Eli, olen 20vuotias miehen alku ja tyttöystäväni on 19v. Olemme olleet 4vuotta yhdessä joista vuoden olemme asuneet nyt kaksin.
Itse palvon tyttöystävääni ja teen lähes kaiken mitä hän haluaa (siivoan, teen ruoan, pesen pyykit, hieron, käyn kaupassa ym...) mutta tuntuu että hän ei anna minulle mitään vastarakkautta. Hän kyllä sanoi minulle suoraan viimeviikolla että häntä vituttaa se kun minä teen kaiken, mutta ei itse jaksa. Olenkin miettinyt että pitäisikö jättää kaikki hänen vastuulleen.
Eilen keskustelin hänen kanssaan yleisesti meidän menemisistä ym.. Ja sain käsityksen että minä en kelpaa hänelle ryyppykaveriksi. Hän on lähinnä ollut viimeaikoina kavereidensa kanssa juomassa ja olen kertonut että haluaisin lähteä kaksin, mutta ei. Mukaan kyllä heidän kanssaan pääsen, mutta en oikein jaksaisi katsella kun hän keikkuu tanssilattialla toisten miesten kanssa.
Tanssimisestakin olen sanonut että eikö voisi olla tanssimatta toisten miesten kanssa, "mutta sehän on vain tanssimista", minua se vituttaa.. Tanssisi kuulemma mieluummin minun kanssani mutta minä en osaa. Olen yrittänyt saada hänet opettamaan minua, mutta hän aina lupaa eikä ikinä mitään tapahdu.
Seksiä olemme puolenvuoden ajan harrastaneet kerran viikossa/2viikossa. Yleisesti ottaen minä koskettelen häntä selkään, mahaan, reisiin ym.. kun katsomme televisiota, mutta kun pyydän että koske minua mahaan, niin on kuin puhuisin tyhjille seinille. Voiko olla että hän unelmoi jostakin toisesta, taikka että hän on ihastunut johonkin toiseen? Vai mitä se on?
Toisinaan olen aika väsynyt suhteeseemme mutta minä rakastan häntä todella paljon, mutta viimeaikoina olen alkanut miettimään että rakastaako hän minua? Arki on tullut jo vuosi sitten. Mutta viimeinen puolivuotta on ollut aika väsyttävää.
Kiitos järkevistä vastauksista.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Luin kirjoituksesi,mielestäni tyttöystäväsi käyttää sinua hyväkseen.Arvostaako hän sinua,sanoin kuin sinä häntä?EI ainakaan kirjoituksesi perusteella..Tai niin minä asian näen.
Toisten miesten kanssa tanssiminen?!En itse antaisi oman mieheni tanssia muiden naisten kanssa baarissa,ellei kysymyksessä ole todella hyvä ystävä,jonka tunnen ja tiedän että voin luottaa!
Jokainen tekee omat ratkaisunsa-minä lemppaisin muijan.
Vähän epäilyttää, että tytön tunteet ovat laimentuneet. Saattaapi olla, että hänellä on jopa hiukan haku päällä, jos niin innokkaasti käy ilman miestään baareissa. Läheisyyden ja koskettelun puute, jos sitä on aikaisemmin ollut, on aika selvä merkki tunteiden laimenemisesta. Voi olla, että se onkin vain normaalia rakastumisen laantumista mutta voi se olla merkki pahemmasta.
Minä suosittelen ap:lle, että käyt tyttösi kanssa vakavan keskustelun. Kerro miltä sinusta tuntuu. Vaikka tämä ehkä kuulostaa pahalta, niin anna hänelle mahdollisuus lopettaa suhde siististi. Joillekin ihmisille vaikeaa on nimenomaan se läheisen loukkaaminen, eli erohaluista kertominen. Jos sinä otat asian puheeksi, tyttösi uskaltaa paremmin kertoa tunteistaan. Voihan olla, että kaikki onkin ihan hyvin, mutta saatpahan ainakin selvyyden ja tyttösi saa tietää, miltä sinusta tuntuu.
Olen pahoillani sun puolesta, mutta kuulostaa siltä ettei tyttöystäväsi rakasta sinua enää yhtä paljon kuin ehkä ennen... Sillä, että teet kotona kaiken, ei ole yleensä vaikutusta naisten tunteisiin. Näin se vain menee...
ja sen että, menon on muututtava. Tee se jämäkästi mutta rauhallisesti. Et voi olla se, joka aina tekee kaiken. Tuosta ei nimittäin hyvää seuraa. Kohtuudella olisi hyvä, jos molemmat osallistuisivat edes johonkin. Miksi hän ei jaksa osallistuta mihinkään kotityöhön? Onko hänellä siihen pätevä syy? Se, että hän ei koskaan tanssi sinun kanssasi eikä edes välitä opettaa sinua tanssimaan vaikka olet pyytänyt kertoo välinpitämättömyydestä. Mukana on myös lapsellisuutta sillä eihän aikuinen, kypsä ja järkevä nainen kohtele rakastaan noin ellei sitten vain ole kyseessä toisen hyväksikäyttö. Olette molemmat vielä nuoria. Hän on löytänyt sinussa kiltin ja alistuvan passaajan ja tietää, että niitä on harvassa, jotka tekisivät samalla tavalla. Sinulla on oikeus vaatia muutosta. Jos hän välittää sinusta,kunnioittaa sinua ja ei halua eroa niin hän kuuntelee, keskustelee ja pyrkii muutokseen. Pieni kunnioituksen opettelu ei olisi hänelle pahitteeksi, koska sitä ei näytä tapahtuvan hänen taholtaan. Jos hän ei kuuntele ja ymmärrä eikä muutosta tapahdu niin haluatko loppuikäsi tehdä kaikki kotityöt mahdollisen opiskelun ja työnkin ohessa, mikäli olet halunnut mennä naimisiin? Tyttöystäväsi olisi aika ruveta aikuistumaan. Ole sinä nyt aikuinen teidän suhteessa.
Charitzy
Teettekö tyttöystäväsi kanssa mitään yhdessä? Entäpä jos hän on hieman kyllästynyt elämäänsä? Itsekkin menen mielelläni välillä baariin kavereideni kanssa, ilman poikakaveriani, tai sitten niin että hänelläkin on siellä kavereita. Mutta se johtuu lähinnä siitä että jos poikakaverini on mukana, en voi vain olla tanssimassa kavereideni kanssa koko aikaa, vaan pitää minun tietysti pitää seuraa poikakaverillenikin, koska ei häntä huvita tanssia. Silloin se on vaikeaa yrittää pitää kaikille seuraa, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Se on kyllä inhottavaa, että jos tyttöystäväsi tanssii muiden miesten kanssa. Oletko sanonut hänelle kuinka inhottavaa se sinun mielestäsi on?
Mutta tarkoititko siis sitä, että haluaisit tyttöystäväsi lähtevän baariin kanssasi kahdestaan? Minä en ainakaan itse välttämättä haluaisi lähteä poikakaverini kanssa kahdestaan baariin, sen takia että on kivampi tehdä kahdestaan jotain muuta. Ei sinne baariin ole kiva mennä istumaan poikakaverin kanssa kahdestaan, kun ei siellä juttelusta oikein tule mitään kun ei kuule. En tietysti tiedä mitä sinun tyttöystäväsi ajattelee asisasta, mutta näin minä.
Mutta kannattaa jutella tyttöystäväsi kanssa asioista, niin saat helpommin tietää mitä hän ajattelee.
Kyllä musta kuuluu parisuhteessa molempien osallistua kotitöiden tekoon. Meillä mies kokkaa, koska se onnistuu häneltä paremmin ja hän tykkää siitä, minä puolestani hoidan pyykkiä. yhdessä tiskataan ja siivotaan.
Kuulostaa kyllä siltä että tyttösi ei välttämättä enää rakasta sinua samalla tavalla kuin ennen. Hänellä saattaa olla hakusessa toinen tai hän on jo ihastunut toiseen.
Keskustelehan tyttösi kanssa! Kyllä molempia tyydyttävä ratkaisu löytyy.
no tehkää yhdessä niitä kotitöitä, jos kerran tyttistä vituttaa nykymeno muttei saa aikaiseksi tehdä itse. :) kaupassa käynti ja ruuan laittaminen voi olla kivoja yhteisiä hetkiä eikä vaan arkista puurtamista.