Voisitteko kokemusta omaavat kertoa miten sitoutumiskammoisen miehen saa kesytettyä? Tää mies piiritti mua aluksi jonkun aikaa ennenkuin suostuin minkäänlaiseen suhteeseen hänen kanssaan. Hän oli aluksi aivan ihastuksissaan ja sanoi että haluaisi asettua aloilleen ja että on ihan päätä pahkaa rakastumassa minuun. Minä olin eroamassa pitkästä suhteesta juuri siinä vaiheessa kun hänet tapasin. Hänellä itsellä on yli vuosi sitten ollut todella karu loppu suhteella ja on vieläkin siitä aika rikki. Ei ole kyennyt suhteeseen sen jälkeen. Alettiin sitten seurustelemaan ja oli tosi ihanaa. Hän kuitenkin välillä puhui pelkäävänsä että satutan häntä jossain vaiheessa. Aloin itse jo rakastua häneen ja sanoin että en varmasti satuta. Seurustelua kului vain muutamia viikkoja kunnes hän eräänä päivänä aivan yhtäkkiä lopetti suhteen. Olin ihan rikki! Hän kuitenkin jatkoi yhteydenpitoa minuun ja sanoi että tykkää minusta mutta ei uskalla rakastua ettei vaan satu. Aluksi ajattelin että en tuollaiseen enää pidä mitään yhteyttä mutta nyt sitten ollaan kuitenkin nähty taas pari kertaa ja on ollut tosi ihanaa. Silti hän ei ilmeisesti suhteeseen halua ryhtyä ja tää meidän nykyinen suhde on tosi on-off kun välillä hermostun tästä että minua pompotellaan. Tällä hetkellä tilanne on se että tälläkin viikolla olen käynyt hänen luonaan ja eilen olin taas tosi tyly häntä kohtaan kun en kestä tällaista suhdetta missä olen itse ihan rakastunut ja toinen ei tiedä mitä haluaa.
Tää viesti ei sitten ole mikään provo, vaan haluan oikeasti kuulla onko mitään mahdollisuutta saada häntä jälleen uskomaan rakkauteen vai onko tilanne toivoton tai olenko vain väärä henkilö hänelle? Tiedän kyllä että tällainen äijä pitäisi unohtaa mutta ei vaan tunnu onnistuvan. pitääkö mun olla tyly ja etäinen vai miten hänet saisi tajuamaan oman onnensa? Ymmärrämme toisiamme kuitenkin tosi hyvin ja puhumme kaikesta, eikä hän ole oikeesti sellainen kusipää että käyttäisi minua vaan hyväkseen tekosyyn varjolla.
Asumme sen verran kaukana toisistamme ettemme mitenkään vahingossa näe usein, joten pelkään että jos ei pidetä yhteyksiä niin hän jossain vaiheessa unohtaa minut..:( Kuitenkin aina kun näemme niin hänen katseestaankin sen oikeasti näkee että hän on ihastunut minuun, ja hänen kaverinsakin ovat mulle niin sanoneet. Miten tällaisen saisi kesytettyä? *auttakaa* Olen siis itse ihan hyvännäköinen ja fiksu nainen että vika ei pitäisi olla minussa...tai siis en usko että hän haluaa ketään muuta naista....näin itsevarmasti sanottuna:)
Nyt kun luin tän koko jutun niin olen kyl vähän huono kirjoittamaan ja vaikuttaa varmaan tosi lapselliselta mutt olemme iältämme 23 ja 24. Auttakaa please sekä miehet että naiset.
Tää viesti ei sitten ole mikään provo, vaan haluan oikeasti kuulla onko mitään mahdollisuutta saada häntä jälleen uskomaan rakkauteen vai onko tilanne toivoton tai olenko vain väärä henkilö hänelle? Tiedän kyllä että tällainen äijä pitäisi unohtaa mutta ei vaan tunnu onnistuvan. pitääkö mun olla tyly ja etäinen vai miten hänet saisi tajuamaan oman onnensa? Ymmärrämme toisiamme kuitenkin tosi hyvin ja puhumme kaikesta, eikä hän ole oikeesti sellainen kusipää että käyttäisi minua vaan hyväkseen tekosyyn varjolla.
Asumme sen verran kaukana toisistamme ettemme mitenkään vahingossa näe usein, joten pelkään että jos ei pidetä yhteyksiä niin hän jossain vaiheessa unohtaa minut..:( Kuitenkin aina kun näemme niin hänen katseestaankin sen oikeasti näkee että hän on ihastunut minuun, ja hänen kaverinsakin ovat mulle niin sanoneet. Miten tällaisen saisi kesytettyä? *auttakaa* Olen siis itse ihan hyvännäköinen ja fiksu nainen että vika ei pitäisi olla minussa...tai siis en usko että hän haluaa ketään muuta naista....näin itsevarmasti sanottuna:)
Nyt kun luin tän koko jutun niin olen kyl vähän huono kirjoittamaan ja vaikuttaa varmaan tosi lapselliselta mutt olemme iältämme 23 ja 24. Auttakaa please sekä miehet että naiset.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Kun mies on tavoittamattomissa, perässä juostaan kuin viimeistä päivää. Maailma olisi täynnä sitoutumiskykyisiä miehiä, mutta he ovat liian tylsiä. Sen sijaan pitää ottaa yksi onneton 'projektiksi' ja yrittää itselleen todistaa olevansa himoittu, kun hänetkin sai käännytettyä. Alkaa olla jo turhan tuttu tarina..
"Kun mies on tavoittamattomissa, perässä juostaan kuin viimeistä päivää. Maailma olisi täynnä sitoutumiskykyisiä miehiä, mutta he ovat liian tylsiä. Sen sijaan pitää ottaa yksi onneton 'projektiksi' ja yrittää itselleen todistaa olevansa himoittu, kun hänetkin sai käännytettyä. Alkaa olla jo turhan tuttu tarina.."
... ja heti jos aloittajan kertoma mies alkaisi olemaan herkkä, avoin, mutkaton, syvällinen ja varmasti tavoitettavissa (jos lähettää viestin, vastaus saapuu viimeistään saman tai seuraavan päivän aikana) häneen iskisi paniikki:
"En enää olekaan varma, haluanko tämän miehen. Viime aikoina hän on tuntunut enemmän veljeltä tai kaverilta, kuin mieheltä, jonka kanssa tunnen kiihkeää yhteenkuuluvuutta (lue: intensiivistä, mutta pinnallista paneskelua, jonka avulla nainen tuntee olevansa haluttu ja seksikäs).
Heti, kun tuokin mies yrittäisi ottaa kontaktin seksin sijasta henkisellä tasolla, aloittaja juoksisi karkuun lukemaan Cosmoa ja ihmettelemään, miksi tulinen suhde hiipui kaverisuhteen tasolle.
kaikki naiset ole tuollaisia. Itse olin nuorempana tuollainen, en osannut "sitoutua" siis alkaa seurustella kuin pinnallisten ihmisten kanssa pinnallisista syistä, koska on todella pelottavaa päästää joku oikeasti lähelle. Seurustelin vuosiakin välillä, mutta nekin suhteet näin jälkikäteen ajateltuna olivat vain vakituisia seksisuhteita, vaikka asuttiinkin jo yhdessä jne.
Noh, nyt vanhempana etsin oikeasti sielunkumppania, eli vaatimustaso on kovempi ja pinta ei enää riitä, koska seuraava saa luvan olla viimeinen. Taitaa olla nuorten naisten (ja miesten) ongelma, mutta jokainen tehköön omat virheensä. Vai ovatko ne nyt edes virheitä. Elämää vain.
Kannattaisi nyt vaan laittaa jalat alle, juosta pois ja unohtaa koko tyyppi. Vaikeata se on, tiedän, mutta sä oot se jota sattuu.
Tässähän nyt käy niin, ettei se sitoitumiskammo lopu sun aikanasi. Ei, vaikka mitä tekisit tai sanoisit. Se ei ole susta johtuvaa, eikä sun päässäsi. Saattaa olla, että tämä mies vain yksinkertaisesti nauttii seurastasi, muttei halua sen enempää. Jos mies oikeasti haluaisi olla kanssasi, niin hän kyllä tekisi sen selväksi, eikä päästäsi sua lähtemään.
Näillä ns. sitoutumiskammoisilla on usein myös huono itsetunto tai masennus. Ainakin tuntemallani henkilöllä näin oli. Huonoon itsetuntoon ja masennukseen sai lääkitystä olemalla jonkun sellaisen seurassa, joka osoitti kiintymystä ja ihailua. Vaikkei ehkä kilttinä ihmisenä halunnut käyttää hyväksi, niin alitajuisesti se oli sitä.
Näin jälkeenpäin ajateltuna, siinä meni hyvää aikaa hukkaan ja repi itsensä aivan turhaan yrittämällä, toivomalla ja jossittelemassa. Ei tässä elämässä tarvita vaikeita ihmissuhteita, jos helpompiakin on tarjolla.
Unohda ja etsi uusi. Huomaat myöhemmin, että teit ihan oikean ratkaisun. Sitoutumiskammoa ei kesytetä. Ja hän kyllä selviää sitoutumiskammostaan tasan sinä paivänä, kun tapaa elämänsä naisen.
Kannattaisiko vähän miettiä omaa käytöstäsi?
Oletan nyt että kyseessä on oikeasti mainitsemasi sitoutumiskammoinen. Mistä ei kuitenkaan tarinan perusteella ole kyse. Mitä sitoutumiskammoa se on jos on saanut näpeilleen eikä luota naisiin?
Se on varovaisuutta. Jossakin määrin jopa fiksuutta.
Vaikka suhteen loppumisesta on yli vuosi, niin eipä se luottamus naisiin hetkessä rakennu. Riippuu ihan ihmisestä itsestäään, vaihtelee varmasti tapauskohtaisesti. Omalla käytökselläsi et helpota tilannetta yhtään. Siis olemalla vittumainen ja ajattelemalla omaa etuasi.
Ok, sua ei kiinnosta olla pompoteltavana. Ketä kiinnostaa? Ei varmaan kovinkaan montaa. Mutta koitas kuitenkin ymmärtää, että jos tämän miehen edellinen suhde on todellakin päättynyt karusti, eli voisi olettaa naisen nostaneen kytkintä tai jotenkin aiheuttaneen sen välirikon, niin eihän sun käytöksesi (= omaan napaasi tuijottaminen) auta saamaan tätä miestä itsellesi. Ehkä kannattaisi olla ymmärtäväinen vaikka se miten ärsyttäisi.
Ei varmasit ole helppoa, varsinkin jos sinulla on oikeasti tunteita tätä miestä kohtaan, mutta jos kerran haluat hänet, niin yritä olla ymmärtäväinen.
Tähän väliin en voi olla huomauttamatta, että jos toinen sanoo pelkäävänsä, että sinä satutat häntä, niin ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ lässytä mitään "en mä satuta sua" skeidaa. Hänen exänsä on kenties hoitanut tämän satuttamispuolen kuntoon. Eikä tuollaisessa tilanteessa, missä toinen sanoo "pelkään että sä (=nainen) satutat mua" pidä ajatelle itseään. Ajattele sitä niin, että mies kokee luottamuspulaa naisia kohtaan. Kaikkia naisia, siis sinuakin. Ei se ole henkilökohtaista. Ja mistäs sen tietää, ehkä exäkin on joskus vakuutellut jotakin tuommoista. Ja mites kävikään...
Enkä voi olla huomauttamatta tuostakaan, että jos sinulla on ollut juuri päättymässä pitkä suhde kun tapasitte, niin onkohan miten järkevää aloittaa uutta juttua heti perään? Tämä asia ei minulle kylläkään kuulu, mut kun kerran mainitsit niin... Itsepähän sen tiedät oletko päässyt yli tästä vanhasta suhteestasi.
Eli lyhyen alustuksen jälkeen pieni tiivistys:
"..onko mitään mahdollisuutta saada häntä jälleen uskomaan rakkauteen..?"
On. Ymmärtämällä häntä. Painostamalla tai kiukuttelemalla et häntä saa.
"Tiedän kyllä että tällainen äijä pitäisi unohtaa mutta ei vaan tunnu onnistuvan. pitääkö mun olla tyly ja etäinen vai miten hänet saisi tajuamaan oman onnensa?"
Joko unohdat tai sitten yrität saada hänet itsellesi. Itsepähän sen tiedät. Olemalla etäinen ja tyly et häntä saa. Tai painostamalla. Yritä ymmärtää, anna aikaa. Ei sun varmastikkaan tarvitse odotella vuosia, katselet maltilla tilanteen kehittymistä. Jonkin aikaa, vaikea sanoa että mikä olisi tällainen "jonkin aikaa", ehkä joitakin kuukausia... Älä tunkeile tai painosta. Tai tylyile. En usko tuon toimivan toivotulla tavalla.
Huomaa, että olet mies! Ihmeellinen neuvo. Oma elämä vaan narikkaan ja odottelemaan ja elämään toisen ehdoilla. Ei todellakaan!
Kannattaa sen verran tuijottaa siihen omaan napaan, ettei pilaa elämäänsä toisen ihmisen takia.
Ei ole mitään reseptiä saada toinen rakastumaan. Turha yrittää paikkailla toisten tekemiä haavoja. Siihen ei pysty kuin aika, psykiatri ja se jolla ne haavat on.
Tiedän kyllä että hänet pitäisi unohtaa eikä repiä itseä kappaleiksi. Se on vain todella vaikeaa.
Heti taas heräsi toivo kun tää dayum vastasi että pitäisi kärsivällisesti odottaa ja ymmärtää.. Haluaisin odottaa vaikka loppuelämäni, enkä mielestäni ole ollut itsekäs vaan nimenomaan ymmärtäväinen. Kuitenkin jossain vaiheessa se ymmärryskin alkaa loppua, ja tulee mieleen tää toisen tytön mainitsema asia, että ehkä hän vain nauttii mun seurasta muttei enempää. Sehän tässä kummastuttaa että mahtaako hän tuntea tarpeeksi minua kohtaan vai onko tosiaan niin että hän parantuu kyllä sitten kun löytää sen oikean. On tosi vaikea ymmärtää näitä miehen tuntemuksia kun en ole itse ikinä niin pahasti näpeilleni saanut rakkaudessa kuin hän.
Siksi mainitsin tämän oman pitkäaikaisen suhteen kariutumisen että jos se jotenkin vaikuttaa hänen käsitykseensä minusta..? En tiedä. Minulla ei kyllä ole mitään haikailua vanhan suhteen perään mutta voihan se olla että olen vielä alitajuisesti toipilaana suhteesta ja takerrun ensimmäiseen vastaantulijaan, tai sitten olen liian innokkasti halunnut tavallaan jatkaa tän uuden kanssa siitä mihin edellisen kanssa jäin, ja näin ollen olen pelästyttänyt hänet.
Haluaisin tältä dayumilta kysyä miten minun pitäisi toimia jos nyt sitten haluan kärsivällisesti odottaa? Otanko itse yhteyttä enää mieheen? Mitäs kun hän jossain vaiheessa taas varmaan lähettää jotain viestejä että ois kiva nähdä petipuuhien merkeissä tms.? Pitääkö lähteä mukaan ja odottaa kärsivällisesti että se pian rakastuu vai torjua hänet ja vaatia lupauksia? Kuulostaa varmaan tosi tyhmältä mut rakkaus on taas kerran sokea ja oon ihan neuvoton.
Kyllä huomaa että olet nainen kun tekstin suodattamisessa on joitakin vaikeuksia. Vai liippaako vähän liian läheltä, ainakin jos lukee tuon vastauksesi ap:lle, niin en yhtään ihmettele.
Niin missä kohtaa kehoitinkaan ap:tä heittämään oman elämänsä narikkaan ja odottelemaan LOPUNELÄMÄÄNSÄ?
En missään. Kirjoitin seuraavaa:
"Yritä ymmärtää, anna aikaa. Ei sun varmastikkaan tarvitse odotella vuosia, katselet maltilla tilanteen kehittymistä. Jonkin aikaa, vaikea sanoa että mikä olisi tällainen "jonkin aikaa", ehkä joitakin kuukausia..."
Huomasitko tunnekuohusi läpi seuraavat lauseet: EI SUN VARMASTIKKAAN TARVITSE ODOTELLA VUOSIA ja JONKIN AIKAA, VAIKEA SANOA ETTÄ MIKÄ OLISI TÄLLAINEN "JONKIN AIKAA", EHKÄ JOITAKIN KUUKAUSIA... No etpä tainut huomata.
--------
"Kannattaa sen verran tuijottaa siihen omaan napaan, ettei pilaa elämäänsä toisen ihmisen takia.
Ei ole mitään reseptiä saada toinen rakastumaan. Turha yrittää paikkailla toisten tekemiä haavoja. Siihen ei pysty kuin aika, psykiatri ja se jolla ne haavat on."
Tuosta olen samaa mieltä vaikken ymmärräkkään mitä tuo perhanan kallonkutistaja tuolla tekee. Mutta ehkä siitä on joillekin apua.
"Haluaisin odottaa vaikka loppuelämäni"
Tuskin kannattaa odottaa loppuelämääsi, jos tuon nyt ihan kirjaimellisesti ottaa.
"Sehän tässä kummastuttaa että mahtaako hän tuntea tarpeeksi minua kohtaan vai onko tosiaan niin että hän parantuu kyllä sitten kun löytää sen oikean."
Tuota ei tiedä kukaan muu kuin tämä heppu itse.
"Siksi mainitsin tämän oman pitkäaikaisen suhteen kariutumisen että jos se jotenkin vaikuttaa hänen käsitykseensä minusta..?"
Jaa-a, tuskin vaikuttaa ainakaan negatiivisesti. Jos sinulla olisi kukasta kukaan-historia, niin tämä voisi aiheuttaa ylimääräistä pohtimista. En tiedä varmaksi. Toisaalta voi aiheuttaa arkailua sen takia, että oletkohan varmasti päässyt yli tästä pitkästä suhteesta.
MUTTA:
"Minulla ei kyllä ole mitään haikailua vanhan suhteen perään mutta voihan se olla että olen vielä alitajuisesti toipilaana suhteesta ja takerrun ensimmäiseen vastaantulijaan, tai sitten olen liian innokkasti halunnut tavallaan jatkaa tän uuden kanssa siitä mihin edellisen kanssa jäin"
Kannattaisiko sun kuitenkin selvittää tämä itsellesi ennen kuin yrität panostaa tähän kaveriin. Jos ajattelit panostaa häneen. Koska nythän on niin kauhea tilanne tämän miehen kannalta, että jos sä et ookkaa tosissasi tunteittesi kanssa vaan uskottelet tälle kaverille (ja itsellesi!) olevasi rakastunut ja kiintynyt häneen, muttet oikeasti olekkaan, niin kaveri polttaa TAAS näppinsä. Jos YHTÄÄN välität tästä miehestä, niin selvitteleppäs ensin itsellesi omat tunteesi.
"..miten minun pitäisi toimia jos nyt sitten haluan kärsivällisesti odottaa? Otanko itse yhteyttä enää mieheen? Mitäs kun hän jossain vaiheessa taas varmaan lähettää jotain viestejä että ois kiva nähdä petipuuhien merkeissä tms.? Pitääkö lähteä mukaan ja odottaa kärsivällisesti että se pian rakastuu vai torjua hänet ja vaatia lupauksia?"
Ai-jai. Petipuuhat. Kun tässä voi tulla hyväksikäytetyksi. Olen edelleen sitä mieltä, että sun kannattaa ihan ekaksi tehdä itsellesi selväksi oletko OIKEASTI kiinnostunut tästä miehestä, ja jos olet, niin odottelet maltilla jonkin aikaa. Älä ainakaan painosta. Ehkä kannattaa ottaa silleen "sopivan usein" yhteyttä. Ei välttämättä päivittäin tai edes joka toinen päivä. Mutta ei toisaalta liian harvoinkaan. Katsele miten tilanne etenee ja miten usein hän ottaa yhteyttä. Mut jos ottaa yhteyttä vain seksin takia, niin eipä varmaan kannata, ainakaan aina, suostua. Se hyväksikäyttö, nimittäin.
Jos / kun hän huomaa sun kultaisuutesi, niin kyllä hän tulee sun luoksesi jos on tullakseen. Mut loppuelämää ei kannata vongata yhden tyypin perään. Eli ota ajanjaksoksi vaikkapa jokunen kuukausi. Jos tilanne ei kehity mihinkään suuntaan, niin voit varmaan yrittää unohtaa tämän tyypin.
Lupausten vaatiminen ei mielestäni auta. Joidenkin kohdalla se voi toimiakkin, mut toisten kohdalla ei.
Onneksi elämä ei ole liian helppoa :)
ellei täydellinen!
Omankin (naisen) ymmärrykseni kautta asia on niin, että jos rakastaa, silloin ainakin haluaisi yrittää ymmärtää toisen vaikeuksia, ja useimmiten haluaa/pystyy myös elämään normaalia elämää rinnalla - vaikka toinen ei olekaan täysillä rakastunut minuun.
Rakastunut haluaa olla ystävällinen toiselle omasta vapaasta tahdostaan ts. rakkaudesta, eikä minkään laskelmoinnin vuoksi.
Jos rakastaa haluaa mieluummin nähdä ja olla lähellä kuin ottaa etäisyyttä.
Läheisyys ja välittäminen jota saa ansiottakin, auttavat surussa ja stressitilanteissa - ja sitä, jonka läsnäolo tuntuu hyvältä, kaipaa.
Ihana tyttö, olet saanut Dayumilta erinomaista postia!
Noh, siis tilannehan on se että olemme tosi erilaisia tyyppejä, siis sillä tavalla "ulkoisesti" että hän on maalaisjuntti ja vähän sellainen hälläväliä-hulttio, ja minä taas kunnollinen ja koulutettu, työssäkäyvä ym. Millään näistä asioistahan ei siis ole OIKEASTI mitään merkitystä, mutta siinä vaiheessa kun hän minua vokotteli ennenkuin edes tunsin häntä niin kyselin häneltä elämänsuunnitelmista ja ylipäänsä siitä, että mitä yhteistä meillä voisi olla.
Kun tutustuttiin niin huomasin että hän on maailman ihanin ihminen, ja että hänen kanssa ei voisi ikinä tulla tylsää, ja että oikein maalaistyttö sydämessäni hyppäsi esiin ja tajusi että noilla ulkoisilla seikoilla ei tosiaankaan ole mitään väliä kun vain löytää tuollaisen ihmisen joka tajuaa sinua ja sinä häntä...:)
Tunnen kyllä itseni ja olen tässä suhteessa ihan tosissani. Onhan se tietysti mahdollista että jossain vaiheessa nämä eroavaisuudet meidän välillä kärjistyy, siitäkin hän on sanonut ettei pysty tarjoamaan mulle kaipaamaani "elämänlaatua", mutta mun mielestä ihminen pystyy ihan mihin vain itse tahtoo.
Meidän yhteydenotot kyllä aika usein liittyy näihin petipuuhiin tai sitten muuten vain tarvii jutella kun hänen kanssa pystyy kyllä puhumaan ihan kaikesta suoraan. Hän yleensä joka ilta lähettää kauniita unia (paitsi jos olen päivällä skitsahtanut tunnekuohuissani) ja välillä jotain että on hellyyden kaipuu, mutta ei kyllä oikeastaan mitään tunteisiin liittyvää. Kyllä oon jo sillee tullu hyväksikäytetyksi mutta itsehän sitä hellyyttä halusin, ja toivoin vain että hän kohta tottuis mun seuraan niin ettei vois elää ilman...Hölmöltä taas kuulostaa. Siksi ehkä olen suostunut kun on itselläkin hellyyden kaipuu enkä osaa elää yksin. Pitää kyllä opetella. Mutta kyllä tunteet häntä kohtaan on aitoja.
Tää elämä ei tosiaan tunnu tällä hetkellä kaikkein helpoimmalta... kiitos kun autat!!
Kyllä, osaan lukea ja kyllä, tilanne on tuttu. Itse pistin menemään 8kk yrittämiseen, ymmärtämiseen, odottamiseen ja toivomiseen ja 3kk unohtamiseen.
Tässä iässä (24) se tuntuu jo aika pitkältä ajalta olla onneton.
Se on vaan nyt niin, ettei se odottaminen auta mitään. Suosittelen jatkamaan omaa elämää ja unohtamaan. Kyllä se ihminen itse ottaa yhteyttä myöhemmin, jos huomaa menettäneensä elämänsä naisen. Mutta toiveita ei todellakaan kannata elätellä.
Miksi, dayum, annat noita ohjeita odottamisesta ja toiveiden elättelemisistä? Oletko kenties itse ollut vastaavassa tilanteessa?
Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, niin näitä ongelmia ei pitäisi olla.
Toispuoleinen rakkaus ei ole koskaan hyvää, eikä siihen tule pyrkiä.
Kahden aikuisen ihmisen rakkaus ei ole koskaan pyyteetöntä, vaan kun sitä antaa, niin haluaa saada myös takaisin. Ilman sitä ei voi tulla onnelliseksi.
Tajuatte, kun siihen tilanteeseen joudutte. Ja varsinkin kun siitä pääsette ulos.
11kk on pitkä aika kärvistellä. Varsinkin jos jää nuolemaan näppejään - joko omasta tahdostaan tai sen takia, ettei saanutkaan kohdetta itselleen.
Varmasti se tuntuu vähintää yhtä pitkältä myös vanhempana, ellei jopa pidemmältä ajalta. Montunreunaa kohtihan tässä kokoajan vippaillaan. Sellainen välttämätön paha tässä hommassa on.
Juuri sen takia ei kannattaisi käyttää elämäänsä haaveiluun ja toisen odotteluun. Kun ei ole mitään takeita jääkö hommasta mitään muuta käteen kuin paha mieli.
Mun mielestäni jos kuitenkin rakastaa jotakuta, varsinkin jos se ei ole kokonaan yksipuolista, niin ei kannattaisi luovuttaa heti kättelyssä. Varsinkin tuollaisessa tilanteessa, missä toinen on polttanut näppinsä, on minun mielstäni typerää vaatia hetijustnyt-päätöksiä. Jotkut jättää leikin siihen ajatellen tuonkin olevan samanlainen kuin se, jonka takia on sormenpäät arkana. Vaikka oikeasti olisikin kiinnostunut tästä kyseisestä henkilöstä.
Jos ei anneta yhtään aikaa TAI ei ymmärretä toista, ei ajatelle toisen kannalta niitä asioita, niin siihen todennäköisesti jää sekin orastava, kenties jopa onnellinen, parisuhde. Tai ainakin sen alku.
Niin ja mitäs tuo on että pitäisi jatkaa omaa elämäänsä ja unohtaa, kyllä se ottaa yhteyttä jos ottaa? Mitäs sitä sellaiseen ihmiseen ottamaan yhteyttä, joka ei ymmärtänyt minua silloin aiemminkaan. Vaati vain tässähetijanyt-toimintaa vaikka olinkin yrittänyt selittää oman näkökulmani asiaan.
Mainitsen vielä uudestaa että turha ja liiallinen toiveiden elättely ei kannata.
Yksipuolinen rakkaus ei ole hyvä juttu. Jos tällaiseen tilanteeseen joutuu, niin tämän rakastuneen tulisi kyetä irrottautua tästä "riippuvuussuhteesta".
"...olemme tosi erilaisia tyyppejä, siis sillä tavalla "ulkoisesti" että hän on maalaisjuntti ja vähän sellainen hälläväliä-hulttio, ja minä taas kunnollinen ja koulutettu, työssäkäyvä ym."
Tuo on kuin parhaimmasta provosta :)
"Tunnen kyllä itseni ja olen tässä suhteessa ihan tosissani. Onhan se tietysti mahdollista että jossain vaiheessa nämä eroavaisuudet meidän välillä kärjistyy"
Mitäpäs siitä vaikka kärjistyykin, ei kaiken tarvitse kestää ikuisesti. Luulisi riittävän että aloittaa suhteen ns. rehelliseltä pohjalta. Eli todellisesta halusta olla tämän kyseisen henkilön kanssa. Muuten pettää itseään, ja toista. Jos kaiken tämän jälkeen suhde karahtaa, niin sitten karahtaa.
"siitäkin hän on sanonut ettei pysty tarjoamaan mulle kaipaamaani "elämänlaatua", mutta mun mielestä ihminen pystyy ihan mihin vain itse tahtoo."
Jaa. Mitähän tämä sitten tarkoittaa? Tarkoittaako sitä että sun elämänlaatusi on elää kaupungissa hieman keskivertoa hienompaa elämää? Jos on, niin eipä varmaan kannata luottaa siihen että tämä mies muutuisi joksikin kroisos pennoseksi. Äh, nyt ei taas pysty kehittelemään katkennut ajatustaan :(
Mutta kuten tuossa jo, olikos se "nainen24", totesi, niin varmaan ne heinälatopuuhat (tai mistäs minä tiedän missä te sitä harrastatte, vaikka onhan minulla likainen mieli ja mielelläni kuulisin lisää) kantsii jättää vähemmälle - toistaiseksi. Jos hän oikeasti haluaa olla sun kanssasi, niin kyllä hän on sun kanssasi ilman panemistakin. Siis vielä tässä vaiheessa, älä nyt vaan ymmärrä että sä voit alkaa pihtaamaan sitten tuonnempana kun / jos olette yhdessä ;)
Mikä sitten on sopiva aika odottaa? Milloin saa todeta että on aika luovuttaa? Joillain kun on taipumus nauttia seurasta ja pitkittää asioita lupailemalla parempaa tulevaisuutta ja hokemalla tuota "kiinnostat, mutten ole valmis"-fraasia. Traumoja on kuitenkin kaikilla, kaikkia on joskus satutettu.
Aikuisessa tasavertaisessa suhteessa ei toisen kuulu AINAKAAN HETI ALUSSA ottaa ymmärtäjän roolia. Yksinään ei ole mitään järkeä pitää suhdetta yllä. Vähintä mitä toinen voi suhteelle antaa, olipa hän kuinka traumatisoitu tahansa, on yrittäminen. Jos toinen ei edes yrittämään uskaltaudu, niin pitää sen toisenkin osata luovuttaa. Niin traumatisoidulle yksinolo ja platoninen ystävyys on ainoa lääke.
