Tapasin aivan ihanan miehen jokin aika sitten ja hän teki aluksi heti selväksi että on vankasti avoliiton kannattaja. Viime viikolla hän palasi asiaan ja kysyi minulta mielipidettäni. Hän halusi tietää mitä ajattelen ennen kuin suhteemme etenee pidemmälle. Hän halusi tietää tunnenko jääväni jostain paitsi jos en pääse naimisiin. Suoraan sanottuna en tiedä miten suhtautua ja mitä ajatella. Nyt minusta tuntuu aivan ihanalta eikä avoliitto kuulostaa ollenkaan huonolta ratkaisulta, mutta entä myöhemmässä vaiheessa kun perheen perustaminen tulee ajankohtaiseksi... Tapaamme jälleen huomenna ja tästä asiasta varmaan jutellaan. Olisi mukava kuulla muiden mietteitä avoliitto vs. avioliitto ja varsinkin jos olet vankka avoliiton kannattaja.
Ei koskaan naimisiin
pohtija
1414416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 141
Vanhimmat
pitää takaportin auki. Eli vastuunotto- ja sitoutumiskyky heikko.
Jos mies olisi vankka avoliiton kannattaja ja hänellä on siihen hyvät syyt (toki haluaisin hänen perustelevan miksi ei halua naimisiin!) ja ei johdu mitenkään minusta (eikä aio mennä koskaan naimisiin) niin musta se ois ok. Jos mies muutoin tuntuu ihanalta ja synkkaa hyvin jne. Ja hyvä kun asia tuli puheeksi heti alussa. Mies vaikuttaa ihan fiksulta!
En halua ehdottomasti naimisiin, mutta kieltämättä kyllä mieluummin menisin ja asia on minulle tärkeä. Pääasia on kuitenkin, että rakkautta riittää ja suhde toimii. Mieluummin olen onnellisessa avoliitossa kuin onnettomassa avioliitossa. Loppupeleissä ne on muut asiat jotka merkitsee. Ei vain se, onko naimisissa vai ei.
Mulle olisi jotenkin helpotus, jos mun avomies olis sellainen joka ei halua koskaan naimisiin. Mutta kun haluaa mennä joskus, mutta ei vielä. Eli syy on siis minussa. Ei ole vielä varma haluaako hän viettää mun kanssani loppuelämänsä. Ei sitä kyllä myönnä, mutta mikä muukaan syy olisi vielä odottaa? Onhan hän sanonut syitä... Ei ole rahaa häihin, mutta ei ala kuitenkaan säästämään eikä kosi. Ja mä en tarvitse isoja hääjuhlia, juhlitaan vaikka vaan kahdestaan mun puolestani. Muuhun kyllä voidaan rahaa laittaa vaikka kuinka. Ja tuskin häitä tulisi vaikka voittaisimme lotossa miljoona euroa... On noita muitakin syitä. Mitä milloinkin.
mun serkulla on sama ehto oman avovaimonsa kanssa. Hän ei halua ikinä naimisiin ja syy on se että hänen vanhempansa ovat eronneet. Mies ei halua naimisiin siitäkään syystä, ei halua ottaa riskiä kun on huomannut että ei se avioliitto mitään pelasta. Itse olen avioliiton kannattaja mutta toisaalta jos mies ei haluaisi naimisiin, niin ei se mikään maailmanloppu olisi.
Minun mielestäni avioliitolla ei ole käytännössä mitään muuta merkitystä kuin se että vain sitä kautta saa yhteiskunnan tunnustuksen liitolleen. Ja se tarkoittaa käytännössä sitä että aviopuoliso on automaattisesti puolisonsa lähin omainen, kuolemantapauksessa perii kumppaninsa omaisuuden (ellei tätä ole avioehdolla estetty), eron sattuessa omaisuus jaetaan puoliksi (ellei tätä ole avioehdolla estetty) ja lisäksi kuolemantapauksessa leski saa leskeneläkkeen. En ole keksinyt tähän mennessä muita käytännön syitä avioliiton solmimiseen, kertokaa jos keksitte.
Mutta siis nämä luettelemani asiat eivät ole ollenkaan merkityksettömiä. Ne ovat merkityksettömiä jos kaikki menee hyvin. Tosin niin hyvin ei voi mennä ettei kumpikaan kuolisi koskaan. Se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin ja ellei ole lapsia niin kannattaa uhrata ajatus sille että kenelle haluaa omaisuutensa periytyvän. Haluaako esim että avopuoliso joutuu lunastamaan puolet yhteisestä asunnosta kuolleen puolisonsa vanhemmilta (jotka omaisuuden perivät ellei ole testamenttia, ei olla naimisissa eikä yhteisiä lapsia).
Perintöasiat voi hoitaa testamentilla. Henkivakuutukseenkin voi laittaa edunsaajaksi avopuolisonsa. Lähin omainen onkin vaikeampi juttu. Yhteiskuntahan ei tunnusta avopuolisoita sen läheisemmiksi kuin samassa osoitteessa asuviksi. Eli jos kumppanisi joutuu onnettomuuteen niin ensimmäiseksi siitä ilmoitetaan hänen vanhemmilleen. Ei sinulle. Kuulet sen vanhemmilta sitten kun he muistavat siitä sinulle ilmoittaa ja toivottavasti se ei ole sitten liian myöhäistä. Lähimmäksi omaiseksi ei pääse (käsittääkseni) mitenkään muuten kuin avioliiton tai sukulaisuussuhteen kautta.
Leskeneläkekin voi olla merkittävä tulonlähde siinä vaiheessa kun jää yksin. Se on lakisääteinen ja maksamme siitä maksuja palkastamme. Ellei ole leskeneläkkeen saajaa (avopuoliso ei ole sellainen ellei olke yhteisiä lapsia) niin leskeneläke mene "hukkaan".
Ei näitä asioita ole kiva miettiä. Onnettomuudethan tapahtuvat aina jollekin toiselle tai jonkun toisen puolisolle.
Sitten kokonaan toinen asia on se että takaako avioliitto yhteistä onnea ja pelottaako sitoutuminen jne. Ne ovat tunneasioita. Minun mielestäni avioliitto ei käytännössä sido yhtään sen enempää kuin avoliittokaan, eronhan saa puolessa vuodessa ja sehän on vain se aika jona aikana ei voi solmia uutta avioliittoa. Uuden suhteen tai yksinelon voi aloittaa vaikka samana päivänä kun ilmoittaa kumppanilleen haluavansa erota tai miksei jo aikaisemminkin.
Itse olen sitä mieltä että tunne sitoo ihmisen toiseen ihmiseen. Viralliset siteet ja tunnesiteet voivat olla hyvin kaukana toisistaan. Yhteiskuntaa ei kiinnosta rakastatko puolisoasi. Yhteiskuntaa kiinnostaa että onko puolisosi avo- vai avioliitteellä. Sillä on suuri merkitys siinä vaiheessa kun yhteinen tie päättyy, tavalla tai toisella. Jos jostain syystä ei halua yhteiskunnan tunnustusta suhteelleen niin siinä melkein samaan pääsee erillisillä sopimuksilla, vaivaa siinä tosin on paljon enemmän. Ja aina voi kyseenalaistaa sen että miksei halua olla yhteiskunnan tunnustamassa liitossa. Kapina on aina sallittavaa, mutta usein se käy kalliiksi.
Eikö sitä voi itse ilmoittaa mihinkään kuka on lähiomaiseni? Se pitäisi tietysti tehdä etukäteen, jos sattuisi sairaalaan äkisti niin ettei voi itse kertoa kelle tietoja annetaan ja pidetään yhteyttä (ja olisi tajuttomana tms.). Jos joutuu hoitoon niin, että on ns. puhekunnossa niin silloin ainakin voi itse nimetä lähimmän omaisen. Esim. isäni tapauksessa sovittiin, että minuun pidetään ensisijaisesti yhteyttä eikä aviovaimoon (lupasin olla häneen yhteydessä).
Olen tietysti lähiomainen muutoinkin, mutta en lähin omainen. Mutta voi avopuolison tai kenet tahansa muunkin nimetä, näin olen ainakin ymmärtänyt? Ja kaikilla ei ole perhettä lainkaan.
Ja mikäs on muuten "lähimmäinen"? Sellaisenkin olen sairaalaympyröissä kuullut?
Mutta vaikeampaa se varmaan on.
Vielä tuosta perimisestä, että testamentin voi tietysti tehdä (mutta kuinka moni tekee?), mutta veroa menee sitten enemmän kolminkertaisesti. Tai jos omaisuus on kokonaan toisen nimillä niin aviopuolisollahan on avio-oikeus puoleen ja siitä ei tarvitse tietysti veroa maksaa. Jos ei ole lapsia niin hän perii sitten loput, josta maksaa veron.
Itse asiassa en tiedä miten lähiomaisen voisi ilmoittaa "yleisesti". Jos on pitkään sairaalassa eikä tila ole akuutti niin tietysti sinne voi ilmoittaa lähiomaisensa mutta onnettomuustapauksissahan se pitäisi olla jossain "yleisissä" papereissa. Enkä tiedä missä. Pitäisi ottaa selvää. En tiedä lähimmäisestääkään. Mutta silloin kun oma avopuolisoni joutui onnettomuuteen niin kukaan ei missään vaiheessa ottanut virallisilta tahoilta minuun yhteyttä, ainut keino saada tietoa oli avopuolisoni vanhemmat. Tietoahan ei saa edes antaa kenelle tahansa.
Joo, tuo veropointtikin on tärkeä.
Äitini joutuu kuolemankielissä viime vuonna sairaalaan - sydän petti. Vaikka on kaikki rekisterit ja tukisterit niin äidille ei löytynyt lähintä omaista, koska hän ei kyennyt sitä nimeämään tilansa vuoksi.
Joten se siitä. Kesti kolme päivää, ennen kuin henkilökunta löysi minut.
Avoliitto.
Ei ole yhtään asiaa, jotka ovat minulle tärkeitä elämäni sujumisen kannalta ja joita en voisi järjestää menemättä naimisiin. Kaiken voi.
nimimerkki maija. listasi monta hyvää pointtia... asustelen tällä hetkellä avoliitossa miehen kanssa jonka kanssa olemme tunteneet 4,5v. kihloissa olemme olleet reilu 2v. olen siinä mielessä perinteinen ihminen, että unelmoin häistä (mutta en kirkko...hieman vapaamuotoisemmista), haluan oman talon (se on jo, asuntolaina yhteisesti miehen kanssa) ja monta lasta :) hääpäivää ei kuitenkaan ole päätetty, ja ymmärrän tässä asiassa miestäni...hänelle oli (ja tietenkin myös minulle) iso askel mennä kihloihin, ensimmäistä (ja toivottavasti viimeistä?) kertaa elämässään... hän on avioero-lapsi, isä on kolmatta kertaa naimisissa, äiti on ollut kaksi kertaa ja on nyt avoliitossa. minun vanhempani ovat ensimmäisessä avioliitossaan, 35v. tuli keväällä täyteen. ei olisi maailmanloppu jos emme koskaan naimisiin menisi, mutta.... avoliitossa leskellä ei kummoiset oltavat ole.
Mitä tarkoitat, ettei leskellä ole kummoiset oltavat avoliitossa? Kai se on ihan sama onko leski vai eronnut tai karannut, jos jokun kanssa avoliittoon päätyy?
Sen sijaan omalla kohdallani en näe kummoistakaan vaikeutta taloudellisessa olossani.
Testamentti takasi minulle elinikäisen asumisoikeuden asunto-osakkeessa, joka oli mieheni velatonta omaisuutta. Sen peri mieheni veli.
Myöhemmin olen ostanut omakotitalon, jonka omarahoitusosuus koostui saamastani henkivakuutuksesta. Lainaa makselen pois asunto-osakkeesta saamallani vuokra-tulolla.
En näe, että elämäni olisi mitenkään muulla tavoin ankeaa, muuta kuin sen puolesta, että en saanut elää hänen kanssaan. Mutta elinikäistä kumppanuutta ei kykene avioliittokaan kellekään takaamaan.
Harvoin kuulee hyvää syytä sille, miksei joku ihminen voi mennä naimisiin. Tälläkin palstalla syitä on kerrottu, mutten ole mielestäni kuullut vielä yhtään sellaista, minkä vuoksi avioliittoon ei voisi mennä. Olisi oikeastaan ihan kiva kuulla sellainen syy, joka todella estää avioliiton. Luettelen tässä esitettyjä syitä ja niiden vastaväitteitä, ettei tarvitse käydä samoja asioita moneen kertaan läpi.
"Nykyään niin moni avioliitto päättyy eroon, etten halua siksi naimisiin."
Vielä useampi avoliitto päättyy eroon, mutta siitä huolimatta tuon sanoja kelpuuttaa avoliiton. Seurustelut ne vasta usein päättyvätkin eroon, mutta siitä huolimatta tuon sanoja seurustelee.
"Avioliitto ei oikeasti muuta mitään, koska esimerkiksi perinnön voi hoitaa testamentilla."
Tämä on totta. Kuitenkin avioliitto hoitaa monta lakiasiaa kerralla kuntoon. Aviopuoliso saa avio-oikeuden, perii (jos ei ole lapsia) ja on lähin omainen - kaikki automaattisesti ilman paperisotaa.
"Minulle henkinen liitto on tärkeämpää kuin lakiliitto. Siksi en halua avioliittoon."
Okei, avioliitto ei siis ole pakollinen. Uskon sen, että moni ihminen voi elää onnellisena avoliitossa. MUTTA jos avioliitto on puolisolle tärkeä, estääkö tuo ehdottomasti avioliiton. Miksei voisi mennä naimisiin vain siksi, että se on omalle rakkaalle tärkeää? Eikös parisuhde ole myös kompromisseja?
Siis mikä on niin tärkeä syy, että sen takia ehdottomasti pitää jättää avioliitto pois vaihtoehdoista?
Sinulla on vain huonoja syitä avioitua ja erittäin huonoja syitä avioitua.
Mikään syy naimisiin menoon ei ole se, että toinen niin haluaa. Kyllä sitä pitää nimenomaan itsen haluta, sen verran suuri askel se on lakiasioineen.
Sinäkin painotat toisaalta niitä lakiasioita, mutta toisaalta taas väheksyt niiden vaikutusta ihmisen elämään, koskapa pidät hyvänä syynä avioitua sitä, että joku sen kanssasi haluaa tehdä. Ehkä tällainen asenne osaltaan selittää sitä, miksi avioeroja on hiin hel**tin paljon.
Avio-oikeudesta. Ei aviopuoliso välttämättä saa avio-oikeutta. Tehtyjen avioehtojen määrä on lisääntynyt. Silloin jää se omaisuus jaettavaksi, jos sellaista on, joka voidaan katsoa yhteiseksi omaisuudeksi. Persaukisten avio-oikeudella taas voi pyyhkiä takapuolensa...Sillä ei tienaa kumpikaan.
Ainoa hyvä syy avioitua on se, että sitä todellakin ITSE haluaa. Mikään muu syy ei yllä lähellekään tuota. Jos toinen osapuoli ei halua, eikö parisuhde ole toisen tahdon ja tuon ajatuksen kunniottamista? Jos itse ei voi niin elää eikä keiltoa hyväksy, en usko, että kukaan laittaa hanttiin vaikka tällainen puoliso katoaisikin kuvioista. Minä en ainakaan laittaisi.
Se on joko se henkilö, joka on minulle tärkeä, tai sitten se on se avioliitto. Avioliiton voi solmia kaikkien niiden kanssa jotka sitä haluaa, mutta niitä tärkeitä ihmisiä ei ole kuin se yksi.
Miettimisen paikka, Charles hyvä.
Kyllä varmasti ymmärsit, että Charles tarkoitti, ettei ilman kunnon syytä (mitä ei ap,llä ollut?) tarvitsisi välttämättä olla menemättä naimisiin. Eli jollei rakasta tms, niin ei tietenkään.
Mutta jollei periaatteesta "muuten vaan" mene koskaan naimisiin, ettei tarttis erota, niin se on jo typerää, jos toiselle se on erittäin tärkeää. Äläpä siis kärjistä. Ero mikä ero jokatapauksessa, jos suhde on huono! (avo tai avio)
Jos itse menisin avioon, niin se olisi ehkä sellainen muille tehty juttu, että julistetaan tyyliin koko maailmalle yhdessäolomme. Yhtälailla rakastan avoliitossakin, ei siihen naimiaisia tarvita. Toisaalta olihan se hienoa olla iskän ja äitin 30 vuotis hääpäivän kahvilla...
Uskonnollakin on oma osansa siinä... saa herran siunauksen liitolle, jos siihen uskoo, ihan kiva juttu, jos yläkerranukkokin on mukana hommassa. Toivotaan vaan että se on myös avoliitossa siunaamassa tietä...
Lakijutuista en tiedä, kun itse tekisin ainakin ehdon ja jotenki tosiaan kaukasilta tuntuvia juttuja nuo leskihommat ym.
Pääasiahan naimisiin menossa on se rakkaudentunnustus. Monelle se on vaan tärkeää, että sen tekee julkisesti, ja onhan se sisäistetty juttu jo lapsesta... (kunniatonta olla avioton lapsi jne) Vaikka ei nykyään niin voimakkaana tulekkaan esille.
Se mikä huvittaa, niin nuorena puhuttiin "en mene koskaan naimisiin" ja nyt en muista yhtään perustetta moisille puheille? Olen myös kuullut monen nuoren puhuvan samaan tapaan nytkin, kaipa se mieli muuttuu vanhemmiten siinäkin asiassa, ainakin toisilla.
Onhan ne mahtavat bileet yleensä, ja saa yhden kivan merkkipäivän vuoteen, jolloin molemmat (toivottavasti) ottaa aikaa vain toisilleen ja hemmotteluun, normaalia enemmän... Itse juhlissa ne sukulaiset/ystävät, jotka ei ole tulevaa sulhoa/morsianta nähnyt, niin tutustuu samalla kivasti tai ainakin tapaa eka kerran. Voihan nuo järjestää muullakin tavoin, mutta ihan kiva kun on tämmönen häähössäkkä keksitty, niin se sujuu omalla painollaan eteenpäin.
Minäkin olisin kiinnostunut kuulemaan näiltä "periaatteesta ei koskaan naimisiin"-kannattajilta ne periaatteet. Miksei?
Ja vaikka niillä erillisillä sopimuksilla tosiaan saa MELKEIN samat oikeudet kuin solmimalla avioliiton niin itse en tunne yhtään avoparia jotka olisivat tietääkseni tehneet esim testamentin toisilleen. Sillä että sen testamentin VOI tehdä ei ole mitään käytännön merkitystä ellei sitä tehdä. Ajatus siitä ei auta tositilanteessa.
Avioehdon voi lisäksi tehdä monella tavalla. Voi sopia että eron yhteydessä omaisuutta ei jaeta tai kuoleman yhteydessä ei jaeta tai sitten ettei jaeta kummassakaan tapauksessa.
Minä en lisäksi ymmärrä sitä että miten avioliiton solmiminen estää henkisen liiton. Ikään kuin se rakkaus muuttuisi liiton solmimisen myötä jotenkin vähäarvoisemmaksi. Jos on henkinen liitto kunnossa ja se on avioliittoa tärkeämpää niin miksei sitä avioliittoa sitten voi solmia jos se on vähäpätöisempi asia kuin henkinen liitto, joka jo onkin solmittu? Vaikka sitten sen takia että se avioliitto on sille toiselle osapuolelle tärkeä. Tai siksi ettei tarvitse aloittaa paperisotaa erilaisten sopimusten solmimiseksi että saataisiin henkinen liitto turvattua kun se kävisi helpommin hoitamalla kaikki sopimukset kerralla: solmimalla avioliitto.
Mutta joo, tuskinpa näillä "periaatteen" ihmisillä on tässä kyse niinkään järjestä kuin tunteesta. Ehkä sitoutumiskammosta. En keksi muuta syytä kun koskaan en ole yhtään järkevää perustetta kuullut.
sinulle on tärkeempää, ihminen vai avioliitto?
Olen vannoutunut vanhapiika, ollut sitä niin kauan, kuin muistan ensimmäisen kerran kuulleeni sanan avioliitto ja sen, mitä se merkitsee. Tunsin suunnatonta kauhua kyseisen elämänmuodon edessä - ei kai vaan minun olisi pakko?? Se suorastaan ahdisti minua jo ajatuksenakin - silloin lapsena!
Avioliitto tuo minulle mieleen kaksi lain edessä yhdeksi yhdistettyä henkilöä, joilla on jatkossa vain toisen tahto. Minulle avioliittoon meno on yhtä kuin oman identiteetin myymistä huonoon hintaan, joka saattaa olla niinkin huono kuin petetyksi tuleminen.
Minä en periaatteessa koskaan vanno mitään valoja, sillä ne on tehty vaan rikottaviksi. En vanno rakastavani ketään enkä vanno olevani ikuisesti uskollinen, sillä asia saattaa muuttua ja minusta tulla valarikkuri.
Sitä paitsi, saatan tehdä sen jostain toisesta, jos vaatisin avioliittoa.
Avioliittoon ei suositella mentäväksi kevyin perustein. Älkää tekään tehkö niin. Avioeroja ja siitä seuranneita elinikäisiä helvettejä on aivan liian suuri määrä tälläkin hetkellä käynnissä. Mikä siinä onkaan, että avoero menee vähemmällä rytinällä läpi?
Se on raha ja se, että avioliittoon menneet tuntevat OMISTAVANSA myös puolisonsa ja lapsensa, joilla viime kädessä aletaan pelata jos mikään muu kiusanteko ei onnistu. Ja kaikki juontaa juuri tuosta lupauksesta ikuiseen rakkauteen, joka seurakunnan edessä vannotaan ja juhlallisesti luvataan ja sen julkisesta purkamisesta, siitä seuraavasta huonommuuden tunteesta jne.
Eikö tässä ole syytä tarpeeksi?
Kiitos vastauksesta, kiinnostavaa kuulla erilaisia näkemyksiä asiasta!
En näe mitään syytä siihen että ennen tasavertainen pari muuttuisi vain toisen tahtoa toteuttavaksi yksiköksi siitä hetkestä kun avioliitto solmitaan. Toki on olemassa aviopareja, jotka ovat juuri sellaisia kuin kuvailet. Ensin toteutetaan vaikka vain toisen tahtoa, ollaan kiinni toisessa ja sitten toinen pettää ja sitten alkaa repivä eroprosessi jossa lapset ovat pelinappuloita. Todennäköistä heillä olisi samanlainen avoliitto elleivät olisi menneet naimisiin.
Kuitenkin totuus on se että todellinen sitoutuminen on tunnepuolella, niin avio- kuin avoliitossakin. Se tunne on se joka tekee eron repiväksi. Tai sen yhteiselämän ongelmalliseksi. Avioliiton pystyy purkamaan puolessa vuodessa eikä nykyään tarvita enää edes mitään syyttelyitä oikeuteen että kumpi on syypää eroon.
Avioerosta tulee suuremmalla todennäköisyydellä vaikea ellei ole ensinnäkään huolehdittu taloudellisista asioita, esim tekemällä avioehtoa avioeron varalta. Samalla tyylillä avoerosta tulee vaikea. Ei kirjoiteta ylös mitään ja eron hetkellä huomataan vaikka että toinen on ostanut kaikki tavarat ja toinen ruokaostokset. Ruoka on syöty, tavarat jäävät omistajalleen. Eli siis molemmissa sitoutumismuodossa eron hetkellä saa meheviä riitoja omaisuudesta etenkin ellei ole varauduttu kirjallisilla sopimuksilla eroon.
Toinen asia on sitten sitoutuminen ylipäänsä. Ja se että minkä painoarvon antaa siihen että mitä sanotaan kirkossa/maistraatissa, virallisesti ja sille mitä lupaa sille toisella osapuolelle suullisesti, kahden kesken. Uskoisin että suuri osa avopareista elävät vähintään siinä ajatuksessa että yhdessä ollaan loppuelämä ja luottamus siihen että näin käy, on suuri. Muuten avoliitto tai suhde yleensä on aika epävarmoissa kantimissa. Yleensä on kuitenkin luvattu toiselle että yhdessä tätä tietä kuljetaan. Jos se lupaus sitten petetään niin kyllä se taitaa olla se joka eniten sattuu. Se että rikoit sen minkä toiselle lupasit. Kahden kesken. Riippuu tietysti siit ämiten uskonnollinen on mutta minulle se rakkaimmalle antamani lupaus on merkittävämpi kuin viralliset sopimukset. Virallisella sopimuksella eli avioliitolla omassa tapauksessani varaudun eroon tai toisen kuolemaan. Siksi ettei yhteiskunnalle riitä se että rakastan.
Itse asiassa vihkivalassa ei luvata ikuista rakkautta. Siinä tahdotaan rakastaa toista kunnes kuolema erottaa. Kyse ei ole sanahelinästä. Kukaan ei voi luvata rakastavansa ketään loppuelämäänsä. Voi vain tahtoa rakastaa. Rakkaus ei ole päätös. Rakkaus on tunne. Joskus se voi loppua vaikkei se toivottavaa olekaan. Ja sen takia avioero onkin aina mahdollinen.
Eroaako joku vain siksi, että suostui avoliittoon kun toinen halusi? (ehkä joku, mutta eiköhän ne syyt ole yleensä jossain muualla?) Olisivatko he eläneet elämänsä onnellisena yhdessä loppuun asti, jos olisivat pysyneet avoliitossa?
Ei luulisi ainakaan sellaisen erovan jonka mielestä avioliitto ei muuta mitään? Muuttihan se, jos ero pelkästääns en takia tuli?
Mikään syyhän ei ole elää avoliitossakaan vaan sen takia, että toinen haluaa? Että kummallakin varmaan on ihan yhtä hyvä syy kieltäytyä ja erota?
Avioliitossa ei voi olla kahta erilaista tahtoa, jos on, pian ollaan erilliset ihmiset - ja eronneet. Tätä on kyllä yritetty kieltää esittämällä, että yksilölisyys säilyisi avioliitossakin, mutta se ei ole käytönnössä mahdollista, sen kertoo jo "eri suuntiin kasvaneiden" määräkin. Vanha sanonta sanoikin, että avioliitto on samaan suuntaan katomista enemmän kuin yhteen kasvamista. Tämä sama suunta tarkoittaa juuri samaa tahtoa.
Tadaa - taikasana SITOUTUMINEN! Nyt puhut minun puolestani, sillä vastahan sanoin, että asiaan pitää olla OMA HALU. Ilman sitä, ei löyty sitoutumista asiaan vaan ainostaan toisen miellyttämistä, jota ystävämme Charles tässä kaikille avioliiton puolesta puhujana suositteli. Sitoutumista ei siis tapahdu, jos vain miellyttää muita kuin itseään. Sitoutuminen on lähtöisin omasta halusta tehdä asioita, ei omasta halusta miellyyttää toisia. Pitää olla tarkkana minne sen halun pää osoittaa.
Ei avoparit elä ajatuksella, että ollaan ikuisesti yhdessä, ei tosiaankaan (kokemusta neljästä avoliitosta)! Siinä on näiden kahden mallin suurin ero. Mitään julkisia lupauksia suurine juhlineen ei ole, koska avoliitto on erilainen sopimus yhteisestä olemisesta kuin avioliitto. Kaikkein yleisemmin avoliitto on olemassa avioliiton koekenttänä, jos se seujuu, uskalletaan ottaa ratkaisevampi askel. Jos se ei suju, erotaan, koska se on silloin vielä helpompaa kuin avioliitosta eroaminen.
Ja onko ehdottomalle avoliiton kannattajalle se avoliitto tärkeämpi kuin se ihminen?
Voisihan testamentinkin ajatella jonkinnäköisenä muodollisuutena/sopimuksena. Lain/yhteiskunnan "vaatimana" juttuna. Yhtä hyvin voisi olla testamentin ehdoton vastustaja? Ei halua itse tehdä tai ei halua, että toinen tekee testamentin.
Sama kai sen kummalla hoitaa omaisuus yms. asiat kuntoon? Ja naimisiin meno voi ehkä olla helpompaakin? Vaikka onhan siinäkin paperihommia, esim. avioliiton esteiden tutkinta. Mutta ei testamentinkaan laatiminen ole ihan helppo juttu. Saahan noita malleja vaikka netistä, mutta kyllä se olisi hyvä tarkistuttaa lakimiehellä.
Ja omaisuudesta pitää maksaa enemmän veroa, jos on avoliitossa. Mieluummin kai nekin rahat antaisi toiselle kuin verokarhulle?
Monesta kuolema tuntuu kaukaiselta, mutta sitä voi kuolla koska tahansa. Ja kyllähän testamentit avopareilla yleistyy, mutta väittäisin myös ettei moni ole sitä tehnyt. Ja on näitäkin, jotka erheellisesti luulevat avopuolison perivän automaattisesti. Kaikilla ei tietysti ole omaisuutta, mutta monella on.
Ja sitten on lisäksi leskenläke, jota avopuoliso ei saa.
Jos mun mies sanois, että en vanno olevani ikuisesti uskollinen niin sais mennä! Oltiin avoliitossa tai avioliitossa. Mulle uskollisuus on ehdoton edellytys kummassakin. Ja pettäminen tuntuisi takuulla yhtä pahalta avoliitossa kuin avioliitossa ja olimme vannoneet jotain tai emme.
Ja mitä muuten vihkivalassa vannotaan? Ainakin kysytään "tahdotko". Tahdotko on eri asia kuin "lupaatko" tai "vannotko"? Tai siinä taisi olla, että "osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?" Ja jossakin vain "rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä" (ei uskollisuus kohtaa).
"Mutta kunnes kuolema teidät erottaa"/"aina kuolemaan asti" -kohtaa ei taida usein enää olla. Ja avioerotkin ovat lain mukaan sallittuja.
Tuo sinun selitys kuulostaisi juuri sitoutumiskammolta. Ja että uskot avoliitosta olevan helpompi erota. Ja siihen ei kannata mennä kevyin perustein. Eli eikö silloin avioliitto ole isompi sitoumus? Eli sinä et kuulu siihen joukkoon joiden mielestä avoliitossa ollaan yhtä sitoutuneita? Ja ettei avioliitolla ole merkitystä eikä muuta mitään?
Tuota kohtaa en kyllä ymmärrä miksi jatkossa olisi vain toisen tahto? Ehkä sinulla on ollut lähipiirissäsi sellainen avioliitto esimerkkinä? Esim. omien vanhempiesi (kun lapsena jo avioliitto herätti kauhua)? Ja valitettavasti joissakin avoliitoissakin voi olla näin? Mistä kuulit, että mitä avioliitto merkitsee? ("kuin muistan ensimmäisen kerran kuulleeni sanan avioliitto ja sen, mitä se merkitsee.") Eikö se merkitse eri ihmisille eri asioita? Sinullehan se voisi merkitä jotain muuta?
Avioliittolaissa on kohta: "Puolisot ovat keskenään yhdenvertaiset. Heidän tulee avioliitossa osoittaa keskinäistä luottamusta sekä yhteisesti toimia perheen hyväksi."
"Kummallakin puolisolla on oikeus itse päättää osallistumisestaan ansiotyöhön sekä yhteiskunnalliseen ja muuhun toimintaan perheen ulkopuolella."
Tuo ei kuulosta siltä, että noudattettaisiin vain toisen tahtoa? Tai no jos enää ollaan "yksi" helppoa olla yhdenvertainen...
Ihan mielenkiintoinen näkemys, että avioliitto muuttaisi noin paljon.
Olen nähnyt hyvin repivän avoeron läheltä jossa lasta käytettiin pahasti pelinappulana. Avopuoliso esim. valehteli toisesta päiväkotiin, ystäville sukulaisille ym. vaikka mitä juttuja. Ei antanut isovanhempien nähdä lasta ja mm. kiristi ex-puolisolta rahaa jotta hän sai nähdä lapsen. Mä uskoisin, että ihmisen perusluonne yms. pysyy aikalailla samanlaisena ja nää asiat johtuu monesta muusta syystä kuin siitä oltiinko/ollaanko naimisissa vai ei. Jos on ollut esim. 20 vuotta avoliitossa ja on yhteisiä lapsia niin ei se avoero varmaan niin helppoa aina ole...
