Ex-mieheni kanssa meillä on yhteishuoltajuus ja lapsemme asuu pääasiallisesti minun luonani. Miehen mielestä tapaamisia on liian vähän, joten niitä on sopimuksen ulkopuolella pidennetty.
Lisäksi miehen vaatimuksesta lapsi vietti kesällä kolme kuukautta puoleksi isän luona. Elatusmaksuja on vastaavasti pienennetty kahteen otteeseen. Nyt isä soitti noin viikko-kaksi sitten ja pyysi, että lapsi voisi viettää enemmän aikaa hänen luonaan myös talvella, ja näin sovittiin.
Seuraavaksi hän soitti ja vaati, että lapsi viettäisi puolet ajasta hänen luonaan. Kieltäydyin sopimuksesta, koska isä tekee iltatyötä. Isän mielestä uusi vaimo voi huolehtia lapsesta, ja uhkasi viedä asian oikeuteen.
Soitin hänen vaimolleen, jonka kanssa en ole juuri aiemmin keskustellut. Vaimo sanoi, että asia ei hänelle kuulu, mutta onnistui kuitenkin ilmaisemaan, että hänen mielestään tyttäreni kärsii aikuisten välisestä jännitteestä ja on vakavasti häiriintynyt. Olen aivan ihmeissäni, mielestäni tyttäreni on hyvin sopeutunut lapsi, jolla en ole havainnut mitään ongelmia, hän ystävystyy nopeasti, on iloinen ja keskittymiskykyinen.
Uusi vaimo myös viestitti, että minä aiheutan tyttäreni ongelmat, asun väärässä asumismuodossa, ja että tyttärelleni soittaminen on urkkimista ja kontrollointia. Ex-miehelläni on yhtäläinen oikeus tavata lastaan kuin minullakin, ja hän tulee voittamaan oikeusjutun ilman muuta. Lapsen ainoa "oikea" koti on heidän luonaan, ydinperheessä omakotitalossa.
Onko näin? Oloni on kurja, enkä missään nimessä halua, että lapsi asuu joka toisen viikon isällään, joka toisen luonani varsinkaan enää kun koulu alkaa. Isän kanssa keskusteluvälit ovat hyvin rajoittuneet, pieninkin negatiivisuus tulkitaan sodanjulistukseksi.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Nooh, asioiden laidoistahan eivät muut osaa sanoa, kuin sinä ja mies omilta kannoiltanne. Mutta vaikuttaa siltä, että mies on tämän mielipiteensä kärjistettynä kertonut vaimolleen.
Uskoisin, että yrittäessäni vetää ex-miestäni tilille ennen eroa tapahtuneesta uskottomuudesta ja lyönnistä olen luonut kuvan itsestäni kaunaisena eukkona. Asioita vain ei saatu aikoinaan selvitettyä kun mies lopetti tykkänään puhumisen muista kuin työasioistaan.
Minusta tilanne on kohtuuton, olenhan ollut yhteistyöhaluinen ja kaikki "kostaminen" on puoleltani on kuviteltua. Joululahjatkin uudelle perheelle olen hankkinut ja ollut joskus lapsenvahtina.
Asiat jäivät eron aikoihin selvittättä ja pettämisen mies tunnusti nyt "vahingossa" syntyneessä sanaharkassa kieltäydyttyäni tasaviikkosopimuksesta ja perusteltuani kantaani useamman kerran. Sen siitä saa kun väittelyssä tapana on kysyä "Mitä pahaa minä muka sinulle olen tehnyt"...
Olen toki exälleni vihainen, mutta lapsen hoitoasiat olen hoitanut vanhoista asioista huolimatta.
.. kun käsissänne on mojova huoltajuusriita. Eipä huolta, jyllä tuomari osaapäättää taapaamiset ja huoltajuudet ellei teiät asia luonnistu.
Anteeksi kyynisyyteni, mutta niin se vain on. Yrittäkää hakea sopu, sellainen mikä lapsellenne paras. Ellei onnistu, niin sitten pakko asia viedä käräjille ... ikävää.
että pyydät paikkakuntasi lastenvalvojaa kutsumaan teidät perheenä yhteiseen palaveriin ja neuvotteluun ja jos sopimukseen ei päästä, niin voit viedä asian käräjille, missä asia päätetään lasten edun mukaisesti.
Mistään miehesi uuden vaimon väitteistä ja toteamuksista ei kannata välittää. sinä olet lastesi äiti ja parasta heille.Lasten on hyvä myös tavata isäänsä, mutta ilman köyden vetoa, kummassa on paremmat puitteet lasten elää. ei talo tai varallisuus lapsille onnellista elämää tuo tai ydinperheen muoto. Lasten hyvinvointi perustuu ihan muihin asioihin. Kuten siihen, että he oppivat näkemään aitoa välittämistä ja rakkautta ja sellaista toimintaa, ettei ketään moitita tai yritetä lyödä henkisesti.
Uskon, että tyttäresi on tasapainoinen lapsi ja onnellinen sinun luonasi, vaikket omistaisi omakotitaloa tai kokonaista perhettä. Älä alistu uhkausten alle tai syytösten alle, vaan pidä puoliasi.Kyllä kaikki vielä hyväksi muuttuu.
