Tästä voikin tulla sisältörikas ketju, jos hyvin käy!
Kirjoitan tähän Katri Valan runosta Kukkiva maa sen viimeisen säkeistön:
Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerran!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!
Kirjoitan tähän Katri Valan runosta Kukkiva maa sen viimeisen säkeistön:
Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerran!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Uuno Kailaksen runossa on keskellä neljä säettä, joita lainataan paljon adresseihin ja kuolemanilmoituksiin. Itsekin olen sen kirjoittanut miehen sedän adressiin aikoinaan.
"Tosin loppuvat kerran askelet vaeltajilta,
kukin vuorostaan on nukkuva syliin maan.
Vaan katso, kaikki he kuitenkin mukana ovat,
nekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan."
He ovat mukana niin kauan kuin heidät muistetaan.
Oli hienoa, että poimit tämän säkeet erilleen Karavaani-runosta. Juuri tällaista se on, hienoista runoista voidaan ottaa esille vain se alue, mikä juuri tuntuu puhuttelevan.
Näinhän on käynyt Eino Leinon Hymyilevälle Apollollekin. Uudenvuodenyönä siitä lausutaan vain ne säkeistöt, jotka sinä vuonna lausujan mielestä ovat ajankohtaisia.
Kirjoitan vielä otteen Karavaanista:
"Näin uusia polvia entiset saattelevat -
tie, etsintä niillä on kaikilla yhteinen,
näyt yhteiset, sama kaipaus kauemmaksi
ja Kohtalo matkasauvana kaikkien."
Onko minun koneessani häikkää vai jossakin muualla?
Tähän ketjuun tuli Susmorsiamen aloitus Karavaani.
"Onhan kukittu kerran". Niin se on. Nyt emme enää kuki samalla tavalla, mutta emme myöskään varise kuihtuneena maahan. Vielä.
Meillä on runsaasti aikaa edessämme, ja voimme vielä kukkia uudelleen. Kasvitkin saattavat kukkia uudelleen ennen syksyä ja talvea. Kesämökillä ukon tulikukka oli täydessä kukassa joulukuussa.
Kuolema tulee, kun se tulee. Se on vihollinen. Mutta se on myös vapauttaja. "Vihollisista viimeisenä kukistuu kuolema", vai miten se nyt meneekään. - Sorry synkkä miete. Olin juuri hautajaisissa, jossa elinvoimainen, energinen ihminen haudattiin. Hän oli liikenneonnettomuuden uhri.
Minulla näin kesän viimeisen viikon alussa on soinut mielessä Erna Tauron Syyslaulu."Kiirehdi rakkain, jos rakkaus kutsuu, päivän ei hetket niin pitkiä lie. Suo valon syttyä ,yö kohta saapuu, pois kesän kukkaset syksy vie...Ja tärkeintä on sydämensä ääntä noudattaa ja kaikkemme toisillemme antaa."
Valokuvistani tunteita herättävimpiä on isän haudalla jäätyneistä kukista otettu valokuva.
Huomasin Vanhuus tulee -ketjussa viestisi Kokeilen tätä ketjua. Kyllä minun koneessani näkyy tässä lähettämäsi Syyslaulu.
Vai näkyykö, kun tämän lähetän?
Olimme vierailleet minissa paikoissa Tukholmassa ja sen ulkopuolella, ja viimeisenä iltana siellä oli juhla, plaseeratut paikat maan lippujen kanssa ja hyvä ohjelma, sekä tanssia. Erna Tauron "Syyslaulu" meni silloin suoraan sydämeen, sekä sanat että sävel ovat kauniit. "Kiiruhda rakkain, jos rakkaus kutsuu..."
Musiikki tuo hienot runot ja ajatukset julki aivan erikoisella tavalla. Tämä Syyslaulu on yksi hienoimmista laulelmista, jonka tiedän.
Olen joskus esittänyt runoja siten, että sopiva musiikki on taustalla vahvistanut tunnelmaa. Haluaisinkin joskus nähdä ammattilaisten esittävän teoksen, jossa musiikki, runous, valaistus, liikunta, taustakuvat loisivat hienon kokonaisuuden, uskaltaisinko sanoa performanssin!
Tiedättekö, onko sellaista esitystä nähtävissä Suomessa?
Tuntuu hyvältä, kun tuo minullekin niin rakas laulu saa vastakaikua. Hienoja visioita näytää Sinun mielessäsi punoutuvan. Pienimuotosenahan tuota ideaa on käytetty meidänkin perhepiirissä, esim. häissä ja syntymäpäivillä : morsiamen ja sulhasen senastinen taival tai syntymäpäiväsankarin elämän kohokohtia. Nykyisellä tekniikalla saa kuvista ihmeitä aikaan. Minulle jäi hellyttävänä muistona mieleen, kun ensimmäisen kerran kävin kihlattuna morsiamena sulhoni kotona. Silloin minulle näytettiin huterasti kuvattuja kaitafilmejä suloisesta vaaleatukkaiseta pojanpallerosta.
Epäselvästi kirjoitin kiireissäni tuon eilen aamulla.
Maan lipun kuva oli plaserauskortissa nimen edessä.
Yhtään suomalaista (meitä oli vain muutamia) ei sijoitettu vierekkäin, vaan vieressäni istui Norjan edustaja vasemmalla ja färsaarelainen oikealla, joten tutustuimme eri maiden ihmisiin paremmin myös ruokaillessamme. Islannista oli myöskin joitain edustajia, Ruotsista useampia, samoin Tanskasta.
Erikoinen tilanne jäi mieleeni tuon juhlan jälkeiseltä kotimatkalta bussissa. Vähän ennen hotellille saapumistamme nousi bussissa taaempana istunut Norjan edustaja seisomaan, käveli eteen bussissa (oli pikkutuntien aika) ja sanoi haluavansa siunata meidät ja kotimatkamme. Ja niin hän alotti:
"Herren välsigne eder..."
Hän luki koko siunauksen katsellen lämpimästi meitä.
Tuli tunne, että oliko tuo laulu "Kotimatka pitkä on..." siis Erna Tauron Syyslaulu herkistänyt hänet.
sellaisia esityksiä missä musiikki, taustakuvat, tanssi ja lausunta muodostivat kokonaisuuden, täällä Ruotsissa.
Minulla oli hyvä ystävä, edesmennyt taidemaalari, joka teki yhteistyötä muusikko Ralph Lundstenin kanssa.
Tämä taidemaalari asui smoolantilaisen metsän keskellä ja järjesti elokuun viimeisenä viikkona keskiyön konsertteja kotiansa ympäröivässä metsässä ja tontilla.
Hän maalasi kulisseiksi taulun, jossa oli monta kerrosta (?). Taulu oli maalattu erikoisilla väreillä, jotka tulivat laserin avulla esille.
Kun lasertehostimia suunnattiin eri puolilta niin kulissit näyttivät vaihtuvan toiseksi vaikka paikalla oli koko ajan sama taulu.
Keskiyöllä on näillä seuduilla jo säkkipimeää, joten nuo valaistukset metsässä ja kulisseissa olivat todella vaikuttavat.
Ralph Lundsten tekee paljon ns. meditatiivista musiikkia, jota kuului taustalla, muutama ammattitanssija tanssi taustalla ja etualalla valonheittäjän kiilassa lausui eräs teatterikoululainen runoja.
Tuollainen esitys vaatii paljon koordinointia ja hyvää makua ettei tule sekoitettua liikaa eri taidemuotoja yhdellä kertaa.
Omasta mielestäni olisi voinut jättää pois esim. lausunnan silloin kun tanssijat olivat näyttämöllä, jolloin musiikki ja tanssi olisivat olleet vaikuttavammat.
Sitten taas toisella kertaa olisi voinut pitää tanssijat pois näyttämöltä ja keskittyä kuuntelemaan lausuntaa, jota vaimea musiikki ja valotehosteet olisivat vahvistaneet.
joskus oli näitä esityksiä Suomessakin, ehkä tulevat taas?