Käypä lukemassa noita "avoero" -keskustelun kirjoituksiakin.
ja vielä helvetin huono sellainen.
En jaksa alkaa puimaan omien vanhempieni elämää, joka tänne ei millään muodoin kuulu, ei edes sinun arvailunasi, sanonpa vain, ettet osunut missään kohdassa oikeaan - et edes lähelle.
Näet mitä haluat ja siksi taitaa olla parempi, etten kommentoi tuota tämän enempää, koska et ymmärrä kuitenkaan. Sinulla on toisen loukkaminen antoisaa keskustelua suurempi tavoite. Minä vaan olen väärä kohde, etsi joku, jota saat oieasti loukattua, saat itsellesi suuremman tyydytyksen.
BTW.
"Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, NN, tahdotko ottaa MM:n aviomieheksesi (aviovaimoksesi) ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"
"Jumalan edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, MM, tahdotko ottaa NN:n aviovaimoksesi (aviomieheksesi), olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?"
Kysymykset korostavat avioliittoa julkisena sitoutumisena. "
Joku haluaa sitoutua esim. itsensä kehittämiseen enemmän kuin toiseen ihmiseen...
avoeroista ja niissä lapsen huoltajuuksista ei tapella juuri lainkaan. Nämä ovat lähes yksinomaan aviopuolisoiden riitoja.
Luotan näihin enemmän kuin sinuun tai pvastaaviin huuhaa-palstoihin, joissa päästään vialliset naiset yrittävät haukkua suohon miehensä- kun muita keinoja loukat ei enää ole.
Sinähän tiedät tämän...
Olet ensimmäinen jolla on mun mielestä jokin hyvä syy. Se ettei ole halua sitoutua eikä usko suhteen kestävän ”ikuisuutta”. Kerrankin joku tunnusti sen eikä selittele, että avoliitossa ollaan ihan yhtä sitoutuneita eikä avioliitto muuta mitään jne. Ja uskovat muka, että ollaan yhdessä ikuisuuden. Vaikka oikeasti ajattelevat, että avoliitosta on helpompi erota, jos ei suju jne.
Mitä tulee avoeroihin niin näkisin nuo useat avoerot niin, että avoliittoon useasti mennään kevyimmin perustein kuin avioliittoon. Toki erokin tulee helpommin. Esim. mulla on useita tuttuja jotka ovat olleet 2-4 krt avoliitossa. En usko, että olisivat yhtä helposti menneet avioliittoon. Enkä usko, että eroavat ihan niin helposti nyt kun ovat avioliitossa. Samoin kuin seurustelusuhteet tietysti päättyvät vielä useammin, koska seurustelua ei harkita niin pitkään. Että ensiksi ollaan vaikka vuoden päivät ystäviä ja harkitaan, että alanko
seurustelemaan tuo kanssa. En tiedä kuinka vakavasti itse otat avoliiton ja kuinka pian muutat ”hynttyyt yhteen”.
Anteeksi en todellakaan aikonut leikkiä psykologia saatika loukata! Pyydän tuhannesti ja vilpittömästi anteeksi. Ja ehkä olin liian utelias miettiessäni että mistä nuo ajatukset tulee. Ei todellakaan tarvitse vastata.
tulevat luonnollisesti minun omasta päästäni.
Mielipiteeni ovat minun, eikä kaikki voi perustua omaan kokemukseen, puhumattakaan omaan huonoon kokemukseen. Sen suurin osa keittiöpsykologeista kokonaan unohtaa.
Aha kiitos vaan! Vai että päästään vialliset? Etköhän nyt itse loukkaa ja alkanut agressiiviseksi! Vaikka siitä vaan... ei tuntemattomien haukut haavaa tee.
En perustanut kirjoitustani mihinkään tilastoihin ja en tiedä kumpia riitoja on enemmän. Tarkoitin vain, että avoliitosta eroaminenkin voi olla todella rankkaa. Muutamia sellaisia "todistaneena".
Hyvä tai ei, niin oma ainakin.
Sanon tässä nyt "suuren" ajatukseni, jota olen pantannut tänne asti;
avoliitto on juuri niitä varten, joista toinen ei ole syystä tai toisesta valmis avioliittoon.
Avioliittoon nämä eivät kuulu, ei missään nimessä.
Laittakaa lista tähän jatkoksi, jos olette eri mieltä.
että sinä olet? Lue uudelleen.
Näin erään vanhan kaverini pitkästä aikaa ja hän oli eronnut 9 vuotta kestäneestä avoliitosta. Sanoi, että he "kasvoivat erilleen". Sitä siis voi tapahtua myös avoliitossa.
Voisiko joku viisaampi muuten kertoa mitä se tarkoittaa? Mä ymmärrän sen niin, että sitä ennenkin oltiin erilliset ihmiset. Mutta sovittiin jotenkin paremmin yhteen tms.
Ja miksi avoliitossa voi olla kaksi erillistä ihmistä ilman, että ollaan kohta eronneita? Mikä se juttu siinä on?
Jokaisella on toki avioliitosta ja avoliitosta omat käsityksensä. Joku pitää avopuolisoa kämppiksenä ja aviopuolisoa omana tahtonaan. Ehkä siitä nyt ei kannata ruveta kiistelemään koska se on makuasia. Kuitenkaan vihkivalassa ei luvata muuttaa kaksi erilaista tahtoa yhdeksi yksittäiseksi tahdoksi. Vihkikaavan taisit tuonne alle jo kirjoittaakin. Jos sinä jotenkin tulkitset sen niin että 2 tahtoa muuttuisi sen "tahdon"-sanan myötä yhdeksi tahdoksi niin sitten sinä tulkitset sen niin. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan tulkitse sitä niin ja siten ei voida ajatella että jos 2 ihmistä menevät naimisiin niin heillä pitäisi siitä lähtien olla vain yksi yhteinen tahto. Miten se on käytännössä muuten edes mahdollista? Kyseessähän on kaksi ihan konkreettisesti erillistä ihmistä jolla on omat aivot ja kaiketi tahto on muodostuu omissa aivoissa. Samaan suuntaan katsominen on täysin eri asia kuin yksi yhteinen tahto.
Emme kumpikaan eikä kukaan voi sanoa yleisesti kaikkien avoparien motiivista olla yhdessä, itse suhtaudun avoliittoon hyvin vakavasti enkä asuisi ihmisen kanssa jonka kanssa en sillä hetkelllä kokisi haluavani rakastaa elämäni loppuun asti. Enempäähän ei voi siellä alttarillakaan tietää kuin sen hetken tahdon rakastaa kumppaniaan.
Itse en tarvitse lupauksiin suuria juhlia.
Valitettavasti juuri osoittamasi kaltaista kiihtymystä olen havainnut muidenkin avioliiton vastustajien keskuudessa jos olen heidän kanssaan yrittänyt asiasta keskustella. Toivoisin että joku avioliiton vastustaja pystyisi perustelemaan vakaumustaan kiihtymättäkin. Entinen kuvani siitä että kyse on ennemminkin tunneasiasta kuin järkiperusteista avioliittoa vastustaessa vahvistui kommenteistasi, koska järkiperusteita ei ole tullut vieläkään tai itse en pidä järkiperusteena esim sitä että avioliitossa on vain yksi tahto. Se on oma kuvasi avioliitosta, todellisuudessahan avioliitto on vain kirjallinen sopimus jonka voi purkaa 6 kk varoitusajalla. Mistä moinen kiihko asiaan?
Toki toiselle ihmiselle voi luvata halutessaan elää hänen kanssaan loppuelämänsä, alkaa toteuttaa hänen tahtoaan tai vaikka kulkea käsi kädessä elämän loppuun asti, mutta ne lupaukset eivät liity mitenkään avioliittoon. Avioliittoa solmittaessa tahdotaan rakastaa toista kunnes kuolema erottaa, ei sen enempää eikä vähempää.
Erilleen kasvua vähemmän tapahtuu, jos ei ensin oltu yksi...Varmasti joku taulapää näkee näin avoliitonkin.
Olen tähän vähän heitellyt joka toiselle leikilläni kaikenlaista välillä, mutta nyt sanon ihan tosissani.
Häät voidaan järjestää monesta muustakin syystä kuin siitä, että tuntee sen toisen olevan maailman ykkösihminen.
Naiset hamuavat päivää prinsessana, ja nopeasti alkaa naimisiin painostus, vaikka ei olla tunnettu kuin muutamia kuukausia. Minusta tämä on yhtä huono syy kuin sekin, että kumppani niin haluaa. Kun häitä haluava nainen ja kumppania miellyttämään pyrkivä mies osuvat yhteen seurauksena on liitto, jota ei kumpikaan halunnut.
Ymmärrätkö?
Toinen asia on se, jonka jo kirjoitinkin tuonne toisaalle.
Avioliitto ei ole heidän paikkansa, joista toinen epäilee kykyjään aviopuolisona. Heitä varten on nimenoaan avoliitto. Samoin heistä toisella on oltava oikeus epäillä kykyjään tehdä toinen onnelliseksi. Ei ole järkeä pakottaa häntä siihen.
Ymmärrätkö?
Entä sitten seuraavanalinen asia.
Olen aina itse pitänyt realiteetteja kunniassa ja halunnut ottaa ne huomioon. Kun on kyseessä kahden ihmisen sitoutuminen toisiinsa, en voi tehdä siitä vaatimusta yhtenä vaan siihen tarvitaan kaksi - siis yksi tahto.
Minä en ole sen parempi enkä huonompi, vaikka avioliittoa en kannatakaan. Minulla on siihen syyni joista yksi tässä:
Olen kerran ollut hyvin rakastunut erääseen mieheen. Olin sillä hetkellä aika varma, että haluan olla hänen kanssaan aina ja että hän on se oikea.
Mutta sitten en enää ollutkaan, kun aloin pohtia sitä olenko minä oikea hänelle. Rakkaus ei katso vain omaa etua vaan myös sen toisen etua.
häät ovat todella tavoiteltuja, paljon tavoitellumpia kuin avioliiton toimiva arki.
Avoliitossa mitään vastaavaa juhlaa ei järjestetä eikä näin ollen häitä haluava koskaan tyydy avoliittoon, vaikka kyllä mielestäni pitäisi.
Entä ne jotka haluavat ehdottomasti naimisiin, mutta maistraattivihkiminen riittää? Ja ilman juhlia?
Mutta joo, on varmasti monelle yks syy mennä naimisiin ne juhlat. Useimmiten naisille, mutta kyllä olen törmännyt hulppeita juhlia haluavaan sulhaseenkin (morsian ei niitä niin halunnut). Jos todella ne häät olisi pääasia niin kai voisi mennä kenen kanssa tahansa naimisiin ja erota hääjuhlien jälkeen. Tai kai joku niin tekeekin! Yks mun tuttu oli jo tarkkaan suunnitellut häänsä ja säästikin niihin vaikkei ollut vielä löytänyt sopivaa puolisoakaan. Hän oli pikkutytöstä haaveillut häistä. Tosin tuo vaihe meni ohi sitten vähän yli kakskymppisenä.
Mutta onko ne juhlat syy olla menemättä naimisiin? (jos niitä syitä haettiin) Voi tietysti olla ettei joku suostu naimisiin menemään ilman kunnon juhlia. Ja toinen ei halua juhlia.
Mä vähän ajattelin, että juhlittais sitä kun ollaan oltu yhdessä 10 vuotta. Ei kyllä avoliittoon mennessä juhlittu. Tai oli tuparit, mutta ei ehkä sama asia... Ehkä se yhteen muuttaminen ei tuntunut niin isolta asialta tai kun ei ole tapana järjestää juhlia. Eikä tietysti vastaavaa juhlaa ole kuin hääjuhla. Eikä se meidän juhlakaan tule olemaan.
Usein voi olla niinkin, että sukulaiset haluaa enemmän juhlia kun itse hääpari. Yksi ystäväpariskunta järjesti juhlat painostuksesta.
Minäkään en pidä prinsessajuhlaa tai toisen tahtoa riittävänä perusteena solmia avioliittoa. Tuo oli hyvä pointti että miten se toinen ihminen sen kokee. Solmitaanhan sitä kulissiavioliittojakin tai avioliittoja tarkoituksena se että toiselle saadaan vaika työlupa toiseen maahan, minusta siinä ei ole moraalisesti mitään väärää JOS molemmat ovat tietoisia liiton luonteesta. Sama juttu perinteisempää avioliittoa solmittaessa, jotkut voivat mennä naimisiin heppoisemminkin perustein eikä siinäkään ole mielestäni mitään väärää kunhan molemmat tietävät siitä ettei tässä olla kovinkaan paljoa enempää tekemässä kuin järjestämässä hyviä bileitä. Valitettavan usein se vaan menee niin että toinen ottaakin sen sitten enemmän tosissaan kuin toinen jos toinen on pelkästään prinsessahäitä järkkäämässä. Loppujen lopuksi, aika suuri hinta yhden päivän "hupijuhlasta".
Ja kyllä, ei pidä luvata toiselle mitään ellei itsekään usko että pystyy sitä pitämään.
tässä nyt kuitenkin ollut kyse siitä, että avioliittoon haluaminen pitää sisällään sellaisia syitä, joista avoliittoon haluavia ei voi syyttää?
Ja jos jotain enemmistölinja aetsitään, niin kyllä se on nainen (morsian) joka ne häät haluaa useimmiten.
Suvun halu on yhtä huono syy mennä naimisiin kuin morsiamenkin halun toteutaminen.
Niin voi sekin olla jollekin syy (ja huono sellainen), mutta mä tarkoitin kirjoituksessani, että suku halusi hääjuhlia ei suinkaan että menevät naimisiin. Tai siis eivät siihen painostaneet. Naimisiin olisivat halunneet muutoinkin mennä, mutta kaksin jossain ulkomailla. Eikä pitää juhlia ja kutsua 60 vierasta.
Huono syy kuitenkin, nillä, joilla se toteutuu...
Diana ei tosiaankaan ymmärtänyt, mitä halusin kysyä. Mikä periaate tai syy on niin tärkeä, ettei sen vuoksi voi täyttää puolison toivetta avioliitosta? Usein se avioliiton vastustaja käyttää fraasia "Se ei oikeasti muuta mitään". No, jos se ei muuta mitään, miksei voisi mennä avioliittoon vain siksi, kun se on suhteen toiselle osapuolelle tärkeää. Onko siis avioliitto niin paha asia, että ennemmin eroaa kuin menee avioliittoon?
Ainakin minä teen asioita joskus vain ja ainoastaan siksi, että tiedän niiden olevan vaimolleni tärkeitä.
No ei ihme, että kammoat avioliittoa. Olet muodostanut itsellesi kauhukuvan, jota nimität avioliitoksi. Kammoat tuota kauhukuvaa, joten kammoat myös avioliittoakin. Tuo on vähän niin kuin ns. olkiukko väittelyssä.
"Avioliitto tuo minulle mieleen kaksi lain edessä yhdeksi yhdistettyä henkilöä, joilla on jatkossa vain toisen tahto."
Tuota avioliitto ei ole. En epäile, etteikö se toisi tuollaisen asian sinun mieleesi, koska olet itse tuon kauhukuvan mielessäsi maalannut. Oikeasti avioliitto ei muuta arkielämää mitenkään.
"Minä en periaatteessa koskaan vanno mitään valoja, sillä ne on tehty vaan rikottaviksi."
Tämä sinulle suotakoon, mutta voisitko selittää miten tämä liittyy avioliittoon? Minä olen mennyt jo kahdesti naimisiin, ja ainoa vala, jonka olen vannonut, on intin sotilasvala. Vihkiseremoniassa pappi tai muu vihkijä kysyy: "Tahdotko sinä...". Siis "Tahdotko?" Siinä ei kysytä "Vannotko?" Kysymys ei ole edes "Lupaatko?" Kysytään vain sen hetkisestä tahdosta. Sinä siis olet itse mielessäsi muodostanut käsityksen, että avioliitto on vannomista. Tai sitten joku on kertonut tuon sinulle. Väärin se käsitys kuitenkin on.
"Se on raha ja se, että avioliittoon menneet tuntevat OMISTAVANSA myös puolisonsa ja lapsensa, joilla viime kädessä aletaan pelata jos mikään muu kiusanteko ei onnistu."
