Heippa!
Olen laihduttanut viimeisen 2. vuoden aikana yhteensä reilu 15kiloa. Aina en ole jaksanut olla liian tiukka itselleni ja siten lähtenyt monesti "väärille raiteille". Viime vuonna otin syksyllä itseäni taas niskasta kiinni ja innostuin kovasti urheilemaan ja päätin tehdä siitä jonain päivänä myös ammattini.
Kun joulu tuli, voitte arvata mitä ruokapuolelle kävi... olen aina ollut kova syömään makeaa ja kun sitä on sortunut syömään vähän, on pakko ollut saada lisää. Ja niin kierre on päässyt alkuun.
Jollain tavalla en kuitenkaan ole lihonut tuota 15kg takaisin vaikka noita repsahduksia tullutkin paljon. Välillä tullut max 5kg takaisin ja silloin tajunnut viimeistään, että on tehtävä jtn, koska en halua takaisin siihen mitä silloin joskus olin.
Viimeiset kilot pitäisi saada vielä pois ja epätoivoiselta näyttää.. olen käynyt n. 2kk salilla n. 3-4 kertaa viikossa ja tuntuu, että tulosta ei näy.
Tiedän, että viimeiset kilot on vaikeinta saada pois, mutta mikä tässä mättää kun ei enään mikään tunnu tehoavan?? Haluan jatkaa salilla käyntiä tulevaisuudessakin ja samalla syön terveellisesti välillä sallien itselleni herkkupäiviä... eihän niistä pitäisi olla haittaa kun treenaa senkin verran?? Vai pitäisikö luopua makeasta kokonaan kuitenkin siinä pelossa, että repsahdan pahan kerran??
Välillä oikein alkaa masentamaan, kun katson itseäni peilistä ja mietin niitä monia kertoja, kun olen salilla käynyt tuloksien toivossa. Pitäisikö lisätä urheilun määrää, tehdä vielä kävelylenkkejä tms?
Olisi vielä semmoinen tyhmä kysymys kuin onko 1,5kk aikana mahdollista pudottaa n.3 kiloa?? olisi isot perhejuhlat tiedossa... Se olisi muutenkin tavoitteeni, jossa toivon pysyväni lopullisesti.
Olen 169cm ja painan 63kg... tavoitteena olisi päästä 50-kilon puolelle ja varsinkin eroon ylimääräisestä rasvasta jota löytyy sisäreisissä sekä vyötäröllä.
Nyt olisi kaikki apu tarpeen!

Vastaukset 3
Vanhimmat
wau! ihailen sitä et joku jaksaa laihduttaa noinkin kauan repsahduksista lannistumatta, voit kyl olla tyytyväinen ittees! 15 kiloa on aika paljon! :) jos sä 3-4 kertaa viikossa käyt salilla ni kyl luulis et paino alkaa pikkuhiljaa putoamaan, ellet sitten syö yhtä paljon tai enemmän kuin kulutat. Mut jos syöt terveellisesti ja paino ei tunnu silti putoavan kannattaisi varmaan koittaa sen lisäksi jotain erilaista liikuntaa. Niinku just vaikka pieniä kävelylenkkejä tms..? En tiedä auttaako mut eihän se pahaksikaan tietty ikinä oo. :)
1 kg viikossa on vielä sellanen normaali laihtumisvauhti, eli sitä ajatellen onhan se toki hyvinkin mahdollista laihtua 3kg 1,5 kuukaudessa!
Tsemppiä ja jaksamista urakkaasi, ja älä lannistu kun oot noin pitkällä jo! ;)
voi kiitos paljon! Kovasti yritän taistella loppuun asti ja on ihanaa saada kannustusta täältä.
Tuota kulutusta olenkin kovasti miettinyt, että mistä tiedän, että syön tarpeeksi tai tarpeeksi vähän?? Välillä tuntuu, että saatan syödä liian vähän treenipäivänä... onkohan siitä kovin haittaa?? luulisi painon putoavan nopemmin. :D
3 kg puolessatoista kuukaudessa onnistuu varmasti. Harvinaisen kohtuullinen tavoite. Heh, kun täällä joku kyselee että miten pudottaisi 30 kiloa samassa ajassa!
Naisilla reisissä ja perseessä oleva rasva on kaikkein vaikeiten poltettavissa, en nyt muista syytä, enkä voi juuri nyt tarkastaakaan sitä. Mutta varaudu siihen että rasva palaa edelleen jostain muualta (tasaisesti jokapuolta kehoa) kuin ko. paikoista.