Avioeron kerran kokeneena, ajattelin että 10 vuotta kestäneestä avosuhteesta on helppokin lähteä, mutta ei.Perjantaina sovittiin erosta, ei muuta yhteistä kuin omaisuus, lapset ovat minun avioliitosta.
MUTTA miksi tämä on näin vaikeaa ja itkettää?
Järjellä ajatellen minulla on kaikki hyvin (verrattuna lähtöön avioliitosta), ja itseäni olen valmistellut noin vuoden tähän hetkeen.
Mutta kun toinen ilmoitti ettei rakasta minua enää. Eikä paljon muuta puhunut niin kyllä sattui.
Välillä on parempia hetkiä ja ystävien tuki ja kuuntelu on ensiarvoisen tärkeää. Ja asian jo kokeneena tiedän että vuoden kahden päästä on jo helpompaa, mutta tämä alku on taas yhtä vaikea.
Olisiko jollakin ihmelääke jolla tunteet vois panna naulakkoon vähäksi aikaa?
MUTTA miksi tämä on näin vaikeaa ja itkettää?
Järjellä ajatellen minulla on kaikki hyvin (verrattuna lähtöön avioliitosta), ja itseäni olen valmistellut noin vuoden tähän hetkeen.
Mutta kun toinen ilmoitti ettei rakasta minua enää. Eikä paljon muuta puhunut niin kyllä sattui.
Välillä on parempia hetkiä ja ystävien tuki ja kuuntelu on ensiarvoisen tärkeää. Ja asian jo kokeneena tiedän että vuoden kahden päästä on jo helpompaa, mutta tämä alku on taas yhtä vaikea.
Olisiko jollakin ihmelääke jolla tunteet vois panna naulakkoon vähäksi aikaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
mieleen mm, että toisen suhteen loppu voi olla vielä kipeämpi kuin ensimmäisen.
Sitä panostaa ja luottaa toiseen yritykseen ensimmäisestä oppineena ja kun se romahtaa, niin pettymys ja kaikenlaiset tunteet ovat pinnalla.
Niin se on, että ei kannata luottaa yhdenkään suhteen kestävyyteen. Parasta totuttaa itsensä ajatukseen kun alkaa uuden suhteen, että olen onnellinen, kun onnistuin löytämään uuden rakkauden, mutta jos tämä loppuu, niin tulen toimeen yksinkin ja olen vähintään siinäkin yhtä onnellinen.
Sinkkuudessa on hyvät puolensa. Sekin, että saa elää omaa elämää ilman kenenkään niskaan hengittämistä. Sinä selviät kyllä ja entistä vahvempana itsetunnoltaan. Puhu ystävien kanssa ja pura tuntojasi. Aika parantaa kuten toteat.
Tsemppiä ja voimia! Elämä voittaa aina.
Eipä se taida koskaan olla helppo lähteä parisuhteesta. Uskoisin, että useinmiten se ei ole helppoa kummalekaan. Hyvin usein ero koetaan epäonnistumisena. Niin sen ainakin itse koin. Itselläni on myös niin, että tunteita oli (on vieläkin) kovastikin jäljellä, mutta se arkielämä vaan ei onnistunut. Silti tunsin/tunnen suurta surua.
Minusta on ihana ajatella, että minun tulisi olla onnellinen siitä ajasta, joka meille oli yhdessä tarkoitettu. Toki olenkin, mutta olen myös katkerta siitä, että sen piti loppua. Tiedän, että näin on parempi, mutta en ymmärrä, miksi emme pystyneet löytämään sitä yhteistä säveltä. Ole sinäkin onnellinen niistä ihanista hetkistä, jotka jaoitte. Jokin tarkoitus niillä oli.
Minun erilleen muutosta on jo useampi kuukausi. Pahin on takana, mutta kyllä se suru ja osin katkeruuskin valitettavasti päätään vielä nostaa. Arki on alkanut lasten kanssa pyörimään ja exänkin kanssa homma kohtalaisesti toimii. Pärjäämme, mutta jotain puuttuu. Uutta miestä en edes ajattele. Siihen en ole valmis. Minullakin on kaikki hyvin - järjellä ajateltuna.
Kuten itsekin jo tiedät, se suru joskus helpottaa. Odottavan aika vain on niin pirun pitkä. Ihmelääkettä ei ole. Tunteet on vain koettava ja elettävä. Ajattele niin kuin minulle sanottiin: "Sinun täytyy nämä surut ja itkut tuntea, jotta tulevassa voit taas olla aidosti onnellinen ja tuntea aidosti ihania asioita."
Tsemppiä sinulle kovasti. Kyllä se siitä, hiljalleen.
helpottaa, mutta nyt kun joudumme vielä asumaan saman katon alla, niin tuntuu kauhean pahalle.
Koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain, mutta ei osaa tarttua mihinkään.
Tiedän että kun pääsen muuttamaan pois, niin sekin jo helpottaa,"poissa silmistä, poissa ...."ja sitten alkaa uuden kodin tekeminen pojalle ja mulle. Tämä kun ei tunnu enää kodilta.
Kiitos Sinulle lohtua antavista sanoista, yritän ainakin tsempata.
joskus kauan aikaa sitten..
ja kipeintä siinä tekivät kumppanin sanat, ettei rakasta enää. kun itsellä kuintekin oli tunteita, ja jotenkin ne sanat loukkaavat, en osaa tarkemmin selittää miksi. se ettei kumppanisi rakasta asinua, ei tee sinusta yhtään vähemmän rakastettavaa ihmistä, ihan varmasti tulet löytämään jonkun, joitakin, jotaka rakastavat sinua omana itsenäsi, ja lastasi myös.
mitä reippaampaa pakkaat itsesi ja poikasi entisestä asunnostanne, sitä nopeampaa alkaa uuden kodin, ja teidän yhteisten juttujen, sinun ja poikasi, uuden elämän. vaikkei nyt ehkä tunnu siltä, se tulee olemana ihanaa aikaa, teillä on nyt mahdollisuus lähentyä, äitinä ja poikana.
itse suhteen päättymisen jälkeen löysin ihanan, elämäni miehen, joka tosin surullisten sattumien kautta poistui keskuudestamme taivaan isän luo kuusi viikkoa sitten, mutta olen kiitollinen hänen rakkaudestaan, rakaudestamme. lisäksi tämä on lähentänyt minua ja tyttäriäni uskomattoman paljon, joten tiedän, mistä puhun.
iso rutistus ja halaus sinulle, ja roppakaupalla voimia. "kyllä sie tyttö tästä(ki) selviät!"