Kuinka

olevista myöntää nuorempana eli joskus alle kolmekymppisenä olleensa hieman k-päitä? Itse törmännyt ilmiöön aika usein, että nuoret miehet on vielä aika kypsymättömiä ja hieman itsekeskeisiä. Ei ihan aina ajatella, että mitä päästetään suusta jne. Kyllähän moni siitä rauhoittuu ja muuntuu ihan kunnollisiksi.
91374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oon kyllä vielä alle kolmekymppinen, mutta myönnän kuitenkin että osaan olla varsin ärsyttävä paskiainen erityisesti kännissä, vaikka olen pyrkinytkin eroon tuosta piirteestä.

Äänestä

Iän myötä on tullu varovaiseksi ja viisaammaksi.

Joka taas sit toisaalta on rasite sekin.

Äänestä

Täys paskiainen ja kävelevä katastrofi kehdosta hautaan. Ja kaukana "kunnollisesta"...

Mihinkäpä sitä muuttuis...

Äänestä

Minä saavutin aidon kusipäisyyden vasta kolmenkympin jälkeen. Vaikea taiteenlaji.

Äänestä
  • Kaltaisiasi kapitalistisia pullopersesikoja on koko Arkadianmäki täynnä, hekin kaikki saavuttaneet ideologiansa vasta kolmenkympin rajapyykin saavutettuaan. :D

    Äänestä

Tytöt ovat teini-iässä pahimmillaan, pojat vähän kahdenkympin jälkeen.

Minä olen - äitini mukaan - ollut aina erittäin kiltti, tottelevainen ja ajatteleva lapsi. Veljeni sitten hoiti vaikeuspuolen minunkin puolestani.

Minusta tulee piru vain auton ratissa, siis tätä nykyä. Pari kertaa päivässä tulee töötättyä ja käytettyä kansainvälisiä käsimerkkejä :)
Mutta mä olenkin alle kolmekymppinen vielä vuoden ajan, hehee!

Mutta joo, pointtini oli tässä se, että varmasti iälläkin on merkitystä - ja väitän että miespuolisilla armeijan jälkeiset muutamat vuodet ovat ne "pahimmat" (tai parhaimmat varmaan jos itseltään kysytään) - mutta persoona on ratkaisevampi tekijä.

Äänestä

Nuorempana olin hiljainen hissukka, nykyään täysmulkku mieheksi. Ihmisten mielipiteillä ei ole paskankaan väliä ja jos muut pitää sen vuoksi kusipäänä, että tuo oman kantansa/mielipiteensä julki, niin pitäköön. Ei ne kuitenkaan mua ymmärrä...Yleensä pidän kyllä turpani kiinni ja keskityn olemiseen.

Äänestä
  • "Täysmulkku" viitanne käytökseen,elintapoihin ja suhteisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa..?

    Äänestä

  • naang kirjoitti:

    "Täysmulkku" viitanne käytökseen,elintapoihin ja suhteisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa..?

    Minähän olen täydellinen herrasmies satunnaisia mulkun elkeitä lukuunottamatta. Minullakin on huonoja päiviä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


moni täällä kirjoitti:

olevista myöntää nuorempana eli joskus alle kolmekymppisenä olleensa hieman k-päitä? Itse törmännyt ilmiöön aika usein, että nuoret miehet on vielä aika kypsymättömiä ja hieman itsekeskeisiä. Ei ihan aina ajatella, että mitä päästetään suusta jne. Kyllähän moni siitä rauhoittuu ja muuntuu ihan kunnollisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu