Olen 30-vuotias nainen ja ollut muutaman vuoden naimisissa rakastavan ja hellän, ymmärtäväisen miehen kanssa. Perheeseemme kuuluu pari pientä lasta.
Rakastan miestäni, mutta viime aikoina olen huolestunut parisuhteemme kehityksestä. Lapsiperheen arjessa päivät täyttyvät enimmäkseen kotitöistä ja lapsista huolehtimisesta, yhteistä kahdenkeskistä aikaa jää melko vähän.
Mieheni kyllä osallistuu pyydettäessä kotitöihin, mutta ei oma-aloitteisesti. Kun ajasta on pula, tuntuu, että suuri osa keskinäisestä kommunikaatiostamme on sitä, että käskytän miestäni, samalla kun itse teen jotain toista hommaa. Samalla yritän huolehtia myös monista käytännön asioista mieheni puolesta, sillä häneltä ne unohtuvat - muistuttelen soittamaan sinne tai tänne, pyydän lähettämään jonkun paperin tai maksamaan laskun. Minusta on alkanutkin tuntua, että mies on kolmas lapseni, josta pitää huolehtia - vähän isompi vain, joten osaa tehdä hommat pyydettäessä.
Itseäni oma roolini parisuhteessa inhottaa. En oikein pysty arvostamaan niin itseäni kuin miestäkään. En kuitenkaan oikein osaa murtautua irti suhteemme rutiiniksi muodostuneista rooleista. Mitä tehdä?
Kahdestaan illalla lasten mentyä nukkumaan, ja kun kotityöt on tehty meillä on edelleen mukavaa keskenämme, juttelemme pitkään ja hellyyttä sekä läheisyyttä riittää. Päiväsaikaan olen kuitenkin enimmäkseen pinna niin kireällä, että kohta kahdenkeskinenkin aika alkaa varmaan kärsiä :-(
Rakastan miestäni, mutta viime aikoina olen huolestunut parisuhteemme kehityksestä. Lapsiperheen arjessa päivät täyttyvät enimmäkseen kotitöistä ja lapsista huolehtimisesta, yhteistä kahdenkeskistä aikaa jää melko vähän.
Mieheni kyllä osallistuu pyydettäessä kotitöihin, mutta ei oma-aloitteisesti. Kun ajasta on pula, tuntuu, että suuri osa keskinäisestä kommunikaatiostamme on sitä, että käskytän miestäni, samalla kun itse teen jotain toista hommaa. Samalla yritän huolehtia myös monista käytännön asioista mieheni puolesta, sillä häneltä ne unohtuvat - muistuttelen soittamaan sinne tai tänne, pyydän lähettämään jonkun paperin tai maksamaan laskun. Minusta on alkanutkin tuntua, että mies on kolmas lapseni, josta pitää huolehtia - vähän isompi vain, joten osaa tehdä hommat pyydettäessä.
Itseäni oma roolini parisuhteessa inhottaa. En oikein pysty arvostamaan niin itseäni kuin miestäkään. En kuitenkaan oikein osaa murtautua irti suhteemme rutiiniksi muodostuneista rooleista. Mitä tehdä?
Kahdestaan illalla lasten mentyä nukkumaan, ja kun kotityöt on tehty meillä on edelleen mukavaa keskenämme, juttelemme pitkään ja hellyyttä sekä läheisyyttä riittää. Päiväsaikaan olen kuitenkin enimmäkseen pinna niin kireällä, että kohta kahdenkeskinenkin aika alkaa varmaan kärsiä :-(
Vastaukset 34
Vanhimmat
Vai kerroitko vaan meille että sulla on surkeeta?
Oletteko molemmat kotona kaiket päivät kun "käskytät" noin vaan koska vaan?
Jestas, kyllä miehesi nyt pitäisi alkaa katsomaan ympärilleen.
Mieheni on opettaja, kotona koko kesän ja muutenkin tosi paljon vapaa-aikaa.
En kai oikeastaan kysynyt mitään, mutta etsin näkökulmia siihen, että kuinka päästä irti näistä rooleistamme. Kuinka lopettaa käskyttäminen, jos ilman käskyttämistä kaikki kotihommat jäävät minulle? Mies ei ole laiskuuttaan tai pahuuttaan tekemättä mitään ilman käskyttämistä, ei vaan huomaa tehdä mitään jos ei erikseen sano.
Haluaisin myös löytää keinoja arvostaa jälleen meitä molempia. Itseäni en arvosta, koska käyttäydyn miestäni kohtaan mielestäni tylysti, koska pinna on kireällä. Miestäni en arvosta, kun hän ei oma-aloitteisesti osallistu tasa-arvoisesti perheemme arjen pyörittämiseen.
