SAANKO MATKUSTAA

Olen parisuhteessa elävä 48 vuotias nainen. Ensimmäisestä avioliitosta minulla on 20 vuotias tyttö ja uuden miehen kanssa 6 vuotias poika. Asumme yhdessä vain osan viikkoa koska meillä on omat kodit huollettavana (ei mahdollisuutta muuttaa). Pääsääntöisesti olen viikonloput kahdestaan poikani kanssa, koska tytär opiskelee jo toisella paikkakunnalla. Suhteemme aikana omat harrastusmahdollisuuteni ovat jääneet tosi vähälle. Käyn jumpassa joskua. Kirpputorit ja huutokaupat ovat minulle iloa tuottavia. Mieheni suhtautuu niihin halveksivasti. Hänen oma elämänsä kiertää ympäri vuoden harrastusten ympärillä. Syksyllä on metsästys ja sitä riittää jouluun saakka. Reserviläistoiminta on myös lähellä hänen sydäntään. Puheen johtajana hän joutuu järjestämään vähintään joka kuukausi jonkun illanvieton ym. Kärsin suhteessani siitä. että aikuisten ihmisten täytyisi saada pitää niitä harrasteita jotka ovat olleet tärkeitä jo ennen tapaamista. En ole häntä moittinut hirvestyksestä enkä muusta. Ongelmani on oikeastaan se että minulle tärkein vapaa-ajan asia on matkustelu. Olen matkaillut paljon enemmän kuin mieheni eikä hän haluakaan minnekään muualle kuin lappiin joskus. Minulla on ollut tapana matkustaa kerran vuodessa tyttäreni kanssa jonnekin ja poika on ollut miehen kanssa.Joka kerta se aiheuttaa kauhean katastrofin. Hän ei kerta kaikkiaan siedä, että menen matkoille. Hän piruilee, ei vastaa teksiviesteihin kun olen matkalla. Vittulua on monta viikkoa matkan jälkeen. Jos luovun matkailusta, luovun tosi tärkeästä osasta elämääni. (en matkusta hänen rahoillaan). Nyt lokakuun loppuun olen varannut alustavasti kahden viikon matkan. Ainoa ongelma on etten tiedä koska uskallaan siitä miehelleni kertoa. Pelkään niin räjähdystä. Pojalla ei olisi hätää isänsä kanssa koska mummolakin on lähellä. Sanokaa hyvät ihmiset teenkö väärin kun menen ? Kyllä minä hänenkin kanssaan matkustaisin, mutta hän ei lähde. Varasin kevääksi edullisen Riikan lennon ja maksoin sen (minulle ja miehelleni) mutta muutamaa päivää ennen hän sanoi ettei lähde kanssani. Sain heittää lentoliput roskiin. Teenkö väärin häntä kohtaan, kun matkustelen kahdestaan tyttären kanssa. Poika oli pikkumatkalla meidän kanssamme kesällä. Vien hänetkin, kunhan kasvaa.........
2453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja jos miehesi sen sinulta kieltää, kiellä sinä hirvijahdit ja muut harrastukset.
Siinäpähän sitten arpokoon.
Sinullakin on elämä ja sinä elät sitä, ei miehelläsi, joka itse kuulostais tekevän mitä tahtoo, ole mitään oikeutta kieltää sinua elämästä !
Mene ja nauti matkoista !

Äänestä

Moro!

Kyllä matkustaminen on niin avartavaa, että matkusta vaan, vaikka miehesi pistää hanttiin.
Jos et siellä vietä mitään rietasta elämää, niin ei ne ole sen vaarallisempia kuin miehesikään reissut.
Itse olen matkustellut joka vuosi jossakin, aikoinaan mieheni kanssa, eron jälkeen vakikaverini, ja nyt kun olen "sinkku", jonkun ystävättären. Kyllä elämästä pitää nauttia sen puitteissa mihin pystyy. Ei vanhana ja raihnaisena enää jaksa mihinkään lähteäkään. Sitäpaitsi maailman tilannekin alkaa olla niin räjähdysherkkä, että voi olla, että ei enää muutaman vuoden päästä voi mihinkään lähteäkään.
Miehesi varmaan pelkää, että sinä vietät "riemulomaa", eli on mustasukkainen.
Perustele hänelle, ja nauti reissuistasi.
Terv. Raili 59 v

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ritu kirjoitti:

Olen parisuhteessa elävä 48 vuotias nainen. Ensimmäisestä avioliitosta minulla on 20 vuotias tyttö ja uuden miehen kanssa 6 vuotias poika. Asumme yhdessä vain osan viikkoa koska meillä on omat kodit huollettavana (ei mahdollisuutta muuttaa). Pääsääntöisesti olen viikonloput kahdestaan poikani kanssa, koska tytär opiskelee jo toisella paikkakunnalla. Suhteemme aikana omat harrastusmahdollisuuteni ovat jääneet tosi vähälle. Käyn jumpassa joskua. Kirpputorit ja huutokaupat ovat minulle iloa tuottavia. Mieheni suhtautuu niihin halveksivasti. Hänen oma elämänsä kiertää ympäri vuoden harrastusten ympärillä. Syksyllä on metsästys ja sitä riittää jouluun saakka. Reserviläistoiminta on myös lähellä hänen sydäntään. Puheen johtajana hän joutuu järjestämään vähintään joka kuukausi jonkun illanvieton ym. Kärsin suhteessani siitä. että aikuisten ihmisten täytyisi saada pitää niitä harrasteita jotka ovat olleet tärkeitä jo ennen tapaamista. En ole häntä moittinut hirvestyksestä enkä muusta. Ongelmani on oikeastaan se että minulle tärkein vapaa-ajan asia on matkustelu. Olen matkaillut paljon enemmän kuin mieheni eikä hän haluakaan minnekään muualle kuin lappiin joskus. Minulla on ollut tapana matkustaa kerran vuodessa tyttäreni kanssa jonnekin ja poika on ollut miehen kanssa.Joka kerta se aiheuttaa kauhean katastrofin. Hän ei kerta kaikkiaan siedä, että menen matkoille. Hän piruilee, ei vastaa teksiviesteihin kun olen matkalla. Vittulua on monta viikkoa matkan jälkeen. Jos luovun matkailusta, luovun tosi tärkeästä osasta elämääni. (en matkusta hänen rahoillaan). Nyt lokakuun loppuun olen varannut alustavasti kahden viikon matkan. Ainoa ongelma on etten tiedä koska uskallaan siitä miehelleni kertoa. Pelkään niin räjähdystä. Pojalla ei olisi hätää isänsä kanssa koska mummolakin on lähellä. Sanokaa hyvät ihmiset teenkö väärin kun menen ? Kyllä minä hänenkin kanssaan matkustaisin, mutta hän ei lähde. Varasin kevääksi edullisen Riikan lennon ja maksoin sen (minulle ja miehelleni) mutta muutamaa päivää ennen hän sanoi ettei lähde kanssani. Sain heittää lentoliput roskiin. Teenkö väärin häntä kohtaan, kun matkustelen kahdestaan tyttären kanssa. Poika oli pikkumatkalla meidän kanssamme kesällä. Vien hänetkin, kunhan kasvaa.........

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu