Hei!
mitäs mieltä muut on tästä: olemme eroamassa. muutan lasten kanssa pois yhteisestä kodista. mies haluaa yhteishuoltajuuden. lisäksi hän haluaa, että yhteinen omaisuus jää hänelle. ilman sen kummempaa ositusta, otan vain omat tavarani.(tosin minun osallistumiseni kuluihin on myös ollut vähäistä, johtuen siitä, että pääasiassa olen hoitanut lapsiamme kotona, eikä näin ollen tulojakaan ole paljoa ollut.)
Lisäksi hän on hokenut, että olemme jatkossa hyviä ystäviä, kyläilemme puolin ja toisin, muutenkin kuin tyyliin lasten vienti/haku tapaamisiin.
Lisäksi hän ehdotti että voisimme harrastaa seksiä eron jälkeen!!! perusteena oli molempien tarpeiden tyydytys... ja jos jompikumpi löytää "yhdenillan jutun" niin se ei haittaisi (!), jatkaisimme sekstailuja, jos ei vakavempaa suhdetta kummallekkaan tule eteen.
Olen todella ihmeissäni tästä kaikesta. sen lisäksi, kun muutenkin on ajatukset sekaisin erosta. eikä oikein tiedä, että mitä tekisi, mitä osaisi pyytää lasten, omaisuuden ym asioiden suhteen.
OLen miettinyt, että yrittääkö hän ehkä näin "ystävällisin keinoin" pyrkiä hallitsemaan minua jatkossa??
Olen omasta mielestäni vielä "kiinni hänessä". ero ja muutto kotoa pois tuntuu todella pahalta, vaikka tiedän, että se on kuitenkin helpotus ainakin joiltakin osin.
Olen itkeskellyt paljon ajoittain ja hän on joutunut lohduttamaan minua. sitäkin olen ihmetellyt, koska ennen eropäätöstä hän inhosi ja vihasi minua. Nyt hän on sanonut että yhteenpalaaminenkaan ei olisi mahdottomuus kunhan ensin saamme vähän ilmaa ja etäisyyttä.
Onko tämä vain sitä, että hän yrittää tyynnytellä ja rauhoitella minua, jotta ero sujuisi kivuttomasti ja suostuisin kaikkeen mitä hän vaatii??
tosin sitten taas välillä hän keskustelujen (pystymme juttelemaan tosi hyvin, ottaen huomioon tilanteen..) lomassa piruilee minulle "sivulauseissa" ja pienillä pirullisilla huomautuksilla.
Niin että onko hän vain psyykannut itsensä kestämään tämän loppuajan suht kunnolla ja kunniallisesti ja odottaa sitä päivää jolloin perävaloni näkyvät? Ja sen jälkeen on kaikki ystävällisyys tiessään.
Pelkään, että jos/kun hän saa talon itselleen "ilmaiseksi", sen jälkeen hän alkaakin vaatia myös lapsia itselleen. voiko niin käydä, että hän onnistuisi siinä mitä pelkään? (Ainut paheeni on tupakointi ja joskus 4-5 krt/vuosi olen käynyt baarissa)Myöskään hänellä ei ole mitään "vikoja", muuta kuin tupakointi. Ja kerran hän on lyönyt minua, (siitä on tarpeenvaatiessa näyttöä.)
Olen tosi kiitollinen kommenteista!

Vastaukset 18
Vanhimmat
Ensinnäkin tupakan poltto ei liity mitenkään lasten huoltajuuteen, eli jos haluat yksin huoltajuutta niin sen melko varmasti tulet saamaan!! Voit esittää huoltajuuskäsittelyssä lyömisen!! Mies on huolissaan tulevaisuudesta ja siksi käyttäytyy noin!! ole huoletta ja tee niinkuin on sulle parhaaksi...
kusettaa oikein kunnolla.
Touhua vaan itteles lakimies. Ei sun osallistumises ole ollu vähäistä, kun olet lapset hoitanut.
Mikä saa sinut uskomaan, että se olet sinä ja lapset, jotaka lähtevät?
Herralle varmaan sopisi hyvin paneskella sinua samalla, kun etsii uutta suhdetta.
Ikävä kyllä, kuulostaa, että hän todellkin haluaa hallita sinua ystävällisin keinoin ja päästä eroon kivuttomasti ja ilman taloudelisia menetyksiä.
Ihan oikeasti: Hae apua vaikka sosiaalitoimistosta. Osaavat neuvoa vaikka oikeusaputoimistoon.
Joskushan esim. elatusmaksut kuitataan niin, että lapset ja äiti jäävät vanhaan kotiin asumaan.
Älä anna kusta sua silmään. Sun itses ja sun lastes takia sun on nyt oltava vahva!
Toivon sulle voimia!
että älä ihmeessä kerro miehelles, että haet apua muualta. Anna vaan paukahtaa yllätyksenä sitten, kun olet saanut asiat järjesteltyä.
...varattuna.. sitä nyt tässä odottelen ja yritän olla tekemättä vielä mitään ratkaisuja. mutta asunnon olen kyllä jo hommannut.
Kenen nimet papereissa?
Meinatkos yrittää vokotella miehen perintönä sadun talon ilmaiseksi itsellesi???
Onko talo sun nimissä vai yhteinen?
Jos molempien nimissä niin puoliksi tietysti menee.
Jos olette yhdessä hommanneet asunnon, oli papereissa kenen nimi hyvänsä, puolet kuuluu sulle!!!!Kokemusta on.Ei tartte olla aviossa.Hommaa äkkiä lakimies tai jotain..äläkä anna lasten huoltajuutta..Toi mies on ihan täys paska.Hommaa äkkiä ero äläkä ikinä ota tollasta takas. Sairas se on,oikeesti!
aivan paskaa puhut.
Avoliitto on eri asia kuin avioliitto ilman avioehtoa.
Hyppää kiikkuun ja häpee
molempien nimet on papereissa, 50/50...
erosin jonkin aikaa sitten ja meillä oli asunto puoliksi. Mies osti minun osuuteni. Eli jos mies haluaa kämppään jäädä myyt oman osuutesi hänelle. Jollei hänellä ole varaa ostaa osuuttasi niin koko kämppä myyntiin ja tavarat myös jakoon!!! Et voi antaa sille kaikkea, sehän on ihan väärin!!! Varsinkin jos sinulle jää lapset niin sitten viet kyllä kaiken mitä vaan voit viedä etkä kysele mieheltäsi sen enempää. Et anna sille seksiä eron jälkeen. Se yrittää selkeesti kontrolloida sinua, eikä halua menettää sinua kokonaan. Näytät sille kaapin paikan!! Ja ettei sinua niin vaan pompoteta!!
avopuolisosi harrastaa pahemman luokan manipulointia ja koska tunnut olevan hyvin maassa, hän jatkaa sitä edelleen. Koska tietää, että pystyy loukkaamaan sua niin.
Nyt pää pystyyn ja lähdet. Tsemppiä!
Tavaroiden suhteen on niin, että jokainen saa sen, mitä on tuonut suhteeseen tai ostanut omilla rahoillaan (huonekaluja). Mutta jos talopapereissa on nimesi, se osuus kuuluu lain silmissä sinulle. Ja sinä saat tehdä sillä, mitä haluat. En muista, kumman pitää lunastaa oma osuus lainasta, lähtiä vai jäävä osapuoli. Tästä kannattaa ottaa selvää mm. pankista.
Saahan sitä aina ehdottaa seksisuhdetta, mutta sun ei ole pakko siihen suostua. Ja älä suostu. Kun avopuolisosi sanoo tämän, hän samalla lyö lyttyyn itsetuntoasi ja antaa takuu varmasti tuntee "sinä et kelpaa kenellekkään"? Ehkä et tiedosta tätä nyt, mutta myöhemmin kyllä.
Tupakointi ei ole peruste saada yksinhuoltajuutta itselleen. Mutta jos hän haluaa, senkus nolaa itsensä tuon asian suhteen! Otat sitten itse esille väkivaltaisuuden, ja pelon, että pelkäät lapsille tapahtuvan jotain.
Kovasti voimia! Osoita, että pärjäät ilman häntä :).
Kun luin tekstisi läpi, ajattelin että tän on pakko olla provo.
Tai sitten olet melko helposti johdateltavissa oleva ihminen.
Jos olet tuo jälkimmäinen, hommaa nyt hitossa ittelles lakimies ja vikkelästi.
Vai että vakipanoksi ehdottelee :D
Heippa!
Nyt meil on tilanne taasen saanut uuden käänteen... tänään kävin soskussa ja sovin ajan lastenvalvojalle yms.
nyt sitten mies sanoi töistä tultuaan että "yksi mahdollisuus olisikin se, että jäisinkin, enkä muuttaisi pois". "jatkettaisi näillä eväillä..."
Mutta jatko pitäisi mennä hänen ehdoillaan ja minun pitäisi ymmärtää häntä paremmin. Kun on paljon poissa kotoa.
Ajatukset sekoaa taas... luulin että ero on päinselvä juttu.
Nyt en enää ole itkeskellyt niin paljoa, ja olen sisäistänyt muuton ja erilleen muuttamisen ja sen mukaan elänyt. Lapsille olen hankkimassa uutta hoitopaikkaa asunnon läheltä.
Mies vetosi jäämisessäni mm siihen että hoitopaikan vaihto ei ole lasten edun mukaista. Hän myös pelkää elatusmaksuja, kun sanoin mitä soskussa sanottiin elatusmaksun määrästä...
Tämä ei ole mikään provo, vaan oikea juttu ja minä todellakin olen helposti vietävissä. Mieheni on myös hyvä puhumaan, (esimerkkinä mainittakoon että lukiossa "suoritti" joitain kursseja keskustelemalla opon kanssa ja sai kurssit hyväksytyksi harrastuksistaan...)
Luultavasti pariskuntana taidamme olla huono yhdistelmä, toinen vie ja toinen vikisee!
Olen epävarma tekemisissäni ja minulla on huono itsetunto. Mutta nyt kyllä tuntuu siltä, että en ainakaan haluaisi jäädä. Tiedä sitten miten käy.
ala sen äijäs pillin mukaan tanssiin.
Sanoppa sille, että voit jäädäkkin, mutta kerro että nyt mennään välillä sun pillin mukaan.
Tee nyt hyvä ihminen niin kuin itse haluat, mutta älä anna sen ukkos määräillä, tai kadut loppuelämäs.
Itsenäisty.
Hoitopaikan vaito ei juuri lasta hetkauta, lapset ovat hyvin sopeutuvaisia.
... siis pelottaa vaan ihan älyttömästi "alkaa taistelemaan". tuntuu et nyt jo riittäis tää stressi...
ja kun ei tiedä että mikä on sit lopputulos. välit menee ihan totaalisesti ym.
"nyt sitten mies sanoi töistä tultuaan että "yksi mahdollisuus olisikin se, että jäisinkin, enkä muuttaisi pois". "jatkettaisi näillä eväillä..."
Heikot eväät sanoisin minä - miksi pitkittää tuskaa? Tuo kuulostaa näännyttävältä! On henkisesti alistavaa ja rankkaa elää toisen ehdoilla, vaikka se onkin vapaaehtoista. Sitä luulee saavansa edes jotain, huomaamatta kuinka todellisuudessa vain kärsii... Ja takertuu suhteeseen, vaikka juuri se tukahduttaa vaivihkaa!
Ei mikään ihme että tuossa tilanteessa itsetunto vähenee, stressaa ja masentaa - sitä on jatkunut niin pitkään (ei tuollainen asetelma tule yhdessä viikossa). Se palautuu muutoksella.
On paljon helpompi toimia ja elää, kun pitää asiat yksinkertaisina; jos toinen pitää otteessaan osoittamatta kuitenkaan rakkautta, se hämmentää. Tiedän miltä tuntuu kun on puhunut toiselle suoraan ja rehellisesti, ja ehdottanut eroa vaikka tunteita on vielä molemmin puolin jäljellä... kun teet asioille jotain, saat itsevarmuuttasi takaisin, huomaat että voit pärjätä yksinkin! Mutta kun toinen ei salli sitä vaan manipuloi sinua, olet taas avuttomana odottelemassa tapahtuuko jokin ihme kuin itsestään. No tuskin! Paitsi jos sinä pystyt muuttamaan asennettasi niin paljon, että muuttuisit itsekeskeisemmäksi.
Uskon kuitenkin että olisi parempi, jos saisit pian oman tilasi ja rauhasi. Myös lasten kannalta on tärkeämpää että sekä isä että äiti ovat onnellisia, kuin se että he vain asuvat saman katon alla onnettomina. Kyllä lapset kestävät eron, kun heille osoitetaan vaan riittävästi rakkautta.
Sinun täytyy muuttaa pois, koska millainen tulevaisuus sinulla on jos jäät miehen luo? Se olisi todella alentava asema! Asuisit hänen talossaan, ja hän olisi alentanut sinut vaimosta "käytössä kun panettaa ja kotiapulainen"-asemaan.
Onko mies niin helpottunut erosta, että suo nyt armeliaisuutensa murusia? Vai pelkääkö hän tasinkoa? Kaikkea ei voi mitata vain palkkarahassa, myös kotona tehty työ on työtä parhaimmillaan! Jos lain puolesta osa talosta on sinun, perustele itsellesi kunnolla, miksi et pitäisi sitä itse.
Oli miten oli, tällä hetkellä sinun pitäisi keskittyä muuttoon. Se on pidemmällä tähtäimellä varmasti järkevä valinta. Kun minä aikoinaan asuin mieheni luona vastaavanlaisessa tilanteessa (tosin ilman lapsia), oli surkea olo kunnes muutin pois - ja olin yllättynyt siitä, kuinka iloiseksi ja vapaaksi tunsin taas itseni! Pois muutto oli vaikea koska miestä kohtaan oli edelleen tunteita, mutta ei jatkamisessakaan olisi ollut järkeä kun se kerran oli pysyvästi hankalaa erilaisten odotusten takia.
Sinulle kuuluu puolet teidän omaisuudesta minä erosin vuosisitten niin meni talo ja kesämökki
vasaran neuvoksi sinulle vaan et älä luovuta ota
kaikki mitä irti saat..
Moi! Asiat on nyt vähän edenneet, en muista että olenko kirjoitellut "väliaika tietoja"...
Niin paljon on kaikkia asioita hoidettavana että välillä pätkii, kaikkea ei muista!
Minulla on nyt vuokra-asunto ja lapsille uusi hoitopaikka. Muutto on vielä kesken, mutta hyvällä mallilla kuitenkin.
Miten nyt?
Jätitkö talon ukolles?
Paneskeletteko?
Ilmottele!
Tsemejä sulle!