(En nyt siis tarkoita, että miehen pitäisi esim. laittaa ruokaa tai pestä pyykkejä, voin ihan mielelläni hoitaa suurimman osan kotihommista, kun olen päivät lasten kanssa kotona, mutta esim. jos mies on kotona kun laitan ruokaa, niin hän voisi mielestäni pitää sen verran huolta lapsista, ettei ruoanlaittoa tarvitsisi keskeyttää koko ajan, kun lapsi tulee liian lähelle kuumia kattiloita/uunia/teräviä veitsiä. Tai että veisi lähtiessään edes jonkun roskapussin, ettei tarvitse lapsi kummassakin kainalossa kerrostalomme rappusia tulla alas roskapussi molemmissa käsissä...)
En osaa vastata kysymykseen mutta ehdottaisin että jos teillä on poika lapsia niin opettakaa heidätr tekeviksi ja oma-aloitteisiksi.Ettei kierre jatku..Siis äidit älkää hyysätkö poikianne.
on tuttua hommaa.Olemme jo vanhempia kui te mutta sellasta se on apua ei tule jos ei koko ajan pyytele se on todella työlästä.Olen kysynyt niin monta kertaa itseltäni kuin samanikäiset aikuiset ihmiset ei ymmärrä itse mitään.Mutta osaavat kyllä ruokaaikana olla paikalla käskemättä todella kummallista.Ja miksi lapset jäävät enimmäkseen naisen hoidettavaksi koska niillä on isäkin.Tuntuu todella että on vain äiti huushollissa ja lapsia.
tämäntyylisiä miehiä vaivaa? Äiti-trauma-syndrooma?????????????????????
He (miehet) luulevat/uskovat olevansa täydellisiä.Eivät huomaa tai halua tajuta omia virheitään.JONKUN VAAN ON SANOTTAVA TOTUUS TÄLLAISILLEKIN.
Olin vastaavassa suhteessa 18 vuotta, mies ei oppinut (tai edes ymmärtänyt) mikä on pielessä. Tilanne johti siihen, että paloin totaalisesti loppuun, masennuin vakavasti (kolmesti sairaalassa ja lähes 3v sairaslomalla) ja sen vuoksi alkoivat lapsetkin oireilla; ainut ihminen perheessä joka huolehti heistä sairastui niin totta kai pelkäsivät menettävänsä minut (syystäkin). Mies ei reagoinnut tilanteeseen mitenkään, ei edes silloin kun yritin itsemurhaa. Tuntui, että hänestä kaikki asiat valuivat kuin vesi hanhen selästä jälkiä jättämättä. Nyt kuusi vuotta eron jälkeen minä ja lapset voimme hyvin, exä kulkee edelleen laput silmillä eikä lapset halua pahemmin hänen kanssaan olla tekemisissä ja se on todella heidän itse päätettävissään (lähes täysi-ikäisiä). Itsekään en halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, en enää halua aikuista "lasta" lähelleni vaikka eron jälkeen sainkin huutoja kun en hoitanut hänen asioitaan.
Vie miehesi terapiaan/perheneuvolaan ja jos muutosta ei tapahdu niin avioero on ainut vaihtoehto. Turha hakata päätä seinään jos mitään muutoksia ei tule. Palauta äidin helmoihin takaisin. (Kovaa tekstiä, mutta traagisen tien kautta opittua, odotin "ihmettä" liian pitkään).
Nyt olen vahvasti elossa ja tasavertaisesssa ihmissuhteessa, exälleni en voi antaa anteeksi tapahtuneita, ei kai aina tarvikaan....
Lopeta tekeminen! Niin minä optein VAIMOANI tekemään asioita ja huolehtimaan kodista. Oppimista on vieläkin mutta pikkuhiljaa...
Käytännössä minä hoidin pitkään talouden, ruuanlaiton, siivouksen, pyykinpesun, yövalvoimiset ja lasten kasvatuksen sekä lasten kanssa leikkiminen, pelailu ja muu puuhastelu. Nykyään saan jo apua siivouksen ja pyykipesun kanssa ja onhan vaimolla kehittynyt jonkinmoista selkärankaa liittyen lasten kasvatukseen.
Mutta edelleen... Nukun keskimäärin 4,5 tuntia yössä. Työni on haastava ja provisiopalkalla stressi. Harrastuksia minulla ei ole ollut 4-5 vuoteen. Kuntoilemaan ehdin jos tsägä käy kerran viikossa. Seksielämää ei juuri ole koska vaimo on aina NIIIIIIN väsynyt. Myönnetään haasteellinen ja raskas työ hänellä on: lastentarhassa lastenhoitajana. Mutta kuitenkin...
Eletty jos sinä sanot että sun vaimosi on väsynyt
kun on niin haasteellisessa työssä kun on lastenhoitaja, kyllä me päiväkodissa joudumme pukemaan,syöttelemään,ja jopa vaihtelemaan vaippoja ym.pientä mutta jos sanot että sinun vaimosi väsyy tästä, sano sille että vaihtaa vähän vähemmän haasteelliseen vaikka siivoojaksi siinä ei väsy varmaankaan tai onhan niitä paljon sellaisia ammatteja jotka eivät väsytä.
Haloo onks kaikki kotona nimenomaan sinulla.
Kuulosti niin kovin tutulta tuo tarinasi! Jos ja kun teillä on hyvä keskusteluyhteys niin kerro tämä kaikki mieltäsi vaivaava hänelle ihan suoraan. Usko pois, se on ainoa keino. Muutoin uuvut kaiken vastuun alle ja muutut kärttyisäksi akaksi - ja ennenpitkää jompikumpi havaitsee "kasvaneensa erilleen" tai "tarvitsee omaa aikaa" niinkuin nykymaailman termit kuuluvat.
Sinulle on hyvä liitto ja asiat peruskunnossa, hyvä mies joka on AIKUINEN niinkuin sinäkin! Luota siihen että hän ymmärtää ja haluaa parastasi - koko perheen parasta!
Meillä oli sama juttu, kun jäin kotiin hoitamaan lapsia. Onhan se nyt selvää, että kotona oleva siivoaa jne. mutta silti alkoi tuntua siltä, ettei mies arvostanut sitä yhtään. Minä puen lapset, laitan ruuat, syötän, siivoan, käyn kaupassa, annan ukolle lepohetken töiden jälkeen jne. Eikä yhtään kiitoksen sanaa. Sitten lasten kuullen puhutaan "kysy isältä" jne. niin, että lopulta melkein kahdenkeskeisellä ajallakin toinen on vaan isä tai äiti, eikä ollenkaan RAKAS puolisoni.
No, mä ajattelin sitte niin, että sen sijaan, että syyttäis ukkoa, ni alkaiskin kehua sen hyviä puolia: " Sä oot niin suloinen, kun sä jaksat joka aamu lähtee töihin, että me voidaan lasten kans olla kotona", " Sä näytät niin seksyltä, kun sä leikit lasten kans" Sitte parit "blow jobit" ni pian toinenkin on taas juonessa mukana ja yrittää tehä sun oloa mukavammaks.
tilanteessa kuin sinä, paitsi että mies ei tee edes pyydettäessä. Olemme uusioperhe, hänellä tytär käy viikonloppuisin ja minulla poika viikolla ja viikonloppuisin. Tyytö 5v, poika 2v. Mies pistää tytön tiskaamaan, jos itse en ehdi. Minä vietän aikani lasten kanssa, siivoan ja teen ruuan. Ratkaisu: lähdin etsimään itselleni asuntoa.
Mutta vielä hirveämpää on jos miehen äiti on paaponut poikaansa koko ajan kun tämä on asunut kotona.
Mies sulautuu lasten jatkoksi todellakin! Miehillä ei ole hoivaviettiä. Metsästysviettiäkään ei enään tarvita ja vartioinnista huolehtii murtohälytin ;) Mitä siinä miehelle enään jää, siittäminen ja sekin on tänä päivänä hankalaa kun on lapsettomuutta todettu hirveän paljon. Kohta luonto hoksaa ettei miehelle ole mitään käyttöä ja kuolevat pentele sukupuuttoon.....
Kävi vaan mielessä, älkää minua syyttäkö!
Miestäni on todellakin paapottu lapsuudenkodissaan. Kun tapasimme, hän oli asunut muutaman vuoden yksin, mutta kuljetti edelleen pyykit äitinsä pestäväksi.
Lapsuudenkodissaan ei ole tehnyt ikinä yhtään mitään, ei siis yhtään mitään, ei edes omia voileipiään. Äitinsä on jopa jättänyt valmiiksi valittuna joka aamu pojan sängylle päivän vaatteet, teki niin vielä kun tutustuimme!!! Sanomattakin lienee selvää, että koko vaatevarasto oli tietysti äidin hankkima...
Mies on kotoisin Etelä-Euroopasta, mikä selittänee jotain.
jää helposti pieneksi. Tai ainakin sellainen tunne tulee sille, jonka arki on kotona.
Tekstistäsi en saanut selvää, oletko sinä pienten lasten kanssa kotiäitinä. Jos olet, niin sekin on omiaan rasittamaan suhdetta. Maailma näyttäytyy pienenä, vaikkei sen pienten lasten kanssa tarvitsisi suurta ollakaan.
Kotityöt
Njaah. Ette tietenkään ole yksin. Niistä riitelevät suurin osa pareista. Onko kotitöiden jako sitä, että molempien pitää tehdä puolet. Vai pitäisikö kotityöt tehdä kykyjen mukaan. Onko toisella oikeus olla siis kyvyttömämpi. Mikä on tasoitus ulkona työskentelevälle.
Roolit
Sanoit, että miehesi on alkanut tuntua kolmannelta lapseltasi. Äitiliini syndrooma sanon minä. Mietis minkälaista roolia miehellesi tarjoat näin puhuessasi. Vaatii kahdenverroin enemmän murtautua moisesta roolista siihen verrattuna, että miehesi saisi itse "löytää" kunnonkotimies- roolin.
Mikäs sinua omassa roolissasi inhottaa. Se, että toimit vetäjänä eli sinulla on vastuu arjen pyörityksestä. Suhtaudu mieheesi kuin aikuiseen, niin saatat saada tasavertaisen kumppanin. Toisaalta voi olla hyväkin, että toisella on ikään kuin päävastuu, varsinkin jos jako on selvä teille molemmille.
Älä yritä vääntää miestäsi kaltaiseksesi, vaan yritä sietää erilainen suhtautumistapa asioihin. Vinkiksi voisin antaa jopa päinvastaisen toimintamallin sinulle. Kommentilla "istu vaan siinä, minä hoidan tämän asian kunhan olen ensin tehnyt tuon..." voit saada huomattavasti enemmän toivomasi suuntaista kehitystä kuin naisille niin tyypillisellä "jäkätyksellä". Edellinen tietysti edellyttää sinulta kypsyyttä ja turha virheiden ja tekemättömien töiden ylös kirjaaminen voi johtaa vaikka minkälaiseen parisuhdekriisiin.
Onnea rooleillenne. Aikuiset. toivoo mies.
Meillä oli samat ongelmat vähän aikaa sitten, mutta saimme ratkaistua ne puhumalla ja tekemällä yhdessä listat, että mitä kumpikin tekee ja milloin. Annoin mieheni valita mitä hän tekisi mieluiten.
Miehet tekevät kokemukseni mukaan hommansa kun heitä ei käskytä koko aikaa, vaan antaa heidän hoitaa heidän vastuulleen jätetyt hommat silloin kun parhaaksi katsovat. Tietysti välillä saa muistuttaa. :)
Meillä ainakin toimi omista tunteista kertominen ilman syyttelyä ja ihan konkreettiset esimerkit eli "Minusta olisi kiva jos voisit ripustaa pyykit, kun olen pessyt ne". Silti aina sanon että olisi taas koneellinen tyhjennettävää, koska minun mieheni ei ainakaan osaa tarkkailla ympäristöä, niinkuin itse teen. Homma hoituu nykyään yleensä kuitenkin vain yhdellä sanomisella.
Mieheni ainakin kommentoi keskustellessamme ettei tiennyt että ajattelin niinkuin ajattelin, mutta käytös muuttui kun sovimme konkreettisista asioista miten hän voisi auttaa.
Myös mieheni on oppinut sanomaan milloin on väsynyt ja joustamme molemmat.
Esimerkiksi vähemmän kiireelliset asiat voi ilman stressiä siirtää seuraavalle päivälle jos molemmat ovat ihan poikki.
Mieheni tausta on myös sellainen että kotona on tuotu kaikki nokan alle valmiina, mutta asenne on onneksi kuitenkin muuttunut yhdessäolomme aikana ja hän on oppinut keskustelemaan, mitä lapsuudenkodissa ei ikinä tehty ja äiti hoiti lähes kaiken yksin.
Vinkkini on siis että keskustelemalla ja vastuuta jakamalla pysyy jatkossakin parisuhde kunnossa! :)
Lakkaa olemasta “äiti” miehellesi. Anna hänen kantaa vastuu teoistaan – tai tekemättä jättämisistään. Jos esim. miehesi vastuulla on maksaa televisiolupa (eli on sovittu että hän hoitaa maksun käytännössä automaatilla tai pankin tiskillä), älä muistuta ja jankuta häntä maksamaan sitä kun huomaat eräpäivän lähestyvän. Aikuisen normaalilla järjellä varustetun vastuuntuontoisen miehen pitää pystyä hoitamaan asia ilman että sinä muistutat häntä joka käänteessä. Kun lasku sitten unohtuu maksamatta ja TV-lupatarkastajat tai perintätoimisto alkavat koputella ovella, anna miehesi hoitaa asia.
Tai jos miehesi aina jättää likaiset vaatteet huoneennurkkaan tai ei saa niitä pyykkikorista koneeseen ja puhtaana narulle, älä pese niitä hänen puolestaa, äläkä edes muistuta häntä tyyliin “pyykit pitää pestä tai huomenna ei ole puhdasta päällepantavaa töihin”. Kun hän sitten maanantai-aamun kiireessä ei löydä puhdasta paitaa, voit viileästi todeta että pyykkikorihan on pursunnut yli jo monta päivää, ja mies tietää mistä napista pesukone käynnistetään.
Varjopuolena tässä on tietysti se että saatat itsekin joutua kärsimään miehesi huolimattomuudesta, mutta ainoa tapa muuttaa “äiti-lapsi” –aviosuhde oikeaksi aikuisen miehen ja naisen aviosuhteeksi on alkaa itse käyttäytyä miehellesi kuin aikuinen nainen ja vaimo, eikä äiti. Kokemuksesta olen myös huomannut että joskus on miltei ylitsepääsemättömän vaikeaa pitää suunsa kiinni kun toinen on tekemässä jotain todella ärsyttävää josta tietää itsekin joutuvansa kärsimään, mutta muulla tavalla ei miehesi opi.
