Muuttaako sormus

No tietenkään mitään sääntöä tähän ei ole. Mutta ainakin meidän kohdalla se muutti, ja sama homma eli pitkä seurustelu oli takana. Tosin, meillä oli kyllä sitten vihkipäiväkin jo tiedossa (ja nyt jo takana), eli enpä osaa sanoa, muuttaisiko sitten, jos ei aikoisi kuitenkaan vihille. Mutta meillä siis muutti asioita. Viimeksi toissapäivänä pohdimme sitä, kuinka huikean onnellisia olemme nyt, kun olemme pitkän yhteisen taipaleen jälkeen myös virallisesti pariskunta.

Minusta henkilökohtaisesti on aivan turhaa mennä kihloihin, jos ei olla menossa naimisiinkaan. Ei se kihlasormus ole mikään kolmansien osapuolten pelätin tai muuten vaan kiva statussymboli. Kihlaus on ollut perinteisesti lupaus avioliitosta, ja jos toisen ero tulisi niin koskaan en enää kihloihin menisi - ehkä naimisiin, mutten kihloihin. Tuntuu siltä, että kihlaus on kokenut kovan inflaation, kun ensimmäisen kerran se tehdään jo 15-vuotiaana.

Menimme kihloihin muutamaa kuukautta ennen häitä. Ja mitäkö avioliitto muutti? No, sainpahan oikeuden leskeneläkkeeseen ja monet taloudelliset asiat (esim. perintöasiat, omaisuusjutut) selvisivät hetkessä. Lisäksi olen aika perinteinen nainen, joka haluaa saman sukunimen miehen ja lasten kanssa. Meille on tulossa tämän lisäksi pian vauva, ja minulle olisi ollut loukkaus, mikäli mieheni olisi hyväksynyt pelkäksi synnyttäjäksi eikä julkisesti tunnustetuksi vaimoksi.

Mutta kukin tyylillään. Ollaan oltu naimisissa kolme vuotta, eikä mikään ole ainakaan huonoksi muuttunut! Jos joku pelkää avioliiton ahdistavan, niin kannattaa miettiä, ahdistaako sitten lapset. Avioliitosta pääsee lähtemään milloin tahansa, mutta sen tyypin kanssa olet lopun ikääsi käytännössä naimisissa, kenen kanssa teillä on yhteisiä lapsia.

Täysin turha homma mennä kihloihin jos häitä ei tiedossa. Sehän on lupaus avioliitosta..!

Heikolla pohjalla on suhde, jos siihen tarvitaan rinkula vasempaan nimettömään vain sen takia että halutaan "tietää" että toinen on varmasti sitoutunut. Miten ihmeessä joku esine suhdetta muuttaisi?

Minä olen ainakin vanhanaikainen: jos kihloihin mennään niin kyllä sitten naimisiinkin. Ei kihlaus hirveästi muuta suhdetta (tuntuu ehkä varmaan vähän vielä "vakavammalta", naimisiinmeno sitten varmasti jonkin verran. Rengastettuna ollut nyt reilu 2v. ja häätkin pidetään muutaman vuoden sisällä :) Se ei vain ole mitään halpaa lystiä se...

Oltiin oltu useita vuosia jo kimpassa. Ikä n. 45 silloin. Mies alussa puhui paljon kihlauksesta ja odotin että milloin se sanoo että mennään kihloihin. Aika kului ja kului. N. 8 vuotta ainakin. Ihmettelin mikä sitä vaivaa kun kihlaus asia jäänyt kokonaan pois puheista. Sitten erään perhejuhlan myötä sanoin en tule juhlaan jos sormuksiakaan ei ole. Sukuun kuului paljon vanhempaa väkeä ja itsestä tuntui pahalta ja vaikka miltä kun monikin tapasi hänet ensi kertaa sielä - ja olimme ilman sormuksia.Ja olimme niin kauan jo olleet yhdessä. No ne ostettiin. Mutta se, miksi ne ostettiin, jäi edelleen tuntumaan minusta pahalle.
Itse koen että kun kantaa toisen sormusta reilusti ja rehellisesti sitä on niin toisen oma ja päinvastoin. Vaikka jotkut sanovat ettei sitä toista kuitenkaan voisi omistaa. Mene ja tiedä. Sitten se ukko hukkasi vielä sen sormuksen, ei kylläkään tahallaan, sen tiesin mutta ei ole uuttakaan ostanut tilalle. Minä otin myös sormuksen pois sormestani ja sanoin että ompa yks puolista tämäkin. - Tämmöinen tapaus.

Onko suomalaisten käsitys kihloista jotenkin hukassa? Mitä eroa on kihlautumisella, ja pelkällä sormusten vaihtamisella?

Kihlaus on suullinen lupaus aikeesta avioitua. Ennen vanhaan kihlautuva pari sai muuttaa yhteen ja harrastaa esiaviollista seksiäkin, koska kihloissa oleminen oli koeaikaa. Nykyään kihlautumisella osoitetaan, että häät ovat tiedossa. Mutta kihlautuminen ei ole lainkaan välttämätöntä! Jos pari on asunut jo vuosia yhdessä, miksi he eivät menisi suoraan naimisiin?

Olen asunut avomieheni kanssa nyt hieman yli vuoden yhdessä. Jos hän kosisi minua nyt, eli siis ehdottaisi kihlautumista, niin en olisi valmis siihen. Koen, että se on askel kohti erityisen vakavaa suhdetta; sitä, että nyt tosissaan eletään yhdessä loppuelämä. Seurustelen mieluummin niin kauan, että olen täysin varma siitä, että haluan viettää loppuelämäni tämän miehen kanssa. Yhdessä asuminen toki on merkki siitä, ja omassa tapauksessa olenkin sitä mieltä että muutimme liian pian yhteen.

Jostakin se ei ehkä ole turhaa. Kaverini kaveri esim. meni kihloihin ja he olivat olleet useamman vuoden yhdessä (en tiedä tarkkaa aikaa) ja lapsikin tulossa. Naiselle oli tärkeää mennä ainakin kihloihin.

Mulle taas kihlat (jos sitä voi siksi edes kutsua) on aivan turhaa eikä merkkais yhtään mitään, jos häitä ei ole tiedossa. Ei ainakaan tässä vaiheessa enää ja en kyllä melko varmasti aikaisemminkaan olisi halunnut kihloihin, jos häitä ei olisi ollut tiedossa. Mä en ees tarvis sormuksia sitten kun mennään kihloihin. Naimisiin menosta (ja lapsista) on puhuttu ja mun mielestä se olisi jo ajankohtaista. Saa nähdä koska mies kosii. Sormus on vaan esine, miten se mitään miksikään muuttaisi? Ja ei meidän suhteessa ole mitään mitä pitäisi oikeastaan muuttaa. Tai ehkä jotain, kun haluan naimisiin. Mutta se on paljon isompi juttu, kun pelkät sormukset. Ja jos sormukset olis merkkinä jostain sitoutumisesta/tosissaan olemisesta niin jotenkin tuntuisi nololta, jos näin kauan ollaan oltu yhdessä eikä olla aikaisemmin oltu tosissaan! (asunnotkin on ostettu yms.) Ja nyt vasta uskaltauduttas hommaan jotkut sormukset jotka ei ees vielä ole merkki siitä, että ollaan menossa naimisiin! Kehtaisinko kellekään ees sanoa, että ei tää kihlaus sitä tarkoita... Mutta pääasiallinen syy on, että se ei merkitsis mulle mitään. Onneksi mies ajattelee kihloista samoin, että se on lupaus avioliitosta.

Eikä kai se avioliittokaan kaikilla muuta juuri mitään. Ystävänikin sanoi, että ihan samanlaista on kuin ennenkin.

