yleensä ihmiset valittavat että suhde kaatuu siihen kun ei ole yhteistä aikaa. entä jos asia onkin toisin päin? olemme aivan liikaa yhdessä. alkaa ahdistaa! minä olisin kovinkin menevä ihminen, mutta miehellä ei ole muuta elämää kuin minä. hän on onnistunut aivopesemään iloisen ja ystävien kanssa viihtyvän ihmisen sellaiseksi joka vain keksii tekosyitä siihen tosiasiaan, että se mies minut kotona pitää eikä se että en haluaisi lähteä esim. kavereiden kanssa ulos. uskottelen itselleni että olen tällainen, vaikka en todellakaan ole! mies on mustasukkainen, ei luota pätkääkään, ei voi antaa menneiden olla (aika jolloin en edes häntä tuntenut, ei pitäisi kuulua hänelle, saatika että hänellä olisi muka oikeus suuttua niistä asioista!). tarvitsen omaa tilaa paljon paljon enemmän!!! en haluaisi kuitenkaan erota.. mikä neuvoksi??
mitä tehdä..
123
3693
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ok,eli miehesi ei luota sinuun.Mihin teidän suhde sitten perustuu?Hän on todellakin epävarma itsestänsä....
Teet hänelle selväksi että yhteisen elämänne lisäksi teillä/sinulla saa/TÄYTYY olla myös oma elämä.Ei tuosta muuten tule mitään...paitsi katkeruutta...
tsemppiä
Ymmärrän sinua sillä olen itsekkin kokenut samaa parisuhteessa, minä olin se sosiaalisempi ja ex-mies kökötti mielummin kotona.Hän viihtyi omissa oloissaan siis sohvalla tuijottaen töllöä puhumattomana vaikka viikkokausia, aina noudattaen samaa kaavaa työpäivän jälkeen.minun olisi pitänyt istua nojatuolissa hiljaa ns`" seurana.Pikku hiljaa halusin tavata ystäviäni ja työkavereita vapaa-ajalla ja siitä kehkeytyi vuosien saatossa suurimmat riitamme jonka johdosta nytten olemme eronneet, koska ajan saatossa alkoi henkinen painostus ja uhkailu mikäli pidän omasta kannastani ja halustani kiinni tavata ystäviäni , sillä he olivat kaikki huonoja ihmisiä ja juoppoja ja naiset tietenkin huoria ja olinhan maannut kaikkien miespuolistaen ystävien kanssa....kyllä alkoi pitkällä juoksulla vituttamaan ja loppujen lopuksi lähdin parisuhteesta.Toivottavasti te pystytte puhumaan ja käsittelemään sitä kuinka tärkeitä sinulle on ystäväsi jottei suhteenne kaadu minun kokemaani.Tsemppiä
ihankun olisin omaa eläämääni lukenut tuosta tekstistä! Seurustelin n. 2vuotta kunnen sitten eräs kaunis päivä luonteeni antoi periksi ja ilman etukäteissuunnittelua, ilman tahtoa, ilman halua suustani tuli sanat "nyt loppu" ja siihen se loppu. Tästä on nyt 4 kk aikaa eikä oo olo paremmaksi muuttunut, sattuu sattuu sattuu ja surettaa. Rakkaus edelleen luja toista kohtaan, mutta jos ei omaa tilaa anna ja mies saa kohtauksia menneisyydestäni ( aikaisemmista miessuhteista, 1 pitkäaikainen seurustelu ja pari yhden illan juttua) niin eihän siitä mitään tule. Vonkasin miestä jopa takaisinkin, mutta hän hankkaroi vastaan, ei voi olla varma vielä jos sama tapahtuu uudestaan, jätän hänet toisen kerran sitä hän ei tulisi kestämään, kun tämäkin on jo niin rankkaa. Alan olla itsekin sitä mieltä että enpä siihen samaan takaisin halua, vituttaa vaan kun mies "syyttää" minua, hänessä itsessään ei ole mitään vikaa ja edelleen saan olla tarkka sanoissani, kaikki menee helposti vittuilun puolelle. Vaikeetahan se on elää jos aina joutuu miettii mitä suustaan päästää ja yrittää elää toisen mieliksi nauttimatta omasta elämästään yhtään. Siihen ei riitä aika eikä voimat koska yrittää vaan miellyttää sitä toista. Ei siitä sellasesta mitään tule!!
Jollet halua erota niin otapa miehesi pöydän ääreen ja PUHUKAA asioista! joko ne auttaa tai ei auta, todennäköisesti miehesi hermostuu kun alat puhumaan hänelle siitä että koet että hän ahdistaa sinut nurkkaan, et pysty hengittää. Oma mieheni (exä) suuttui ja pahoitti mielensä jos meninkin vaikka salille ennen kun lähdin hänen luokseen, tai jos minä olin lopettamassa puhelua.
Puhukaa!!