Tietysti joku aikaraja pitää olla; jos vuoden kuluttua laskut edelleen maksetaan pääsääntöisesti perintätoimiston kautta koska aikuinen miehesi ei pysty seuraamaan eräpäiviä, on ehkä aika harkita tilannetta uudelleen…
Meillä mies maksaa KAIKKI laskut, vuokranki jo etukäteen, minä maksan vain ruuan, hän todella maksaa jopa minun tekemät visalla vedetyt "heräteostot", tamppaa matot pesee ikkunat on kaiken puolin hyvä mies,Mutta nyt päästään asiaan, minä kuorin hänen perunansa, voitelen leivät, hän syö joka päivä kuin ravintolassa, kaikki passaan eteen.Olohuoneeseen kannan kahvit illalla kuppi kerrallaan, alussa se oli rakkautta nyt velvollisuus.En voi syyttää kuin itseäni, tiedän sen, en ole äiti olen maksettu palvelija.Ainoa asia mitä en suostu tekemään, en vaikka henki lähtis, on hänen housujensa prässääminen.Huorakin tulisi hänelle halvemmaksi mutta se ei vissiin tee ruokia valmiiksi.Miehelläni on niinsanottu pediorityöaika siis alkaa ja loppuu usein miten sattuu vaikka aamuyöllä klo 3 hänellä on lämminruoka valmiina.30vuotta jatkunut, mutta en valita tykkään olla "rikas" rahallisesti.
kuullostaa,ikävä kyllä;(
Kuulostaa niin tutulta. Me olemme olleet naimisissa kyllä jo useamman vuoden. Rakastamme edelleen toisiamme, emmekä halua muuta ajatellakkaan, kuin yhteinen elämä toistemme ja lapsiemme kanssa.
Mutta viimeisen vuoden aikana, olen täysin kyllästynyt olemaan äiti miehelleni! Huolehdin ihan kaikesta, kodin työt teen ihan kaikki. Mies tekee, vain pyynnöstä. Miesten työt mies tekee, kun minä pyydän. Virka-asioiden tiimoilta puhelin soitot ym. teen minä. Ja silloin kun minä en voi asiaa hoitaa, niin mieheni hoitaa sen vasta kun käsken.
Joskus mietin, että kuinkahan hukassa elämämme olisi..velat rästissä..lainaa kasapäin..koti hajoamassa.. jos minä en pitäisi kirjaa asioista, ja huolehtisi.
Kaipaisin miehestäni aikuista miestä, joka ottaa yhtä paljon vastuuta kuin minäkin! Sitten hän olisi, sanotaanko, täydellinen!
Nyt olen vähän kerrassaan yrittänyt siirtää vastuuta myös miehelle, mutta mieheni toteaa: "taas olet jättänyt tekemättä tuon" "miksi et ole hoitanut asiaa!" Siis hän on todella vihainen minulle. Mutta eikait hän muuten asiaa opi koskaan näkemään. Pelkään vaan, että jos en olekkaan hänelle enää se turvallinen äiti hahmo, niin miten hänen rakkauden minuun käy?
"Nyt olen vähän kerrassaan yrittänyt siirtää vastuuta myös miehelle..."
-Siis miehen tietämättä vai? Kantsis varmaan edes sanoa jotain tyyliin "Voisitko huolehtia tästä myös tulevaisuudessa?"
Kas tietänet varmaan, miehet eivät huomaa hienovaraista vihjettä, eivät selvää vihjettä, suoraan sanomalla asia VOI mennä perille.
Minä tiedän, olen itsekin mies...
Heh..:) No, onme asiasta puhuttu, puhuttu ja puhuttu! Mies on "ymmärtänyt" asian..mutta kas, sama jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.... nyt on vaan iskenyt kasvoihin pelko, että ymmärtääkö mieheni koskaan asiaa IHAN OIKEESTI! Vaan eikö vaan halua ymmärtää!?
Sitä siis tarkoitin, että siirtää vastuuta, eli siis jättää vaan asioita hoitamatta, jotka oikeasti kuuluisi mieheni hoitaa. Että hän huomaisi hoitamattoman asian ja hoitaisi sen ihan itse pois, mutta ei se näytä sekään tepsivän, koska, silloin saan huudot niskaan, että "taas oot jättänyt tekemättä!!"
Minulle tulee väkistenkin tunne, että hän olettaa että minun kuuluu oikeasti tehdä kaiken! Ja kun asiasta keskustellaan, niin hän vaan minun mieliksi muka ymmärtää asian, ja lupaa muuttaa tapojaan..
Mutta minä ymmärrän senkin, että me miehet ja naiset ollaan erinlaisia, ja toimitaan erinlain, joten kiitollisena otan vinkkejä vastaan!
kuka hoitaa mitäkin. Minäkin olen erittäin vanhanaikainen täti ja katson että ruoanlaitto ja sisätyöt kuuluvat naiselle ja puunteko ja pihatyöt miehelle. Mutta vuosia päristeltyäni huomaankin, mieheni tekee ennemmin sisätöitä ja varsinkin ruokaa, eikä millään ilveelläkään tartu pihatöihin, vaikka ne ovat raskaampia ja hänellä ruista moninverroin kuin minulla. Joten,minä painelen pihalle ja sanon..valmista se ruoka sitten..... Ok . Toinen juttu mikä meillä on nurin, mielestäni. Minä maksan laskut ja sen jälkeen olen keplotellut vuosia miten saisin rahat riittämään myös ruokaan ja omiin menoihini, Nyt tein selväksi että hänen tulee maksaa puolet kuluista, joten, koska minä maksan velat hän saa maksaa kaikki juoksevat menot, kuten ruoan ja sähkön, veden öljyn lehdet. Ok..se sopii hänelle, hän pääsee kontrolloimaan menoja. Ruokaa on ollut pöydässä, joskin makaraa ja makaroonia useammin.Kun olemme erilaisia , voimme muovata myös elämämme itsemme näköiseksi, toisemme huomioiden.
Rukoilkaa ja naikaa enemmän keskenänne niin asiat järjestyy.
Teillä on oikeasti asiat liian hyvin verrattuna moneen muuhun pariskuntaan.
Paaset niin paljon vahemmalla kun kirjotat kalenteriin joka paivan kohdalle hoidettavat asiat.
Ilman mitaan paapatuksia vain naytat kalenteria ja sanot etta voisitkohan sina tehda tuon ja tuon ja tuonkin asian pois paivajarjestyksesta.
Uskon etta sina olet loistava organisoija mutta se ei tarkoita etta sinun on pakko tehda kaikki yksin. Anna miehellesi tilaisuus hommailla ne asiat joissa han on hyva: oli se sitten ajan varausten jarjestaminen, soitot lasten pikkuystavien vanhemmille, laskujen maksut ( liian kallista unohtaa, eikos myohastyneista maksuista saa aina maksaa "sakkoja"), pyykkikoneen paalle kaantaminen tai roskien ulos vienti. Ehka han on loistava leikkimaan lasten kanssa silla aikaa kun sina valmistat aterian.
Katsos, salaisuus on delegoinnissa!
Käänsin sen mehesi kirjoittamaksi.
isä vaimolleni
Olen 30-vuotias mies ja ollut muutaman vuoden naimisissa rakastavan ja hellän, ymmärtäväisen naisen kanssa. Perheeseemme kuuluu pari pientä lasta.
Rakastan naistani, mutta viime aikoina olen huolestunut parisuhteemme kehityksestä. Lapsiperheen arjessa päivät täyttyvät enimmäkseen perheaskareissa ja lapsista kasvattamisesta, yhteistä kahdenkeskistä aikaa jää melko vähän.
Naiseni kyllä osallistuu pyydettäessä perheen töihin, mutta ei oma-aloitteisesti. Kun ajasta on pula, tuntuu, että suuri osa keskinäisestä kommunikaatiostamme on sitä, että käskytän naistani josta hän kimpaantuu, samalla kun itse teen jotain toista hommaa. Samalla yritän huolehtia myös monista käytännön asioista naiseni puolesta, sillä hän tahtoo unohtaa ne - muistuttelen soittamaan sinne tai tänne, pyydän lähettämään jonkun paperin tai maksamaan laskun. Minusta on alkanutkin tuntua, että nainen on kolmas lapseni, josta pitää huolehtia - vähän isompi vain, joten osaa tehdä hommat pyydettäessä.
Tahtoisin päättää tämän, mutta vastuuntuntoni, ei anna periksi. Hän menköön sinne jossa on parempi. Lapset säälittävät minua niin, että puren hammasta ja hellin vaimoani vielä. Vaikka se joskus tuntuu vastenmieliseltä. Parempi heikko sopu, kuin mehevä riita.
Tuo oli tutun kuuloista luettavaa... Ja niin surullista.
Siinä on vain yksi pieni juttu. Nimittäin se, että meillä vaimo haalii sitä valtaa! Hän ei suostu jakamaan vastuuta. Hänellä pitää olla aina kaikki langat käsissä. Sen mitä teen hän käy tarkistamassa, että teinkö sen varmasti ja oikein.
Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa vessan pesu. Ei siitä v***u tule mitään, kun pitää esitellä lopputulos ja kertoa ja näyttää millä rätillä minkäkin paikan on pyyhkinyt ja mitä pesuainetta on käyttänyt lavuaarissa ja mitä pytyssä. En minä 40-vuotiaana nyt mikään lapsi ole, jolle pitää perusasioita kädestäpitäen opettaa!
Tai jos puen lapselle vaateet päälle, niin vaimo tulee 100-varmasti vaihtamaan toiset vaatteet sille tenavalle "kun sinulla ei ole sen vertaa värisilmää, että ymmärtäisit.... eikä halua oppia... jäkä jäkä".