Suurempi osa avoliitoista menee kivuttomammin läpi siksi, että avoliittoja solmitaan kevyemmin perustein ja niistä erotaan useammin. Yhtälailla avoeron yhteydessäkin voi tapella lapsista. Ei se ole avioerojien yksinoikeus. Rahasta avoerossa ei tarvitse niin paljon tapella, se on totta. Henkisesti ero kuitenkin tuntuu ihan yhtä pahalta. Tämän tiedän kokemuksesta.
"Eikö tässä ole syytä tarpeeksi?"
Olisihan siinä, mutta kuten huomaat, luettelemasi syyt eivät suurimmaksi osaksi edes koskeneet avioliittoa.
Tässä "meidän vihkivala" jonka aiomme lukea vihkimisen yhteydessä tänä syksynä.
http://www.ajatus.org/tekstit/domi/vihkivala
Mikä avioliitto sellainen on joka solmitaan huvin vuoksi? Ei ihme että olet jo kahdesti asiaa yrittänyt, kun suhtaudut noin kevytmielisesti asiaan.
Saanko pyytää sinua olemaan kommentoimatta kirjoituksiani, kun oikoluet niitä väärin joko tahallasi tai ymmärtämättömyyttäsi? Jos et itse tuota huomaa, usko kun sanon.
" Sinä siis olet itse mielessäsi muodostanut käsityksen, että avioliitto on vannomista. Tai sitten joku on kertonut tuon sinulle. Väärin se käsitys kuitenkin on. "
Olin tänä kesänä tuttavani häissä, joissa suureen ääneen vannottiin vihkivalat alttarilla, toinen tosilleen. Samat valat ovat hääohjelmassa, joka oli jaettu etukäteen jokaiselle viraalle; otsikkona VIHKIVALA.
Minusta valaa ei voi muuta kuin vannoa.
Charles taitaa olla ajastaan vähän jäljessä ja on juuri sitä mistä minua syytti, eli omien mielikuviensa vanki.
:)
Sitä tosiaan kutsutaan vihkivalaksi, mutta todellisuudessahan siinä ei todeta mitään muuta kuin "tahdon". Voihan sitä vannomiseksikin kutsua jos haluaa. Asia ei muutu siitä kuitenkaan miksikään, se on vain ja ainoastaan sen hetken tahto.
Sitten erikseen pari voi vannoa toisilleen muitakin valoja vihkimisen yhteydessä mutta ne eivät sitten enää liity avioliiton solmimiseen, ne ovat kokonaan toinen juttu.
Vai on teillä oikein vihkivala. Voi hellanlettas sentään, kun on sööttiä.
Se, että teillä on vihkivala, ei tarkoita sitä, että avioliittoa solmittaessa pitäisi vannoa mitään. Vanno, jos haluat, mutta älä väitä että avioliittoon pakolla kuuluu vannominen. Onhan niitä ihmisiä, joiden mielestä avioliitto on Jumalan edessä solmittu liitto. Siitä huolimatta avioliiton voi solmia ilman pappia ja Jumalaa.
Jos haluat keksiä omia rituaaleja, niin keksi vaan. Älä kuitenkaan väitä niitä yleismaailmallisiksi.
"Olin tänä kesänä tuttavani häissä, joissa suureen ääneen vannottiin vihkivalat alttarilla, toinen tosilleen. Samat valat ovat hääohjelmassa, joka oli jaettu etukäteen jokaiselle viraalle; otsikkona VIHKIVALA."
Ja sinun tuttavasiko se määrää, mitä avioliittoon kuuluu ja mitä ei? Minä olen ollut monissa häissä, ja vain harvoissa on vannottu vihkivaloja. Yleensä kysytään vain normaalit tahdotko-kysymykset ja siinä se. Saahan siihen ympätä mukaan omia rituaaleja, jos haluaa mutteivat ne mitään yleismaailmallisia ole. Onhan joissain hääjuhlissa morsiamen ryöstökin, muttei kai kukaan väitä, että avioliittoon kuuluu aina morsiamen ryöstö?
En tiedä oikoluvusta, mutta sinulla todellakin on ollut ainakin yksi täysin väärä käsitys avioliitosta, kun olet luullut että sitä solmittaessa on pakko vannoa jotain.
Kun minulta kysytään tahdotko rakastaa kunnes kuolema erottaa, miten voin vastata siihen, kun en tiedä, mitä kaikkea se toinen tekee ennen kuin kuolema erottaa? Kysymys on kohtuuton.
Ja koska olet pilkunnussija, koka ilmeisesti muuta nussittavaa ei ole, laitan uudelleen tähän vihkiKAAVAN, jotta voit tarkistaa, miten paljon ennustanvikaa on oltava TAI sitten luvattava asioita umpimähkään, joista ei voi olla varma kukaan. Et sinäkään, kun olet mennyt ja eronnut kerran liitosta, jossa lupasit rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä, hyvinä ja pahoina päivinä! Jos minulta sen sijaan tyydyttäisiin kysymään, rakastatako tällä hetkellä, siihen kykenisin vastaamaan, mutta en lupaamaan (jos sana sinusta tuntuu paremmalta, asiaa se ei muuta) että rakastan huomenna saati kuolemaani asti.
Se on kohtuuton vaatimus, jota avioliittto minulta ja kaikilta siihen astuvilta vaatii.
Ainoastaan sitten on ollut väärä käsitys, jos vihkiKAAVA ei tällaista pidä sisällään. Varmaan kirjotat sitten taas jostain ihan muusta, eikö? Naisten tapahan se...
1. "Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, NN, tahdotko ottaa MM:n aviomieheksesi (aviovaimoksesi) ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"
2. "Jumalan edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, MM, tahdotko ottaa NN:n aviovaimoksesi (aviomieheksesi), olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?"
Onnea jatkoon!
Me emme ukkoni kanssa aio koskaan mennä naimisiin, sillä emme ole keksineet mitään syytä, miksi pitäisi mennä. Kuten joku aikaisemmin tuolla kirjoitti, kaiken pystyy järjestämään niin, ettei naimisiin menolle yksinkertaisesti ole syytä. Ja vielä tuosta lähiomaisesta. Sairaalaan voi ilmoittaa lähiomaisen, minulla se on avopuolisoni.
kumppanini kanssa, jos en rakastaisi häntä tarpeeksi mennäkseni myös naimisiin hänen kanssaan? Jos kumppanini haluaisi elää pelkästään avoliitossa, en todellakaan voisi luottaa hänen rakkauteensa pitemmän päälle. Miksi pelätä avioliittoa jos kerran uskoo haluavansa elää toisen kanssa koko loppuelämän?
ja minkä maan sairaalaan puolisosi aikoo päätyä jos joutuu onnettomuuteen?
Oletko järjestänyt kaikki paperiasiat kuntoon? Jos järjestät erillisillä sopimuksilla teille samanlaiset sopimukset kuin avioliiton solmimisen yhteydessä tulisi voimaan niin miten yhdessäasumisenne ja tekemänne erilliset sopimukset eroavat avioliitosta?
Jos vaikka itsestäsi oletkin varma (luulet olevasi), niin toisesta et voi olla ikinä, menee hän kansssi naimisiin tai ei.
Avioliitto ei takaa ikusta yhdessäoloa eikä sitä, ettet aiheuta itsellesi vanhonkoa, samanlaista kuin saisit puolet halvemmalla avoliitossakin.
Minäkin odotan (kuten edellinenkin) sitä tietoa, mitä avioliitto takaa minulle sellaista elämän ja rakkauden kannalta ehdottoman tärkeää, jota millään muulla tavoin ei voi järjestää.
Uskookohan kukaan, että avoliitto takaa aivan 100% varmasti ettei erota. Ehkä joku satumaailmassa elävä... Ehkä sitten takaisi, jos avioeroa ei voisi kukaan saada. Mutta se ei kai avioliitossa ole se pääasia, että pysytään yhdessä (tai naimisissa) tuli mitä tuli.
En minäkään tiedä (ei kai itsestäänkään voi varmasti tietää), ehkä uskon tai haluan uskoa, tahdon yrittää. Jos nyt jo kovasti epäilen ettei tästä tule mitään, enkä ole valmis avioliittoon niin tuntuu vaan siltä, että suhteessa on jotain vikaa. Vaikea selittää...
Jotkut kuitenkin ovat loppuelämänsä yhdessä.
Kaikista pahin olisi, jos mies sanoisi ettei halua naimisiin ja tulisi joskus ero ja hän menisikin jonkun muun kanssa naimisiin.
että kukaan ei mene naimisiin, jos uskoo eroavansa.
Kyllähän ne kaikki silloin elää jalat irti maasta. Se on tapa, jota minä en ole opetellut tähän päivään mennessä ja se on suurin syy, miksi avioliittoon en usko.
Realiteettien huomioon ottaminen on eri juttu kuin epäily. Minusta näyttää, että suurin osa porukasta ei näin tee vaan uskotaan liikaa siihen onnistumiseen tuntematta lainkaan sitä kumppania tai sitten ainakin hyvin huonosti.
Voi olla, että valehtelen sitten itselleni ja oikeasti uskon ettei me erota... Tai en mä varsinaisesti usko kumpaankaan ettei erota tai että erotaan. Vaan siihen, että kumpikin on mahdollista. Enemmän kai uskon siihen ettei erota tietenkin. Kyllä joku mun päässä sanoo, että tottakai me voidaan erota (sen takia kai sitä avioliittoa on tullut harkittua useamman vuoden). Tällä hetkellä ei ole mitää syytä erota, mutta mistä sitä tietää, jos joskus tulee. Ei kai kukaan muukaan eronnut mennyt naimisiin tietäen, että ero tulee. Suurin osa kai uskoi siihen, että me ollaan ne joilla tämä onnistuu. En mä ainakaan niin jalat irti maasta ole etten tajuaisi sitä. Mä uskon vaan siihen ettei se ole mahdotontakaan onnistua. Ja olen valmis siksi yrittämään, ottamaan riskin. On paljon asioita joihin uskon vähemmän. Kuten joulupukki, heh...
Varma ei voi olla, mutta jostakin ihmisestä ja suhteesta on varmempi. Tai usko on kovempi kuin vaikka joissain muussa suhteessa sen onnistumiseen. Edellisen kumppanin kanssa ei ehkä halunnut naimisiin, koska ei ollut tarpeeksi uskoa ja realististakaan että se toimii. Olipa sekavasti kirjoitettu...
Jos ei avioliittoa olisi olemassa niin kaipaisinko sitä? En ole koskaan kieltämättä kauhean syvällisesti pohtinut avioliiton merkitystä itselleni.
Pysyin hienosti kärryillä loppuun asti.
Minulta ei tuollaista lapsenuskoa mihinkään löydy. En pysty mielessäni ohittamaan niitä tyylillä katsotaan miten käy...
Kuten jo aiemmin tuossa kirjoitinkin, minulle ei riitä se, että tunnen jonkun olevan minulle sopiva, minun on tunnettava, että myös minä olen hänelle sopivin ja paras.
Siksi avoliitto. Riskit ovat pienemmät.
Tämä onkin aika vaikea muotoilla (varsinkin kun en ole mikään verbaalilahjakkuus!), mutta joku tuolla kirjoitti tästä hetkestä. Kai mä myös tällä hetkellä uskon, että emme eroa. Ja haluan tällä hetkellä olla yhdessä ja en halua erota. Mutta en usko (tai tiedä?) ettei olisi millään muotoa mahdollista, että asiat muuttuu ja joskus toinen tai minä haluan erota jostain syystä.
Mun kaveri kertoi, että voi olla ettei hän ole avovaimonsa kanssa enää ensi kesänä. Jos mä pohtisin sellaista tai sanoisin jollekin ääneen niin uskoisin eroon enemmän kuin nyt. Hän ei siis sanonut sitä sillä tavalla, että ei hän sitä koskaan tiedä ollaanko enää yhdessä.
En mä nyt sentään ihan sillä tyylillä naimisiin ole menossa! Oon joskus jollekin sanonutkin, että jos ajattelisin avioliitosta niin kevyesti että katsotaan miten käy, eihän sitä koskaan tiedä niin voisin mennä hyvinkin lyhyen seurustelun jälkeen naimisiin. Mutta koska en ota sitä sillä mielellä niin en menisi naimisiin esim. ennen kuin olen ollut ensiksi avoliitossa. Ja olenkin ollut useamman vuoden. Että olen kyllä asiaa tarkkaan ja pidempään harkinnut.
Tässä(kään) asiassa ei päästä absoluuttiseen varmuuteen. Kukaan ei voi päästä. Suhteessa olemiseen tarvitaan jonkinasteista lapsenuskoa. Sen avulla on mahdollista yleensä elää toisen ihmisen kanssa ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Tosiasia on että se kaikki voi loppua vaikka huomenna, oltiin naimisissa tai ei mutta sitä ei voi eikä kannata jatkuvasti miettiä. Voi nauttia tästä hetkestä ja tehdä suunnitelmia tulevaan vaikka järjellä tietääkin että ehkäpä ne suunnitelmat eivät koskaan toteudu. En tiedä oletko sinä koskaan kokenut tätä, mutta sen voin sanoa että "normaalisti" ihmiset eivät jatkuvasti epäile. Se ei johdu tyhmyydestä vaan siitä ettei heille ole sattunut sitä pahinta. Jos se pahin on sattunut ja vielä useaan otteeseen niin on vaikea saada enää sitä luottamusta takaisin. Itsellenikin on käynyt niin menetettyäni kumppanini mutta se luottamus palautuu vähitellen. Se vaatii aikaa mutta menettämisestäkin voi parantua ja siihen kuuluu myös se että se luottamus jatkuvuuteen palautuu vaikka järjellä tietääkin ettei mikään ole ikuista.
Asiaa voi miettiä myös niinpäin että se suhde loppuukin joka tapauksessa joskus ja siitä selviää. Vaikka onkin itse yrittänyt parhaansa ja antanut kaikkensa ja luottanut toiseen niin se ei silti mene hukkaan vaikka se toinen sen luottamuksen sitten joskus pettäisikin. Koska toiseen luottaminen antaa itselle sen vapauden. Sen hyvän olon. Jos toinen ei ole sen arvoinen niin se ei tarkoita silti sitä että pitäisi epäillä jatkossa kaikkia muita ihmisiä. Luottaminen suhteeseen ja muihin ihmisiin on vaikeaa jos on huonoja kokemuksia aiheesta, mutta kannattaa silti yrittää. Oman itsensä takia. Ja varmuudeksi sitten tehdä virallisen sitoumuksen kutne mennä naimisiin ja tehdä avioehdon niin ei tarvitse murehtia että mitä jos kuitenkin erotaan niin miten ne käytännön asiat sitten onnistuvat. Voi keskittyä siihen tunnepuoleen.
Tunnen muitakin tapoja elää kuin elää toisen kautta.
Kuten sanottua, en ole vielä kertaakaan päässyt tilanteeseen, jossa olisin pitänyt jotain miestä täysin minulle sopivana JA ollut siitäkin varma (niin varma kuin voi olla), että minä olen hänelle sopivin.
Minusta jokainen mahdollinen onnistunut liitto vaatii tuon varmuuden. Siitä kuitenkaan juuri kukaan ei koskaa puhu, tässäkään ketjussa ei muut kuin minä!
Jos mieheni pettäisi minua sanoisin minäkin että tuskin olen hänen kanssaan enää ensi kesänä.
Syy ei aina ole siinä, jolta on usko loppunut...
ollenkaan tarkoitus tässä käydä arvostelemaan sinua tekemiesi valintojen vuoksi. Uskon, että uskot olevasi tosissasi ja uskot onnistuvasi.
Mutta tosiasia on se, että minulle tuo ei riittäisi.
Syy miksi hän pohti ettei varmaan ole hänen kanssaan ensi kesänä ei johtunut pettämisestä. Vai tarkoititko tuo vaan jonain muuna esimerkkinä?
Tarkoitin, että uskon päättyminen ei aina olekaan oma päätös, kuten koko ketjun ajan olen jankuttanut.
