Tietenkin lopussa , kun uskottomuus selviää, on petetyllä valtava tuska, mutta sitä ennen on pahinta. Kun esim. mies on pitänyt salasuhdetta vaikka kaksi vuotta,vaimo sinä aikana saa kärsiä miehen käytöksen takia tietämättä syytä. Puolisolla on tapa projisoida syyllisyyttä niin, että toinen osapuoli on syyllinen milloin mihinkin.Uskollista puolisoa voidaan esim. huoritella. Syy suuttumiseen voi olla väärä äänensävy tai katse.Jos suhdetta kestää pidempään, vaimoa voidaan kontrolloida, tarkistaa määrätyllä kellonajalla, onko vaimo tullut töistä kotiin, varsinkin jos puoliso on matkatöissä. Muita ihmiskontakteja pyritään rajoittamaan ehkä pelossa, että joku voi tietää ja kertoa. Vaimo on sitten koko ajan varpaillaan.Mies voi tuda lahjoja, sanoo rakastavansa ja hoitaa aviovelvollisuudet hyvin, mutta häneen ei saa oikeaa kontaktia, osa käyttäytymistä on sellaista luikoilua.Ulkopuolelle perheen on näytettävä kunnolliselta, pihat kunnossa jne.Tähän voidaan luisua pikkuhiljaa, pian ollaan tilanteessa, että vaimo saa matkustaa vain miehen kanssa ja matkoja toki järjestetään säännöllisin välein.Riitojen jälkeen, vaikka ne koskisivat jo epäilyä uskottomuudesta, vaimo on vainoharhainen syyllinen, joka pyytää anteeksi.
mitä
uskottomuus tekee perheelle
2346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen se petetty puolisko. Kaikkein vaikeinta oli tosiaan niinä vuosina, kun puolisoni petti minua, hänen jatkuva syyllistämisensä. Hän syytti minua vieraissa käynneissä aiheetta. Minun ei ole tullut mieleenikään pettää häntä. Tilanne meni jopa niin pahaksi, että hän alkoi syyttää minua jonkin taudin tuomisesta. Tämän vuoksi jouduin otattamaan itsestäni kokeitakin, koska silloin aavistin hänen pettäneet minua ja olin huolissani jopa terveydestäni.
Tilannettamme kesti vuosia. Samalla, kun hän petti minua, niin hän syyllisti minua aiheetta. Samalla hän aina sanoi, että minulla on vapaus mennä vieraisiin ja tehdä mitä haluan. Jos todellisuudessa näin olisin tehnyt, olisi hän varmasti laittanut minut heti pihalle. Tunsin, että kaikki ei ole kohdallaan ja varsinkin tämä aiheetta syyttely oli mielestäni pahinta mitä jouduin kokemaan.
Näin jälkeen päin hänen pettämisensä ilmi tultua, olen pohtinut monesti, kuinka tämä on vaikuttanut minuun. En pidä sitä vieraan kanssa kerran sänkyyn menoa ,niin vakavana, mutta se jatkuva salailu, valehtelu ja kaikki se syyttely mitä koin sinä aikana, oli kaikista vaikeinta. Tänä päivänäkään en voi häneen luottaa, enkä tiedä mitä jatkossa haluan...
Itsetunnon kokoaminen vei myös vuosia.