ei olisi muslimi-uskoa, joka sitten voisi käydä sotaa aina tarvittaessa, kun näytti siltä, että joku entisen Ottomaanien imperiumin pikkuvaltio olisi saattamassa alueen muslimivaltioita taas yhteen isommaksi riesaksi kuten Ott. imp. ennnen oli.
"The dissolution of the empire was a direct consequence of World War I, when the Allied Powers defeated the Central Powers in Europe as well as the Ottoman forces in the Middle Eastern theatre. At the end of the war, the Ottoman government collapsed and Ottoman territory was divided among the victorious powers. Subsequent years saw the creation of new states from the remnants of the Ottoman Empire, the Republic of Turkey among them."
"Turkey
Throughout most of the war, Turkey proclaimed neutrality while providing Germany with raw materials such as its sole supply of chromite. It was not until February 1945 that Turkey declared war on Germany in order to secure a seat in the United Nations. Turkey did not participate in any military operations."
http://en.wikipedia.org/wiki/Ottoman_Empire
https://www.cia.gov/cia/publications/factbook/geos/iz.html
https://www.cia.gov/cia/publications/factbook/geos/is.html
https://www.cia.gov/cia/publications/factbook/geos/tu.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Participants_in_World_War_II#Turkey
Tuo kuulostaa järkevältä.
Saanko käyttää kirjoitustasi myöhemmin esim www-siuillani tai täällä?
voin käyttää viitteenä nimeäsi tai nikkiäsi yms?
Israel on ollut olemanssa n 3000 vuotta ja siellä on tapeltu kautta aikojen samoista asioista, kuten historia kertoo ja kyseiseen aikoihin pohjois -amerikassa intiaanit metsästivät puhveleita viellä vapaasti. Israel ns. nykyaikaistettiin v, 1948 Olen lukenut historiaa todella paljon ja huomannut miten Brittien toiminta keski -ajalla on tyrehdyttännyt kehityksen pitkäksi aikaa ja siten on tapettu turhaan 10 000 tuhansia ihmisiä noita vainon vuoksi.
Tuolla on hyvä kolumnikokoelma Israelista ja muusta Lähi-Idästä. Siitä vaan arkistoa penkomaan.
http://www.ajanteos.com/kolumni.htm
joissa ei ole yhtään ohjektiivisen ajattelun häivää. Asioiden käsittelyssä ei ole tietotoakaan mistään objektiivisuudesta vaan asenne on kuin millä tahansa ääriliikkeen edustajalla: me hyvä, nuo pahat.
Tosin antaa aihetta ajatella millaisessa propagandan hallitsemassa maailmassa elämme. Vaatii paljon työtä, että voisi selvittää mitä todella tapahtuu.
Tässä "loistavaa filosofiaa" 11.10.2002
"Ehkäpä USA:n ja Israelin on syytä tulisi varautua kaikkein pahimman varalle, sillä jos Husseinin joukkotuhoasevarasto on käytettävissä niin USA:n sisällä kuin Israelissakin niin diktaattori tulee varmasti sitä myös käyttämään mikäli hänet ajetaan nurkkaan ja tappio alkaa häämöttää. Ensimmäistä iskua Saddam tuskin tekee sillä se antaisi niin Israelille( jos sellainen sinne suunnataan) moraalisen oikeutuksen vastata siihen ja myös USA:lle syyn aloittaa sotatoimet joiden loppu lienee tällä kertaa myös Saddam Husseinin loppu."
Ei tainnut ihan mennä noin!
Vauhti vain kiihtyy...
"Setä Saddam on myös kuljetuttanut joukkotuhoaseita itään, Kiinaan ja Pohjois-Koreaan suojaan mahdollisilta asetarkastuksilta ja kun ymmärretään että tie itään kulkee Iranin ja Pakistanin kautta ymmärrämme myös että näiden maiden hallitukset ovat suhtautuneet varsin suopeasti Irakista lähteneisiin "elintarvikekuljetuksiin" joiksi asekuljetukset ovat olleet naamioituja."
Mihkä tämän satusedän tiedot oikein perustuvat?
...ovat Syyriassa. Asetarkastusvenkoilulla Saddam osti aikaa siirtää joukkotuhoaseensa Syyriaan. Samaa ajanpeluuta harrastaa Iranin mielipuoli tällä hetkellä ydinasepuuhiensa kanssa.
Just -miten ne voi olla siellä kun niitä ei ole olemassa.
Scott Ritterin (YK:n USA:n asetarkastaja), Colin Powelin, Condoleezza Rice ja Bill Clintonin mukaan...
Kerroppa ;)
*Kansalainen* on satusetä.
Äärioikeiston Bush. paskanpuhuja enne kaikkea.
Se tarkoitus ei ole välittää asiaa -vaan sekaannusta.
psykologiaa..
Todella lapsellista toimintaa, jos sä jäät alakynteen niin elä mene henk. kohtasiin van pysy asiassa.
Ei yhtään jos tuntisit *kansalaisen*
HUONO YRITYS *KANSALAINEN*
"...Me elämme mielenkiintoista ja jännittävää aikaa, me saamme nähdä profetioiden alkavan toteutua silmiemme edessä. Saamme nähdä Jumalan suunnitelman toteutuvan niin Hänen omaisuuskansansa kohdalla kuin seurakunnankin kohdalla. Ja ennenkaikkea saamme elää turvallisena ja luottaen siihen että Hän joka on aloittanut meissä hyvän työnsä on saattava sen loppuun ja pelastava omansa pois kohtaamasta lopun aikojen kauhuja."
Turussa 24.10.2002
Pekka Sartola
En ole kovin perin juurin perehtynyt aiheeseen mutta jonkinlaista faktatietoa kyseisestä aiheesta omaan. Voi olla, että USA ja Iso-Britannia ovat kasaamassa kaaosta ja uskon näin olevankin. Kuitenkin Israelin synnystä voidaan olla eri mieltä. Juutalaiset OSTIVAT MAAT hyvin suurella hinnalla. On aikanaan tutkittu palestiinan aluetta ja todettu se asuinkelvottomaksi.Ns. palestiinalaisia siellä ei ollut juuri ollenkaan vaan väestö muodostui lähinnä paimentolaisista. Alue oli aikanaan joko suota tai aavikkoa ja juutalaiset ostivat maaansa jopa yli 30 kertaa suuremmalla summalla, kuin mitä käypä arvo olisi ollut. Ja mitä tulee Israelin syntyyn brittien taholta, ei asia ollut ihan yksioikoinen. Israelin valtion rajat oli kaavailtu jo aikaisemmin ja ne olivat neljä kertaa laajmmat, kuin mitä lopulta valtion pinta-alaksi muodostui. Totta on se, että Britannia oli järjestelemässä valtiota, mutta hieman vääristelevä kuva edellisestä kirjoituksesta on tullut. Vaikuttaa myös, että kirjoittaja pyrkii mitätöimään holokaustin ja se osoittaa mielestäni hyvin heikkoa arvostelukykyä. Suosittelisin ottamaan asioista enemmän selvää, ennen kuin niitä aletaan kirjoittamaan totuutena julki.
Suosittelen tutkimaan esim. PEKKA SARTOLAN kirjoja asian tiimoilta. Hän on perehtynyt aiheeseen perin juurin ja tietää mistä puhuu. Mutta kaikkea saa arvostella. Toivon, ettet ota loukkauksena kirjoitustani, sillä se ei ole tarkoitukseni.
$60 miljardia varastettu 150.000 tynnyriä nyt päivittäin