katsottua - amerikkalainen loppukilpailu ja olen
joskus katsellut osia aiemmistakin jaksoista.
Ei voi muuta sanoa, kuin ihailla loppukilpailuun päässeiden tahdonvoimaa ja sisua päästä tavoitteeseen. Kieltäytymiset on opittu.
Ihmiset olivat kilojen pudottamisten myötä nuortuneet ainakin kymmenen vuotta.
Kertakaikkiaan upeeta. Ja ei ollut jäänyt roikkuvia nahkoja vaikka painon pudotukset olivat melkein puolet lähtöpainoista. Tahdonvoimalla se laihdutus onnistuu. Se vaatii työtä ja sitoumista. Oltava selkeä tavoite - maali. Itselläni on kyse vain 15kg ja en saa sitä kuulua suomalaista sisua aikaan.Luuseri olen ja hävettää.
joskus katsellut osia aiemmistakin jaksoista.
Ei voi muuta sanoa, kuin ihailla loppukilpailuun päässeiden tahdonvoimaa ja sisua päästä tavoitteeseen. Kieltäytymiset on opittu.
Ihmiset olivat kilojen pudottamisten myötä nuortuneet ainakin kymmenen vuotta.
Kertakaikkiaan upeeta. Ja ei ollut jäänyt roikkuvia nahkoja vaikka painon pudotukset olivat melkein puolet lähtöpainoista. Tahdonvoimalla se laihdutus onnistuu. Se vaatii työtä ja sitoumista. Oltava selkeä tavoite - maali. Itselläni on kyse vain 15kg ja en saa sitä kuulua suomalaista sisua aikaan.Luuseri olen ja hävettää.
Vastaukset 12
Vanhimmat
että nehän oli kaikki loppujen lopuksi tosi kauniita ihmisiä. Seth etenkin oli tosi komea.
Pikkasen nahka repsahtaa tollaisesta laihduttamisesta, mutta onhan heillä nyt rahaa tehdä kosmeettiset hienosäädöt!
oli "kuoriutunut" hurmaavia ja hyvinvoivan näköisiä ihmisiä ja varmaan itsetunto on toista luokkaa suuren laihdutuksen jälkeen.
Kaikki olivat sitä mieltä, että entiseen ei ole paluuta. Tunnen itsekin yhden naisen,joka sai painon pudotettua reilusti ja hänellä se on pysynyt.
Aivan normaalia elämää hän viettää ja syö normaalia ruokaa, joskus herkuttelee, mutta kilot ovat pysyneet pois jo 10v. Ehkä suurin syy tasapainoon on koko elämän/parisuhteen loksahtaminen paikoilleen.
Uskon, että suurin osa meistä ylipainoisista on ongelmasyöjiä eli BEDistä kärsiviä. Täytetään henkistä pahaa oloa ruualla ym suuhun pantavalla, eikä syödä nälän vuoksi. Tiedän itsestäni, että kun jokin asia rassaa mieltäni, sorrun syömään, vaikka kuin tiedän, että se on pahasta. Suurimmat pudottajat meillä ja maailmalla ovat osoittaneet, että sellaista henkilöä ei olekaan, jolta paino ei putoa jos tahtoa ja sisua löytyy.
kanssa menisitte vaikka sänkyyn mieluummin?
Miten ulkonäkö vaikuttaa viehättävyyteen? Lihava vai laihtunut on parempi kumppani? Oliko samaa "sisäistä" kauneutta lihavanakin, niin että kelpaisi?
laihemman kanssa. Ne hommat onnistuu paremmin kun ei ole läskiä ympärillä kymmeniä kiloja, vain iloja!!!
"Oltava selkeä tavoite - maali."
Tässä on se virhe! Oikein = muuttaa elämäntavan loppuiäksi.
ei ollut kellään bediä, kilpirauhasen häiriöitä, tunnevammoja eikä niitä semmosia vaivoja.
Oli hyvällä tuurilla just valittu semmoset henkilöt, niin ne myös pystyi laihduttamaan!!!
ei ilmeisesti koko ohjelman aikana ruodittu osanottajien ( katsoin sarjasta pätkiä)lihavuuden syitä, niin söivät täyttääkseen jotain muuta kuin nälkää. Niin ne ja me, jotka emme kykene säätämään sitä mitä ja kuinka paljon syömme. Itselläni on todella kilpirauhasen vajis ja siihen lääkitys ollut 5 v,( liikakilotkin tuli niihin aikoihin)mutta en syytä vajista, vaan omaa tahdottomuuttani. Se on ainoa realistinen syy, etten saa painoa alas.
Juu, etenkin se nainen oli oikea namu laihduttuaan ;) Ei se minusta ruma ollut lihavanakaan mutta nyt se oli tosi hot!
Se nainen, Suzy, käyttäytyi ihan oudosti. Muissa jaksoissa se on ollut suht. normaali, mitä nyt itkua vääntänyt joka toisella lauseella. Nyt se hyppi ja poukkoili kuin olisi ollut huumeissa tai kännissä. Ihan pelotti sen puolesta että selviääkö mokaamatta läpi sen ohjelman. Sitten se Seth. Todella komea ja mahtava muutos entiseen, mutta olis kannattanut pitää paita alhaalla. Maha oli kurttuinen nahkapussi. Mat oli kiinteytynyt hyvin.
jännittänyt niin paljon että ei pysyny housuissaan.
Se nahka oli rumasti jäänyt, ihme ettei Mattille, ai niin mut eihän se ottanu paitaa pois lainkaan. Seth olis saanu voittaa, harmitti vähän sen puolesta.
ne Suzy ja Matt muuten on menny ohjelman jälkeen kihloihin? =) Kivaa.
upeeta, että saivat monella tapaa uuden elämän. Onnea heille!