olla otsikon "Muoti ja kauneus" alla? Että tatueeraus on muotia siitä ei valitettavasti voi kiistellä, mutta kun nuoret ihmiset tahallaan rumentavat ruumiinsa. Ei tämä ole kauneutta. Kadutte muutaman vuoden päästä. Meikit voi sentään pestä pois ja vaatteita voi vaihtaa, värjätyt hiukset kasvavat. Mutta tämä törkeily on pysyvää. Ja rumaa!
Kuinka tämä
palsta voi
9653
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Heh... Pitkästä aikaa tulin tsekkaan oisko täällä mitään asiaa... Eipä juuri, mutta yks urpo näköjään pöllähti samaan aikaan ovesta sisään. Mistä teitä piisaa?
Miten se sun henk. koht. persettä kaivaa jos joku muu kuin sinä itse itsensä "rumentaa"? Täh?
Tosin meikä ainakin on muutenkin niin vitun ruma ukko, että eipä haittaa. "Tässä naamssa arpikin kaunistus olisi."
Mielipiteet on toki mielipiteitä, mutta ei se ihan välttämätöntä ole saada aina sitä suuta aukaista.
Kyllä aina joku talipää jaksaa.
se kusipäisyys on ehtymätön luonnonvara ja näitä apinoita löytyy jokavälistä...
nykyään koko ruumiinsa töhrivät jo parikymppisinä ja ajat3ella jos vaikka 25-vuotiaana haluaisi jotain sen ajan muotiin sopivaa? Eikä ruumiista löydy enää tilaa.
vittu tatuoi itseensä jotain muodin mukaan?
HIM-tatuointeja, "heartagrammeja" joita tyttölaumat tökityttävät ihoonsa. Taitavat jo nyt olla epämuodikkaita ja kuvitelkaa kun Ville Valo on 50v ja tyttälauma kenties 40. Onko vielä kivaa?
Vain yksi esimerkki, ei mitään erityistä kaunaa muuten orkesteria kohtaan.
Ehkä sinusta rumaa. Think what you want!
mitäs se muille kuuluu mitä jonkun nahkaan on piirrelty. se on maku asia mikä on rumaa ja kaunista. me kiasmaan kattoon kuinka kaunista nyky taide on. siä on ihmispaskaa purkissa ja tommoset jeesusteliat siä tsiikaa et "vittu ku magee". mulle mun tökeröt kuvat on paljon kauniimpaa. sitä paitti ei tatska o ikuinen. joku päivä sekin maatuu. ja se päivä voi olla yllättävänkin lähellä.
Nimenomaan. Jos ihminen osaa suhtautua tatuointiin oikein niin ei tule morkkista nelikymppisenä. Itse suhtaudun kuviini vähän samalla tavalla kuin suurennettuihin valokuviin. On kiva sitten vanhana muistella, että kylläpä silloin nuorena oli tohkeissaan tatuoinnista. Nytkin katson kuviani ihan eri tavalla kuin ottaessani. Olen tavallaan jo rakastunut tatuointeihini ja en voisi kuvitella olevani ilman niitä. Vertaisin sitä juuri tuohon, kuinka esim. mummoni pitää suurennettua kuvaa ukistani seinällä. Itse otan tatuoinnin muistuttamaan itseäni kivoista elämänmuutoksista, kuten lapseni syntymästä tai valmistumisestani. Ja juuri se ilon tunne palaa mieleeni aina kun huomaan tatuointini uudelleen.
Ja ne jotka eivät ymmärrä sitä että sitoutuu pitämään pysyvää kuvaa ihossaan loppuikäänsä, niin kysyisin heiltä eikö ole periaatteessa sama asia, kun sitoudut Jumalan edessä yhteen ihmiseen loppuiäksesi avioliiton muodossa? Tai kun hankit lapsia? Mielestäni näihin verrattuna tatuointi on aika pieni sitoumus, jota ei kannata ottaa niin vakavasti...