Tuo täälläkin usein toistuva ja ylikaiken vihaamani lause!
Kertoo ainakin minulle sanojastaan paljon.
Koska se on varmasti yleisin syy olla kertomatta puolisolle pettämisestään, niin laitanpa tähän oman näkemykseni tästä lauseesta ja toivon että saisin myös muilta näkemyksiä tästä niin kovin paljon käytetystä lauseesta. Sen huonoista ja hyvistä puolista...
Oma näkemykseni:
- Riittää ääliöille motiiviksi valehdella.
- Helpottaa omaatuntoa pettämisen jälkeen.
- Oman vastuun siirto, tietämättömän niskaan.
- Jättää mahdollisuuden mokata uudelleen.
- Ei tarvitse kantaa tekojensa seurauksia.
- Pettämisen silti paljastuttua, tuntuu pelkästään selityksenä pahemmalta kuin itse pettäminen.
- Lause aloittaa valehtelu ja salailukierteen.
- Ajatuksena jo kertoo kuinka arvottomana puolisoaan pitää. (Itseä ei satu, jos ei tarvitse tekojaan selittää).
- Entäpä jos puoliso saakin tietää ja testaa puhuuko pettäjä totta? Pettäjä tolkuttaa itselleen kuukausikaupalla tätä typerää lausetta ja valehtelee päin naamaa ja salailee kaiken minkä pystyy. Voiko mikään suhde kestää sitä?
- Entä jos toinen osapuoli epäilee vahvasti ja saa pienempiä näyttöjä ja elää epätietoisuuden henkisessä helvetissä? Toimiiko lauseen sisältö silloin? Satuttaa muuten ihan perk*leesti enemmän, kuin pahinkin totuus!
Toimiiko muuten toisenlaisessa tilanteessakaan?
Mies pelaa vaimoltaan salaa rahapelejä. Kännissä laittaa peliin perheen juuri ostetun auton. Häviää sen pelissä ja muistaa tämän otsikossa olevan lauseen.
Vaimo on lähdössä autolla kauppaan ja ihmettelee missä se on? Mies muistaa lauseen ja tokaisee: "Se on varmaan varastettu, pitää ilmoittaa poliisille. Minä voin hoitaa sen selvittelyn".
Kuluu kuukausi ja mies jaksaa syöttää vaimolleen sontaa, ettei poliisi ole vielä autoa löytänyt ja vakuutuksissa on vielä jotain selviteltävää.
Seuraavana aamuna mies on töissä ja nainen yksin kotona. Ovikello soi ja ovella seisoo pelissä auton voittanut mies, joka iloisesti ilmoittaa tulleensa nyt hakemaan ne auton talvirenkaat, jotka myös kuuluivat siihen voittoon.
Ehkä tältä kannalta ajateltuna saattaa jollekin ajatuksen puolestapuhujallekin vihdoin selvitä lauseen idioottimaisuus.
Kertoo ainakin minulle sanojastaan paljon.
Koska se on varmasti yleisin syy olla kertomatta puolisolle pettämisestään, niin laitanpa tähän oman näkemykseni tästä lauseesta ja toivon että saisin myös muilta näkemyksiä tästä niin kovin paljon käytetystä lauseesta. Sen huonoista ja hyvistä puolista...
Oma näkemykseni:
- Riittää ääliöille motiiviksi valehdella.
- Helpottaa omaatuntoa pettämisen jälkeen.
- Oman vastuun siirto, tietämättömän niskaan.
- Jättää mahdollisuuden mokata uudelleen.
- Ei tarvitse kantaa tekojensa seurauksia.
- Pettämisen silti paljastuttua, tuntuu pelkästään selityksenä pahemmalta kuin itse pettäminen.
- Lause aloittaa valehtelu ja salailukierteen.
- Ajatuksena jo kertoo kuinka arvottomana puolisoaan pitää. (Itseä ei satu, jos ei tarvitse tekojaan selittää).
- Entäpä jos puoliso saakin tietää ja testaa puhuuko pettäjä totta? Pettäjä tolkuttaa itselleen kuukausikaupalla tätä typerää lausetta ja valehtelee päin naamaa ja salailee kaiken minkä pystyy. Voiko mikään suhde kestää sitä?
- Entä jos toinen osapuoli epäilee vahvasti ja saa pienempiä näyttöjä ja elää epätietoisuuden henkisessä helvetissä? Toimiiko lauseen sisältö silloin? Satuttaa muuten ihan perk*leesti enemmän, kuin pahinkin totuus!
Toimiiko muuten toisenlaisessa tilanteessakaan?
Mies pelaa vaimoltaan salaa rahapelejä. Kännissä laittaa peliin perheen juuri ostetun auton. Häviää sen pelissä ja muistaa tämän otsikossa olevan lauseen.
Vaimo on lähdössä autolla kauppaan ja ihmettelee missä se on? Mies muistaa lauseen ja tokaisee: "Se on varmaan varastettu, pitää ilmoittaa poliisille. Minä voin hoitaa sen selvittelyn".
Kuluu kuukausi ja mies jaksaa syöttää vaimolleen sontaa, ettei poliisi ole vielä autoa löytänyt ja vakuutuksissa on vielä jotain selviteltävää.
Seuraavana aamuna mies on töissä ja nainen yksin kotona. Ovikello soi ja ovella seisoo pelissä auton voittanut mies, joka iloisesti ilmoittaa tulleensa nyt hakemaan ne auton talvirenkaat, jotka myös kuuluivat siihen voittoon.
Ehkä tältä kannalta ajateltuna saattaa jollekin ajatuksen puolestapuhujallekin vihdoin selvitä lauseen idioottimaisuus.
Vastaukset 11
Vanhimmat
että ainoastaan täydellinen tietämättömyys ei satuta. Toisaalta kuinkakohan moni on niin sinisilmäinen, ettei koskaan edes aavista? Kauan ennen tietoa tulee pahat vaistot ja epäilykset, ja itse sellaiset läpikäyneenä sanoisin, että tietämättömyys satuttaa monesti enemmän kuin tieto. Raastavien epäilysten jälkeen totuus tuntui vapauttavalta ja helpottavalta.
Kyllä se niin vain on, että se mitä ei tiedä ei satutakaan. Mutta siinä se juju onkin, että pitää osata tosissaan salata eikä jotain sinnepäin. Eräs opettajani sanoi kerran, että valehtelu menee todesta, jos valehtelija itsekin siihen uskoo. Samoin on salaamisen kanssa. Alibit pitää aina olla loppuun asti suunniteltuja ja aikataulutettuja. Jos jokin menee pieleen pitää olla suunnitelma B. Salaaminen onnistuu parhaiten hetkellisissä seksisuhteissa.
Olen aivan eri mieltä kanssasi siitä, että salaaminen helpottaa omaatuntoa; ei vaan juuri päinvastoin. Koska tietää kertomisen satuttavan kumppania, niin miksi pitäisi kertoa??
Jos puoliso saa tietää, niin se on moka, koska hänen täytyy jakaa uskottoman kumppaninsa tekojen seuraukset.
Minäkin kannatan kyllä uskollisuutta huomattavasti enemmän kuin uskottomuutta. Joskus aikojen alussa olisin halunnut mieheni kertovan minulle, jos hänellä olisi jotain muita suhteita ollut. Nyt taas sitä en haluaisi. Vaikka sitten kertoisikin, niin kyllä sekin menettelisi. Olen siis itsekin ollut tästä asiasta lähes kaikkea mahdollista mieltä. Miksi aina pitäisi ajatella, että muut ovat väärässä ollessaan eri mieltä kuin itse?????????????
Sanot että pitää osata tosissaan salata.
Miksi tehdä asioita jotka pitää salata?
Miksi harjoitella mestariksi epärehellisyydessä?
Onhan varmasti fiksua saada itsensäkin uskomaan omaan paskanpuhumiseen ja salailuun. En järin älyllä lyötynä itteeni pitäs, jos sellaseen joutisin alentumaan. Onko joku pano sen arvonen?
Loppun asti suunnitella alibeja, b-suunnitelmia ja vielä aikataulutkin?
Mut minkä vit*n takia???
Käyttää järjettömästi aikaa ja vaivaa vain siihen että saa himonsa tyydytettyä ja rakkaansa selän takana tehdä sille helvetin kamalia paskanakkeja. Kuulostaa musta ainakin ihan käsittämättömän sairaalta!!!
Enkä käsitä paskaakaan tosta ajatusmallistasi, että kiinni jäädessä petetty joutuu paskiaisen tekosista kantamaan vastuun. Kyllä se vain ja ainoostaan on se pettäjä jolle se vastuu kolahtaa! Tuskin siitä petetystä tulee luottokelvoton, ääliötyhmä paskalortti?
Se on hei uhri ja sitä kyllä sattuu, niinku uhreja aina, mutta vastuu kyllä pamahtaa ainoostaan sen pettäjän naamalle.
Epäluotettavasta paskiaisesta on ilo päästä eroon.
Tohon oikeen ja väärän määrittelyyn en puutu.
Nähköön ja tuntekoon nahoissaan jokainen omien näkemystensä ja elämäntapojensa seuraukset.
Onneks ei tarvii ite aikaansa tuhlata alibien ja selittelyjen keksimiseen. Eikä miehelle paskanakkien suunnitteluun, aikatauluttamiseen ja b-suunnitelmien ja paskan valehtelun keksimiseen.
Mulla on onneksi oikea elämä jossa voin toteuttaa tekoni ilman idioottimaisuutta.
Miten tylsää perhe-elämän pitää olla ja kuinka surkea kumppani kotona, jos noin paljon täytyy tehdä vieraan suhteen eteen. Mun mielestä eroaminen on ainakin helpompaa, vaivattomampaa, rehellisempää ja itseään kunnioittavampaa kuin tehä itestään pelkkä paska jonkun syrjähypyn takia.
Kirjoituksestasi saakin hyvän kuvan siitä, että laiskat eivät voi olla uskottomia ;). On se kaameaa, kun täytyy ponnistella ja nähdä vaivaa salatakseen kumppanilta touhujaan... Mutta ihan tosissaan: Oli uskottoman motiivi mikä tahansa, sen on oltava vahva (eli niin vahva, että siihen itse uskoo - muut ovat niitä erehdyksiä)! Ei kukaan noihin kuvioihin muuten ryhtyisi.
Kirjoitan heti kärkeen, etten missään nimessä hyväksy pettämistä. Joku kuitenkin olisi alkanut syyttämään minua siitä, että hyväksyn pettämisen, joten hoidetaan tämä väite heti alta pois.
Kuten jo todettiin, että "mitä ei tiedä, ei satuta" -sanonta on tarkoitettu pettämisen jälkeiseen aikaan. Sillä ei saa puolustella pettämistä etukäteen. Minä pyrin ajattelemaan tilanteita aina sen hetkisen tilanteen mukaan. Jos on jo tehty virhe, sitä ei voi enää poistaa. Ainoastaan sen seurauksiin voidaan vaikuttaa. Esimerkkejä: Mies lyö kirveellä jalkaansa, joka menee kuolioon. Jalka menee kuolioon, joten ainoa mahdollisuus on amputoida se. Voitaisiin viisastella, ettei miehen olisi pitänyt lyödä alunalkaenkaan jalkaan - mutta kun hän löi, joten pitää toimia sen hetkisen tilanteen mukaan eikä jossitella. Toinen hyvä esimerkki on pokerista. Koskaan ei pidä miettiä, paljonko on jo pistänyt pottiin. Jos kortit ovat huonot, ei pidä jatkaa virhettä ja syöttää pottiin lisää rahaa vain siksi, että on jo pistänyt siihen paljon.
Pettämisen jälkeen täytyy siis kysyä itseltään, että mitä tarkoitusta kertominen palvelee. Puheissa sitä pidetään jalona ja urheana tekona. Pettäjä ottaa vastuun teostaan. Käytännössä näin lienee aika harvoin. Pettäjällä on huono omatunto, ja hän haluaa helpottaa sitä kertomalla. Lisäksi jotkut jäävät tahallaan kiinni tai kertovat pettämisestään siksi, että petetty pistäisi suhteen poikki. Kyse on siis lähinnä raukkamaisuudesta ja siitä, ettei haluta ottaa vastuuta suhteen katkaisemisesta. Samalla kuitenkin satutetaan petettyä pahasti. Paljon vähemmän tuotettaisiin tuskaa sillä, että reilusti erottaisiin eikä kaadettaisi petetyn niskaan kaikkea paskaa, joka on tapahtunut.
Yleisesti ihmiset elävät valheessa. Paskaduunia tekevä pienipalkkainen duunari uskottelee itselleen ettei haluaisikaan samanlaista kartanovolvoa kuin naapurin johtajalla on. Jonkun tutkimuksen mukaan 50 % maailman ihmisistä uskoo jonkinlaiseen jumalaan vaikkei mitään todisteita jumalan olemassa olosta ole. Ihmiset haluavat uskoa uudestisyntymiseen. Tälläkin palstalla ihmiset kyselevät, miten pitäisi tutkia kännykkää, jotta saisi pettäjän kiinni. Oikeasti he jo tietävät, että pettäjä pettää, mutta he eivät haluaisi sitä uskoa. Suurin osa suomalaisista hokee mantraa: "On lottovoitto syntyä Suomeen." Oikeasti tämä ei ole sen kummempi paikka kuin Ruotsi, Tanska, Saksa tai mikä tahansa muukaan sivistynyt valtio.
Valheessa elämisessä ei ole mitään väärää, jos valhe tuo onnellisuutta ja kestää. Jos vaimoni on minua pettänyt joskus muttei petä enää, en halua sitä tietää. Mitä minä sillä tiedolla tekisin? Suhteemme on onnellinen, joten vaikka hän olisi joskus huonona aikana käynyt vieraissa, se ei vaikuttaisi enää suhteeseemme. Jos hän kertoisi pettämisestä, illuusio jossa elän, särkyisi.
Joku toinen ajattelee eri tavalla. Sinä ilmeisesti haluaisit tietää, jos puolisosi pettää. Hyvä niin, jos tulet tiedosta onnelliseksi. Älä kuitenkaan väitä, että kaikki haluaisivat sen tietää. Kertomatta jättämiselle on hyviä perusteluita, jos vain viitsisit niitä ajatuksella lukea.
Jos lyö itseään kirveellä jalkaa on itse syyllinen ja uhri, vain itse kärsit oman tyhmyyden seuraukset. Parempi vertaus olisi ollut tämä: näet että joku seisoo selin autosi takana, et kuitenkaan huuda tyypille että aiot lähteä peruuttamaan vaan painat vain kaasua (kun ensin tarkistat ei kukaan ole näkemässä). Poliisille ja muille kysyjille esität viatonta, koska mitä ei tiedä ei voi satuttaa.
Kertomatta jättäminen palvelee vain pettäjää itseään. Kun ei kerro on pienemmät mahdollisuudet jäädä kiinni ja saa elää elämäänsä normaalisti. Pettäjälle pettäminen ei ole huono asia siksi siitä ei tule huonoa omatuntoakaan. Muutenkaan ei se huono omatunto kertomalla lievene, päinvastoin kun näet puolison surun ja vihan sillon se omatunto alkaa vasta vaivaamaan.
Edellinen kirjoitukseni oli yleisellä tasolla. Kokeilenpa uudelleen ihan oikealla esimerkillä. Tämä on siis tosijuttu.
Yksi ystäväni petti aikoinaan silloista avovaimoaan. Työpaikan saunaillassa kaveri päätyi kesäharjoittelijan kanssa samaan huoneeseen muilta piiloon. Hän kertoi siitä minulle joitakin viikkoja myöhemmin. Tapausta ennen hän oli puhunut ko. harjoittelijasta sävyyn, joka ennakoi pettämistä. En kuitenkaan uskonut hänen olevan tosissaan, koska hänen suhteensa avokkiinsa näytti olevan kunnossa. Kertoessaan minulle ystäväni oli aika katuvan oloinen. Valitteli sitä, kuinka vaike a on kotona katsoa avovaimoa edes silmiin, kun niin paljon omatunto painaa. Vannotti vielä minua, ettei kannata pettää, kun siitä jää vain paskamainen olo.
Ystäväni pohti myös sitä, että pitäisikö hänen kertoa vai ei. Juttelin hänelle paljolti samoin, jota kirjoitin edellisessä viestissäni. En sanonut suoraan, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta neuvoin ajattelemaan kertomisen motiiveja ja sen seurauksia.
Ystäväni ei kertonut. Hän on vieläkin yhdessä saman naisen kanssa. Ovat nykyään naimissa, ja rakensivat pari vuotta sitten omakotitalon. Lapsia on siunaantunut kolme. Myös vaimomme ovat ystävystyneet ristiin, joten tapaamme myös nelistään aika usein. Uskoisin tietäväni, jos ystävälläni olisi liitto nyt huonossa jamassa, mitä se ei ole.
Oliko siis väärin, kun ystäväni jätti pettämisestä kertomatta? Pettäminen oli väärin, sitä en kiellä. Olisiko hänen pitänyt kertoa silloiselle avokilleen, mitä tapahtui? Kyseinen nainen elää tällä hetkellä omien sanojensa mukaan juuri sellaista elämää kuin haluaa. Jos ystäväni olisi kertonut hänelle totuuden, eläisikö hän silloin unelmaansa vai ei?
Ehkäpä he saattaisivat elää samanlaista elämää kuin nyt, vaikka mies olisi kertonut. Tai nainen eläisi unelmaansa jonkun muun miehen kanssa. Tämä pari on ollut onnekas sillä olisihan kesäharjoittelija saattanut vaikka ravintolassa mennä naiselle kertomaan tapahtuneesta. Tai jossain työpaikan juhlassa joku muu aavisteleva työkaveri olisi saattanut kertoa. Ehkä tämän parin kohdalla kertomatta jättäminen onnistui (tai onnistuu), mutta ei sitä pitäisi antaa yleisohjeeksi.
"Sinä ilmeisesti haluaisit tietää, jos puolisosi pettää. Hyvä niin, jos tulet tiedosta onnelliseksi."
Ei kai kyse ole siitä, että siitä tiedosta tulisi onnelliseksi vaan että tietää missä mennään. Jos kumppani välittää minusta niin vähän että on valmis vaarantamaan kaiken jonkun seksiseikkailun takia niin kai minä sen haluan tietää. En halua tuhlata rakkautta sellaiseen joka minusta noin vähän välittää.
Ihminen kun ei ole kone, niin ei myöskään todella läheistä ihmistä voi täysin kusettaa.
Suhde oireilee aina jos toinen pettää. Monesti vain suhde on päästetty siihen pisteeseen, että kaikki on itsestäänselvää ja ei osata pitää silmiä auki. Jos petetty osapuoli oikeasti suhteestaan huolehtii, niin pettäminen näkyy varmasti.
Pettäjän persoonallisuus, puhetapa, Käyttäytyminen, itseensä panostaminen ym. muuttuvat varmasti. Ero entiseen voi olla taitavimmilla aika pieni, mutta näkyy varmasti jos vain osaa katsoa. Vaikeinta lienee ottaa se askel epäilyn puolelle. Sitä kun monesti kuvitellaan että mikään omassa elämässä ei koskaan muutu.
Kuka sitten ei haluaisi kuulla totuutta?
Niin! Hyvin itsestään epävarma ihminen. Ihminen joka haluaa pitää suhteestaan kiinni vaikka silmät kiinni. Ihminen jolle pääasia on vain roikkua toisessa kiinni, tapahtuipa mitä vain. Ei halua edes ajatella sitä että totuuden kuuleminen saattaa muuttaa asioita. On valmis sallimaan toiselle mitä vain, että saisi pitää tämän suhteessaan. Terve ihminen haluaa olla suhteessaan ajan tasalla, tietää missä mennään, jos joku mättää niin haluaa tietää mikä ja miksi. Haluaa poistaa suhteestaan pienetkin ongelmat, koska aika pienistä asioista parisuhteessa saattaa kasvaa todella isoja ongelmia.
ystäväsi pettäisi vaimoaan uudelleen, sehän ei satuta mitä tämä ei tiedä. Vieläkö kehottaisit olemaan kertomatta?
Entä jos ystäväsi vaimo olisi vaistonnut miehensä välttelevästä katseesta ja ilmeisen huonosta omatunnosta, että jotain on vialla? Entä jos hänen mieleensä olisi herännyt epäilys, joka olisi jäytänyt hänen mielenrauhaansa? Vieläkö kehottaisit olemaan kertomatta?