Mukava mutta avohoito

mutta itse tuppaan olemaan avomielinen näissä asioissa. Meillä kaikilla on omat ristimme, joita kannamme. Ei kukaan ole täydellinen, toiset vain osaa piilottaa sen epätäydellisyytensä.

Avohoito on nimenomaan lievien tapauksien hoitomuoto.
Häiritsevää käyttäytymistä miehessä on, oli avohoito tai ei:

*jämähtänyt tiettyyn elämänvaiheeseen, ei saa kytkintä nostettua ja lähdettyä uusiin haasteisiin.

*epähygienian eri muodot, älä vaivaudu listaamaan niitä.

*teennäisyys esim. popparihenkinen samaistuminen pintaliitäjiin JOS itse ei sitä oikeasti ole.

*pahuus. Pyörällä ajaminen päälle tms.

*pelailu ihmisten tunteilla tosi negatiivisella tavalla, suututtaen jatkuvasti kaikkia.

tosiaan siitä, minkä verran se pakki on sekasin. Töissä on joutunu tällästen henkilöiden kanssa olemaan tekemisissä ja ihmisiähän nuo tuntuvat olevan. Nykyään ns. terveetkin ihmiset tuntuvat välillä vähintäänkin oudoilta.

tavoin ottamatta kantaa "avohoitotapauksiin" (täysin tuntematon käsite allekirjoittaneelle), voin kertoa, että nykyään myös pakkohoidosta pääsee pitkille lomille...

Mulla on sellainen näppituntuma, että joku tietty naistyyppi tuntee vetoa esim. linnassa istuviin tyyppeihin. Olkoon kyseessä millainen ihmishirviö tahansa, niin aivan varmasti on innokkaita naisia kirjoittelemassa rakkauskirjeitä. Mistä tämä sitten johtunee, en tiedä. En tiedä sitäkään, että onko näillä naisilla helvetin voimakas vietti yrittää "parantaa" toisia kun kerran haluavat luoda yhteyksiä näihin kyseisiin miehiin.

Pitää kyllä olla päässä jotain aika pahasti vialla jos vapaaehtoisesti tyrkyttää itseään tällaisille. Ainakin on hyvät mahdollisuudet löytää itsensä jostain suokuopasta.

Ei liity avohoitopotilaisiin, vaikka oikeastaan liittyykin. En kuitenkaan rinnasta näitä keskenään.

Kaikilla meillä on jossain vaiheessa elämäämme jonkinlaisia ongelmia. Se, että on avohoidossa, ei ole mikään ehdoton "nounou". Tunnen joitakin, nyttemmin jo "terveen paperit" omaavia mielenterveysongelmaisia, enkä ole heitä aikoinaan sairauden vuoksi tuttavapiiristäni sulkenut.

En sanoisi etten välitä, mutta en juoksisi karkuun.

Olipa kerran minulla sellainen kumppani, että vasta hänen kuolemansa jälkeen koko sirpaleinen kuvio pystyttiin kokoamaan. Vuosia olen miettinyt ja tuskaillut, miksei kukaan ollut ymmärtänyt hankkia hänelle apua, tukea, hoitoa, mitätahansa - ja miten minäkään, valistunut ihminen en älynnyt mitään oleellista tehdä hänen hyväkseen, että olisi vielä elossa sekin ihminen.

Kysymykseesi heittäisin vastaukseksi, että jos olemus ja maneerit kovasti pistävät silmään katukuvassa, voi ns. terveen seuralaisen hankinta tuottaa ongelmaa. Muussa tapauksessa luulisin naisihmisistä löytyvän myös sitä ymmärtäväisempää ja avarakatseisempaankin sorttia (kuten edeltävissä vastauksissakin viestitään).

kiinnostava ja makuuni muuten, ei ole mikään este. Tietysti, jos on avohoidossa terveydenhuollon säästöliekin takia, eikä kuntonsa perusteella, niin sitten! Komeus ei auta, jos ei kykene normaaliin elämään. Luottaisin tuntemuksiini.