Ilmastomuutos: 10 asiaa, jotka Sinä voit tehdä

city_lights

Ilmastonmuutos: 10 asiaa, jotka Sinä voit tehdä

Ilmasto muuttuu, koska me muutamme sitä. Omat arkipäiväiset valintamme vaikuttavat siihen, kuinka paljon ilmasto muuttuu. Keskivertosuomalainen tuottaa vuodessa noin 11 tonnia hiilidioksidia. Se on melkein kolme kertaa niin
paljon kuin maailmassa keskimäärin. Ilmastonmuutos on vakavin ihmiskunnan koskaan kohtaama ympäristö-ongelma. Syytä toivottomuuteen ei kuitenkaan ole. Jokainen meistä voi osaltaan torjua ilmastonmuutosta!

1) Mukavasti raiteilla!
Lentomatkailu on merkittävimpiä ilmastonmuutoksen aiheuttajia. Lentämisen ilmastopäästöt ovat yli viisinkertaiset junalla matkustamiseen verrattuna. Vaihda kotimaan matkoilla lentokoneen kyyti junareissuun ja valitse sellaisia lomakohteita, joihin pääset helposti junalla.

2) Vaihda lihasvoimaan!
Pyöräily ja kävely ovat halpoja, terveellisiä ja ilmastomyötäisiä liikkumistapoja. Liikenteen osuus hiilidioksidipäästöistä on Suomessa noin viidennes. Puolet automatkoista on alle kuusi kilometriä ja neljännes peräti alle kolme kilometriä. Monet näistä matkoista olisi helppo taittaa pyörällä tai kävellen.

3) Jätteet kiertoon!
Väärään paikkaan joutunut eloperäinen jäte vauhdittaa ilmastonmuutosta reippaasti. Suomessa noin puolet metaanipäästöistä syntyy biojätteen hajotessa kaatopaikoilla. Kilo biojätettä tuottaa vähitellen puoli kiloa metaania. Pistä maatuva jäte kompostiin ja kierrätä muutkin jätteesi.

4) Suosi lähiruokaa!
Ruoan kuljettamiseen ympäri maapalloa kuluu paljon energiaa. Esimerkiksi vihannesten kuljetus lentorahtina ulkomailta vaatii noin kolme kertaa sen energiamäärän, joka kuluu samojen vihannesten kasvattamiseen Suomessa avomaalla. Valitse mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa.

5) Poimi ostoskassiin luomua ja ympäristöystävällisiä tuotteita!
Luonnonmukainen viljely kuluttaa tavanomaista tuotantoa vähemmän energiaa. Esimerkiksi kotimaisen luomuruiskilon tuottamiseen tarvitaan vain noin puolet kotimaisen tehotuotetun ruiskilon vaatimasta energiamäärästä. Suosi ruokaostoksilla luomutuotteita ja muita ympäristöystävällisiä tuotteita.

6) Vaihda virtaa!
Suomen ilmastopäästöistä 2/3 tulee energiantuotannosta. Voit valita fossiilisilla polttoaineilla tuotetun “mustan” ja uusiutuvilla energialähteillä tuotetun vihreän sähkön välillä. Keskimäärin vihreä sähkö maksaa kerrostalo-asunnossa alle euron kuukaudessa tavallista sähköä enemmän. Vaihda virtaa ja äänestä sähkölaskullasi uusiutuvien puolesta.

7) Älä lämmitä turhaan!
Suomessa noin viidennes energiasta kuluu lämmitykseen. Laskemalla
huonelämpötilaa yhdellä asteella vähennät lämmityksen energiankulutusta 5 %. Terveellisenä huonelämpötilana pidetään 20-22°C:ta. Jos käytät sähkölämmitystä, valitse vihreää sähköä. Jos asut öljylämmitteisessä talossa, säästät rahaa ja ilmastoa siirtymällä pellettilämmitykseen tai maalämpöön.

8) Säästä sähköä!
Jos suomalaiskodit vaihtaisivat energiansäästölamppuihin, sähköä säästyisi yli 900 gigawattituntia vuodessa. Se vastaa Loviisan toisen ydinreaktorin neljännesvuoden tuotantoa. Viiden 60 watin hehkulampun korvaaminen 11 watin energiansäästölampuilla säästää vuodessa lähes 20 euroa ja 35 kiloa hiilidioksidipäästöjä. Vaihda energiaa säästäviin lamppuihin äläkä polta niitäkään turhaan.

9) Älä polta maailman metsiä!
Tupakan kuivaaminen vaatii paljon energiaa, joka tuotetaan kehitysmaissa yleensä polttamalla puuta. Tupakantuotannon takia hävitetään maailmassa vuosittain 200 000 hehtaaria eli noin Helsinkin kaupungin alueen verran metsää. Säästä puita ja muita lopettamalla tupakointi.

10) Valjasta oma energiasi!
Monet yhteiskunnalliset parannukset viisipäiväisestä työviikosta naisten äänioike- uteen ovat kansalaisten aktiivisen toiminnan ansiota. Ilmastonmuutos on aikamme vakavimpia haasteita. Lähde sinäkin mukaan kansalaistoimintaan ilmaston puolesta!

Kirj. Leo Stranius

Toim. Teemu Kilpi

Lisää tietoa: www.ilmasto.org

18

871

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tollasta pitäis.......

      Eiköhän tuo riittäne, ettäs sinä teet ne omalta osaltasi, minun osaltani löydät varmaan jonkun talkoohenkisen sen tekemään, koska en tule muuttamaan tapojani. Nythän olikin mukavan lämmin kesä takana, jos ilmastonmuutoksen ansiota niin mikäpä tässä.

    • H. Moilanen

      Entäpä Venäjän kuukausitolkulla jatkuneet metäspalot. Ne saastuttavat ilmastoa enemmän kuin kaikki mainitsemasi asiat yhteensä satojen vuosien kuluessa. Tarttis varmaan puuttua ensin isoihin asioihin, kuten näihin metsäpaloihin, ja jättää pikkunäpertelyt myöhemmäksi.

      Olisiko nyt luonnonsuojelijoiden aika kahliutua karjalan petäjään?

    • katselmus.

      Jo pitkälti yli 2000 on allekirjoittanut vettomuksen osoitteessa www.adressit.com sivulla kaksi(2) otsikoituun "Rikollisten ulkomaalaisten karkoittaminen".
      Kaikkien ryöstettyjen, raiskattujen ja pahoinpideltyjen puolesta. Edes suvaitsevaisuuden hekumoissa emme enää voi sulkea silmiänne katuväkivallalta.
      Allekirjoita sinäkin, kiitos.

    • ota ystävä samaanaikaan suihkuun
      Säästyy energiaa mutta toivottavasti se ei aiheuta väestöräjäytystä.

      • kaarne-tyttö

        Loistava ehdotus! (joka myös toimii);)


    • kaarne-tyttö

      Onneksi on näitä kunnioitettavia ihmisolioita,
      jotka toimivat ilmastonmuutoksen pysäyttämisen tai
      edes sen hidastamisen puolesta.

      Toivottavasti mahdollisimman moni ottaa näistä
      vinkeistä vaarin, ja alkaa toimia tämän asian
      puolesta. Se nimittäin hyödyttää maailman kaikkia
      eläväisiä (jopa niitä pessimistejä, jotka jaksavat
      ruikuttaa tämän toiminnan "turhuudesta" ja omasta
      kyvyttömyydestään toimia sen puolesta). Itse aion
      ainakin tehdä parhaani asian eteen ja toivottavasti
      moni muukin tekee niin!

    • Perusporvari

      Säästääkö pellettiin siirtyminen oikeasti rahaa. Faktoja, kiitos!

    • Hmmm...

      Röökin paheksumiseen liittyy jotain muutakin kuin ilmastonmuutos. Mitä?

    • tehdä

      Valitettavasti kaikkia kohtia en voi itse toteuttaa.

      Kohta 6. Vuokralaisena kerrostalossa en juuri voi vaikuttaa mitä sähköyhtiötä taloyhtiö käyttää.

      Kohta 7. Sama juttu kun kohdassa 6, tämän kerrostalon lämpötila pidetään talvisin lähes 30:ssä asteessa vanhusten valittaessa kylmyyttä.
      Minun mielestäni on liiankin lämmin, mutta enpä paljoa voi asiaan vaikuttaa.

    • että silleen

      tuulivoimalat on aivan hullua puuhaa.esim meri-porissa on tuulivoimaloita käytännössä korjattu 5-6vuotta,koko ajan vikoja.ja eipä ne paljoa sähköäkään tuota.aivan taloudellisesti kannattamatonta puuhaa.

      ja itse kyllä en tunne huonoa omaatuntoa ajavani paljon kuluttavalla autolla,sillä ei ole mitään vaikutusta luontoon.

      ja toisaalta loppujen lopuksi kaikki fossiiliset polttoaineet kuten öljy ja kivihiili tullaan käyttämään loppuun asti,eli kaikki ne kuitenkin poltetaan maapallolla,joten on aivan sama tapahtuuko se 30 vai 100vuodessa,ilmakehään ne päästöt jäävät.

      myös luonto on kertakäyttöinen joten tuo työnne on täysin turhaa.ihmiselle tärkeintä nyt ja tulevaisuudessa on raha ja se ei siitä muuksi koskaan muutu,piste

      • asiassa

        Raha on tärkeintä ihmiselle, vaikka henki menisi sen vuoksi. :|


      • Rakkauden.avaruusraketti

        että silleen kirjoitti:

        "ja itse kyllä en tunne huonoa omaatuntoa ajavani paljon kuluttavalla autolla,sillä ei ole mitään vaikutusta luontoon."