Olen aina ollut kiinnostunut eri taidelajien yhdistämisestä ja oli kiinnostavaa lukea kokemuksistasi.
Olen Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla nähnyt, kun japanilainen Juta Mai -ryhmä esitti runoesityksen, jossa oli hieno geisha-puvustus, japanilaista musiikkia ja liikuntaa. Runot olivat japaniksi, mutta eipä se paljoa haitannut, koska kokonaisuus oli niin hurmaava. Myöhemmin sitten tutustuin runojen suomennoksiin.
En malta vielä olla kertomatta kokemuksestani, millaista tuntui olla osana suurta spektaakkelia.
Parikymmentä vuotta sitten vieraili Pori Jazzissa suuri ranskalainen saksofoniyhtye, jonka tauskatuoroon pääsin mukaan; harjoittelimme talvella lauluosia.
Itse esitys tapahtui vanhassa korkeassa tehdashallissa. Me kuorolaiset jouduimme kiipeämään melkein katonrajaan metallisille rakennustelineille. Meillä oli harmaa haalari päällä, joka jätti vain kasvot näkyviin.
Soittajilla oli moniväriset muovipuvut, joiden sisällä olevan valot välkkyivät värillisin valoin. Oltiin kai olevinamme jotain avaruusolioita. Halki tehdashallin oli pingoitettu vaijereita, joita pitkin soittajia "lensi" ilmssa spottien ja laser-säteiden valaisemina.
Esitys oli hieno ja pelottava, kuulemma hyvin tulenarka kaiken lisäksi. Palokunta oli koko ajan asemissa ruiskuineen ja lopussa koko lava ruiskutettiin täyteen valkoista vaahtoa.
Otin tämän esityksen nauhalle ja ihmettelen vieläkin, että olen ollut siinä mukana, niin kammottavalta se näyttää.
Vastasin tähän äsken. Lähetin viestin uudelleen, mutta ohjelma ilmoitti: "Olet jo lähettänyt".
Mikä mättää, kun ketjutkin ovat aivan sekaisin?
Miten voikaan yön aikana tapahtua niin kummia, että kaksi ketjua kuroutuu erilleen ja yhdistyy taas tässä viestissä "Nyt on kaikki sekaisin". Vai olenko ymmärtänyt oikein.
Siis kun avasin tämän ii-lin viestin, Karavaani-ketju olikin taas edessä! Katsotaan miten nyt käy, kun lähetän tämän.
Lastenlaulun mukaan tämä "hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa."
Karavaani - Susmorsian ketju on hävinnyt, ei enää näy ainakaan minun koneellani.
On se Karavaani yhä tien päällä. Silmäni haristivat, sorry.
Pienen pieni lapsi
itki pahoillaan
elän-kuolen-kukan
terät helmassaan.
Elän, kuolen, elän...
Kuka tietää syyn-
kuolen-vastas kukka
aina kyselyyn.
Pienen pieni lapsi
itki kyyryssään.
Niityn kaikki kukat
itki vierellään.
(Oiva Paloheimo)
Talven lumi portailla askeleeton
kesäkukkina ohdakkeet puutarhassa
liehuva verho rikkinäisessä ikkunassa
viestii linnakkeen antautuneen
tuvan seinällä jätättänyt allakka
Pöydällä lepäävät väsyneet silmälasit
kukaan ei näytä niitä huolineen
sulkiko lähtijä veräjän vai
noudettiinko hänet hallavalla hevosella
kysyisinkö asiaa niiltä jotka
asiasta jotakin tietävät
vai niiltä jotka
eivät silmälaseja huolineet
toinen linssi kuin suurennuslasi
toinen --- näön vuoksi huurrutettu
pohdiskeleva runo. Hieno. Teitko tuon itse vai lainasitko tarinan?
on Nykysuomessa tuhansittain, satun vain tuntemaan tuon mökin ja lähtijän tarinan.