Haluan laittaa tänne myös minun oman tarinani, muiden surkeuksien joukkoon. Samanlaisiahan nämä kaikki kertomukset on, mutta eikö ole hyvä, että kaikki saa kertoa pahan mielensä pois?
Olen seurustellut 4.vuotta poikaystäväni kanssa. Muutettiin yhteen viime vuoden elokuussa,joten hieman on historiaakin kerennyt kertymään. Kihlauduimme vuonna 2005 ja häät olisi varattu vuodelle 2008. Puoli vuotta sitten alkoi kuitenkin meidän kovat riidan ajat..riitaa tuli rahan ja ajan käytöstä, jos minä satuin pikkuisenkaan korottamaan ääntäni mieheni alkoi tönimään, repimään hiuksista, läpsimään jalkoihin. Tämä ei kuitenkaan saanut minua havahtumaan ja lähtemään, luulin että ei hän tahallaan! Parina viimeisenä kuukautena alkoi kovemmat otteet:hän heitteli minua seinää päin,puristeli mustelmat käsivarsiin, mutta ei kirjaimellisesti lyönyt. Kenellekkään en uskaltanut kertoa tästä. Mieskin vain naureskeli kun huusin hänelle, että tämä on väkivaltaa.
Eilen sitten hän löi kunnolla ensimmäisen kerran. Riitaa tuli, koska hän oli ollut koko yön poissa ja salaili puhelintansa(epäilin todellakin vierasta naista...). Aloin huutamaan ja itkemään, jolloin mies sanoi kovemmalla äänellä että lopeta, mutta en pystynyt rauhoittumaan, jolloin mies kävi kovasti kimppuuni. Hän heitti minut vaatekomeroa päin, löi ohimoon tällin, joka oli niin kova, että romahdin lattialle ja silmissä sumeni-->aloin itkemään jolloin mies löi toisenkin kerran, toiselle ohimolle. Samalla lähtivät sormukset ikkunasta metsään ja tavaroiden pakkaaminen laukkuun, samalla soitin kaverille että tilaa poliisit tänne. Yritin rauhoittua, mutta ei siitä mitään tullut. Olin nukahtanut sohvalle kun heräsin kun mieheni tulee viereen ja yrittää sovitella. Ok. En kuitenkaan suostunut jäämään. Laitoin netissä suoraan asuntohakemukset itselleni ja eläimille. Haluaisin lähteä täältä! Mutta minkä helvetin takia se on niin vaikeaa? Mitä minä pelkään? Yksin jäämistäkö? Olen niin lyhytvihainen että kohta kuitenkin annan taas anteeksi hänelle ja tappelu jatkuu. Kerronko tästä sukulaisille? Vanhemmilleni? Mitä minä teen?.
Tiedän, että joku varmasti kommentoi minua lähtemään heti. Haluaisin vaihtaa ajatuksia jonkun samanhenkisen kanssa, joka on joutunut kokemaan saman. Mitä sinä teit, lähditkö vai jäitkö?
Kiitos paljon lukeneille
Olen seurustellut 4.vuotta poikaystäväni kanssa. Muutettiin yhteen viime vuoden elokuussa,joten hieman on historiaakin kerennyt kertymään. Kihlauduimme vuonna 2005 ja häät olisi varattu vuodelle 2008. Puoli vuotta sitten alkoi kuitenkin meidän kovat riidan ajat..riitaa tuli rahan ja ajan käytöstä, jos minä satuin pikkuisenkaan korottamaan ääntäni mieheni alkoi tönimään, repimään hiuksista, läpsimään jalkoihin. Tämä ei kuitenkaan saanut minua havahtumaan ja lähtemään, luulin että ei hän tahallaan! Parina viimeisenä kuukautena alkoi kovemmat otteet:hän heitteli minua seinää päin,puristeli mustelmat käsivarsiin, mutta ei kirjaimellisesti lyönyt. Kenellekkään en uskaltanut kertoa tästä. Mieskin vain naureskeli kun huusin hänelle, että tämä on väkivaltaa.
Eilen sitten hän löi kunnolla ensimmäisen kerran. Riitaa tuli, koska hän oli ollut koko yön poissa ja salaili puhelintansa(epäilin todellakin vierasta naista...). Aloin huutamaan ja itkemään, jolloin mies sanoi kovemmalla äänellä että lopeta, mutta en pystynyt rauhoittumaan, jolloin mies kävi kovasti kimppuuni. Hän heitti minut vaatekomeroa päin, löi ohimoon tällin, joka oli niin kova, että romahdin lattialle ja silmissä sumeni-->aloin itkemään jolloin mies löi toisenkin kerran, toiselle ohimolle. Samalla lähtivät sormukset ikkunasta metsään ja tavaroiden pakkaaminen laukkuun, samalla soitin kaverille että tilaa poliisit tänne. Yritin rauhoittua, mutta ei siitä mitään tullut. Olin nukahtanut sohvalle kun heräsin kun mieheni tulee viereen ja yrittää sovitella. Ok. En kuitenkaan suostunut jäämään. Laitoin netissä suoraan asuntohakemukset itselleni ja eläimille. Haluaisin lähteä täältä! Mutta minkä helvetin takia se on niin vaikeaa? Mitä minä pelkään? Yksin jäämistäkö? Olen niin lyhytvihainen että kohta kuitenkin annan taas anteeksi hänelle ja tappelu jatkuu. Kerronko tästä sukulaisille? Vanhemmilleni? Mitä minä teen?.
Tiedän, että joku varmasti kommentoi minua lähtemään heti. Haluaisin vaihtaa ajatuksia jonkun samanhenkisen kanssa, joka on joutunut kokemaan saman. Mitä sinä teit, lähditkö vai jäitkö?
Kiitos paljon lukeneille
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sain kirjoituksestasti sen käsityksen, että koet syyllisyyttä ja häpeää tapahtuneesta. Uskottelet pohjimmiltasi itsellesi, että syy on sinussa ja lyöjällä oli "oikeus" lyödä sinua. Niinpä aioit pyyhkiä tapahtuneen pois mielestäsi, kunnes seuraavassa riidassa homma riistäytyy vielä pahemmin käsistä. Etkö ymmärrä, että tämä lyönti ei ollut enää se ensimmäinen kerta?! Sitäpaitsi jos lyödään ohimolle ja uhri makaa jo maassa, niin onpa lyöjällä otsaa lyödä vielä toisenkin kerran! Haloo, älä suojele enää lyöjääsi vaan lähde ja hae apua. Mihin itsekunnioituksesi on jäänyt? Miksi sallit jonkun uhata fyysistä koskemattomuuttasi?
Et selvästikään aio edes lähteä suhteesta, vaikka todennäiköisesti kaikki palstalaiset sinua siihen kehottavat. Yrität saada "saman paskan läpikäynyttä" tueksi, joka siis tukisi ajatuksiasi jäämisestä. Mutta omapahan on elämäsi. Ehkäpä sinä olet se seuraava, joka on lööppien otsikoissa "avomies pahoinpiteli vaimosta kuoliaaksi". Jää vain, mutta älä sitten valita seuraavan riidan jälkeen vielä pahempia mustelmiasi. Sinulla oli mahdollisuus lähteä...
selvää mitä tulisi tehdä. Onhan sulla toki toinenkin vaihtoehto,
jos haluat liittyä tähän hakattujen vaimojen kerhoon niin jää ihmeessä ja anna anteeksi. Sen jälkeen voitkin jatkaa rakastamista taas niin kauan kunnes seuraavan kerran tulee turpaan. Voit myös alkaa odottamaan että kyllä se mies muuttuu kun tarpeeksi rakastaa ja ehkäpä tämä kerta oli se viimeinen. Niin ja jos homma tuntuu vaan pahenevan niin rauhoittuisko ukko jos lapsia hankkisitte, siitäpähän se kierre sitten jatkuu kaikkine ongelmineen. Jos hommaat hyvät pakkelit niin ei sukulaisetkaan saa tietää mitä teillä oikeasti tapahtuu.
Siis hyvät perhehelvetin ainekset on teillä kasassa, siitä se lähtee...
riitojen aiheuttaja. Olisit antanut miehen olla rauhassa.
Sovitaanko että palaat asiaan kun sinulla on ollut edes yksi tyttöystävä. Sitä sammunutta 14-vuotiasta ketä kähmit dösän tapapenkillä ei lasketa. Eikä omaa kättä.
Tiedän kokemuksesta että tollainen vaan lisääntyy...voi vlillä vähä laantua ku pelkää et lähdet ja esittää hetken!
Lue näitä tarinoita,lue linkkejä lisäksi...kaikissa sama tarina LYÖNNIT JATKUU.
Kohta sun kontrolloiminen on jokapäoiväistä,ennenpitkää olet vaan siinä hakattavana ja kontrolloitavana..ilmeisesti sun miehelläs on toinen /siksi puhelimen ym salailu,Huono-omatunto ja se helpottuu kun sua lyö jne...)
Lähdet vaan ja riuhtaiset itsesi irti,yksinolo on ihan mukavaa...olen itse ollut nyt 4 v yksin ja vientiä olisimutta eipä tahdo uskaltaa....
Kerää voimia ja riuhtaise itsesi pois tollasesta helvetistä ennenkuin sun pääs on hakattu niin et ettet enää osaa ajatella edes pois lähtöä!
Usko mua,toi pahenee teillä vaan...meet vaikka sossuun ja kerrot misä mennään,niiden on pakko auttaa!!!
Voimia sulle...et sä sitä rakasta vaan se on jotain säälinsekaista yhessä oloa!!!
Poikkase tilanne kerralla, muuta pois, mene siis vaikka sukulaisille. Sillä näytät ettet hyväksy, silloin vasta se toinen alkaa ehkä ajattelemaan, että täytyy muuttua.
Mulla oli suhde, jossa väkivalta alkoi olla niin viikottaista, etten esim. uimahalliin voinut mennä tai pukeutua lyhythihaisiin paitoihin. Olin sukulaisilla monta viikkoa. Takaisin tullessa ja parin kk:n eron jälkeen ainakin toistaiseksi näyttää siltä että mies on lopettanut väkivallan käytön.
Toisaalta syy voi olla siinäkin, että näköjään ukonretale on alkanut kunnioittamaan/pelkäämään minua, sillä viimeisellä kerralla kun koski, puolustauduin ja annoin takaisin niin että kulki silmä ummessa viikon ja nenä on muotoutunut uuteen uskoon.. Nyrkki siinä kyllä murtui, mutta oli sen arvoista. Aikaisemmilla kerroilla annoin pelon voittaa, suojasin vain itseäni.
Väkivalta ON VÄÄRIN, mutta en kadu. Voimilla en pärjää, mutta kieroudella kyllä. Mä olen päättänyt etten enää pelkää, ja sen mieskin huomaa. On alkanut ajattelemaan väkivallan seurauksia. Ennen se olin vain minä, joka sai kipeetä ja nöyryytystä.
Tuli respectiä vihdoinkin mullekin! Pääasia että väkivalta on päättynyt.. *koputtaa puuta*
Kerro hei sellaisille, jotka ymmärtää.
En suosittele siis mun vaihtoehtoa. Päitsi sitä että lähde pois, koska väkivallalla ei saa aikaan ku väkivaltaa ja pelkoa.. Kuten mun tapauksessa.
Mä kostin väkivallalla siksi, kun kilahdin.. Jos tilanteet olis jatkunut samaan rataan, olisin voinut kilahtaa vaikka leipäveitsi kädessä... APUA!
Ja nyt olisin jonkun väkivaltaisen paskan takia linnassa. Ihan vaan siks kun henkisesti ajetaan loppuun. Ei kiitos.
http://www.naistenlinja.com/paanavausSUOMI.pdf
Kuulehan nyt Sadepisara21 kyllä ainoa oikea toimenpide on lähteä ja nopeasti. Ei yhtään enää hyväksyntää miehen väkivallalle. "Hyväksyntää" on se, että palaat aina yhteen hänen spanielinkatseiden ja pyytelyiden jälkeen.
Tee itsellesi nyt heti selväksi, että mies sairas eikä parane. Hänellä on jonkinlainen luonnehäiriö tuon kuvauksen perusteella mitä kerrot.
Eivätkä ne parane, vaan ainoastaan pahenevat vuosien mittaan.
Suomessa kuolee noin 50 naista vuodessa oman puolisonsa aiheuttaman väkivallan uhrina. Tämä tarkoittaa, että yksi nainen per viikko.
Ethän Sinä halua olla seuraava. Ethän halua, että seuraava huonekaluhankintasi on oma ruumisarkkusi.
Poistu ja pian sen ihmisen vaikutuspiiristä.