        Pelottavan tyypillinen ajattelutapa. Kyllä sillä on vaikutusta, jos jokainen yksityisautoilija ajaisi paljon kuluttavalla autolla - ja ajattelisi samalla tavalla kuin sinä.


      • koska aina löytyy
        Rakkauden.avaruusraketti kirjoitti:

        että silleen kirjoitti:

        "ja itse kyllä en tunne huonoa omaatuntoa ajavani paljon kuluttavalla autolla,sillä ei ole mitään vaikutusta luontoon."

        Pelottavan tyypillinen ajattelutapa. Kyllä sillä on vaikutusta, jos jokainen yksityisautoilija ajaisi paljon kuluttavalla autolla - ja ajattelisi samalla tavalla kuin sinä.

        naiveja pöhköjä jotka ajattelevat niinkuin sinä.
        Minä kulutan sitten kunnolla, joten koitapa nipistää vielä jostai että päästään sitten keskivertoon.


    • tunteettomasti mutta huolella tuotettuna ja prosesseja kansainvälisesti valvoen.

      Ydinvoima on se energian tuotantomenetelmä, jossa ilmakehään ei pääse hiilidioksidi päästöjä.

      Tuulivoima on lähinnä kesämökkien energia muoto jos sähkölinjat ovat etäällä.

      Suuremman riskin ydinvoimasta kyllä aiheutuu mm. itä naapurin ja monen muun valtion ydinaseet.
      Niihin pitää todella puuttua.

    • koko elämä

      Samalla voisikin vetää itsensä kaulakiikkuun, niin johan luonto säästyisi.
      Ajattelin kyllä elää elämini, niin että se on mielyttävää. Ne kitkuttaa ketä asiat häiritsee, muut elää normaalisti.

    • PAPATUPATULA

      Täytyypä ottaa neuvoista vaari. Eipä noi liikaa tunnu rajoittavan elämää. Kaikki nyt ei ole mahdollista mut jos ny ees jotain...

    • oi ja voi

      Luettuani muiden kommentteja kirjoitukseenne en voi kuin todeta, että kyllä ihminen on tollo, itserakas paskiainen. Ja mitä kaupunkilaisempi, sen tyhmempi. Että minä toivon tilannetta, että näiltä kulutusnarsisteilta loppuu polttoaine ja digiboksista sähkö.

    • en usko

      1. En käytä junaa. Omam auto- oma aikataulu. Lomani vietän yleensä kaukomailla Thaimaa, Australia, USA... Miten sinne junalla?

      2. Totta osaks. Kesällä käytän pyörää kyllä, kunhan ei sada... Talvella en todellakaan pyöräile-vaarallista.

      3. En lajittele roskia, kaatopaikalla kaikki menee samaan kasaan vaikka kotona kuinka lajittelisi.

      4. Ostan sitä mitä haluan, >Argentiinalaista härkää, Australialaista lammasta. Banaanit tulevat E- Amerikasta, juustot Euroopasta... Viinit mistävaan. Viski Skotlannista...

      5. "Luomu" on huijausta.

      6. Mitä on "vihreä sähkö"??? Ainut sähkön tuotantomuoto joka ei aiheuta ympäristöön päästöjä on ydinvoimalassa tuotettu ydinsähkö. Kaikki muut sähköntuotantomuodot saastuttavat.

      7. Jälleen "vihreää sähköä"?? Esimerkki jos suomessa tuotetaan "vihreää sähköä2 2% kaikesta sähköstä ja ihmiset tekee "vihreän sähkön" sopimuksia esim. 5% osuudesta. Mitä sähköä se myyty 3% on?? Ja onko sinulla suodatin töpselissä mikä huolii vain "vihreää sähköä"??

      8. En vaihda "energiansäästölamput" ovat kalliita. Lisäksi omistan valaisimia joihin ei voi laittaa "e-säästölamppuja".

      9. En polta mutta syynä ei ole viidakko ja sademetsät vaan oma terveys.

      10. Kuinka tuollaisia asioita voi rinnastaa. Ja oli suuri virhe antaa naisille äänioikeus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      171
      1111
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      472
    Aihe