Sormus on vain koru. Ja se voi olla jonkun merkkinä. Sellaisen joka on jo muutenkin olemassa. Jos sitä ei ole, sormus ei "puff" vaan muuta mitään (oma mielipiteeni). Olisi ainakin kiva, jos kumppani haluaisi muista syistä olla sitoutunut ja uskollinen yms. minulle kun vaan sen takia, kun on mennyt jotain lupaamaan tai on vaihdettu sormuksia.

Vaikka avioliiton purkaminen on suhteellisen helppoa (en tarkoita henkisesti) niin kyllä se kihlauksen purkaminen on vielä helpompaa.
Ja aika moni on ollutkin useammin kihloissa kuin naimisissa.

Kyllä avioliitto on monelle paljon isompi kynnys.

Ja mun mielestä kihlaus ei ole sormusten vaihtaminen vaan avioliittolupaus. En ole kihloissa vaan vaihtanut vaan sormuksia, jos en ole luvannut meneväni naimisiin. Mutta tässä taidettiinkin kysyä, että muuttaako sormus eikä muuttaako kihlaus... Vastaan silloinkin, että ei muuta.

Meillä muutti ja valtavasti!

Mieheni kosi minua ja halusi niin viettää loppuelämän kanssani. Sormukset saatuamme sormiimme hänen käytöksensä minua kohtaan muuttui. Tuntui kun hän ei olisikaan enää ollut varma halustaan elää kanssani aina. Suhteemme on ollut siitä saakka yhtä alamäkeä. Olimme pitkään yhdessä, tosi rakastuneita ja kihlaus muutti kaiken. Häätkin olemme joutuneet perumaan, koska tarvitsimme lisää harkinta-aikaa ja muut asiat menivät edelle. Raivostuttaa koko sormus! Tuntui, että toi vain enemmän painetta ja jos tämän olisin tiennyt en olis ikinä vastannut kyseiseen kosintaan kyllä... Rakastan häntä, mutta ero käy mielessä jatkuvasti. Johtuu siis osaksikin suuresta pettymyksestä asian suhteen. Siis, ihmiset, olkaa hyvion varmoja tunteistanne kosiessanne ja vastatessanne kyllä!

kihlaus muutti suhdetta. Menimme kesällä kihloihin ja nyt olemme rakastuneempia kuin aikoihin. Vaikka sormus on periaatteessa vain sormus, mutta meillä se jotenkin vahvisti meidän liittoa. Ei se periaatteessa mitään muuttanut, edelleen ollaan samat Tiku ja Taku, mutta jotain se muutti kuitenkin. Kyllähän se tietenkin tuntuu hyvältä, että mies on valmis näyttämään kaikille, että hän on nyt pois markkinoilta ja samalla osoittaa minulle, että haluaa olla vain minun kanssani. Onhan tämä ollut selvää jo ennemminkin, mutta kai tämä johtuu minun huonosta itsetunnostani, kun tämä kihlaus on lämmittänyt mieltä, tuonut varmuuttaa ja lisää rakkautta miestäni kohtaan ja samoin myös toisin päin. Naimisiinkin me menemme joku päivä, mutta koska siihen menee rahaa niin paljon, niin taitaa olla parempi että säästämme hieman ensin. Minulle kihlaus on edelleen avioliittolupaus, sillä olen hyvin perinteinen ja vanhanaikainen nainen. Kihloihin menimme, koska aiomme avioon jonain päivänä ja muutenkin se oli meille sellainen vakavamman sitoutumisen symboli, vaikka onhan meillä jo yhteiset lainat, omakotitalo ja koira. Enkä missään tapauksessa voi sanoa, että se olisi ollut turha homma. Ei, ei. Se on meidän yhteinen rakkauden merkki. Tuntuu kivalle, että mies kantaa sormessaan sormusta, jossa on minun nimeni...