Olen seurustellut nykyisen, ihanan ja kunnollisen mieheni kanssa, kohta vuoden ajan. Ihmettelen kovasti, kuinka hän mua on oikeasti jaksanut katsella niin kauan aikaa. Olen nimittäin aikaisemmin saanut suhteissani pahasti siipeeni; milloin on petetty, milloin mitätöity muuten jne. Ensimmäistä kertaa seurustelen sellaisen kunnollisen kanssa.
Mutta! Ongelmani on se, että aikaisemmissa suhteissa riideltiin paljon: elämä oli pelonsekaista. Ja nyt se kaikki vaikuttaa uuteen suhteeseen. Saatan keksiä riidanaiheita pienestä, koska hiljaisuus pelottaa ja jännittää mua. Kai olen oppinut, että tyyntä ennen myrskyä. Joten pitää sitten laukaista tilanne itse. Tuntuu, että olen jopa hysteerinen ja minun on kammottavan vaikea luottaa. Jos poikaystäväni on kavereiden kanssa kaljoilla, soittelen paniikissa ja pelkään, että hän pettää mua. Ja välillä loukkaan häntä. Loukkaukset eivät ole oikeastaan edes häneen kohdistettuja vaan ne ovat merkki omasta epävarmuudestani.
Hän jaksaa ymmärtää mua, mutta musta se on liikaa toiselta vaadittu. Rakastan häntä yli kaiken, enkä missään nimessä haluaisi hänestä koskaan luopua. Hän on parasta, mitä mulla on koskaan ollut. Mutta käytökselläni ajan hänet kohta pois, ikäänkuin koko ajan testailisin häntä.
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia huonojen parisuhteiden jälkeen? Haluaisin kuulla, onko tällainen toiminta enää normaalia..
Mutta! Ongelmani on se, että aikaisemmissa suhteissa riideltiin paljon: elämä oli pelonsekaista. Ja nyt se kaikki vaikuttaa uuteen suhteeseen. Saatan keksiä riidanaiheita pienestä, koska hiljaisuus pelottaa ja jännittää mua. Kai olen oppinut, että tyyntä ennen myrskyä. Joten pitää sitten laukaista tilanne itse. Tuntuu, että olen jopa hysteerinen ja minun on kammottavan vaikea luottaa. Jos poikaystäväni on kavereiden kanssa kaljoilla, soittelen paniikissa ja pelkään, että hän pettää mua. Ja välillä loukkaan häntä. Loukkaukset eivät ole oikeastaan edes häneen kohdistettuja vaan ne ovat merkki omasta epävarmuudestani.
Hän jaksaa ymmärtää mua, mutta musta se on liikaa toiselta vaadittu. Rakastan häntä yli kaiken, enkä missään nimessä haluaisi hänestä koskaan luopua. Hän on parasta, mitä mulla on koskaan ollut. Mutta käytökselläni ajan hänet kohta pois, ikäänkuin koko ajan testailisin häntä.
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia huonojen parisuhteiden jälkeen? Haluaisin kuulla, onko tällainen toiminta enää normaalia..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulosti hyvin tutulta tekstiltä. Tunsin itseni aiemmassa suhteessa hyvin epävarmaksi ja epäilin koko ajan, mikä ei yhtään kuulosta oikealta itseltäni. Tätä jatkui 4 vuotta. Riitelimme paljon ja usein riitelin itse vain sen takia, kun olin niin tyytymätön koko suhteeseen ja silloiseen elämääni. Kaikki muuttui, kun tapasin ihmisen Sloveniasta, ihmisen, jonka kanssa minun ei tarvitse murehtia eikä pelätä. Minusta tuli rauhallinen ja iloinen taas. Kaukosuhde toimii ja näemme joka aina kuukauden välein ja meillä on hirveästi yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia. Johtuen aiemmasta suhteestani ja epävarmuudesta, joudun välillä laskemaan kymmeneen, etten taas vanhojen tapojen mukaan tulistu. Aika auttaa sinuakin, luota vaan toiseen ja asiat menevät kuin itsestään. Laske vaikka alussa sataan ennen kuin soitat paniikissa puhelun, jonka kuitenkin tiedät ihan turhaksi. Omalla toiminnallasi voit pahimmassa tapauksessa ajaa hänet kauemmaksi. Ajattelemalla enemmän positiivisia asioita myös elämäsi muuttuu positiivisemmaksi. Ketään ei voi omistaa eikä loppujen lopuksi estää juoksemasta toisen luokse. Luota toiseen, jos hän on luottamuksesi arvoinen. Jatkuva epäileminen vaikuttaa teidän molempien hyvinvointiin. Muista, että elät nyt tässä suhteessa, on turha miettiä mitä joku toinen on tehnyt sinulle aiemmin. Iloitse siitä, että olet löytänyt ihmisen, joka on kiltti sinulle. Minuakin on kohdeltu kaltoin, mutta onneksi ei tässä suhteessa. Tsemppiä sinulle! Iloitse joka päivästä ja auringonpaisteesta...mennyttä päivää et enää saa takaisin.
Yritä nyt vaan käyttäytyä toisella tavalla. Jankkaa päässäsi,että tämä mies on erilainen. Tämä mies ei ole samanlainen kusipää kuin muut, ja hiljaisuus tarkoittaa pelkästään hiljaisuutta. Ei mitään tyyntä myrskyn edellä. Nauti nyt ekasta kunnollisesta miehestäsi niin kauan kuin sitä kestää. Yritä käyttäytyä.
tiedän sinun tunteen.Olen itse mies ja seurustelin noin vuoden kanssa.kun olin poissa hänen luota,epäilin kaiken aikaa,että hän petää mua.nyt meillä meni poikki,syy siihen oli,että en antanut tilaa hänelle.annan neuvon älä soita hänelle,kun hän menee kavereiden kanssa baariin. kun näette seuraavaksi hän pitelee sua hyvänä.
tarinan. Meidän tarina mieheni kanssa alkoi samalla tavalla, syynä mulla oli mustasukkaisuus ja luulo siitä, että hän varmaan jättää mut. Olin aivan hysteerisen mustasukkainen ja siitähän sitten kapakkareissuilla kauheet riidat synty ja minä räyhäsin hänelle ja haukuin hänet aina ihan lyttyyn (siis kännipäissäni). Kerran sitten aloin miettimään käytöstäni ja sitä, että menetän hänet todella kohta jos asiat ei muutu. Pistin asiat kertakaikkiaan tärkeysjärjestykseen, ajattelin, että tuo mies on tärkeämpi mulle kuin mikään muu. Jätin sitten mm. työpaikan kissanristiäiset väliin tai ainakaan en juonut mitään ja muutenkin vähensin viinaksia (ei ongelma sentään). Mitä kauemmin muutenkin olimme yhdessä sitä varmempi olo tuli itseni ja mieheni suhteen, mustasukkaisuus on pysynyt aisoissa. Nyt alkutaistelun ja 20 vuoden yhdessäolon jälkeen olemme maailman onnellisin pariskunta ja rakatamme toisiamma yli kaiken. Toivottavasti sinunkin miehesi jaksaa katsella sinua ja uskoa, että kyllä tästä jotain tulee.