Tuo vaimon kontrollointitarve alkaa pikkuhiljaa nyppimään. Jos vaimo on vaikka sängyssä tissit taivasta kohti makaamassa ja olkkarissa putoaa kauko-ohjain lattialle, niin heti kuuluu läpi talon huuto: "Mikä se oli?". Vastaus: Kake. Seuraa kysymys: "mikä niistä?" Vastaus: Telkkarin. Uusi kysymys: "Kuka sen pudotti?" jne jne. Ihan niin kuin sillä olisi jotain väliä mikä kake se oli ja kuka sen pudotti.
Tai roskiksen tyhjennys: sehän pitää tyhjentää, kun se on täysi. Minun mielestäni se on täysi silloin kun sen vielä juuri ja juuri saa sidottua sangoista solmuun. Vaimo mielestä se on täysi silloin kun eka roska kohoaa ämpärin yläreunan yläpuolelle. Niinpä minä en kuulemma koskaan vienyt roskia. Siihen kyllästyneenä tein ratkaisun: Nyt meillä on 2 roskista, molemmille oma.
Ja koskaanhan en laita ruokaa. Kesällä grillaan melkein joka päivä jotain lihaa, kalaa, kaikkea mitä grilliin voi laittaa. En silti kuulemma tee koskaan ruokaa. Grillaamista ja ulkona kokkaamista ei lasketa.
Ja sitten se ajoitus. Kaiken pitää tapahtua heti. Ja uusi homma annetaan ennen kuin vanhaa on saatu loppuun. Kun uudesta hommasta on huomautettu 3 kertaa (=mielestäni prioriteettia nostettu) ja tästä pelästyneenä olen jättänyt ekan homman kesken ja siirtynyt toisen homman kimppuun, niin pitääkin singahtaa jo kolmanteen ja sitten marmatetaan siitä ensimmäisestä: "Mitä sä siellä teet, ethän sä tätä ekaakaan hommaa ole tehnyt loppuun...".
Koittakaa nyt hyvät rouvat ymmärtää, että mieshän kiipeää vaikka takaperin puuhun, kun miestä käsittelee oikein. Käskyttämällä ja komentamalla ei saa kuin meheviä riitoja aikaiseksi. Miehen pitää antaa itse oivaltaa ja keksiä, että minäpäs teen tässä tämän homman ennen kuin tuo vaimo huomaakaan, että tämäkin on tässä tekemättä. Ja pahinta mitä tämän suunnattoman uroteon jälkeen se vaimo voi tehdä on tulla sanomaan:
a) Miksi sä täällä olet aikaa tappamassa, kun täällä talossa on tuhat muuta tärkeämpää asiaa tekemättä
b) Ei niitä astoita saa laittaa noin sinne astianpesukoneeseen. Mee pois siitä, mä joudun nyt sitten aloittamaan tämänkin homman alusta.
c) Eikö sulle ole koskaan kotona opetettu, että pesukoneeseen ei saa... Mutta ai niin, ethän sä ole koskaan joutunut pesemään sitä pyykkiä kotona, äitisi on kaiken tehnyt puolestasi.
d) Et kai ole imuroinut tuolla harjalla noita minun aitoja mattoja? Nyt meet pois siitä, niin minä katson miten niille matoille on käynyt. Eihän siläl ole mitään väliä, kun ne ovat *minun* mattojani. Ei tällaisia saa enää tuhannella eurolla kappale.
Sitten kun vaimo tulee töistä kotiin, niin alkaa tuttu virsi: Siinäkö olet sohvalla maannut koko päivän? Ensin olet nukkunut puoleen päivään ja sitten mennyt syömään ja paskalle! Mitään et ole täällä tänään tehnyt vaikka olet kesälomalla ja kotona. Et ole laittanut pyykkiä koneeseen, et ole imuroinut, et ole pessyt vessoja, etkä ole ruokaa laittanut lapsille.
Kuka arvaa miksen ollut tehnyt mitään?
Olisiko jollain teistä arvon rouvista aihetta katsoa peiliin?
terveisin
Yx miäs, kohta varmaan Ex
PS Enemmän huutoa tuli, kun yritin yllättää vaimon tekemällä heti ekana lomapäivänä em työt ja paljon muuta. Enstex tuli ne vakiohuudot ja sen jälkeen alettiin tenttaamaan yksityiskohtia *miten* olin asiat tehnyt. Viimeksi olen vaimolta saanyt kehuja/kiitosta 3 vuotta sitten syksyllä ja senkin kehun kohde oli eräs vuonna 1999 tekemäni juttu.
Muuta meille niin toi meno muuttuu. Mä muistutan sulle miten elämästä nautitaan.
muuttaa jos saan asua ilmaiseksi ja löhöillä töiden jälkeen sohvalla kun sä palvelet mua.
Ei taida olla sulle montaa sohvaa tarjolla...?
Moi Sinkkunainen10
Olen näköjään kyselyiässä:
- Koska sopisi muuttaa?
- Missä päin asustat?
- Kuinka tavoitan sinut?
montakin ,,,palvelijat vain puuttuu pi.. ollesa.laiskoja nuo akat.
Onko tullut mieleen että olisiko miehesi masentunut?
Kuulostaa ainakin siltä että hän voisi välillä psyykkisesti huonommin kun hänen ei tee mieli sitä tai tätä (oma kokemus). Jos näin on asiaa vaan pahentaa kovistelu ja jankuttaminen, koska hän ei noin vaan heti voi innottomuudelleen mitään. Meillekin tuli ero, vasta jälkeenpäin tajuttiin että olimme molemmat enemmän tai vähemmän masentuneita, ja silloin kaikki tuntui raskaammalta, emme jaksaneet "ryhdistäytyä". En oikein ole "hoitokoneistomme" fani, en ainakaan psyykepuolen "lääkkeineen". Menneisyydessämme on mielestäni niin monella kuitenkin käsittelemättömiä asioita jotka vaikuttavat nykyisyyteemme, joten niitten käsittelemisessä on avain parempaan vointiin.
Kysy mieheltäsi, ystävällisesti, välittäen, miten hän oikeasti voi. Olisiko tässä alku parempaan?
Minä olen nuori (19 vuotias) ja suhteemme on kestänyt kolmisen vuotta. Minulla menee hermot joskus tähän avomieheeni.
Miehen suhdetta äitiinsä kun ei koskaan saa kommentoida niin pysyn hiljaa. Hänen äitinsä kun toisinaan hyysää tätä nuorinta poikaansa niin että minäkin tunnen toisinaan itseni ihan hänen äidikseen. En sen kummemmin kommentoi sitä täälläkään "hänen selän takanaan" kuin että hänen veljensä joskus ruokapöydässä yhteisellä päivällisellä heitti mieheni pyytäessä vettä lasiinsa (hänen äitinsä joutui nousemaan pöydästä ja ottamaan vettä kraanasta) että "kas kun äiti ei juo sitä sun puolesta".
Tuo tapaus helpotti siinä mielessä, etten kuvittele omiani ja etten ole ainut joka huomaa tämän äiti-poika suhteen olevan vähän naurettava. Mieheni on jo aikuinen eikä hän silti tee oma aloitteisesti kotitöitä yms.
Kostan sen hänelle sillä, että yritän elää lapsellisella "en tee kuin hänkään ei tee" meiningillä. Tietenkin asiasta täytyy sanoa, josta seuraa riitaa. Mieheni kun ei ymmärrä sitä, mitä pitäisi tehdä. Inhoan sitä kun hän ei ole itsenäinen eikä oma-aloitteinen.
Ahdistaa kun tuntuu kaikki olevan omilla harteilla. Ja että koko asuntomme pyörii minun varassani. Kuitenkin hän osaa maksaa laskuja itseänäisesti mikä on edes vähän hyvä asia.
Ei auta kuin puhua miehensä kanssa JA jättää hänen osansa tekemättä.
liiallisesta huolehtimisesta. Nauti miehesi hyvistä puolista, ja yritä saada aikaan sopimus että hän hoitaa esimerkiksi laskuliikenteen. Jos hän ei hallitse sitä puolta, hoida sinä se ja anna hänen tehdä niitä hommia jotka hän osaa paremmin.Jos liian paljon päällepäsmäät, ei rauhaa rakastava ukkosi tee mitään omasta aloitteestaan, vaan odottaa aina puuttumistasi, koska olettaa, jos hän olisi oma-aloitteinen sanoisit kuitenkin jotain kielteistä ratkaisusta, jonka hän on tehnyt. Ja kun hän jotain tekee, älä ensimmäiseksi aukaise suutasi sanoaksesi:" Minä kyllä olisin tehnyt tuon hiukan toisin". Kun lukitset suusi arvostelun ryöpyltä , sieltä kiltin miehen syvyyksistä voi löytyä erittäin hyvin asiansa hoitava mies. Ja sitten mieti mitkä ominaisuudet aikoinaan kiinnostivat hänessä sinua. Ettei se vaan ollut se että saat itse päättää ja päsmätä ja kiltti mies toteuttaa kaikki unelmasi.
Tiedän itsestäni että jos olen koko ajan äänessä ja vaatimassa niin mies kyllä käpertyy koloonsa ja on " erittäin laiska" . Emmehän me kukaan halua sitä että meidät ohjelmoidaan 100%. Me haluamme säilyttää oman tahtomme ja tehdä asiat omalla tavallamme. Mutta me nalkuttavat vaimot saamme kyllä miehen hiljaiseksi ja saamattomaksi..tai sitten tämä uros nostaa kytkintä ja sanoo:" parempi tippuvan räystään alla kuin nalkuttavan akan miehenä."