muita

Niinpä niin. Näinhän täällä käy. Minulla on kokemuksia suvun täydellisestä hylkäämisestä. Minun tilanteessani kysymys oli rahasta.

Äitini oli yrittäjä, olin takaamassa hänen lainojaan ja niin olivat muutamat muutkin tästä ns. suvusta. Se oli sitä aikaa jolloin minäkin opiskelijana olin pankille tervetullut lainojen takaajana. No tilannehan meni siihen, että yritystoiminta ei kannattanutkaan. Äitini halusi tehdä konkurssin ja yritti päästä velkasaneeraukseen, mutta hänen rikas ja rakas siskonsa päätti, että ei meidän suvussa näin tehdä. Onhan se Suuri Häpeä! Maksoi velat ja ulosoton(oma sisko!) kautta niitä sitten vaati maksettavaksi. Yhteydenpito oli mahdotonta. Minkäänlaista sovitteluratkaisua ei löytynyt, (ei ollut olemassakaan halua sopuun) äitini kärsi niin pahasta masennuksesta, ettei hän kyennyt mihinkään. Itsemurhaa suunnitteli, tiesin tästä vasta jälkeenpäin. Hän oli jo kaiken suunnitellut ja päättänyt miten se tapahtuu, kunnes puutuin tietämättäni asiaan sanomalla, että en kestä elää ilman äitiäni, "toivottavasti kuolen ennen sinua". Hän jaksoi elää, vaikka vaikeata se oli.

Positiivista haluan vielä lisätä:
Nyt äitini, minä, siskoni ja hänen perheensä elämme uutta elämää, olemme onnellisia ja olemme aloittaneet uuden oman "sukumme", jossa me oikeasti pidämme huolta toisistamme. Jos se minusta kiinni on, niin näin käy.

Minä olin siis se joka petti ja jätti.

En ole tavannut veljeä miltei kymmeneen vuoteen, suhteemme katkesi jo ensimmäisen avioeroni vuoksi, hän soittaa minulle kerran vuodessa.

Äidin kanssa meni sukset ristiin vasta toisessa avioerossa. Parissa vuodessa on onneksi tapahtunut pienen pientä lämpiämistä. Tapasimme vuosien tauon jälkeen puoli vuotta sitten, ja sittemmin olemme olleet puhelimitse yhteydessä ruhtinaalliset kolme kertaa.

Suku on pahin, ja vielä pitkävihainenkin.