Ylläoleva kiteytti sen hyvin. Älä välitä, olet arvokas! Enpä ole aikoihin kuullut mitään yhtä huvittavaa kuin se, että lapsi tarvitsisi onnelliseksi tullakseen omakotitalon. Rakkautta, huomioimista ja hellyyttä ne lapset tarvitsevat ollakseen onnellisia. Ja sinulta tyttäresi sitä saa, jos on kotona tasapainoinen ja iloinen. Asiat eivät taida olla isän luona hyvin, jos tyttö siellä on onneton?
Älä anna periksi, tuskin oikeus lasta sinulta pois ottaa, jos perusasiat kunnossa ja lapsesi itsekin haluaa asua äidin luona. Jos nykyiset olosuhteet, jossa lapsi näkee usein isäänsä (sinun ansiosta), mutta asuu äidin luona, on toimiva, niin miksi tilannetta pitäisi muuttaa? Vuoroviikkosysteemi varsinkin koululaiselle voi olla rankka (ystävillä kokemuksia). Ethän itsekään halua muuttaa joka viikko kodista toiseen. Tällä olen kieltäytymistäni perustellut myös omien lasteni isälle, joka on ehdotellut vuoroviikkosysteemiä. Eipä ole oikeuteen lähtenyt tappelemaan ; ).
Tsemppiä ja älä luovuta!
Alkuperäisen asiaan jo tullutkin rohkaisua ja neuvoja. Hyvä asia, toivotaan että sovussa asia kuitenkin etenee ... vaikka sitten lastenvaövojan sovittelemana. Tosin, monet etävanhemmat kokevat lastenvalvojan puolueelliseksi, joten neuvottelut voivat kariutua jo alkuunsa. Itselläni ei ollut aikanaan tällaista kokemusta, onneksi.
Vuoroviikottelusta meillä ja parilla ystävällänikin on hyviä kokemuksia. Mutta jotta se toimii, on ehdottomasti molempien vanhempien nähtävä että tämä meidän lapselle paras malli. Jos toinen yhtään ajatusta vastaan, kannattaa olla edes kokeilematta "vuoroviikoittelua". Tästä(-kin) syystä oikeudessa ei 50/50 tapaamisia määrätä.
Jos nuo ovat edelletykset sille, että vuoroviikottelua kokeillaan, niin seuraavaksi tietenkin lapsen kanta asiaan ratkaiseva. Lapsellani on oikeus päättää kummassa kodissa aikaansa viettää, ja oikeastaan vuoroviikottelu vakiintui vajaan parin vuoden aikana. Hänelle muunlainen järjestely olisi kauhistus.
Sanomattakin selvää on, että kotien siaittava kohtuullisen lähellä toisiaan, ja molemmissa lapsen kaikki tarvitsema "varustus" ... matkalaukun kanssa ei todellakaan kuljeta -- eikä lapsi "muuta" joka viikko, hän suunnistaa joko kotiovella A tai B.
Emme ole vielä keksineet haittoja tästä järjestelystä, paljon etuja kyllä -- omalla kohdallamme. Silti, en läheskään kaikille suosittele "patenttiratkaisuna" kuten yllä perustelin.
sinä voit tietää, mikä on parasta. "sinä olet lastesi äiti ja parasta heille" -juttusi perustuu näköjään olettamukseen, että naiset ovat aina oikeassa huoltajuuskiistoissa. Jotenkin olisin kaivannut perusteluja siihen, miksi tässä tapauksessa nainen on paras vaihtoehto. Pelkkä "minä en halua, että lapset asuvat isällään" ei riitä.
uusi äiti ei koskaan voi korvata omaa äitiä, vaikka miehelle olisikin parasta.oma äiti on aina oma äiti ja siksi parasta lapselle ja myös isä on aina isä, eikä myöskään isäpuoli voi korvata omaa biologista isää.kaikki ristiriita ja katkeruus heijastuu lapseen ja köydenveto, jossa lapsi on köytenä ja joutuu pohtimaan sellaisia valintoja, joita on vaikea päättää, koska rakastaa varmaan kumpaakin vanhempaa.tulee menettämisen pelkoja ym..
vanhempien olisi hyvä sovussa yhdessä miettiä lapsen parasta, mihin ei vaikuta elatusmaksut tai niiden pieneneminen tai suureneminen.. ettei toimita väärin motiivein ja lapsi pelinappulana..
ja ilman uusien kumppaneiden asiattomia kommentteja. LAPSEN ETU kaikessa ensin!!!
Tässä mennään aivan selvästi kohti sitä, ettei elatusmaksuja tarvitse maksaa lainkaan, puoleksi on puoleksi...
Ota yhteys oman paikkakuntasi lastenvalvojaan ajoissa, jos Sinulla on asiat kunnossa, saat pitää lapsesi. Tällaiset puheet pitää heti katkaista, minulla on kokemusta niistä elatusmaksuista, enstisen vaimon mielestä mieheni pitäisi maksaa hänen asuntonsakin, vaikka hänellä on ollut siellä jo ennen eroa uusi mies !!!!!!!!
Nythän on todettu, että koirakin häiriintyy, jos on hoidossa viikko/viikko ???
Entäs lapsi ?????
.. ja rakkauspapukaija kuolee ilman puolison jatkuvaa seuraa ...
..miten papukaijat, korat ja lapset liittyvät tähän aiheeseen mitenkään??