Ok. Varmuus ja niin varma kuin voi olla ovat eri asioita. 100% varma ei voi olla koskaan, koska ei voi ikinä tietää mitä tapahtuu (toinen pettää, lyö,..) vaikka asiaa miettisi miten monta vuotta. En tiedä että mitä tarkoitat niin varma kuin voi olla ja siitä onkin varmasti monenlaisia ajatuksia. Se on tunneasia järkisyiden lisäksi (miten yhteiselo sujuu käytännössä) ja siksi sitä ei oikein voikaan mitata. Minä haluan rakastaa ja elää kumppanini kanssa kunnes kuolema erottaa ja haluan että hän perii minut jos kuolen ennen häntä ja haluan olla ensimmäinen joka kuulee jos hänelle sattuu ja toisinpäin. Sen takia haluan mennä naimisiin hänen kanssaan. Mutta siis vaikka naimisiinmenohaluni johtuu käytännön asioista, en solmisi avioliittoa ellen uskoisi suhteeseemme eikä toisaalta rakkautemme myöskään vaadi yhteiskunnan ja muiden ihmisten tunnustusta. Sitä paperia. Sen paperin haluan tehdä juuri sen varalta että sattuu jotain. Jotain mitä en ikinä haluaisi tapahtuvan mutta joka voi silti tapahtua ja vähintään kuoleman kautta joskus tapahtuukin.
Ellet sinä ole koskaan tuntenut ketään miestä itsellesi sopivana tai että olisit jollekin miehelle sopiva niin on ymmärrettävää ettet ole vielä mennyt naimisiin. Mutta jos niin kävisi että tapaisit sellaisen miehen jota uskoisit tahtovasi rakastaa loppuelämäsi ja että hänkin sinua niin mikä siinä tapauksessa estäisi sinua menemästä naimisiin hänen kanssaan? Mikä on se periaate?
Siitä olen täysin samaa mieltä että onnistunut liitto tarvitsee varmuuden, oli se liitto sitten avo- tai aviopäätteellä.
Subjektiivinen varmuus.
"Ellet sinä ole koskaan tuntenut ketään miestä itsellesi sopivana tai että olisit jollekin miehelle sopiva niin on ymmärrettävää ettet ole vielä mennyt naimisiin. Mutta jos niin kävisi että tapaisit sellaisen miehen jota uskoisit tahtovasi rakastaa loppuelämäsi ja että hänkin sinua niin mikä siinä tapauksessa estäisi sinua menemästä naimisiin hänen kanssaan? Mikä on se periaate?"
Minä en usko sittenkään avioliittoon päätyväni, koska en tiedä yhtän asiaa sen puolesta, että se olisi minulle välttämätöntä. Minua estäisi periaatteni. Aivan samoin kuin minua estää korkeat periaatteeni varastamasta, lyömästä, pettämästä jne.
on se periaate? Vai onko periaatteesi siis se ettet mene naimisiin? Onko sinulla syitä jotka estävät avioliiton solmimisen periaatteellisella tasolla vai vain sellaisia jotka mielestäsi eivät riitä syyksi solmia sitä?
Olen sitä tässä yrittänyt aika kauan selittää. Se on samalla tavalla perusteltavissa kuin nuo jotka mainitsin; niihin on kasvanut. Minua ei varsinaisesti ole kasvatettu välttämään avioliittoa, mutta näen sillä pääasiassa sellaisia elementtejä, joite en itse tunne millään tavoin tarvitsevani.
Kuten avio-oikeus puolisoni omaisuuteen, tai eläketurva yms. jotka kaikki olen muilla tavoin hoitanut.
..et sanonut yhtään asiaa jonka takia et halua solmia avioliittoa. Vain niitä mitkä eivät sinulle riitä syyksi siihen.
Jos sinulla ei ole lapsia niin kenelle haluat omaisuutesi periytyvän kun kuolet ellet puolisollesi jonka ainakin pitäisi olla sinun läheisin ihmisesi? Vai haluatko että puolisosi maksaa siitä testamenttisi kautta 29% perintöveron? Maksat joka tapauksessa leskeneläkkeestä eläkemaksua jos käyt työssä (se on lakisääteinen) vaikkei sinulla olisikaan siinä edunsaajaa. Haluatko kuulla avopuolisosi vanhemmilta että puolisosi on joutunut onnettomuuteen, siinä vaiheessa kun/jos he muistavat sinulle siitä ilmoittaa? Eivätkö nämä asiat todellakaan merkitse mitään? Ja jos merkitsevät eli yrität hoitaa nämä asiat kuitenkin erilaisin sopimuksin niin mikset yhtä hyvin voi mennä naimisiin jolloin nämä sopimukset tulevat tehtyä kertaheitolla? Eli miksi erilliset sopimukset ovat parempia kuin avioliitto joka on nimenomaan tarkoitettu näitä tarkoituksia varten?
Sitä on hirveän hankala vähällä selittämisellä selittää, koska kuvittelen sen olevan osa jotain suurempaa kokonaisuutta minun elämän katsomuksestani.
Minulla on lapsi, joten perintöni jää hänelle.
Minä tuskin hoitaisin asioita lakimiehellä kuntoon siinäkään tapauksessa, että omalle kohdallani osuisi jalat alta vievä mies. Se paras apu on oma apu ja siihen luotan eniten, siksi asiasni ovat tälläkin hetkellä hoidetut niin kuin ne olisivat sittenkin.
Avoliittokin tulee kohdallani vasta sijalla kaksi, mutta selkeästi ennen kuin avioliitto.
Riippuvainen henkilö ei näitä minun pointtejani varmasti ymmärrä, en tiedä onko tässä meillä sitten erona se, että olen hurjan itsenäinen ja sinä sitten vähemmän itsenäinen. Jotain eroa meillä kuitenkin on oltava, kun et ymmärrä, miksi ihminen voi olla ja elää ilman puolisoakin ihan tervettä ja normaalia elämää ja jopa nauttia siitä.
Nyt käsitit väärin, kyllä sen ymmärrän että ihminen voi elää ilman puolisoakin normaalia ja tervettä elämää. Vertailen tässä avio- ja avoliittoa. Eli sitä tilannetta että haluaa elää kumppaninsa kanssa ja rakastaa häntä ja uskoo että rakastaa tulevaisuudessakin ja yhteiselämäkin onnistuu. Olen sitä mieltä että siinä kohtaa olisi järkevämpi mennä naimisiin kuin olla menemättä. Niiden "järkiperusteiden" takia joita olen tässä luetellut.
Kokonaan toinen asia on sitten ellei halua elää sen paremmin avo- kuin avioliitossa. En sitä ihmettele, se on täysin ymmärrettävää ellei ole tavannut ketään jonka kanssa eläisi mieluummin kuin eläisi yksin. Enkä siis tarkoita sitäkään että olisi pakko tai edes hyvä löytää kumppani rinnalleen, ihmisille vaan sattuu elämässä sellaista että rakastuu. Ja silloin usein halutaan elää yhdessä. Joku viisas on joskus sanonut että naimisiin menoon riittää se että voi kuvitella elävänsä sen toisen kanssa loppuelämänsä, ei ettei pystyisi kuvittelemaan elämää ilman häntä. Se on ehkä aika hyvä kuvaus siitä mitä minun mielestäni aviopuolisoiden pitäisi olla toisilleen.
Aina ei se oma apu riitä, joissakin asioissa kun ei riitä sanat vaan pitäisi olla mustaa valkoisella. Ja yhteiskunta ei kohtele avio- ja avopareja samoin.
Toki suhteeseen liittyy aina myös riippuvuutta toisesta puoliskosta.
Minulle ei edelleenkään rakastuminen tai ihastuminen tarkoita, että olisi laitettava jollekin pallo jalkaan siitä hyvästä ja muutettava yhteen.
Se tarkoittaa minulle ihan erilaista kuviota tuota henkilöä kohtaan sen jälkeen. Jos taas hänen rakkautensa minuun vaatisi avioliittoa toteutuakseen, toteaisin, ettei se mitään rakkautta olekaan ja unohtaisin koko tyypin. Itsensä tahallinen satuttaminen on typerää ja tuollaisen jälkeen se on jopa hyvin todennäköistä.
Rakkaus on kai kunnioitusta? Jos en saa sitä tällaisena kuin olen, en usko toisen minua rakastavankaan. Mitään järkeä ei ole muuttaa kahta ihmistä yhdeksi (josta jo aiemmin puhuin) vain siitä syystä, että niin voidaan elää yhdessä. Siinä kärsii molemmat ja vielä se enemmän, jonka ylise kävellään toisen edun ja tahdon nimissä.
Rakkaus ei esiinny yhtä suurena juuri missään tilanteessa kahden eri henkilön välillä. Toiselta se loppuu ennen kuin toiselta ja jotkut rakastavat todellakin hautaan asti kerran alettuaan.
Kunnioitusta ei kykene antamaan, jos ei kunnioita itseään.
Tahdon sanoa, että rakkaus ei vaadi yhteisasumista lainkaan, ei missään muodossa. Se on ihmisten keksimä kahle toinen tosilleen.
Helpointa on kun minä löydän itsellsni tälläisen samoilla arvoilla elävän poikamiehen, jolle oma elämä on yhtä tärkeä kun elämä minun kanssani. Sillä minä en kykenisi muunlaista miestä lainkaan kunnioittamaan...
Ok, eli sinä et ole sen paremmin avoliiton kuin avioliitonkaan kannattaja. Eli vastustat yhdessäasumista. Yleisellä tasolla vai vain itsesi kohdalla?
Tosiaan, minä lähdin tässä nyt siitä oletuksesta että eletään avoliitossa (vrt keskustelun avaus) muttei mennä naimisiin missään vaiheessa. Siihen minä en näe syitä. En ole edelleenkään kuullut yhtään hyvää perustelua sille.
Kokonaan toinen asia on sitten että pitäisikö muuttaa yhteen rakkaimpansa kanssa vai ei. Itse haluaisin lapsia ja haluaisin että äiti, isä ja lapset jakaisivat yhteisen kodin. Ihan jo käytännön takia. Toisekseen en näe syytä miksi pitäisi asua erillään. Minun käsitykseni kumppanuudesta on varmasti tiiviimpi kuin sinun enkä silti tarkoita että sinun tarkoittamassasi tavassa elää yhdessä olisi mitään vikaa. Se tuskin sopisi minulle mutta ihmiset ovat erilaisia. Ja tilanne olisi tietysti toinen jos minulla olisi jo lapsia enkä aikoisi niitä kumppanini kanssa lisää hankkia.
Tästä ei ehkä saa samanlaista väittelyä aikaiseksi kuin avio- vs avoliitto koska suhteen laatu on eri talouksissa elävillä olennaisesti erilainen kuin samassa taloudessa elävillä. Ainakin ellei ole tarkoituskaan muuttaa yhteen. Ellei sitten käytännössä asuta yhdessä vaikka virallisesti molemmilla olisikin omat asunnot.
mutta kännyyn kun pistää ICE sanan kultansa nimen eteen, niin jo tulee tieto perille. Enkä osaa sanoa, miksi emme halua naimisiin. Koemme sen turhana. Olemme joka tapauksessa elämämme loppuun asti yhdessä. Enkä tarvitse leskeneläkettä tai perintöä, osaan itse elättää itseni. En vain tajua miksi täytyisi mennä naimisiin. Ehkä olen tyhmä:(
Ihan "fiksu" mies tavallaan, kun kertoo suoraan ettei halua sitoutua virallisesti. Eipähän tarvitse sitten selitellä niin paljon, jos haluaa vaihtaa maisemaa... Eikä tarvitse miettiä haluaako naisystävä kenties kalliit kirkkohäät, häämatkan, tehdäänkö avioehto jne. jne. Mutta kaikki nuo voi jättää pois ja mennä silti naimisiin, eli onko kysymys vain helppoudesta ja siitä ettei tarvitse olla loppujen lopuksi vastuussa toisesta?
Millä mies perustelee kantaansa? Huonoja kokemuksia? Muu syy?
Minulle avioliitto ei ole pelkkä julkinen juttu muiden vuoksi. Avioehtokin on, eli rahakaan ei ollut motiivi. Enkä yritä sormuksella sitoa toisen vapautta sen enmpää kuin hyvässä suhteessa muutenkaan. Mutta: vaimona ja rouvana oleminen tuo minulle selittämätöntä perusturvallisuutta, ja arvokkuuden tunnetta... Toinen rakastaa minua niin paljon, että on ottanut minut vaimokseen! Minulle asialla on merkitystä. Niin kauan kuin asuin miesytsäväni kanssa yhdessä ilman liittoa, tunsin itseni vähän epävarmemmaksi - olin pelkkä naisystävä, emmekä suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta kuin periaatetasolla. Nyt yhdessäolo on jotenkin turvatumpi.
Miksi te kaikki avioliiton puolesta puhujat ymmärrätrte, että joku on heti vaihatmassa maisemaa, eikä siksi aio naimisiin?
Jollakin päätöksen teko edellyttää parempaa tutustmista ja parempaa tietoa yhteiselämästä.
Minä en tajua mitä väärää siitä on pidättäytyä, jos kokee itsensä epävarmaksi asiasta.
Ihmisten rakkautta keskenään ei tule vertailla keskenään vaan antaa jokaiselle rakkaudelle mahdollisuus kasvaa sillä tavoin, jolla ihminen kykenee sitä kasvattamaan!!!!
Muistakaa tämä kun seuraavan kerran vaaditte kumppanianne tilille siitä, koska mennään naimisiin tai miksi hän ei halua naimisiin!
tämän paremmin tuskin kukaan kykenee asiaa selittämään. Minusta tämä oli hieno kommentti, Diana!
mutta aloittajan mieshän ei halunnut ikinä naimisiin. Totaalikieltäytyjä siis. Ei kyse siitä että haluaa miettiä riittävän pitkään. Se on ihan eri asia.
....
Vaikka eletään nykyaikaa ja avoliitot ja aviottomat lapset on yleisiä niin kai ne vanhat ajatustavat silti kummittelee. Kieltämättä munkin korvaan vaimo kuulostaa paremmalta (rouva ehkä kuulostaa vanhemmalta naiselta). Melkein kaikki kyllä kutsuvatkin minua avomieheni vaimoksi tai rouvaksi vaikka emme ole naimisissa (naimisissa olevat naiset ovat tarkempia siitä etteivät kutsu kenenkään avovaimoa rouvaksi!) . Mies itse sen sijaan kutsuu minua emännäksi tai joskus harvoin avovaimoksi ja joskus tyttöystäväksi. Tai muutaman kerran on päässyt suusta vaimo ja jopa rouva (jonka olen korjannut). Jotenkin tyttöystävä varsinkin särähtää korvaan. Vaikka en mä halua olla vaan jonkun vaimo! Ennen kai oli saavutus päästä vaimoksi. Onneksi Suomessa ei sentään sanota, että ”rouva Pekka Jokinen”. Vaan ”Rouva Jokinen”. Olen vaan kiinnittänyt huomiota, että tv-sarjoissa on usein näin (jenkeissä).
Avomiestäni sanon mieheksi ja joskus avomieheksi. Miesystävä ja varsinkin poikaystävä kuulostaa hassulta. Kieltämättä alkuun tuli mietittyä mitä sanon. Nyt en niin mieti vaan useimmiten sanon mies. Vaikka joillekin se tuntuu olevan helkkarin tärkeätä, että painottaa sitä "avo". Mutta se on niin pitkä sana... Ja mä kutsun kaikkia vaimoja vaimoksi ja miehiä miehiksi. En mä ees aina muista tai tiedä ovatko naimisissa tai ei.
Mutta ei se siis mikään tärkein syy naimisiin ole mennä. Tuli vaan mieleen. Ja kyllä joillekin se on tärkeä "ylennys".
Otsikossa ainakin?
aloittaja kuitenkin tarkoittaa sillä itseään? Miehen sanomana hän ei kuitenkaan sellaista kirjoittanut.
Niin, tämähän on aika olennainen asia. Käsitin otsikosta myös että tarkoitti nimenomaan ettei koskaan naimisiin. Joka tapauksessa, itse olen lähtenyt tässä puolustamaan avioliittoa yleensä, en sitä ettei saisi asua avoliitossa ja miettiä rauhassa ennen kuin menee naimisiin.
"Tapasin aivan ihanan miehen jokin aika sitten ja hän teki aluksi heti selväksi että on vankasti avoliiton kannattaja."
