mikä oli Jouko Itälän kohtalo

ollil

SS-Hauptsturmfuhrer(kapteeni)Jouko Itälä oli yksi panttipataljoonan vapaaehtoisista.Hänen syntinsä oli se että hän jatkoi sopimusta.
Muutaman muun ss-upseeri koulutuksen saaneen kanssa hän jatkoi,tehtävänään hoitaa wiking pataljoonan suomalaisten asiointia Saksaan.
Lapin sodan alettua Itälän toimisto oli Rovaniemellä.
Hän joutui vaikeaan tilanteeseen saksan armeijan suomalaisena.Pako,antautuminen tai jatkaminen.

Itälä päätti jatkaa.Hänen lopullinen virhe tapahtui lapinsodan aikoihin kun hän aktiivisesti pyrki värväämään vangiksi saatuja suomalaisia,Saksan monikansalliseen armeijaaan.

Itälä perääntyi Saksalaisen AOE-norwegenin mukana Osloon ja sieltä aina emäsaksaan asti.Lopulta hän joutui liittoutuneiden sotavangiksi ja oli sotavankeudessa,syytettynä peräti massamurhista.

Mitä kapteeni Itälälle tapahtui?Luultavastikaan ei ollut tervetullut 50-luvun puolikommari Suomeen.

16

5173

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinulla

      "Saksan monikansalliseen armeijaaan."

      SS oli Hitlerin poliittinen eli NSDAP:n armeija.
      Sillä ei ollut muuta tekemistä Saksan puolustusvoimien eli Wehrmactin kanssa kuin että se taisteli tämän alaisuudessa Hitlerin suostumuksella.

      Kun sota loppui Wehrmacht teki pesäeron SS:ään jättämällä sen sivuun rauhanteossa koska tiesi sen rikollisista toimista etenkin itärintamalla.

      • aineisto

        itäinen moista kertoilee


      • vaikka
        aineisto kirjoitti:

        itäinen moista kertoilee

        Steinin Waffen-SS, Hitlerin eliittikaarti sodassa.

        "Alkuperäisen Waffen-SS:n oli tarkoitus toimia valikoituna eliittinä, johtajalleen ehdottoman uskollisena poliittisena armeijana, pelkäsihän Hitler erityisesti sitä että hänet saatettaisiin syöstä vallasta marraskuun 1918 tapaisessa vallankumouksessa. Rintamapalvelu sodan sytyttyä taas legitimoisi tämän eliittiaseman."

        http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/arvostelut.php?arvostelu=686


      • ollil
        aineisto kirjoitti:

        itäinen moista kertoilee

        vaan totta.Jokainen nettikäyttäjä voi omin silmin lukea Itälän saneleman kirjeen vaimolleen sotavankeudesta.Toki se edellyttää pientä kielitaitoa.


      • ollil
        ollil kirjoitti:

        vaan totta.Jokainen nettikäyttäjä voi omin silmin lukea Itälän saneleman kirjeen vaimolleen sotavankeudesta.Toki se edellyttää pientä kielitaitoa.

        mulla on Kemistä kotoisin olevan sukuni mukana paljon luotettavaa kertomuslähdettä tapahtuneille.

        Isoisäni oli yksi Alaraumon taistelussa kaatuneita jk50 miehiä.Hänen veljensä kertoi jo 70-luvulla että sakemanni haki tuolloin lisää sotilaita suomalaisista sekä venäläisistä vangeista,tilanne oli kriittinen.

        Jotkut on väittäneet että Lapinsota oli pelleilyä.
        Yliraumon kylästä ei olleet kaikki siviilit lähteneet vielä 1.10.1944
        Eräässä jokivarren talossa oli isäntä,emäntä ja tytär joka oli jo sotaleski.Sakemanni oli nähnyt pellolla ja pihapiirissä suomalaisten sotilaiden liikettä.Niillä oli ollut noin 500m päässä törmällä suorasuuntaukselle asetettu it-tykki jolla sitten ampuivat.
        Pirtissä oli Isäntä maannut sängyssä raamattua lukien kun röpsyt oli tulleet hirrestä läpi ja molemmista polvista läpi,jalat irtpoikki.Emäntää ja tytärtä vattasta läpi,tytär kuoli ja vain emäntä jäi henkiin.


    • Rovaniemeä polttamassa

      Eikös se Itälä ollut Rovaniemeä polttamassa yhdessä Henrikksonnin kanssa?

      . .. Muiden herättyä Henriksson oli loihtinut pöydälle voileivät ja kahvit ja
      kohmeloisten upseerien kysellessä kuka on näin hienojen tarjoiluiden
      takana kertoi Itälä eilisen tuhopolttajan, sotamies Henrikssonin vastanneen
      tarjoiluista.

      http://www.suomensotilas.fi/nettisotilas/NS_Henriksson2.html

      • Lueskelija

        Entinen verojohtaja Mikko Laakso (Laaksonen?) kirjoitti menemisestään vapaaehtoisena Lapista vetäytyvään Saksan armeijaan. Siihen remmiin liittymisestään ja kokemuksistaan hän kirjoitti kirjan Punanatsi. On ihan mielenkiintoinen kirja.


      • manan majoille meni

    • Tero Risti

      Mitä sukua tämä Itälä oli sille naimalla ruotsittuneelle nykyiselle EU-edustajalle?

      • täytyy olla

        Tai sitten akan vosu on saanut lentojätkältä pystyvarvit rappukäytävässä.

        Niin tollo se Ville parka on.


      • Anonyymi

        Ville itälän setä.


    • Jouko,s,21,12,1916 mäntsälä,k,20,07,1990 helsinki.Kotiutui ss-joukoista 08,05,1946,konttoripäällikkö.
      vr 3,vr 4,ek 2.

      • flexi

        ss lakkauttettiin jo v45 eli ei hän sieltä kotiutunut vaan hän vapautui liittotuneiden vankeudesta jossa ss-miesten tekemisiä tutkittiin.Itälää ei siis tuomittu sotarikoksista.


    • Elsa-Pehve

      Jouko Itälä toimi v. 1941 jonkin aikaa SS-Divisioona Wikingin kenttätykistössä tulenjohtajana.

    • dith navka

      Pääsikö se Parvilahden kanssa maatuskoja naimaan Siperiaan.

    • Anonyymi

      Virhe se ei ollut, vaan oli saanut käskyn värväykseen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      770
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      64
      570
    5. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      556
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      46
      550
    7. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      66
      536
    8. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    9. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    10. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      520
    Aihe