Neuvokaa mitä mä teen?Ollaan mieheni kanssa muuttamassa yhteiseen asuntoon,siis nyt asutaan samassa kaupungissa erillään.Suhde on mennyt ihan sietämättömäksi,saan osakseni vaan kiusaa,näyryytystä,piikittelyä,taitojeni aliarvioimista,työpanokseni vähättelyä,ym.ym..hän on hyvä kaikessa,kehuu omia tekemisiään,siis mitä kaikkee on päivän aikana saanut aikaseks.Asun vuokrakämpässä ja olen jo sanonut asuntoni irti,eli oonko kohta koditon,vai toteutanko yhteen muuton?Oon yrittäny korjata asioita sekä hyvällä että pahalla,mikään ei onnistu,mies on helvetin itsepäinen.Pää leviää kohta tällaisen paineen alla eläessä.
vaikea tilanne
apua
7975
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
älä muuta yhteen. muuta neuvoa en anna, mutta kokemus kertoo että karille menee.
jyrkänteeltä pakko hypätä, vaikka olisitkin reunalla. Siitä voi vielä perääntyä helposti, mutta hyppäämisen jälkeen takaisin kiipeäminen on tuskaista ja vaikeaa.
Onnistuisiko vielä asunnon irtisanomisen peruminen??Kannattaa koittaa. Jos ei löytyisikö sinulle jostain uusi asunto. Mutta minä en suosittelisi muuttamaann miehen kanssa yhteen. Kukaan ei ansaitse tuollaista kohtelua. Onko se enää rakastamista ja välittämäistä jos piikitellään, nöyryytetään, aliarvioidaan yms. Harkitse vakavasti eroa! Jaksamisia sinulle.
Älä muuta yhteen pelkän asunnon vuoksi! Jos asiat ovat nyt jo tuossa pisteessä, vain pahempaa voi olla tulossa. Etsi arvoisesi kumppani. Tsemppiä!
Sinuna alkaisin etsiä ihan omaa kämppää. Jos ei osaa kohdella sinua ihmisiksi kun asutte erillään, ei ole kypsä muuttamaan yhteen.
Vaarana tuollaisessa suhteessa on, että se alkaa syödä itsetuntoa sisältäpäin ja alat itsekin uskoa olevasi arvoton miehen rinnalla.
Seuraavan kerran kun tuota dissausta tapahtuu, nosta kissa pöydälle ja ilmoita, ettet aio omassa kodissasi kuunnella tuollaista, joten kasvakoon aikuiseksi tai harjoitelkoon jollakulla toisella, jota toivottavasti ei löydä.
Fiksuja ja toista kunnioittavia miehiäkin on vapaana, miksi tyytyisit keskenkasvuiseen/kieroon kasvaneeseen juippiin?
Eih! teet virheen!! Kyllä kaupunki järjestää sinulle hätäasunnon, ihan varmasti!!
Kiitos teille kaikille mielipiteistä.Niistä sain paljon voimia päätöksen tekoon.Ajatukseni onkin jo kääntynyt siihen suuntaan että lähden omille teilleni etsimään ihmisarvoista elämää.