Heips!
Odotan ensimmäistä lastani ja nyt olen huomannut masentumisen merkkejä itsessäni. En ole tyytyväinen avomieheni panokseen. Hän ei osallistu mihinkään kotitöihin, olen yhdeksännellä kuukaudella raskaana ja alan olla jo aika väsynyt. Hän ei käy koskaan kaupassa, ikinä ei ole tehnyt ruokaa ja jos jotain painavaa kannettavaa on esimerkiksi varastoon saan pyytää ja rukoilla häntä viemään. Lapsen varusteet ja tarvikkeiden hankita sekä synnytkseen liittyvät asiat eivät häntä kiinnosta vaan kaikki on minun harteillani. Kun puhun asiasta ja kerron, että tuntuu surkealta, hän hätääntyy ja sanoo, että kyllä häntä kiinnostaa, vaikka sitten mitään muutosta ei tapahdukaan. Minä hoidan esim. ruoat ja suurimmat hankinnat omista rahoistani, vaikka olenkin nyt minimituloilla ja pois työstä. Lainaakin olen jo joutunut hankkimaan.
Seksielämä menee hänen ehdoillaan, tulen itse usein torjutuksi ja läheisyydestä tai koskettelusta saan nauttia aniharvoin. Tulevaisuus pelottaa ja nykyhetki ahdistaa. Rakastan häntä kuitenkin ja hänkin minua. Kun otan nämä asiat ja huonon oloni puheeksi, hän sanoo, että olen oikeassa ja hän on monessa asiassa epäonnistunut. lisäksi hän pyytää etten jättäisi häntä. Mutta edelleenkään, mitään muutiosta ei koskaan tapahdu puheesta huolimatta. Olenko liian kohtuuton? onko miehen paikka vähän "syrjemmällä" vauva-asioista ja muutenkin arjen pyörittämisestä? En enää oiekin tiedä mikä on tasa-arvoa ja kohtuullisuutta.
Odotan ensimmäistä lastani ja nyt olen huomannut masentumisen merkkejä itsessäni. En ole tyytyväinen avomieheni panokseen. Hän ei osallistu mihinkään kotitöihin, olen yhdeksännellä kuukaudella raskaana ja alan olla jo aika väsynyt. Hän ei käy koskaan kaupassa, ikinä ei ole tehnyt ruokaa ja jos jotain painavaa kannettavaa on esimerkiksi varastoon saan pyytää ja rukoilla häntä viemään. Lapsen varusteet ja tarvikkeiden hankita sekä synnytkseen liittyvät asiat eivät häntä kiinnosta vaan kaikki on minun harteillani. Kun puhun asiasta ja kerron, että tuntuu surkealta, hän hätääntyy ja sanoo, että kyllä häntä kiinnostaa, vaikka sitten mitään muutosta ei tapahdukaan. Minä hoidan esim. ruoat ja suurimmat hankinnat omista rahoistani, vaikka olenkin nyt minimituloilla ja pois työstä. Lainaakin olen jo joutunut hankkimaan.
Seksielämä menee hänen ehdoillaan, tulen itse usein torjutuksi ja läheisyydestä tai koskettelusta saan nauttia aniharvoin. Tulevaisuus pelottaa ja nykyhetki ahdistaa. Rakastan häntä kuitenkin ja hänkin minua. Kun otan nämä asiat ja huonon oloni puheeksi, hän sanoo, että olen oikeassa ja hän on monessa asiassa epäonnistunut. lisäksi hän pyytää etten jättäisi häntä. Mutta edelleenkään, mitään muutiosta ei koskaan tapahdu puheesta huolimatta. Olenko liian kohtuuton? onko miehen paikka vähän "syrjemmällä" vauva-asioista ja muutenkin arjen pyörittämisestä? En enää oiekin tiedä mikä on tasa-arvoa ja kohtuullisuutta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
päin vastoin. nyt jos koskaan on aika nostaa se kissa viimeisen kerran pöydälle ja tehdä selväksi että muutos on tapahduttava tai saa etsiä toista osoitetta. ei ole kenenkään, ei varsinkaan vauvan, etu olla perheessä missä ei ole hyvä olla. koska väistämättä tuo sinuun kohdistuva piika-asennoituminen heijastuu vauvankin oloon.
voimia ja rohkeutta, niitä tarvitset. mut älä suostu olemaan enää kynnysmatto. koska tuota menoa olet henkisesti palanut täysin loppuun ja nuutunut kohtuuttoman taakkasi alle ennen kuin vauveli on vuoden vanha.
Luulitko oikeasti että mies muuttuu kuin taikaiskusta, kun lapsi on tulossa?
Mut eihän se mitään, te RRRRAKASTATTE toisianne!!!
Tässä on varmaankin kärjistetty asioita, koska muuten vaikuttaa oudolta parisuhteelta. Raha-asioista pitäisi keskustella jo siinä vaiheessa kun muutetaan yhteen asumaan ja tehdä pelisäännöt selviksi. Ei voi kuin ihmetellä jos tämä todellakin totta on.
Toisaalta mietin aina niitä hyviäkin puolia tässä suhteessa ja miehessä. Toki vielä raskaushormoonit tekevät tehtävänsä, mutta saa nyt nähdä, miten on muutoksen laita. Paljon olen valmis suhteen eteen tekemään/antamaan, mutta täytyyhän puolitiehen toisenkin tulla vastaan.
valmis antamaan ja tekemään niin mieshän pääsee helpolla!Käyttäytyminen ei ainakaan sillä muutu että tulee aina itse puolitiehen vastaan.Miehet ovat itsekkäitä otuksia ja mitä enemmän työskentelet suhteen hyväksi sitä vähemmän miehesi tarvitsee tehdä.Sitä en usko että luhistuisit ennenkuin vauva täyttää yksi.Onhan naiset ennenkin jaksanut vaikka koko elämänsä.Tässä käy nykyaikana ennemmin tai myöhemmin niin että miehesi löytää "vertaisensa" (sinut ensiksi alistettuaan) ja jättää sinut.Mutta tähän voi mennä vaikka neljäkymmentä vuotta että anna mennä vaan jos olet valmis itsesi ja omat halusi uhraamaan "suhteen hyväksi"!!!!!
Naisten täytyisi antaa myös miehille tilaa kodissa. Usein on niin, että nainen 'omii' kodinhoidon itselleen koska ajattelee että tekee kaiken paremmin kuitenkin. Sitten iskee väsymys ja aletaan räyhätä miehelle, joka on tietysti aivan ymmyrkäisenä mistä nyt tuulee.
Ei välttämättä ko. ihmisellä näin ole, mutta naiset saisivat joskus myös miettiä omaa käytöstään ja sitä, että joskus voisi sanoa ihan suoraan eikä aina odottaa miehen ymmärtävän jostain katseesta jotain, tai jotain.
ensinnäkin tuo raha-asia on hoidettava kuntoon ja heti. Vauvan hankinnat kuuluu molemmille ja kun toienn on yhteisestä sopimuksesta jäänyt kotiin sitä vauvaa tekemään niin ei voi odottaa samaa panosta kuin töissä. En kyllä oikeasti tiedä pitääkö itkesä vai nauraa jos todella lainaat jostain että saat ukkosi muonitetua, mutta et puhu asiasta hänelle!
Vauva sinällään konkretisoituu usein vasta synnyttyään tai jopa vasta sitten kun se osaa vastailla jne. Kuitenkin aika yleistä on että isät ovat innolla varustelussa mukana.
Jos nyt et jaksa kotitöitä niin ei se helpotu silloinkaan kun siinä on vauva tai kaksi tai..
On niin kovin helppo olla empaattinen ja on helppo olla samaa mieltä sillä erimielisyys aiheuttaa kinaa ja riitaa. Kun iskee pelko että jää yksin huolehtimaan itsestä voi tulla paniikki ja tulee luvanneeksi vaikka mitä.
Oletko varma että et ole jossain muussa virassa suhteessanne kuin vaimona? Vähän haisee että on muitakin rooleja joissa miehellä ei ole ollenkaan tarvetta olla aisaparina.
Rakkaus ei ihan oikeasti riitä jos kaikki muu mättää tai vaikka osa toimisikin, mutta arki suurimmaksi osaksi ei suju.
Vaikka nyt olen kovin kärkäs ja tiukka tässä asiassa niin ihan oikeasti kenenkään ei pitäisi olla tuollaisessa tilanteessa kun elää aikaa jonka pitäisi olla yhteisen onnellisen odotuksen aikaa! Nyt jos koskaan teillä on asia jonka jollain tasolla pitäisi yhdistää teidät ja saada mies huomaamaan sinut ja olosi.
Nyt vain tiukka puhuttelu ja vaikka pariterapiaan tms puhumaan asioita selväksi. Lupauksiahan olet jo saanut ja ne eivät pidä joten lisää niitä ei auta mitään! Ehkä vaihtoehtojen selvittäminen ja todellisten tunteittesi paljastaminen olsii nyt paikallaan?
Kaikesta huolimatta toivon että kun vauva tulee niin miehesi havahtuu omaan rooliinsa suhteessanne ja kaikki sujuu hyvin lopulta, vaikka se ei nyt kovin auvoiselta vaikuta..
Heippa.
Kirjoituksesi todella kolahti minuun.
Oma tyttäremme on nyt 8 kuukauden ikäinen, mutta odotusajalla taistelin täsmälleen samojen asioiden kanssa, raha-asioiden osalta hieman pienemmässä mittakaavassa tosin.
Tilanteen vakavuuden tajusin jo kolmannella kuulla, kun tuleva isä ei tahtonut tulla ensimmäiseen ultraan mukaan, koska "siellä toinen mies sörkki" minua. Häntä ei kiinnostanut katsoa vauvan tarvikkeita tai vaatteita, varsinkin jälkimmäiset kannatti hänen mielestään ostaa vasta lapsen synnyttyä, kun sukupuoli oli selvillä. Minä laitoin ruokaa ja pakastin sitä, puoliso puuhaili omiaan. Yksinkertaisuudessaan tunsin odottavani yksin. Myös lapsen hankinnat jäivät minun kontolleni taloudellisesti, jotenkin meillä vain oli sellainen meininki, että tuleva lapsi oli MINUN vauvani, ei hänen.
Monet ovat täällä jo maininneet, että ei se lapsen tulo mitään muuta. Meillä kävi toisin. Kun tyttö oli syntynyt, tuore isä (joka osin vanhempiensa painostuksesta tuli mukaan synnytykseen) sai lapsensa syliinsä - ja melkein pillahti itkuun tajuttuaan, että hänellä oli jotakin niin ihanaa ja täydellistä. Nykyisin lapsi on hänelle kaikki kaikessa. Minusta henk.koht. tuntuu, ettei hän ymmärtänyt odotusaikana, mistä oli kyse. Luonnollisesti äiti on lähempänä lastaan jo odotusaikana ja vaikka isä tunsikin mahan lävitse lapsen potkut, ei hän sisäistänyt asiaa samalla tavalla. Tästä syystä minä olin odotusaikana jo lähdössä ovet paukkuen.
Huomasin sittemmin myös itsessäni sen "vian", että otan arjesta ja sen pyörittämisestä itse liian suuren palan. Puolisolle ei jäänyt velvollisuuksia ja aina piti käskeä. Joten eiköhän sinunkin ole vain aika antaa lisää tilaa puolisollesi - vaikka sitten karjumalla käskyjä. Kohtuutonta minusta on se, että käyt yksin kaupassa ja puolisoa pitää patistaa painavien lastien kuljettamisessa. Se, ettet sinä mahasi kanssa ole enää kykenevä kantamaan kaikkea lapsen ohella, on mielestäni fakta, joka miehelle pitäisi terottaa nyt muistiin. Synnytyksestä toipuminenkin vie aikansa, etkä voi silloinkaan urheilla vain siksi, ettei miestä huvita tehdä jotakin.
Rivien välistä jäin miettimään, olettekohan tekin nuori pariskunta. Itse olemme 22-vuotiaita molemmat, joten uskon miehen epäkypsän käyttäytymisen johtuneen osaksi nuoresta iästä. Kuten puolisoni itse on sanonut, lapsi on kasvattanut hänet aikuiseksi.
Toivottavasti kaikki alkaa pikkuhiljaa selvitä - uskoisin, että miehenkin asenne muuttuu (pakostakin!) lapsen synnyttyä. Se on vain niin, etteivät nuo kolmijalkaiset aina ymmärrä kaikkea ihan heti. :) Tsemppiä!
Onpa harvinaisen kypsää tekstiä 22-vuotiaalta, ilolla luin ja toivotan onnea perheellenne. Minä 26 ja tyttöystävä 21 ja vauvan saapumisaika tammikuu.
Kiitokset positiivisesta kommentistasi - ja onnea myös teidän pienelle perheellenne. :)
Kiitos viestistäsi. Olet oikeassa, että olemme nuori pariskunta ja yhteiseloa takana vasta vähän. Mitä luultavammin mies ei ole vielä oppinut kaikkea, mitä parisuhde ja perhe-elo vaatii. Myönsi sen kyllä itsekin, kun muunmuassa tämän keskustelun valossa puhuimme. Kiitos, että kirjoitit kokemuksestasi!
Itselleni tuli mieleen, että mies ei ole vielä ihan valmis ajatukseen lapsen tulosta, ihan riippumatta hänen iästään. Ja kun hän ei tunne itseään valmiiksi, niin mitä enemmän "painat päälle", sitä enemmän hän hätääntyy eikä tiedä, miten päin olla. Monesti ihminen silloin valitsee olla tekemättä mitään, eipä tule tehtyä virheitä.
Vauva on tuloillaan, joten on turha pohtia enää, oliko sen tulo molemmille yhtä oikea ajatus. Nyt on vaan elettävä tämän tilanteen kanssa.
En usko, että olet kohtuuton, mutta vähän umpikujassa taidatte olla, koska molemmilla on oma näkemyksensä eikä toisen näkökulmaa ole helppo nähdä. Melkein suosittelisin, että menisitte jonnekin asiantuntijan kanssa neuvottelemaan tilanteesta - tai jos et saa miestä mukaan, niin mene itse kyselemään neuvoja. Jos rakastat miestä, niin ei kannata ajaa häntäkään nurkkaan, vaan yrittää nähdä, miten molemmat voivat tulla puolitiehen vastaan, sitähän se parisuhde on.
Et ole mielestäni kohtuuton. Olen itse myös viimeisellä kuulla raskaana, olo ei ole enää kovin energinen,mitä aikaisemmin. Tiedät varmaan mitä tarkoitan. Meillä ainakin on tehty puoleksi kaikki kotityöt,nyt kumminkin viim.kuukaudet mies on tehnyt kaikki raskaimmat. Imuroinut,pessyt ikkunat,kantanut kauppakassit ym.raskaat tavarat. Minä taas olen vastaavasti pyyhkinyt pölyjä,tiskannut ym.kevyempää töitä. Tulot ei meillä ole suureet(kummatkin työttömiä ja mies opiskelee)mutta kaikki ollaan aina puoleksi maksettu. Esim.minä ostin turvakaukalon,mies sitterin.Vaunut puoleksi..Myös muut yhteiset laskut,ruoat ym.maksetaan joko vuorotellen tai puolitetaan. Kumpanenkin maksaa sitten omat menonsa erikseen.
Sinuna kumminkin jättäisin tekemättä kotityöt,ainakin raskaimmat. Olet viimeisilläsi jotyen anna olla.. Kyllä luulisi miehesi huomaavan kun ei puhtaita lautasia enää löydy tai vaatteita. Tämän jälkeen pyydä tiskaamaan knu on asian huomannut. Miehet kun eivät aina älyä ettei ne astiat,vaatteet itsestään puhdistu. JOten älä pidä itseäsi piikana vaan anna miehesi tehdä kotitöitä. Onko lapsi muuten suunnittelemalla tehty?Luulisi että mies jo tässä vaiheessa ottaisi kantaa vauvan tuloon ja kantaisi puolet vastuusta! Miehesi tuntuu vain myötäilevän sinun sanomisiasi eikä tee asialle yhtään mitään,pääsee näin vähemmällä. Joten OTA RENNOSTI JA ANNA OLLA,älä tee sinäkään, näin minä tekisin ja katsoisin miten mies reagoi. Osalla nimittäin tämä toimii. ÄLäkä käy ruokakaupassa,syö vaikka muualla tai osta itsellesi valmisaterioita,luulisi kauppaan menevän kun kaappi on tyhjänä.
Voimia sinulle! Etkä ole kohtuuton!
Olen itse vasta seitsemännellä kuulla raskaana ja minulla on hyvä mies, joka halusi alun alkaen lasta ja on ollut mukana yhtä neuvolankäyntiä lukuunottamatta kaikessa.
Kuitenkin koen välillä masennuksen oireita ja tunteeni heittelevät. Välillä minulle tulee fiilareita, joissa ajattelen, että mieheni ei halua lasta eikä välitä lapsesta jne... Kuitenkin muutaman hetken kuluttua olen taas toista mieltä. Minulla ainakin tunteet lainehtivat kovissa aallokoissa ja mieheni on hyvin tietoinen tästä (on jo oppinut pelkästään kuukautisieni aikana) ja osaa onneksi suhtautua niihin kuten pitääkin. Hän kuuntelee muttei ota marinoitani liian vakavasta, parempi niin.
Toivottavasti miehesi heltyy lapsen synnyttyä ja toivon todella että miehesi on onnellinen lapsestanne.