Tuosta saa sen käsityksen. Mutta voi tietysti olla, että mies ajatteli että nainen ei halua ollenkaan avoliittoon vaan siirtyä seurustelusta avioliittoon? Ja on kovin pian haluamassa naimisiin. Mutta jotenkin tuntuu, että seurustelun alkuvaiheessa tehdään ennemminkin se selväksi ettei halua koskaan naimisiin kuin, että en vielä. Paitsi, jos toinen jo haluaa naimisiin...
Enemmän mielestäni on outoa se, että jos mies on tämän tehnyt selväksi ilman, että aloittaja siitä on puhunut lainkaan.
Vähän vaikuttaa siltä, että siitä oli puhetta ja mies sanoi näin. Koska asiaan vielä palataan, niin täytyihän aloittajan mielipide tulla jossain vaiheessa esille.
Mielestäni kun puhutaan suhteen alusta, siihen ei silloin kuulu puheet avioliitosta eikä siitäkään, ettei koskaan avioliittoon. Uskon tilanteen elävän monen kohdalla.
Meitä, joita ei naimisiin saa on naisissa vielä harvemmin kuin miehissä. Syyt saattavat erota tosistaan, mutta tyhmintä on lähteä laskemaan toisen rakastamista siitä, haluaako hän sitoutua yhtä paljon kuin minä. Suurempaa karhunpalvelusta ei voisi itselleen mennä tekemään.
"mutta entä myöhemmässä vaiheessa kun perheen perustaminen tulee ajankohtaiseksi..." Nuo kirjoittajan pohdiskelut sai vain mut ymmärtämään, että mies ei halua myöhemminkään naimisiin.
Kyllä jotkut puhuu suhteen alussa tämmöisistä. Itse en puhuisi ainakaan siitä, että olen avioliiton kannattaja. Siis ettei toinen pelästy ja ymmärrä että olen heti haluamassa naimisiin. Eikä kannata vaikuttaa liian innokkaalta. Ei avioliitto ehkä suhteen alussa tulisi kylläkään mieleeni… En varmaan puhuisi avoliitostakaan. Mutta jotkut kuulemma puhuvat esim. siksi että ovat vuosikaudet roikkuneet jossain suhteessa huomatakseen, että toiveet ei kohtaa. Ja haluaa heti tehdä selväksi, että haluan naimisiin/en halua. Ainakin se ettei halua koskaan lapsia olisi hyvä ottaa puheeksi aika pian. Joka on isompi asia monelle. Mutta kyllä avioliittokin voi olla jollekin todella tärkeä ja ei voi ajatella ettei menisi koskaan naimisiin. Jospa miehen ex vaikka pettyi kun mies ei halunnutkaan naimisiin ja haluaa tehdä sen nyt heti selväksi. Ehkä vanhemmiten nämä asiat otetaan aikaisemmassa vaiheessa esille.
Ehkä se onkin niin päin, että koska enemmistö kai vielä haluaa lapsia ja naimisiin niin sitä ei edes oteta puheeksi. Ainakaan alussa. Mutta jos niitä ei halua niin se otetaan.
Ja miksi nainen olisi laittanut otsikoksi sen, että ”ei koskaan naimisiin”. Heittikö hän heti toivonsa, kun mies ei vielä halua naimisiin? Ja haluaa harkinta-aikaa tai elää ensiksi avoliitossa. Ap. kirjoittaja ei ole palannut asiaan joten jää vain arvailuksi…
Saattaa se olla noinkin. Puhuit ihan järkeviä.
Toisille tämä todellakin on kaikkea muuta tärkeämpi edellytys seurustelullekin. Vaikka se tyhmälle kuulostaakin.
Minä vaan olen sen joskus miettinyt niin päinkin, että jos vaikka joku hakee työpaikkaa ja tulee valituksi, niin eihän siltä istumalta voi vaatia lupausta pääsystä johtajaksi, kun ei vielä ole mitään näyttöä siitäkään, että osaa nekään hommat, joihin tuli valittua.
Minusta tämä naimisiinmeno hössötys puolituntemattomien kohdalla on ihan sama juttu.
Joka menee ja lupaa naimiset ei niitä välttämättä halua toteuttaakaan kunhan oppii paremmin tietämään, mihin tuli sitouduttua...Ja jos menee ja hätiköi heti naimisiin saattaa se ero olla piankin totta.
Tämä nyt vaan minun ajatuksia.
Ei voi luvata menevänsä naimisiin toisen kanssa jos on tuntenut vain vähän aikaa, mutta jos on periaatteena se ettei ikinä tule menemään naimisiin vaikka miten hyvin menisi, niin kyllä se on minusta reilua kertoa. Yhtä lailla työpaikkaesimerkissä, ellei ole mahdollisuuttakaan yletä vaikka miten hyvin menisi niin se pitäisi olla hakijalle selvä. Toki jokainen ymmärtää että vaikka olisi periaatteellinen mahdollisuus yletä joskus inin ylenemistä ei tapahdu ellei henkilö kehity riittävästi/muuten täytä edellytyksiä.
Minä taas ajattelen niin, että ei hän se toinen lupaa mennä juuri tämän seurustelukumppanin kanssa joskus naimisiin vaan, että hänellä ei ole mitään avioliittoa vastaan ja on ajatellut mennä joskus naimisiin. Tai toisinpäin, että on vankka avoliiton kannattaja ja ei aio mennä koskaan naimisiin. Kaikki voivat tietysti muuttaa mielensä. Mutta mahdollisuudet ovat ehkä isommat, että ei heti tyrmää avioliitto-ajatusta. Sama kuin, että jos heti kerrottaisiin ettei taloon tule koskaan pomoa. Ei sinusta eikä kestään muustakaan. Minä voisin esim. periaatteessa kysyttäessä sanoa juuri tapaamalleni seurustelukumppanille, että kyllä haluaisin joskus naimisiin. Jos löydän sopivan kumppanin. Mutta en lupaa kyllä, että menen hänen kanssaan.
Tämä on siis eri asia kun luvata toiselle mennnä hänen kanssaan naimisiin. Sehän olisi jo kihlaus. Tai että hätiköidään naimisiin menon kanssa.
Jos haluaa odottaa ja ei ole vielä valmis ja se ettei halua mennä jostain syystä koskaan naimisiin (periaate) on kaksi eri asiaa. Minun mielestäni.
Vähän niinkuin ettei halua koskaan lapsia tai ettei vielä halua lapsia tai ei ole varma haluaako nykyisen seurustelukumppanin kanssa.
Puit tuon työpaikka esimerkin hyvin sanoiksi...!
jossa ei yleneminen ole jollekin lainkaan mahdollinen, jos edellytyksen löytyy?
Minä en usko, että sellaista onkaan.
aiheeseen sopivan "Nirsot naiset" neloselta iltakymmeneltä?
Aivan kuten alkuperäisen viestin mies kieltäytyy jyrkästi avioliitosta, voin minäkin puoltaa jyrkästi avioliittoa. Pidän virallista sitoutumista yksinkertaisesti järkevänä tekona moneltakin kannalta.
Onhan se iso päätös valita kenen kanssa haluaa elää loppuelämänsä - ja siihen tarvitaan tietenkin aikaa tutustua toiseen. Itsekin asuin muutaman vuoden miesystäväni kanssa, ennen kuin menimme naimisiin. Kyse ei olekkaan kiirehtimisestä. Mutta jos toinen olisi heti ilmoittanut, ettei voi koskaan tehdä kanssani niin suurta lupausta, en olisi jatkanut hänen kanssaan. Niin suurta epävarmuutta/kyynisyyttä en olisi sietänyt. Kyllä rakkauden täytyy yksi liitto kestää! ;)
"Ihmisten rakkautta keskenään ei tule vertailla keskenään vaan antaa jokaiselle rakkaudelle mahdollisuus kasvaa sillä tavoin, jolla ihminen kykenee sitä kasvattamaan!!!!"
Kyse ei ole rakkauden vertaamisesta, vaan siitä millaisen teon rakkautensa eteen on valmis tekemään. Jos tietää että avioitumisella olisi toiselle paljon merkitystä, mutta kieltäytyy siitä silti, mikä syy siihen on? Kumpi on itsekkäämpi, ja miksi??
"Muistakaa tämä kun seuraavan kerran vaaditte kumppanianne tilille siitä, koska mennään naimisiin tai miksi hän ei halua naimisiin!"
Jos on rehellinen, ei ole mitään ongelmaa esittää tuo kysymys tai vastata siihen. Ei kenenkään tarvitse elää pelkillä olettamuksilla.
Aivan kuten alkuperäisen viestin mies kieltäytyy jyrkästi avioliitosta, voin minäkin puoltaa jyrkästi avioliittoa. Pidän virallista sitoutumista yksinkertaisesti järkevänä tekona moneltakin kannalta.
Onhan se iso päätös valita kenen kanssa haluaa elää loppuelämänsä - ja siihen tarvitaan tietenkin aikaa tutustua toiseen. Itsekin asuin muutaman vuoden miesystäväni kanssa, ennen kuin menimme naimisiin. Kyse ei olekkaan kiirehtimisestä. Mutta jos toinen olisi heti ilmoittanut, ettei voi koskaan tehdä kanssani niin suurta lupausta, en olisi jatkanut hänen kanssaan. Niin suurta epävarmuutta/kyynisyyttä en olisi sietänyt. Kyllä rakkauden täytyy yksi liitto kestää! ;)
"Ihmisten rakkautta keskenään ei tule vertailla keskenään vaan antaa jokaiselle rakkaudelle mahdollisuus kasvaa sillä tavoin, jolla ihminen kykenee sitä kasvattamaan!!!!"
Kyse ei ole rakkauden vertaamisesta, vaan siitä millaisen teon rakkautensa eteen on valmis tekemään. Jos tietää että avioitumisella olisi toiselle paljon merkitystä, mutta kieltäytyy siitä silti, mikä syy siihen on? Kumpi on itsekkäämpi, ja miksi??
"Muistakaa tämä kun seuraavan kerran vaaditte kumppanianne tilille siitä, koska mennään naimisiin tai miksi hän ei halua naimisiin!"
Jos on rehellinen, ei ole mitään ongelmaa esittää tuo kysymys tai vastata siihen. Ei kenenkään tarvitse elää pelkillä olettamuksilla.
Itse sinun tilanteessasi kysyisin mieheltä perusteluja periaatteelleen. Tästä ketjusta huomataan että käsitykset avioliitosta ovat hyvin erilaisia eikä periaatteille tunnu löytyvän järkiperusteita, syyt "totaalikieltäytymiseen" perustuvat lähinnä omiin, ylimitoitettuihin, tulkintoihin vihkivalasta sekä sitoutumisenpelkoon.
Se on riittävä peruste, että ei halua. Piste.
Enempää ei keltää voi vaatia!
Joku voi lisätä jatkoksi sen, että ei koskaan ja jollekin se voi olla toistaiseksi, mutta yhtä kaikki, kunnioitettavia perusteita ja tosissaan otettavia.
Yhtä hyvin voi kysyä vannoutuneelta avioliiton kannattajalta henkilökohtaista syytä siihen, miksi avioliitto ja sen jälkeen olla hyväksymättä yhtä ainoaa kirjoitettua perustetta oikeaksi, kuten sinä tässä olet nyt tehnyt.
Siitä ei vopida kuule ikinä lähteä, että sinä määrittelet ovatko jonkun toisen periaatteet oikeat vai ei.
Onko sinulla periaatteita? Jos on, niin mistä ne ovat syntyneet ja miksi?
(tällaista karusellia olet nyt pyörittänyt pari päivää)
Toki, muttei se ole järkiperuste. En sano sitä että kenenkään periaatteet olisivat vääriä, mutta minun mielestäni ne pitäisi pystyä perustelemaan. Muuten keskustelussa ei koskaan päästä pidemmälle kuin että "mä haluuun" ja "mä en haluuuu". Siinä jää keskustelu aika lyhyeksi, muissakin asioissa. Kuten vaikka vuokrasopimuksen kirjoittamisen kanssa. Mä nyt vaan en haluu. Suhteessa jää vuorovaikutus aika huonolle tolalle ellei pysty perustelemaan päätöksiään eikä periaatteitaan. Kumman halua toteutetaan? Vai onko tässä nyt kyse siitä yhteisestä tahdosta niin ei ole kahta haluajaa?
Avioliiton kannattajat ovat tässä keskustelussa kirjanneet ylös perusteita jotka perustuvat tosiasioihin, niitä ei voi kumota koska ne asiat ovat faktoja. Laki ei muutu toiseksi eikä vihkivala eikä ihmisen kuolevuus miksikään vaikka sanoisi ettei se oo niin.
Mutta jos aloittajalle riittää miehen perustelu "en vaan haluu" niin hyvä. Minulle se ei riittäisi.
On syitä mennä naimisiin. Olen luetellut niitä yllä. Minulla ei ole periaatetta mennä naimisiin eikä olla menemättä. Menen naimisiin jos se on järkevämpää kuin olla menemättä. Siis perustuen siihen että olenko löytänyt itselleni sopivan kumppanin, tahdonko elää hänen kanssaan loppuelämän ja toisinpäin. Silloin on mielestäni järkevämpää mennä naimisiin kuin olla menemättä. Johtuen syistä jotka olen jo luetellut. Tämä ei ole siis periaate, tämä perustuu tosiasioihin.
Kaadan nyt joka ikisen väittämäsi tästä lähin.
"Avioliiton kannattajat ovat tässä keskustelussa kirjanneet ylös perusteita jotka perustuvat tosiasioihin, niitä ei voi kumota koska ne asiat ovat faktoja."
- Ei pidä paikkaansa. Avioliitto on ihmisen keksintö eikä perustu muuhun kuin kristinuskon hapatukseen siitä, että mies on perheen pää ja nainen hänen palvelijansa. Sillä ei ole mitään suurempaa eettistä arvoa, jota ei voisi muilla arvoilla korvata. Ja tämä on fakta.
Ilmeisesti hänellä ei ole periatteita eikä arvoja, jotka eivät ole myynnissä.
Yritin jo aiemmin selittää, että asia on peräisin paljon syvemmältä kuin mistään sitoutumiskammosta tai omiin ylimitoitettuihin mielikuviin vihkivalasta (!?????!!!!???)
Ehkä tämä kuitenkin kertoo eniten niistä, joitten on vaikea hyväksyä omastaan eriävä mielipide ja sen syy pitää saada ehdottomasti tietää, vieläpä niin, että kysymyksen esittäjä päättää, mikä on oikea ja hyväksyttävissä oleva vastaus, vaikka kyseessä ovat selvääkin selvemmin henkilökohtaiset arvot ja niistä johtuvia jokaisen tuntemia, elämää suurempia arvoja, joita ehkä voi oppia, mutta vain harvoin.
sehän on sinun ongelmasi eikä sen toisen!
ovat tässä ketjussa väittäneet, että avioliitto ei vaadi yhteishenkeä eikä yhtä tahtoa, vaan riittää, että kumpikin kulkee omia polkujaan.
Nyt kuitenkin yhdysvaltalaiset Judith Wallerstein ja andra Blakeslee Sesittävät kirjassaan The Good Marriage (1996) yhdeksän tekijää, jotka vaikuttavat liiton kestävyyteen
http://www.wayneandtamara.com/judithwallerstein.htm:
Ensinnäkin puolisoiden tulee kyetä muodostamaan oma yksikkönsä ja rakentamaan identiteettinsä sukujensa ulkopuolelle. Me-hengen tulee syntyä. Vanhemmuus ja kriiseistä yhdessä selviäminen lujittavat liittoa. Konfliktitilanteissakin luottamuksen ja turvallisuudentunteen tulee säilyä. Seksin, intiimin yhdessäolon, huumorin ja yhteisten kiinnostusten kohteiden pitää kestää. Niin ikään tarvitaan emotionaalista tukea sekä halua vaalia yhteisiä muistoja ja kokemuksia.
Voiko joku väittää, että avioliitolle (onnistuneelle avioliitolle ja huonoa ei kannata solmia) ei ole mitään vaatimuksia? Teidän väittämienne perusteella onnistunut liitto onnistuu kaikkien kesken, riittää, että sovitaan naimisiin menosta. Onko sitten vanhanaikaista ajatella myös onnistuuko liitto, johon ollaan aikomassa?
