sanat hukassa kyseiseen kappaleeseen! osaako joku?
Kultamaan porotyttö
5
4015
Vastaukset
- tiedä..
En tiedä sanoja, mutta tämä kappalehan kilpaili aikoinaan Tenavatähti kilpailuissa Riikka Kuuselan esittämänä.
Nykyisin tämä Riikka on sukunimeltään Kuva, ja esiintyy Panthene -hhampoo mainoksessa. - mutta en jaksa kirjoittaa
Löytyy Tenavatähti 1992-nuottikirjasta, tosin siinä on vahingossa laitettu yksi säkeistö kahteen kertaan ja näinollen yksi säkeistö puuttuu. Kuuntele vastaavalta äänitteeltä.
- hanna
1. Kehtolaulun lapin äidin kuulin, joka ilta pieni ollessain. Kysyin milloin nähdä voin sen kultamaan, jonka kerran lahjakseni saan. Vastauksen äiti mulle antoi, eteen ikkunan kun minut toi. Näin mä joen sinisen, lähitunturitkin sen, silloin ymmärsin tää maa on kultainen.
;,;Tänne jään, täältä nään kaiken paljon selvempään. Nousen päälle tunturin katson alas kairoihin. Tunnen kuuluvani näihin seutuihin;,;
2. ????? PÄTKÄ PUUTTUU, EN MUISTA ????
Suopunkia heittää voinhan minäkin, haittaa ei vaik poika ole en.Viereen koulukirjojeni pinkan, poromerkkini kirjaan asetan. Opin sanat englannin, sekä rajat hollannin, mutta mieleen painan altavidankin.
3. Kevään myötä vasanleikko alkaa, uudet tehtävät mua odottaa. Kisuroita juoksutan, vasan kaulaan pujotan. Auringon nään kaiken tämän kultaavan.- pikkuen
Kakkos säkeistön alku:
Porometsäg tundiksi myös tunsin
kultamaahan nekin kuuluu vaan...
- Anonyymi
3. säkeistö:
Kotiaitaan poronvasat tuotiin. Joilta lumi peitti ravinnon. Sinne kannoin heinäpaalut, kerputkin. Yli talven porot elätin. Kesän myötä vasan leikko alkaa. Uudet tehtävät mua odottaa. Kilpuroita(?) juoksutan, vasain kaulaan pujotan. Auringon nään kaiken tämän kultaavan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30626