On niin paljon miehiä, jotka haluavat naisista vain ne hyvät puolet, eivät niitä ikäviä velvollisuuksia, jotka tulevat sen sitoutumisen mukana. Kannattaa opetella tunnistamaan nämä tyypit ja löytyyhän näitä varmasti yhtä paljon naisista. Reiluja tyyppejähän nuo silti ovat, jotka sanovat suoraan, että eivät uskalla sitoutua. Jotkuthan seurustelevat, eivätkä silti sitoudu. Jos siis joku on niin suoraselkäinen, että sanoo rehellisesti, että ei voi sitoutua, se kannattaa ottaa todella kirjaimellisesti!
"Mikä sitten on sopiva aika odottaa? Milloin saa todeta että on aika luovuttaa?"
Sehän tuossa onkin se ongelma. Eikä tuohon ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, sehän vaihtelee tapauskohtaisesti. Mutta mielestäni esim. ap:n tilanteessa kannattaisi katsella tilanteen kehittymistä vaikka muutama kuukausi, tai jotain tuommoista. Jos tilanne ei kehity miksikään, niin sitten on varmaan sama unohtaa tämä tyyppi.
On totta että jotkut käyttävät tuota "kiinnostat, mutten ole valmis"-fraasia vaikkei heillä ole mitään aikomustakaan mihinkään sen kummempaan. Ainahan tuo kannattaa pitää mielessä jos joutuu tuollaiseen tilanteeseen, että toinen jahkailee. Mutta hätäinen tuomitseminenkaan ei välttämättä hyödytä mitään. Itseäänhän siinä mahdollisesti säästää, mutta jos kerran haluaa parisuhteeseen niin ei pitäisi hätiköidä, ainakaan ap:n tilanteessa.
"Aikuisessa tasavertaisessa suhteessa ei toisen kuulu AINAKAAN HETI ALUSSA ottaa ymmärtäjän roolia. Yksinään ei ole mitään järkeä pitää suhdetta yllä. Vähintä mitä toinen voi suhteelle antaa, olipa hän kuinka traumatisoitu tahansa, on yrittäminen. Jos toinen ei edes yrittämään uskaltaudu, niin pitää sen toisenkin osata luovuttaa."
Niin. Ap:n tilanteessa ei taida olla kyse suhteesta, siihen taidetaan vasta pyrkiä...
Ei mahda mitään, mutta mielestäni pitää pystyä ymmärtämään toistakin. Ei liiaksi, mutta kuitenkin. Ap:n tilanteesta en ole varma, voiko vielä kuitenkaan puhua "toinen ei uskaltaudu yrittämään"-jutusta...
Kuitenkin homma riippuu siitäkin, kuinka kauan siinä on keskenään touhuiltu. Jos lyhyen aikaa, niin ei voi puhua. Jos pidempään, niin sitten mahdollisesti voidaan jo puhua.
Ap:n tyyppi on kuitenkin saanut näpeilleen. Joten ensin sitä kai pitää luottaa toiseen sukupuoleen, että voi yrittää. Valitettavasti jotkut todellakin pelailevat tässä tilanteessa, kuten on jo todettu.
Haluaisin vielä muistuttaa että aloittajalla ja miehellä oli ollut suhde, joka kesti muutamia viikkoja kunnes toinen pisti yllättäen poikki.
Eli kun on kertaalleen jätetty ja sitten vielä sanotaan ettei haluta sitoutua, mutta seksi kyllä tuntuu kelpaavan, niin siinä on ymmärtämiset ja yrittämiset mielestäni turhia.
Voisikohan aloittaja laittaa nyt jotain aikajanaa, niin tiedetään vähän minkä pituisesta ajanjaksosta puhutaan.
täyttä asiaa. Ja olen kanssasi samaa mieltä. :)
Oli todellakin maininta välirikosta ja on/off-suhteesta. Jotenkin ajattelin nykyhetkeä, tai niitä tuoreimpia hetkiä :)
Sori, mun moka.
"Eli kun on kertaalleen jätetty ja sitten vielä sanotaan ettei haluta sitoutua, mutta seksi kyllä tuntuu kelpaavan, niin siinä on ymmärtämiset ja yrittämiset mielestäni turhia."
Samaa mieltä. Rakkaus on sokeaa, mutta kyllä tuollainen käytös kannattaisi jo ottaa selvänä merkkinä...Vaikka olisikin kyse vasta esim. kuukauden tuntemisesta. Ei se aika vaan se laatu. Minun mielestäni.
Siis jos ap. oikeasti välittää miehestä, voisi hän yrittää pysyä pelkkänä ystävänä (jos vain tunteiltaan kykenee). Jos syy sitoutumattomuuteen on oikeasti miehen traumoissa, hän varmasti arvostaa ap:tä enemmän, jos tämä tarjoaa hänelle vain ja ainoastaan ystävyyttä. Jos taas ei osaa arvostaa pelkkää ystävyyttä, niin eiköhän mies ole sitten vain seksin ym. viihteen perässä. Mielestäni nuo tekstiviestiehdottelut joista ap. mainitsi on jo selvä merkki siitä, että viihteen perässä ollaan.
Samaa mieltä. Ystävyys vaan tilanteessa, jossa on ehtinyt jo rakastua, voi olla äärimmäisen vaikeaa, ellei mahdotonta. Itse sitä aikanaan yritin, ja todella katkeroituneena sen lopuksi lopetin. Ystävyys kun ei estä miestä hakemasta/löytämästä itselleen uutta seuraa. Ja sitä on rankkaa läheltä katsella. Tunteitaan kun ei voi noin vaan kuolettaa. Omalla kohdallani tilanne helpottui vasta, kun päästin kokonaan irti.
No eri ihmiset ovat erilaisia, eikä yhtä tapausta voi yleistää. Toivottavasti ap. ei satuta itseään pahemmin ja tekee niin kuin parhaaksi näkee. Mutta niin... se seksin harrastaminen kannattaa ainakin tosiaan lopettaa.
totta, että luultavasti ei ystävyydestä tule mitään. Itsellä kävi niin, että huijasin itseäni, että ollaan nyt vain ystäviä, mutta aina se lipsui johonkin muuhun. Ja aloin tuntea itseni erittäinerittäin halvaksi.
Nyt on aikaa kulunut siitä kun katkaisin välit kokonaan. Luulen, että nyt voisin jo olla hänen ystävänsä. Ehkä. Ei kai siinäkään enää olisi järkeä. Olen kyllä jo kuvitellut mielessäni hänet toisten naisten kanssa moneen kertaan, ettei minua sitten satu, kun se tilanne oikeasti tulee eteen. Kai se silti tulee sattumaan. Inhottavaa, kun on niin ikävä ja tiedän, että hän haluaisi minua nähdä kevyessä mielessä, mutta pakko pysyä vahvana ja erossa hänestä ettei itsekunnioitus katoa.
Kyllä sen miehenki pitää kantaa kortensa kekoon, jos meinaa ap:n kans kehittää suhteen. Ei toinen voi laittaa omia henkilökohtaisia paskafiiliksiään ap:n niskoille kestettäväksi. Liikaa siis. Pitää ap:llakin olla oikeus saada miehestä poikaystävä, eli mieheltä odotetaan tiettyä panosta ja tekemistä ap:n puolelle myös! Se on miehen asia hoitaa oma korvienvälinsä kuntoon niin että hän voi toimia poikaystävänä ap:lle, jos mies mielii saada suhteen ap:n kanssa.
Parisuhde ei oo terapiasuhde, jossa mennään kokonaan toisen osapuolen tarpeiden puutteiden pohjalta. Koska silloin ap joutuu ponnistelemaan enemmän mitä tarvii ponnistella. Ap ei voi olla oma itsensä miehen seurassa. Väsyttäis ap ittensä loppuun vielä.
on kyllä munkin mielestä ihmeellistä, että naisten pitäis aina olla jotain ymmärtäjiä... Ettiikö nää miehet oikeasti äitiä vai naista?
Tuo pyyteettömän rakkauden vaatimus ainakin kuulostaa vähän siltä, koska pyyteetön rakkaushan ilmenee äiti-lapsisuhteessa, ei parisuhteessa.
Mulla oli mies, johon olin mielettömän rakastunut, mutta olin kuulemma todella itsekäs, kun jätin hänet. Syy jättämiseeni oli se, että hän sanoi suoraan ja monesti, ettei kykene rakastamaan minua.
Lämmin syli, seksi, katto pään päälle, ruoka, kaikki kelpasi ja jonkun aikaa tätä kaikkea hänelle annoin, koska rakkauteni sorti minut ymmärtämään! Vastarakkautta en saanut koskaan ja olin hänen mielestään todella itsekäs kun sellaista edes vaadin. Olisi pitänyt kuulemma tyytyä siihen, että hän sentään välittää minusta.
Voitte itse kuvitella, miten loppuun imetty, väsynyt, elämänhaluton ja itseäni inhoava olin, kun sain ystäviltä voimaa viimein lähteä suhteesta. Meni pitkään, että mietin joka päivä itsemurhaa ja olin todella masentunut.
Hän sanoi minulle, että jos rakkauteni kerran on aitoa, niin minun tulee hyväksyä myös se puoli hänessä, ettei hän rakasta minua. Rakastaa siis häntä kokonaisena ja rakastaa hänet ehjäksi, ilman että itse saan mitään.
Se oli hänen mielestään todella jaloa, että hän "välittää" minusta. Se välittäminen ei kyllä näkynyt missään. Yökötys, ei enää ikinä isoja narsistivauvoja. Haluan MIEHEN! Eihän tuollaisten vauva"miesten" kanssa mitään lapsiakaan voisi ikinä ajatella, miten sitä jaksaisi yksin lasta kasvattaa, jos mieskin on vain pyyteettömän rakkauden perässä oleva ymmärrystä kaipaava vauva eikä vastuuntuntoinen, itse oman päänsä kunnosta vastuuta kantava aikuinen.
Mielestäni mielenterveysongelmaiset eivät saa mennä parisuhdemarkkinoille, ennen kuin se pipipää on kunnossa. Se nyt on vähintä mitä voi tehdä, ei tarvii toisten niskaan kaataa ongelmiaan. Ongelmia täällä on kaikilla jo omastakin takaa, myös naisilla. Vähän vastuuntuntoa!
Miten musta alkaa tuntumaan (oikeastaan tuntui jo eilen illalla), että naiset liittoutuvat meikäläistä vastaan eivätkä tahallaankaan ymmärrä mun kirjoituksieni pointtia... Ei ne nyt niin vaikeasti ymmärrettäviä ole, melkein rautalangasta väännettyjä. Kyllä taas naisTEN logiikka kukkii kauneimmillaan, alan epäillä että teillä on varmaan joku yliluonnollinen kyky sisäistää tekstistä jotain siinä olematonta.
Muutenkin tuntuu että nämä muutamat siskot "jeesailevat" tätä neuvotonta ap:tä hieman liian yksioikoisesti, "kun kerran heidän rakastamansa mies oli, niin on tämäkin".
Onko muuten sun mielestäsi ihan kokonaan mahdoton ajatus, että joku mies voi olla pettynyt naisiin sen verran pahasti, ettei uskalla suinpäin hypätä uuteen suhteeseen?
Vaihtoehtoisesti: voiko nainen pettyä niin pahasti miehiin, ettei uskalla hypätä suinpäin suhteeseen?
Entä onko tämä ollenkaan, missään tilanteessa, hyväksyttävä syy jarrutella suhteen aloittamista?
vastaanpa sinullekkin.
"on kyllä munkin mielestä ihmeellistä, että naisten pitäis aina olla jotain ymmärtäjiä..."
Olenko jossakin kohtaa vaatinut naisilta pyyteetöntä ymmärtämistä?
"Ettiikö nää miehet oikeasti äitiä vai naista?
Tuo pyyteettömän rakkauden vaatimus ainakin kuulostaa vähän siltä, koska pyyteetön rakkaushan ilmenee äiti-lapsisuhteessa, ei parisuhteessa"
Jotkuthan todellakin ovat mammanpoikia ja kenties etsivät jotakin äitihahmoa, mutta edelleen: turhaan yrität liittää tälläistä mun kirjoituksiini. Mun kirjoituksissani ei ollut kyse pyyteettömästä rakkaudesta.
"Mulla oli mies, johon olin mielettömän rakastunut, mutta olin kuulemma todella itsekäs, kun jätin hänet. Syy jättämiseeni oli se, että hän sanoi suoraan ja monesti, ettei kykene rakastamaan minua"...
JA SORI ETTÄ LYHENNÄN TÄTÄ
..."Hän sanoi minulle, että jos rakkauteni kerran on aitoa, niin minun tulee hyväksyä myös se puoli hänessä, ettei hän rakasta minua. Rakastaa siis häntä kokonaisena ja rakastaa hänet ehjäksi, ilman että itse saan mitään."
Anteeksi nyt että totean: mies oli kusipää. On kenties sitä edelleenkin. Hyvä vaan että olet tullut järkiisi ja osannut irrottautua hänestä.
Tuollainen vain kuvastaa sitä, miten mieleltään sairaita hyväksikäyttäjiä osa meistä on.
Tuollaisessa "suhteessa" ei pitäisi kenenkään olla. Valitettavasti juuri tälläkin hetkellä noita kyseisiä onnekkaita taitaa löytyä.
... kun yritit tehdä miehestä tuntevaa olentoa, johon pitäisi suhtautua yhtä herkästi ja empaattisesti, kuin naiseen. Vähemmästäkin naiset hätääntyvät ja sitten raivostuvat, koska on yksiselitteinen totuus, että naiset saavat olla tunteellisia ja heikkoja, kun taas miesten kuuluu olla kovia ja tarpeeksi tunteettomia, jotta nainen saa aina tarvittaessa lohdutusta omiin huoliinsa.
Oli pakottava tarve "hyökätä" sua vastaan, koska tiedän omasta kokemuksesta et jos joku puolustelee omaa rakkauden kohdetta yhtään, sitä on valmis sokeana uskomaan kaikki puolustukset, eikä mitään näitä meidän naisten tänne kirjoittelemia kokemuksen ääniä (en väitä että nekään olisivat oikeassa, mutta itse silti olen sillä kannalla että kokemuksia kannattaa kuunnella) .
Pakko siis teilata sun jutut, koska en halua kellekään samanlaista kohtaloa kuin itelle kävi. Ei siis mitään henk.koht, eikä mitään sun sukupuoleen liittyvää. Se vaan on helvetillistä, jos ei saa rakastamaltaan vastarakkautta ja on vielä liian sokea tajuamaan sitä ja tarttuu niihin pieniin toivon murusiin, joita sinäkin hieman tuolla aiemmin jaoit.
Ap:n mies ei varmasti ole samanlainen kuin tää mun tapaus, mutta toivon ap:n silti olevan ko. miehen suhteen erittäin kriittinen, tai ainakin vaatimaan tasan yhtä paljon itelleen kuin mitä antaakin!
Ja pakko todeta, että kyllä sinä tässä keskustelussa olet eniten sotajalalla, lukaisepa viestisi ja muiden viestit, kyl sun sävy on kaikista hyökkäävin...Siksi kai sua vastaan hyökätään takaisin.
Kyllä mä ainakin tajuan kaiken mitä yrität sanoa, ja olet saanut sanotuksi monia asioita joita itsekin olen ajatellut mutten ole niitä osannut ilmaista. Sun viesteistä tykkään tietysti siksi että niissä on just niitä kaipaamiani toivon murusia jotka saa minut jatkamaan riutumista josta oikeasti pitäisi päästää irti.
Tahdon siis sanoa, että kiitos kaikille kommenteista, pahoin pelkään että naistenkin puheissa on perää tämän kyseisen miehen suhteen. Mutta uskon että myös dayum on osunut aika nappiin monessa kohtaa. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että minä en miehelle kelpaa, ja on aika nostaa kytkintä. Vaikka se pahalta tuntuukin. Ehkä hän vielä joskus tajuaa..... Mutta minun on jatkettava elämääni... Mahdollisuuden varmasti vielä antaisin vaikkei hän sitä ansaitsekaan. En kuitenkaan jää enää odottelemaan.
Tytöt saattaa olla joskus semmoisia oman edun tavoittelijoita :)
Mut toisaalta, miestenkin tulisi uhmata rohkeammin vaaroja, elää vaarallisesti, nousta tästä sorron yöstä ;)
"Onko muuten sun mielestäsi ihan kokonaan mahdoton ajatus, että joku mies voi olla pettynyt naisiin sen verran pahasti, ettei uskalla suinpäin hypätä uuteen suhteeseen?"
Tottakai, ja uusi suhde voi jännittää itse kutakin. Mutta siinäki on raja, minkä jälkeen siitä piirteestä tulee liian hankala toisen kestää. Musta silloin miehen pitää vaan rehellisesti selittää tilanne naiselle (että jännittää jne, en oikein uskalla kun entiset jutut meni persiilleen jne). Nainen osaa sitten antaa löysää miehelle sen verran jne. Mutta pointti on se ettei se oo naisen tehtävä hyvittää miehelle niitten muitten naisten tekemiä sikamaisuuksia ja muuttaa luonnettansa sellaseksi, että mies hyväksyisi hänet. Miehen pitää osata välittää ja rakastaa naista sellaisena kuin se nainen on itse luonteeltaan.
"voiko nainen pettyä niin pahasti miehiin, ettei uskalla hypätä suinpäin suhteeseen?"
Voi. Siinä missä miehetkin. Ja ittensä satuttaneisiin naisiin pätee musta kans tuo mitä vastasin tohon sun edelliseen sitaattiin.
olla vastaamatta. Nimittäin kyllähän tässä kuitenkin kävi niin, että mun kirjoitukseni / mielipiteeni teilattiin kokonaan. Tarkoitan lähinnä tuota mun ensimmäistä vastaustani. Tosin myös myöhemmin oli mun mielestäni havaittavissa joitakin pienoisia väärinymmärryksiä mun tekstiäni ja sen pointtia kohtaan. "Vastaneuvojakin" annettiin tyyliin jätä ja unohda.
No, toiset ajattelee tunteillaan ja toisen järjellään. Yhtään syyllistämättä ketään.
Ja sori, mä en ole tässä asiassa sotajalalla, tai hyökkäävin. Varmaan pitäs survoa niitä perkeleen :) hymiöitä joka saatanan :) väliin niin voisi laittaa otsikoksikin voi vittu :) tai siis mitä helvettiä :) ilman että kukaan ymmärtäisi näitä jo otsikoiden perusteella vihamielisiksi tai hyökkäävänsävyisiksi kirjoituksiksi :)
Varmaan niitä hymiöitä pitäisi laitella varmuuden vuoksi myös 3-15 kipaletta per kappale. Mut veikkaan että edelleen joku ymmärtäisi mun kirjoitukseni hyökkääviksi tms.
Aivan sama sinällään, onhan tätä tapahtunut ennenkin. Ei haitannut silloinkaan, ei haittaa nytkään. Harmittaa tietenkin vähän, mut oikeasti on ihan yksi ja sama miten kukakin nämä raapustukset ottaa.
Niin ja ei tarvitse pyydellä anteeksi, keskustelupalstalla pitää vaihtaakkin mielipiteitä, jos kerran siltä tuntuu. Se on jopa suotavaa :)
"Tottakai, ja uusi suhde voi jännittää itse kutakin. Mutta siinäki on raja, minkä jälkeen siitä piirteestä tulee liian hankala toisen kestää. Musta silloin miehen pitää vaan rehellisesti selittää tilanne naiselle (että jännittää jne, en oikein uskalla kun entiset jutut meni persiilleen jne). Nainen osaa sitten antaa löysää miehelle sen verran jne."
Just tuotahan mä oon tolkuttanut. Jos mies sanoo esim. entinen juttu meni kehnosti ja nyt arastuttaa, niin eikö naisen silloin pitäisikin antaa sitä löysää = YMMÄRTÄÄ miehen näkökanta eikä ajatella pelkästään sitä omaa napaansa / olla liian päällekäyvä ja vaatia päätöksi nyt ja heti.
Siis olettaen, että nainen on oikeasti kiinnostunut tästä miehestä.
MUTTAMUTTA:
"Mutta pointti on se ettei se oo naisen tehtävä hyvittää miehelle niitten muitten naisten tekemiä sikamaisuuksia ja muuttaa luonnettansa sellaseksi, että mies hyväksyisi hänet. Miehen pitää osata välittää ja rakastaa naista sellaisena kuin se nainen on itse luonteeltaan."
Mistä prinsessapäiväkirjasta tuollaista soopaa oikein löytyy? Ekaan lauseeseen sen verran, että naisen ei tarvitse hyvittää eikä varsinaisesti muuttaa luonnettaan, mutta kannattaa varmaan yrittää YMMÄRTÄÄ toista... Vai?
Jos leikitellään edelleen ajatuksella, että miestä arastuttaa (siis ihan oikeasti arkailee) ja hän on kertonut siitä naiselle, niin jos NAINEN käyttäytyy kuin jokin prinsessa "mä haluun kaiken nyt ja heti" periaatteella, eli ei välitä miehen tunteista mitään kun hänen itsensä pitäisi saada kaikki suoraan kultareunaisella lautasella eteensä kannettuna, niin minkä helvetin takia miehen pitäisi niellä tuommoista paskaa? Ei minkään takia.
Toimii myös toisinpäin jos sukupuolet vaihtaa paikkaa. On asia erikseen miten gay mies on kyseessä, jos hän leikkii prinsessaa...
Ei ole muuta tietä, kuin täysin platoninen ystävyys, jos et siihen pysty, niin katkaise välit kokonaan. Tee selväksi, että olet olemassa hänelle, mutta hänen pitää ensin itse eheyttää itsensä. Se ei ole sinun tehtäväsi! Voit siis olla hänen tukena, mutta ole siinä tapauksessa sitä VAIN ystävänä, et naisena.
Neuvoni on, että ei enää seksiä. Jossain vaiheessa, kun olet muutaman kuukauden odotellut ja ymmärrellyt, susta tulee katkera.
Mulla oli vuoden ajan samanlainen suhde.
Itse nautin tän oman mieheni seurasta, meillä oli aivan mahtavaa yhdessä. Kärsin kuitenkin siitä, että hän ei voinut antautua suhteeseen täysillä. Tuntui, ettei hän luottanut siihen, että meistä voisi jotain tulla. Ei siitä voi tulla mitään, jos kumpikin ei ole täysillä mukana.
Ite huomasin katkeroituvani n. puolen vuoden jälkeen, siis siitä, että vain minä jouduin olemaan se ymmärtäjä ja suhteeseen uskoa valava osapuoli. Se käy voimille. Katkeruus aiheutti sen, että aloin vahingossa ilkeilemään ja käyttäytymään juuri niin, kuin mies oli pelännytkin.
Siis kun minuun ja meidän yhteiseen tulevaisuuteen ei luotettu, aloin käyttäytyä sen mukaisesti, eli olin lopulta kostin sen kaiken, tiedostamatta. En väitä, että sinä olisit niin typerä että tekisit kuin minä, mutta vaarana on, että lopulta sinä käyttäydyt juuri sen mukaisesti kuin mies on pelännytkin.
Siis sinä satutat lopulta itseäsi ja kun olet tarpeeksi katkeroitunut, saatat satuttaa myös häntä --->ja hänestä tulee entistä varovaisempi naisten suhteen. Ja sinusta miesten.
Ja tuolla satuttamisella en tarkoita välttämättä pettämistä, itse aloin vaan rivien välistä tylyttämään, olin niin kyllästynyt. Lopulta olimme kummatkin katkeria ja välit oli pakko katkaista. Ikävä on edelleen valtava silti. Olisi pitänyt alussa tajuta olla yrittämättä yhtään mitään. Yritin ja ymmärsin liikaa. Olisin voinut pysytellä taka-alalla, vain kaverina, kunnes hän on ehjä ja valmis suhteeseen. Enää sitä mahdollisuutta ei ole. Menetin ihanan ihmisen arvostuksen.
Itselläni on/oli samanlainen tilanne.
Tapailin sitoutumiskammoista miestä, ensin oli aivan ihastunut ja otti yhteyttä jatkuvasti. Hän kuitenkin esitteli minua harvakseen ystävilleen ja piti ns. käsivarren matkan päässä. (henkisesti) Ja jonkinlainen "lukitus" ettei paljoakaan uskaltanut puhua omista ajatuksistaan, vaikka yritin kysyä ja kuunnella.
Tiedän, että miehellä on ahdistushäiriötä ja paniikkikohtauksia taustalla, lisäksi on heikkoa itsetuntoa jota olen yrittänyt kehumalla ja kannustamalla tukea.
Eron päätti mies, ja halusi pysyä kaikesta huolimatta ystävinä. Itki vuolaasti, yli tunnin kerrallaan, parina kertana kun näimme ja puhuimme erosta. Itki taas kun sanoin etten pysty olemaan ystävä.
Monien vaiheitten jälkeen nyt muutama kuukausi myöhemmin olemme nyt kaikesta huolimatta ystäviä, platonisia ystäviä. Näemme ja vietämme aikaa yhdessä n. kerran viikossa. Mies laittautuu minua varten jopa lenkille/leffaan, mistä päättelen että tunteita ehkä saattaa hänelläkin olla minua kohtaan vielä jäljellä (?).. Olen hänelle kertonut että minulla on tunteita häntä kohtaan edelleen jäljellä.
Olen miettinyt, että voisiko tilanne vielä muuttua ja nyt ystävänä hän päästäisi minut lähelleen ja lopulta uskaltautuisi kanssani suhteeseen, vai onko vain niin että en yksinkertaisesti kiinnosta häntä tarpeeksi?
Joskus rakastumis-tunteen herääminen voi satuttaa, itkettää, pelottaa ja jopa karkotttaa. Hyvä lääke siihen voisi siinä vaiheessa olla vilpitön, rehellinen, avoin keskustelu. Lupa sanoa, että pelottaa.
Se että pitää kauempana mutta ei päästä karkuun: hän saattaa mittailla siellä mihin läheisyys/ etäisyys mittaan hän pystyy. Tai totuttelee.
Kohde on kiinnostava, mutta tosi tunteen herätessä, voi olla hyväkin edetä hitaasti. Rakentaa ensin ystävyys kaiken perustaksi.
Ei näissä asioissa ole 2013 luvun osto-, palautus- ja takuutodistusta. Me ollaan ihmisiä ja hyvän ihmissuhteen kehittyminen vaatii joskus paremman leipomisvaiheen. Rehellisyys ja uskallus puhua ovat tässä työkaluja.
Ja aloitus on vuodelta 2006, täyttää siis 7 vuotta ja pääsee syksyllä kouluun
Kiitos Ruohomatto * vastauksestasi.
Hitaasti eteneminen sopisi minulle mainiosti, alkumme olikin hyvin tiivis ja mukaansa tempaava. Hän tuli elämääni vauhdilla, liimasi itsensä minuun tiukkaan ja ilman ennakkovaroituksia riuhtoi itsensä irti, sattui sieluttoman paljon. En tiedä pystynkö uusintaan enää, vaikka niin paljon haluankin.
Puhuminen on hyvä, mutta ehkä me nyt jonkin aikaa tässä vielä menemme ihan vain ystävinä ja katson tilannetta sitten myöhemmin. En haluaisi pilata mitään kyselemällä liikaa ja ahdistelemalla.
Toivon tapaavani nyt toisen miehen, ja katsoa miltä omat tunteeni tuntuvan uuden ihmisen kanssa. Samalla voisin seurailla sitoutumiskammoisen miehen reaktioita..
Sitoutumiskammo se tuntuu olevan ikiaikainen ongelma ihmissuhteissa.
Itse kamppailen juurikin tämän asian kanssa. Ironista asiassa on se, että olen ollut sitoutumiskammoinen vuosikymmenet -ja nyt saan siitä maksaa KORKOJEN KERA! Ihan oikein minulle.
Mutta palavasti rakastamani mies lähestyy ja loittonee, lähestyy ja loittonee ja haluaa varmistua siitä, että tunteeni ovat loukatut loittonemisen aikana....
HETKINEN tajusin just jotain! MINUAHAN KOETELLAAN!
Siis hän puhui naimisiinmenostamme vajaa viikko sitten ja tänään puhelimessa dissasi parisuhteet, lasten saamisen ja KAIKEN SEN MUUN PASKAN mitä siihen liittyy.... Kun lopetan puhelun lyhyeen, tulee viestejä että mikä taas meni pieleen? Kiitos, kiitos, kiitos.... Tajusin juuri, että minun ei todellakaan tarvitse esittää ettei mitään ole tapahtunut kun hän tietoisesti loukkaa minun tunteitani...
Toivottavasti tässä on kyse siitä, mitä luulen.
Toisen loukkaaminen tietoisesti ei kuulu parisuhteeseen eikä sitä tule hyväksyä.
Jokainen meistä valitettavasti sortuu joskus loukkaamaan läheisensä tunteita, me ihmiset ollaan siinä mielessä hyvinkin vajavaisia, mutta toisen ihmisen tarkoituksellinen satuttaminen on alhaista.
Olen siis samaa mieltä kanssasi, että sinun ei todellakaan tule esittää että kaikki olisi kunnossa saadessasi moista kohtelua.
ööh ihan perus pelimieshän tuo on tykkää kisuhiiri-leikistä tai sitten narsisti, näytä kenkää perseelle tollaselle, entä jos päätät ettet vaan enää vastaa ja mitä vittua se edes puhuu vielä naimisiinmenosta jos ette edes seurustele, hohhoijaa miten ankaraa leikkiä tunteilla nyt hyvä nainen JUOKSE, valitse eri suunta
Roiu siinä toki kyllästymiseen asti ja sitten huomaat että olet ollut miehelle vain joku surkee laastari, ihme ongelma jos ei ihmiseen luota, ei ole sun ongelma koko mies, taitaa sepittää tarinoita sulle tai jotenkin kahjo
voiko olla että näkee jo nyt että ootte liian erilaiset, kysy mieheltä :)