On äärimmäisen tuskaista ja itsensä kiusaamista lähteä sille tielle, että vaatii avioliittoon haluamatonta tilille siitä, miksi tämä ei halua naimisiin. Syynä saattaa olla monesti joku sellainen piirre, joka ärsyttää siinä toisessa siinä määrin, että henkilö ei katso kykenevänsä tätä sulattamaan tai että hän ajattelee siitä koituvan muita hankaluuksia ajan oloon. Onko silloin väärin kieltäytyä?
Jos voidaan jotain päätellä siitä, kumpi hakee eroa useammin kuin toinen, niin nainen ilmeisesti luottaa eroon avio-ongelmien ratkaisijana useammin kuin mies, sillä naiset hakevaat yksin eroa paljon useammin kuin miehet (N28% ja M11%).
Miehillä on kynnys avioitua ilmeisesti korkeammalla, muuten tätäkään on vaikea selittää. Naisilla taas on erokynnys alempana. Selittäisikö sekin osaltaan miehen haluttomuutta avioitua?
Yritän tässä tuoda esille sitä, ettei syyn tarvitse aina johtua juuri siitä naisesta, joka hinkuu naimisiin vaan mies voi olla tietoinen tällaisista yleisistä avioliittoa koskevista asioista ja pitää niitä tähdellisinä.
Entäpä sitten sosiaalinen tarve avioitua? En usko että sitä on enää kellään, kuten ei ole taloudellistakaan tarvetta, vaikka sillä täällä ovat kannattajat asiaansa perustelleet. Avioliitolla ei ole yhtään sellaista perustetta, joka ei olisi muulla tavoin korvattavissa. Kaikki kuitenkin lähtee henkilön omista tarpeista. Jotkut ovat itsenäisempiä kuin toiset ja joillekin rakkaudesta on tullut pakkomielle. Joku on jotain vasta kun on saanut miehen ja lapsen...
Ei se eron välttäminenkään ja sen taloudellisten vaikutusten ohittaminen omaan elämään ole mikään mitätön asia. Kyllä avio-oikeudella on tämäkin puolensa, joskin sitä ei havaita ennen kuin se osuu kohdalle.
Avio-oikeus saadaan kumottua avioehdolla, mutta se on jälleen tapa, joka nostaa niskakarvat pystyy sillä, jolla on heikko itsetunto. Usein hän lähtee ajattelemaan että avioehdon vaatija haluaa erota, koska haluaa turvata omaisuutensa...Hohhoijaa.
Ei yksiselitteistä siis. Eikä helppoa, mutta juttu on jokaisen henkilökohtainen, eikä siihen ole oikeutta pakottaa tai painostaa. Jos ei kykene kumppaninsa päätöstä kunnioittamaan sellaisenaan, avioliittoa ei kannata solmia kenekään kanssa vaan kannattaa pitäytyä avoliitoissa tai sinkkuna tai sitten erota aina kun vastakkainen mielipide kolahtaa.
Suurimmat mielipide-erot syntyvät ja pahimmat tappelut kun se toinen alkaa käännyttää sitä toista hyväksymään oman mallinsa ainoana oikeana.
Yhdessäolemisen pitäisi aina perustua vapaaehtoisuuteen. Jos yhteistä vapaaehtoista linja ei löydy, ero on ainoa vaihtoehto. Sillä väitän edelleen, että parisuhde vaatii yhteisen tahdon.
Miksi ihminen ei voi perustella? Voiko parisuhteessa kaikkeen vastata vain, että halua eikä tarvitse perustella.
Teinit ehkä voi sanoa, että "se on ihan paska" ja vastata kysymykseen miksi on, "no se vaan on ihan paska". Näin kärjistettynä, mutta tarkoitin että mun mielestä mielipiteensä yleensä pitäisi pystyä perustelemaan. Ja kun joku peruste todennäköisesti kuitenkin on olemassa. Ja tietyt asiat hyväksyy paremmin, jos toinen selittää miksi ei halua.
kantaansa tässä ketjussa enemmän kuin kukaan muu omaansa. Kyse on ollut siitä, että hänen perusteitaan ei hyväksytä riittäviksi kieltäytyä avioliitosta! Se on aivan toinen asia, jos hieman asiaa ajattelet.
Uskallauduin palaamaan keskusteluun ja yritän olla hienovaraisempi.
Monet naimisissa olevat eivät ole uskovaisia eivät edes mene kirkossa naimisiin. Ja minäkään en ajattele, että avoliitto on syntiä yms.
En tiedä mihin se avioliitto alun perin perustuu, mutta tuskin moni menee naimisiin ajatuksella, että mies on perheen pää ja nainen hänen palvelijansa! Jos naimisiin meno tarkoittaisi sitä niin aika monikin nykyisen tasa-arvon aikana jättäisi menemättä! Tai sitten eivät tätä noudata avioliitossaan. Ja monen muunkin asian lähteet on jossain kaukana menneisyydessä ja tarkoitti ennen ihan muuta kuin nyt. Ja laki ei kai kiellä menemästä eri syistä naimisiin. Vaikka taloudellisista. Moni avoliiton kannattaja haluaisi perintö yms. etuudet heillekin. Mutta miksi? Miten se sitten poikkeaisi avioliitosta johon he eivät missään tapauksessa halua?
Mutta tietysti sinulle avioliitto voi olla tätä ja en ihmettele, jos et halua naimisiin. Mutta jos tarkoitat, että yleisesti on näin niin siksi halusin perusteita. Jos yleisesti väität, että joka avioliitossa on näin.
Sä perustelit jonkun asian aiemmin tilastoilla. Mäkin oon vähän fakta-ihminen. Ja mä en ymmärrä mihin sä perustat nämä väitteesi. Et ehkä omaan kokemukseen (mitä erehdyin kysymään), mutta mihin? Vai tuntuuko susta vaan siltä? Anteeksi nyt kun kyselen, mutta mä en ymmärrä joitakin asioita jos ei toinen kerro mihin perustaa väitteensä. Olisi helpompi ymmärtää, jos selitettäis tarkemmin mitä tarkoitetaan. Ehkä väännettävä sitten rautalangastakin… Esim. sen, että avioliitossa yhdistytään yhdeksi ja on vain toisen (kumman?) tahto. Miten niin? Minusta avioliitto on kompromisseja ja pitää ottaa molempien toiveet ja tarpeet huomioon. Tietysti ei voi elää samalla tavalla kuin yksin eläessään ja tehdä kaikki oman tahtonsa mukaan, jos sitä tarkoitat ettei ole enää omaa tahtoa? Mutta ei avoliitto tässä asiassa mielestäni poikkea avioliitosta. Jossain Raamatussa varmaan puhutaan jotain, että tullaan yhdeksi lihaksi, mutta ei ainakaan esim. avioliittolaissa. Ja jokainen avioliitto on erilainen. Tietysti laki asettaa jotain velvoitteita/oikeuksia, mutta eiköhän muutoin ole jokaisen päätettävissä mitä heille avioliitto merkitsee. Sopia yhteiset pelisäännöt. Me-henki vaatii kyllä sen, että tehdään yhdessä ja otetaan toinen huomioon. Me-henkeä (yhteishenkeä) voi olla urheilujoukkueessa, työpaikalla jne. Jos toteutetaan vaan yhden tahtoa, se ei ole mielestäni me-henkeä. Ainoat vaihtoehdot ei ole, että mennään kaikki omia polkuja tai noudatetaan yhden tahtoa? Vai onko?
”Teidän väittämienne perusteella onnistunut liitto onnistuu kaikkien kesken, riittää, että sovitaan naimisiin menosta.” En ehkä ole lukenut kaikkia tekstejä, mutta en mistään kirjoituksesta saanut käsitystä että joku niin olisi väittänyt? Minusta se olisi aika erikoinen väite!
Ja entä kohta: ”Syynä saattaa olla monesti joku sellainen piirre, joka ärsyttää siinä toisessa”, ei kai se voi olla syy siihen, että ei halua koskaan kenenkään kanssa naimisiin? Tai sitten olen kirjoittanut eri aiheesta. Minä ajattelin vain periaatetta, että ei mene naimisiin. Riippumatta siitä kenen kanssa. Riippumatta olosuhteista (kauanko ollaan oltu, yhdessä, kenen kanssa on, miten suhde toimii).
"Entäpä sitten sosiaalinen tarve avioitua? En usko että sitä on enää kellään, kuten ei ole taloudellistakaan tarvetta, vaikka sillä täällä ovat kannattajat asiaansa perustelleet. Avioliitolla ei ole yhtään sellaista perustetta, joka ei olisi muulla tavoin korvattavissa."
Ettei ole kellään? Kyllä minun mielestäni on. Riippuen mitä sosiaalisella tarpeella tarkoitetaan. Ja mitä tulee taloudelliseen niin on totta, että olemassa on esim. testamentti.
Mutta millä tavalla vältät isomman veron?
Kuvitellaan tilanne, että on avopari ja heillä on omakotitalo ja mökki. JOS ne on vain toisen nimillä niin kaikesta pitää maksaa vero. Tämän voi kiertää sillä, että laittaa molemmat molempien nimille. Jolloin puolesta ei tarvitse maksaa. Mutta lopusta pitää maksaa. En jaksa nyt laskea jotain esimerkkiä paljonko tässä häviää rahallisesti. Samoin esim. henkivakuutus-korvauksesta joutuu maksamaan enemmän veroa. Entä leskeneläke, mikä vastine sille olisi?
Kyllä moni varmaan toimeen tulee vaikka ei sais euroakaan, mutta jotkut ehkä haluavat jättää toiselle jotain siitä huolimatta.
Avioliittoa ei siis tarvita kun on olemassa testamentit yms. millä hoitaa asiat. Voisi ajatella toisinpäinkin, että testamentteja yms. ei tarvita kun voi hoitaa ne avioliitolla. Jos ei suhtaudu avioliittoon ns. tunteella vaan syyt on pelkästään taloudelliset. Niin kumpi on parempi? Plussat ja miinukset?
Kuoleman lisäksi pitää tietysti ottaa huomioon myös avioero/avoero.
On, on perustellut, mutta siihen vaan vastasin, että kun hänen mielestään riittävä peruste on ettei halua. Onko peruste tai riittävä peruste sille ettei halua naimisiin se ettei halua? Mitä siis kyseinen nimimerkki ei ole perusteeksi vain tarjonnut.
sanomaani ei vääristellä edes oman edun vuoksi.
Siviilivihkiminen on ollut aina laimeaa, runsaimmillaankin vain alle viidennes solmituista avioliitoista. Olisi mielenkiintoista tietää, onko siviilivihkiminen ollut kestävämmän avioliiton alku?
En ole missään väittänyt, että ihmiset ajattelisivat että perheen pää on mies jne. vaan että avioliitto on ihmisten keksimä instituutio, jonka juuret ovat uskonnossa, jonka pääteema oli tämä mies ja nainen jne. Tähän päädyttiin erinäisten uskonnollisten "totuuksien" takia, mm. heteromatriisi.
"Moni avoliiton kannattaja haluaisi perintö yms. etuudet heillekin. Mutta miksi? Miten se sitten poikkeaisi avioliitosta johon he eivät missään tapauksessa halua? "
Moni haluaa saada lapsiakin vaikka on lesbo tai vaikka ei löydä omien ylimitoitettujen vaatimustensa takia miestä itselleen tai vaikka kumppani on hedelmätön. Miksei sitten muutkin voisi vaatia samoja oikeuksia kuin näkee tosillakin olevan?
" Esim. sen, että avioliitossa yhdistytään yhdeksi ja on vain toisen (kumman?) tahto. Miten niin? "
- Kahta tahtoa ei voi olla kun instituutio määrää pitämään yllä yhtä yhteistä suuntaa. Sillä ei ole väliä kumman tahto se on, se voi olla vaikka kummankin (sama), mutta erimielisyyden vallitessa vain toisen kerrallaan. On kummallista, jos et tiedä, että parisuhde on jatkuvaa kompromissia, toisen huomioon ottamista jne.
"mutta eiköhän muutoin ole jokaisen päätettävissä mitä heille avioliitto merkitsee. "
- Näyttää, että minulla ei ole oikeutta päättää, mitä avioliitto minulle merkitsee.
Olen sen silti tehnyt!
Minä en mene koskaan naimisiin kenenkään kanssa, koska se on vastoin minun henkilökohtaista vakaumustani ja elämänkatsomustani.
Jos tästä syystä en kelpaa edes seurustelukumppaniksi, ei syy ole minussa.
Minä en mene koskaan naimisiin kenenkään kanssa, koska se on vastoin minun henkilökohtaista vakaumustani ja elämänkatsomustani.
Jos tästä syystä en kelpaa edes seurustelukumppaniksi, ei syy ole minussa.
Muiden puolesta en voi vastata, miksi he eivät halua naimisiin.
Tosta ärsyttämisestä vielä, että jos joku tyyppi ärsyttää jostain syystä mua enkä halua hänen kanssaan naimisiin niin en sen takia ole menemättä naimisiin jonkun muun kanssa. Se ei minulle riittäisi perusteeksi.
Sovitaanko niin, että elämä on muutakin kuin rahaa?
Että arvoja voi olla muitakin kuin taloudelliset markkina-arvot?
Että jokainen ihminen ei jää leskeksi?
Että kaikki voivat halutessaan maksaa itselleen yksityisen eläkkeen?
Että aviopuolisosta ei tarvitse yrittää hyötyä rahallisesti, vaan itsensä elättämisen voi suorittaa ihan itse?
Mutta se on syy olla menemättä sen yhden kanssa kuitenkin...
törmännyt ajatukseen, että kaikki naiset/miehet ovat samanlaisia?
Silloinkin ajatus lähtee juuri tuollaisesta epäkelvosta kumppanista, jonka piirteitä sitten tavataan myöhemmissä seurustelukumppaneissa. Eikä tietenkään haluta olla missään tekemissä sen jälkeen - tai ainakaan vakavassa suhteessa.
Totta kai on. Siitä olevan aivan samaa mieltä. Mutta jos keskustelu ei nyt koske syitä olla menemättä jonkun tietyn henkilön kanssa naimisiin. Vaan luetellaan syitä, jotka on syynä oli se toinen ihminen kuka tahansa. On vähän lyhyempi lista... Jos ei tarvitse ihmisittäin eritellä. En minäkään kenen kanssa tahansa halua naimisiin.
Ai tarkoitit sitä. Nyt ymmärrän. Kyllä se sitten se voi olla syy, jos ajattelee että kaikissa naisissa/miehissä on sama ärsyttävä piirre. Mutta voihan se estää avoliitonkin?
Mikset halua kenen tahansa kanssa naimisiin? Etkö kannatakaan avioliittoa, vai onko kuitenkin niin, että se vaatii sinunkin mielestäsi asioita sekä sinulta että kumppanilta?
Tässä on ikävästi päässyt käymään niin, että perustelut sille, ettei nai ketä tahansa ovat juuri niitä samoja perusteita, joilla joku ei nai ketään.
Myöskin sitoutumiskammoa tehdään siitä, että ymmärtää realiteetit. Minusta se on enemmän onnistumisenhalua kuin sitoumiskammoa.
Mutta ei samoista syistä.
Tottakai se on muutakin kuin rahaa. Tiedän sen vallan hyvin. Ei se silti tarkoita etteikö sitäkin voisi ajatella. Mutta tämä nyt oli vain yksi syistä miksi joku voi haluta naimisiin.
Nämä argumenttini ei koskeneet jokaista. Mutta ei myöskään sinun naimattomuus-perustelusi.
Ja voi olla, että ehtii erota ennen kuin jää leskeksi tai kuolee ennen kuin toinen tai yhtäaikaa.
Ei se, että tekee testamentin tai menee naimisiin tarkoita aina, että yritetään hyötyä toisesta. Kyllä muussakin elämässä ajatellaan taloudellisesti. Kilpailutetaan pankkeja, kun otetaan asuntolainaa yms.
Esim. minä itse haluan jättää puolisolleni omaisuutta ja haluan antaa ne mieluummin hänelle. Ja kyllä säästän eläkettä, mutta jos kuolen ennnen eläkepäiviä. Jätän ne mieluiten puolisolleni. Tietysti voisin testamentata ne vaikka kaupungille, ettei joku luule minun tai puolisoni ajattelevan vain rahaa, mutta en nyt halua.
Jos toisella ei ole mitään syytä olla menemättä naimisiin, mutta ei syytä mennä naimisiin niin ehdotin tätä yhdeksi syyksi. Jonka takia voisi mennä naimisiin. Se ei ole riittävä syy tietenkään, jos on huomattavasti enemmän tai parempia syitä olla menemättä. Eli en tarkoittanut esim. sinua.
Tässäpä tämä. Joillakin ihmisillä on henkilökohtaisia vakaumuksia ja elämänkatsomuksia joihin he eivät pysty esittämään YHTÄKÄÄN syytä joka ei perustuisi pelkästään omiin tulkintoihin ja tunteisiin . Minulle on yhdentekevää menetkö sinä koskaan naimisiin, olen käynyt tätä keskustelua sen takia että saisin tietää syitä johtavat tähän "ei ikinä naimisiin"-periaatteeseen. Minulle ei riitä yleiseksi syyksi periaatteelle se ettet sinä halua. Riittäisi jos kertoisit miksi et halua. Ja ellet pysty sitä kertomaan niin keskustelu ei etene. Menee juupas eipäs -väittelyksi.
Ei ole siis ihme että avioliitto-instituutio on kehitetty ja edelleen suosiossa, avioliiton solmimiseen kun on muitakin syitä kuin tunne.
Samanlaista se on kuin sekin, että en halua tappaa ketään, en edes tekemällä aborttia. Tai että en halua varastaa, en vaikka minulla olisi siihen miten hyvä syy; nälkä tms.
Tai miksi en petä kumppaniani. Kaikki nämä juontavat aivan samasta elämänkatsomuksesta ja arvoista, joita minä kunnioitan ja joihon olen kasvanut.
Minä en tarvitse itselleni elättäjää. Pärjään yksinkin. Minä en tarvitse jumalan siunausta liitoilleni, en usko jumalaan. Miksi menisin naimisiin?
Vai pitäisikö syyn olla jokin syy, joka yhteiskunnallisesti olisi merkittävä? No se löytyy helpolla; en halua olla lisäämässä jo ennestään synkkiä avioerotilastoja.
Toisen ihmisen tappaminen on biologisesti luonnotonta koska luonnossakaan saman lajin edustajat eivät (yleensä) tapa toisiaan. Toki asia voidaan ajatella eettisestikin vaikkapa niin että onko ihmisellä oikeus päättää toisen ihmisen elämästä. Ja yksi peruste siihen voisi olla vaikka että tappaminen on laissa kielletty (paitsi abortti). Sama juttu varastamisen kanssa. Yhteiskunnan pystyssä pysyminen vaatii sen että sen jäsenet noudattavat sen sääntöjä.
Kumppanin pettämättä jättämistä voisi perustella vaikka sillä että se satuttaa kumppania. Pettämistähän se ei ole jos kumppani hyväksyy sen. Eli olet silä tasolla lupautunut olemaan hänelle uskollinen vaikket ehkä sitä asiaa ole ääneen sanonutkaan.
Nämä antamasi esimerkit ovat lakien, sopimusten tai etiikan rikkomista (ihmisen tappaminen tai sopimuksen solmiminen ovat eri kertaluokkaa), avioliiton solmiminen ei riko lakia eikä sopimuksia. Etiikasta voidaan keskustella abortin kohdalla, mielelläni nyt kuitenkin rajaisin sen tämän keskustelun ulkopuolelle ihan sen takia että aihe on niin laaja eikä mielestäni verrannollinen sopimukseen.
Elättäjä ei myöskään liity vihkivalaan. Kuten ei sekään että lupaa olla toisen kanssa loppuelämän. Joten elättäjä-tulkinta on jälleen oma laajempi tulkintasi vihkivalan merkityksestä. Elättämisestä siinä ei puhuta mitään.
Vihkivalaa ei ole pakko tehdä kirkossa, saman yhteiskunnan tunnustuksen liitolleen saa siviilivihkimisellä.
Minä menisin siksi naimisiin että aviopuolisona olen automaattisesti puolisoni lähin omainen (vrt onnettomuustilanteet), omaisuuteni periytyy hänelle (riippuen avioehdosta) kuolemantapauksessa ja eron sattuessa(riippuen avioehdosta) ilman perintöveroja. Lisäksi hän saa leskeneläkkeen jos kuolen. Tässä päällimmäiset syyt. Minulla ei ole lapsia, sen takia lapseni eivät peri minua. Minulla ei ole todellakaan suurta omaisuutta mutten halua että puolisoni esim kaiken muun lisäksi joutuu muuttamaan yhteisestä kodistamme sen takia että vanhempani (tai kuka se lähisukulainen sitten olisikaan siinä vaiheessa) haluaisivat myydä asunnon. Ja toisinpäin, jos kumppanini kuolisi.
Nämä ovat asioita joita kannattaa miettiä ennen kuin tapahtuu. Välttämättä ei kumpikaan kuole ennen aikojaan eikä erota koskaan mutta juuri se takia ettei eron/kuoleman hetkellä jouduttaisi riitoihin/ongelmiin niin olisi hyvä olla yhteiskunnankin vinkkelistä kumppaneita.
Ja siis jos on vakaa tarkoitus olla yhdessä loppuelämä (perustan nyt olettamukseni siihen, en tarkoita että kannattaisi mennä naimisiin jos on aikeissa kohta erota) niin miksei hoitaisi näitä paperiasioita kuntoon?
Sitä ihmettelen että miten olet voinut hankkia lapsen/lapsia tietäen että ero on aina mahdollinen? Eikö lapsi ole mielestäsi suurempi sitoumus kuin avioliitto? Avioliiton voi purkaa puolessa vuodessa, lapsesi isää et voi vaihtaa ikinä.
Yhden eron lisäys avioerotilastoissa ei ole tilastollisesti merkittävä.
Kääntelet oudosti juttuja oman mielesi mukaan, siksi kanssasi on todella hankala keskustella, niin kovasti haluat selvitä tästä keskustelusta voittajana!
"avioliiton solmiminen ei riko lakia eikä sopimuksia."
-Ei riko avoliittokaan!
"Etiikasta voidaan keskustella abortin kohdalla, mielelläni nyt kuitenkin rajaisin sen tämän keskustelun ulkopuolelle ihan sen takia että aihe on niin laaja eikä mielestäni verrannollinen sopimukseen."
- Abortti liittyi siihen tappamiseen, jonka sujuvasti irroitit kontekstistaan. Abortti ei ole laissa kielletty, kuten ei avioliitokaan (poikkeuksia löytyy). Silti löytyy ihmisiä joille abortti on kyseenalainen ja he vastustavat sitä. Samoin löytyy henkilöitä, joille avioliitto on samanlainen kyseenalainen laitos. Mistä tämä sitten johtuu? Laista ei ainakaan, koska laki sallii abortin periaatteessa ihan mistä tahansa syystä. Se on siellä minuudessa, siellä missä muukin elämänjärjestys ja -kunnioitus...
Ei elättäjän pitänytkään liittyä vihkivalaan (kuinka niin?? mistä sen vetäisit?), sinä ja joku muu sen sijaan olette kuola suupielistä vaahdoten puhuneet kaksi päivää minulle siitä, miten talous tulee samalla turvattua, eikä tarvitse kuin mennä naimisiin! Minulle tämä ei ole vaihtoehto itseni elättämiseksi eikä monelle muullekaan modernille naiselle tai miehelle. Se on hyväksikäyttöä, jota laki ei kiellä tässä muodossa, mutta minä en sitä silti hyväksy - edes itseltäni.
Sanon vielä kerran, että mihinkään ongelmiin ei joudu, kunhan itse pitää huolen omista asioistaan ja antaa muidenkin tehdä sen. Avioliitto ei takaa ikuista elämää eikä edes ikuista rakkautta - puoliso kuolee ihan samoin kuin jos ei olla aviossa.
Jos suuri rakkautesi, jonka vuoksi avioliiton solmit tulee korvattua sillä, että saat leskeneläkkeen, olet nainen elänyt tässä maailmassa elämäsi ihan turhaan, koskaan hoksimatta syytä, miksi olet täällä.
Kuolema kuuluu elämään. Mielellään eletyn elämän päähän. Elämän, jossa ei ole pelätty ottaa vastaan haasteita eikä vastuuta omista teoista. Avioliitto ei ole vastuun ottamista sinällään vaan täysin irrallinen kristinuskon aikaan saama hörhellys, jota rakkauden kunnianosoitukseksi myöskin toiset haluavat tituleerata. Mutta rakkaus ei vaadi avioliittoa - se kukkii ilmankin ja nimenomaan juuri ilman.
Avioliitto on pelkureita varten, kuten jälleen kerran tässä tuli todistettua. En jaksa enempää. Ei tämä tästä enää kummene. Maailmakatsomuksesi on erittäin ahdas. Kuitenkin voisit kotitehtävänä pohtia, menisitkö kaikkien kanssa naimisiin vai onko jotain kriteereitä, joilla puolisosi valitset? Jos on, mieti, miksi kaikki eivät kelpaa, alat olla lähellä vastausta, miksi joku ei mene naimisiin...
Hyvää loppukesää.
Perintöveroa maksaa myös aviopuoliso, joskin alimmassa luokassa. Opettele ensin tosiasiat.
http://www.stm.fi/Resource.phx/socius/socius-22005/sivu9.htx
Jos haluaa päästä ilman perintöveroja on tehtävä hallintaoikeustestamentti ja saman voi tehdä avopuolisot!
Tässähän näitä
http://nomarriage.com/
http://bulletproofpimp.blogspot.com/2006/08/spiritual-women-go-for-money.html
http://bulletproofpimp.blogspot.com/2006/08/would-you-have-sex-with-this-woman.html
http://bulletproofpimp.blogspot.com/2006/08/key-to-wealth-stay-single.html
Aioin ensin linkittää noita samoja mutta koska täällä AVOLIITTOpalstalla heiluu jostain syystä "onnellisia" AVIOLIITOSSA eläviä tai siihen aktiivisesti pyrkiviä, en tohtinut...;D
Ihan sama vaikka parisuhteelle on keksitty nimi "avoliitto" - luin tätä samalla periaatteella kuin Parisuhde-palstaa...
Avioliitossakin olevia voi kiinnostaa kurkistaa, miten pelkästään seurustelevilla ihmisillä menee, oli osoite mikä tahansa. ;)
kiihottaa tuore suhde vielä sen verran, että ei haitta kun mies julistaa ettei halua kanssasi liittoa. Sitä se rakastuminen teettää, omat periaatteet ollaan valmiit painamaan pehmeällä. Älä ylläty, jos muutaman vuoden päästä tunnet pienen katkeruuden piston - ei ole silloin enää mitään urputtamista, mies pitää huolen siitä jo nyt.
Diane on aivopesty.
Toivottavasti on sen verran nuori vielä, että on varaa muuttaa mielipidettä vuosienkin päästä.
aloittajana tässä ketjussa, jolle edellinen viestinsä suuntasi...
Onko joku vielä maininnut yhteistä sukunimeä? Se on yksi missä avioliitto poikkeaa avoliitosta. En ole naimisissa, mutta pari ystävääni on ja heille se on yksi tärkeä asia. Jotkut kyllä pitävät oman sukunimensä. Avoliitossahan ei voi saada yhteistä sukunimeä, paitsi jos molemmat muuttavat nimensä joksikin uudeksi. Mutta Jokinen ei voi muuttaa nimeänsä Lahtiseksi.
Ja sitten isyyden tunnustaminen. Jotkut eivät pidä siitä, että avoliitossa pitää miehen tunnustaa lapsi omakseen. Jos lapsi on syntynyt avioliitossa oleville, on aviomies lapsen isä automaattisesti.
Sitten joillakin on ajatus, että kun ollaan aviossa kaikki on yhteistä (tarkoitan siis rahoja ja muuta omaisuutta) Lain mukaan näin ei tietenkään ole. Tietysti esim. yhteistä asuntoa ei voi myydä ilman toisen suostumusta.
Kohta 10 vuotta avoliitossa ollessani en ole kovin paljon huomannut eroa avioliittoon. En voi tavalaan kyllä verrata, kun en ole ollut naimisissa, mutta vain näin sivusta katsellen muita avopareja ja aviopareja. Mutta näkeekö sitä sitten ulkopuolelta. Meidän uudet kaverit tai 3 vuotta ollaan tunnettu ovat naimisissa ja se tuli puheeksi vasta nyt. Tai mä tiesin vähän ennen kuin mun mieheni. En olisi osannut sanoa ovatko avopari vai aviopari.
Yhteisistä rahoista vielä tuli mieleen vanha tapaus, kun erehdyin kertomaan aviossa olevalle ystävälleni siitä, että minulla ja miehelläni on erimielisyyksiä rahan käytöstä. Hän sanoi, että ei heillä ole kun he ovat naimisissa (he ajattelevat juuri sillä tavalla, että kun nyt kerta naimisissa ollaan ja kaikki on yhteistä kuitenkin). Ehkä heillä se johtuu siitä, mutta mä en usko että meillä asia muuttuisi jos menisimme naimisiin. Ja sitäpaitsi eräs toinen aviopari, jotka ovat olleet pitkään naimisissa eivät pääse millään sopuun rahankäytöstä. Siitä pitää tapella joka kauppareissulla ja tapellaan kuka maksaa minkäkin laskun tai hankinnan. (Vaimo on äärinmäisen pihi). Meillä sujuu kyllä paljon helpommin nämä asiat.
Avioitumiseen liittyy monenlaisia käytännön muutoksia. Sen seurauksena ilmenee monin tavoin, että parista on tullut "samaa sukua".
Mielestäni raha-asiat ovat kuitenkin seikka, joka ei riipu siitä onko yhdessä asuva pari naimisissa vai ei. Joillakin pareilla on huomattavat tuloerot, mutta yleisempää lienee että molemmilla on varaa osallistua yhteisiin menoihin. Mutta ihmiset on erilaisia rahankäytön suhteen, jokainen hoitaa menot kuten parhaakseen katsoo.
Onhan se selvä, että jokaisella ihmisellä on henkilökohtaista omaisuutta oli naimisissa tai ei. Suurissa hankinnoissa on kuitenkin luonnollista, että niitä pidetään yhteisinä; käytännössä ne kuitenkin ovat sitä, ainakin niin kauan kuin ollaan yhdessä ei ole juuri merkitystä mitä omistuspapereissa lukee. Kun ollaan päätetty pysyä yhdessä loppuiäksi, voi tehdä yhdessä isompiakin hankintoja.
Mentäessä naimisiin ilman avioehtoa kummankin omaisuus säilyy edelleen omana, ja avioliiton aikana karttunut omaisuuskin voi olla eriteltävissä. Erotapauksessakin kummankin omaisuus säilyy yhä omana, vaikka toinen osapuoli saattaakin joutua maksamaan tasinkoa.
Mulla on periaate, että lapsia vain avioliitossa (en tarkoita muita vaan itseäni!). Lähinnä nyt kun se on ajankohtaista olen alkanut ajattelemaan avioliittoa. Sitä ennen sillä ei tuntunut olevan niin kauhean paljon merkitystä. Tai ei ainakaan ole niin kiire. Ehkä olen jotenkin vanhanaikainen tai en osaa oikein sitä nyt eritellä miksi näin. Mutta ei kai niitä syitä tarvitse olla, jos ei siihenkään miksi ei halua naimisiin. Ja periaatteeni ei ole niin vahva ettenkö ehkä voisi antaa periksi, mutta en ihan helposti.
Esim. siihen en usko, että aviossa ollaan mitenkään uskollisempia. Kun on nähnyt ihan omilla silmilläni naimisissa olevienkin pettävän mennen tullen. Ei se ole vain iltalehtien humpuukia ja kyselytutkimuksien tuloksia.
Ja jotain kai kertoo se vai onko vain sattumaa, että monet naimattomat parit menee naimisiin kun nainen tulee raskaaksi (jotkut ihan viimeisillään raskaana) tai pian lapsen synnyttyä tai esim. ristiäisissä.