Ystäväni

Jos olisin tiennyt, että pohjimmiltaan haluamme samaa asiaa, niin minun puolestani juttumme ei olisi tarvinnut venyä näin pitkäksi. Anna anteeksi kokemattomuuteni, mutta en osannut kuunnella itseäni ja olin hämmentynyt kun en tiennyt mitä halusin. Nyt tiedän, että halusin ystävystyä kanssasi ja nyt tiedän että sinäkin halusit.

Meillä on ollut vastoinkäymisiä ja olemme yhdessä päässeet niistä yli. Minusta meidän kannattaisi ainakin yrittää. Siitä voi tulla jotain kaunista.

Sinä olet aina minun ystäväni, mutta haluatko sinä minut ystäväksesi? Haluatko oppia luottamaan minuun?

Jos tämä kosketti Sinua, niin Sinun ei tarvitse vastata tähän. Toivon että osoitat myöntymisesi olemalla minulle jatkossakin yhtä ihana kuin tähän asti. Toivon että vielä joskus katsoisit minua ihanilla silmilläsi samalla tavalla kuin olet kerran minua katsonut.
61095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

en tahdo nähdä sinua enää,sait minut tekemään sellaista jota en tahtonut,sait silmilläsi tuntemaan asioita joihin en vain ollut valmis,sydämmeni itkee verta kun tunnustan sinulle että kaikki minkä vuoksi elin oli turhaa,jää hyvästi ystäväni kun lähden,tuhlaan unelmani vuoksesi,lähden jo tänään,hyvästi!

Äänestä

Kuka lienetkin, ja kelle lienetkin kirjoittaneen viestisi ... niin kaunista...

Äänestä
  • Jos olet sama Milla, joka aloitti ketjun "onko mahdollista?", niin olen pahoillani, viestini ei ole osoitettu sinulle. :( Toivon tietenkin teille kaikkea hyvää ja että tekin ystävystyisitte.

    Kiitos kaunis. :)

    Äänestä

  • * in my word. kirjoitti:

    Jos olet sama Milla, joka aloitti ketjun "onko mahdollista?", niin olen pahoillani, viestini ei ole osoitettu sinulle. :( Toivon tietenkin teille kaikkea hyvää ja että tekin ystävystyisitte.

    Kiitos kaunis. :)

    En toudellakaan ole sama Milla ja en herranjestas missään vaiheessa kuvitellutkaan, että kyseinen viestisi olis ollu mulle omistettu... Kuhan kommentoin, että kauniisti kirjoitettu

    Äänestä

Kyllä haluan, haluan sinut ystäväkseni ja haluan oppia luottamaan sinuun. Olet ystäväni vaikken sitä pysty sinulle osoittamaan. Haluaisin vielä, että olisimme myöhemmin myös enemmän kuin ystäviä.

Haluan myös uskoa, että tämä viesti on tarkoitettu minulle.

Äänestä
  • Kunpa olisit oikea henkilö. Olen ajatellut sinua kokoajan - joka viikko, joka päivä, melkeinpä jopa jokaikinen tunti. Mä en voi sille mitään. Muistan edelleen ihanat, säihkyvät silmäsi, vaikka siitä on jo melko pitkä aika kun olen ne viimeksi nähnyt. Haluaisin nytkin kävellä ulkona kanssasi, kaksistaan - haaveilen siitä.

    Toivon niin kovasti, että olisit Hän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


* in my word kirjoitti:

Jos olisin tiennyt, että pohjimmiltaan haluamme samaa asiaa, niin minun puolestani juttumme ei olisi tarvinnut venyä näin pitkäksi. Anna anteeksi kokemattomuuteni, mutta en osannut kuunnella itseäni ja olin hämmentynyt kun en tiennyt mitä halusin. Nyt tiedän, että halusin ystävystyä kanssasi ja nyt tiedän että sinäkin halusit.

Meillä on ollut vastoinkäymisiä ja olemme yhdessä päässeet niistä yli. Minusta meidän kannattaisi ainakin yrittää. Siitä voi tulla jotain kaunista.

Sinä olet aina minun ystäväni, mutta haluatko sinä minut ystäväksesi? Haluatko oppia luottamaan minuun?

Jos tämä kosketti Sinua, niin Sinun ei tarvitse vastata tähän. Toivon että osoitat myöntymisesi olemalla minulle jatkossakin yhtä ihana kuin tähän asti. Toivon että vielä joskus katsoisit minua ihanilla silmilläsi samalla tavalla kuin olet kerran minua katsonut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu