Maailma muuttuu

Kun seuraa tätä maailman kehitystä ja huomaa miten moni asia on muuttunut vuosien satossa, tulee pakostakin mieleen, että tuleeko pettämisestä joskus hyväksyttyä toimintaa.

70-luvulla mentiin naimisiin ja pysyttiin aviossa. Avioerot olivat harvinaisia johtuen eron saamisen hankaluudesta. Jos joku erosi se oli suuri häpeä niin eroaville kuin suvullekkin. Vieraissa käynti ei ollut rikos, mutta sen perusteella avioeron sai helposti. Avopareja ei juurikaan ollut ja jos joku elikin ns. susiparina oli sekin jotenkin hävettävä asia. Yksinhuoltajat olivat myös harvinaisia. Seksi oli asia josta ei puhuttu eikä sitä näytetty televisiossa.

80-luvulla asenteet hieman muuttuivat. Se mikä 70-luvulla oli ollut hävettävää olikin nyt ihan normaalia elämää. Avoliitot yleistyivät, erot lisääntyivät ja yksinhuoltajien määrä kasvoi. Lakeja ja asetuksia muutettiin vastaamaan ajan tarpeita. Amerikkalaiset elokuvat toivat mukanaan seksiä ja seksikkyyttä televisioon ja sen myötä seksistä tuli jotenkin avoimempaa.

90-luvulla nuoret aikuiset halusivat kokea kaiken mahdollisen ja perheen perustaminen siirtyi. Seksistä tuli julkisempaa, sitä suorastaan pursui mainoksista ja elokuvista. Seksikokemukset aloitettiin yhä nuorempana. Avio-ja avoerot lisääntyiivät entisestään, syntyi uusperheet. Tuntuu että pettäminenkin lisääntyi tällä vuosikymmenellä.

Tämän vuosikymmenen puheenaihe lienee nämä salarakkaat. Pettämistä on ollut kautta aikojen, mutta tänään se tuntuu olevan todella yleistä. Yhä useampi pettää puolisoaan. Myös nämä vapaat suhteet, jossa saa käydä vieraissa luvan kanssa, ovat yleistyneet. Se ei enää ole pettämistä, mutta sitä juuri mietin, että tähänkö ollaan menossa? Pettämisestä tehdään luvallista ja siten siitä tulee osa normaalia elämää. Kun miettii miten kaikki on muuttunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, niin millaista on vuonna 2030?
3506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sukurutsaus on silloin yleistä ja sallittua.Ja eläimiin sekaantuminen on sallittua.

Äänestä

Mutta keskustelu on nyt avoimempaa. Kuuntelin tässä kerran anoppia ja hänen siskoaan ja sitä mitä ympärillä oli tapahtunut. Samaa säpinää ja salarakkaita ja äpärälapsia,,kun silloin niitä ei voinut estää ja abortit olivat tosi riskijuttuja.
Maailma on ollut luultua samalaismpi, mutta toki moraalikäsitykset ovat jonkin verran muuttuneet.
naisen asema on parantunut tässä säpinässä, enen nainen ei voinut niin helposti päättää kenen sänkyyn päätyi.Piikatytöt oli yleistä riistaa jne.

Äänestä
  • Samanlaista se on ollut ennenkin ja jopa vielä pahempaa. Pienillä kylillä riiattiin naapureiden ja oman talon väen kanssa. Oli jos joskinlaista romanssia ja skandaalia, mutta ei niistä puhuttu vaan paljon painettiin villaisella. Turha kuvitella, että maailma olisi paljonkaan parissa vuosikymmenessä muuttunut. Mielenkiintoisia tarinoita löytyy vuosikymmentenkin takaa, kun vanhat ihmiset toisinaan innostuvat muistelemaan mennyttä aikaa. Niin, että osattiin sitä ennenkin, mutta häpeä oli silloin kamalampaa kuin tänä päivänä, jolloin kaikki on julkista ja avointa ja vahingot osaksi estettävissä. Silloin piti vain kärsiä, jos lapsi oli jo tulossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissus kirjoitti:

Kun seuraa tätä maailman kehitystä ja huomaa miten moni asia on muuttunut vuosien satossa, tulee pakostakin mieleen, että tuleeko pettämisestä joskus hyväksyttyä toimintaa.

70-luvulla mentiin naimisiin ja pysyttiin aviossa. Avioerot olivat harvinaisia johtuen eron saamisen hankaluudesta. Jos joku erosi se oli suuri häpeä niin eroaville kuin suvullekkin. Vieraissa käynti ei ollut rikos, mutta sen perusteella avioeron sai helposti. Avopareja ei juurikaan ollut ja jos joku elikin ns. susiparina oli sekin jotenkin hävettävä asia. Yksinhuoltajat olivat myös harvinaisia. Seksi oli asia josta ei puhuttu eikä sitä näytetty televisiossa.

80-luvulla asenteet hieman muuttuivat. Se mikä 70-luvulla oli ollut hävettävää olikin nyt ihan normaalia elämää. Avoliitot yleistyivät, erot lisääntyivät ja yksinhuoltajien määrä kasvoi. Lakeja ja asetuksia muutettiin vastaamaan ajan tarpeita. Amerikkalaiset elokuvat toivat mukanaan seksiä ja seksikkyyttä televisioon ja sen myötä seksistä tuli jotenkin avoimempaa.

90-luvulla nuoret aikuiset halusivat kokea kaiken mahdollisen ja perheen perustaminen siirtyi. Seksistä tuli julkisempaa, sitä suorastaan pursui mainoksista ja elokuvista. Seksikokemukset aloitettiin yhä nuorempana. Avio-ja avoerot lisääntyiivät entisestään, syntyi uusperheet. Tuntuu että pettäminenkin lisääntyi tällä vuosikymmenellä.

Tämän vuosikymmenen puheenaihe lienee nämä salarakkaat. Pettämistä on ollut kautta aikojen, mutta tänään se tuntuu olevan todella yleistä. Yhä useampi pettää puolisoaan. Myös nämä vapaat suhteet, jossa saa käydä vieraissa luvan kanssa, ovat yleistyneet. Se ei enää ole pettämistä, mutta sitä juuri mietin, että tähänkö ollaan menossa? Pettämisestä tehdään luvallista ja siten siitä tulee osa normaalia elämää. Kun miettii miten kaikki on muuttunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, niin millaista on vuonna 2030?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu