Kysyin tyttöystävältäni 2 viikkoa ennen joulua, että joko olet ostanut mulle lahjan. Kysyin sen leikilläni jotta puhuisimme asiasta ja näin tulisi ilmi ostetaanko toisille lahjat..? Ollaan tapailtu 3 kk:tta ja ollaan enemmän ns. "kavereita" vaikka kuitenkin samoissa lakanoissa säännöllisesti ollaan. Tyttö kun lähtee maasta kuukauden kuluttua joten tämä suhde joka tapauksessa loppuu siihen. Mahdollisuus että se jatkuu, kun hän tulee takaisin 6kk:n kuluttua on toki myös olemassa.
No siinä taustaa ja nyt asiaan..
Kun kysyin tuosta lahjasta ymmärsin putkiaivoillani ettei lahjoja osteta. Tilanne oli kai sekava ja sen olisi joku voinut tulkita toisin. En siis ostanut lahjaa! Tavattiin ennen joulua ja AUTS.. hän antoi minulle lahjan. Silloin sattui! Selitin nopeasti jotain, että en ostanut kun luulin ettei osteta jne. Likka otti nokkiinsa siitä, kun ei saanut lahjaa, tai sitten sitä sapetti se, että meni kuitenkin ostamaan lahjan minulle. Joka tapauksessa hänen pettymyksensä paistoi läpi niin, että se vaikutti koko joulumieleen. Saattaessani hänet asemalle hän ei halunnut puhua asiasta vaan osoitti mieltään olemalla poissaoleva..
Höh.. en tiedä mitä halusin kertoa, mutta minua vitutti se, ettei hän edes yrittänyt peittää pettymystään ko. asiaan vaan järjesti minulle syyllisyyden tunteen. Minusta 23-vuotiaan pitäisi toimia toisin. Toisaalta vitutti se, että olin niin saatanan itsekeskeinen etten ostanut hänelle mitään kaikesta huolimatta. Senkin olisi luullut oppineen 28:n ikävuoteen mennessä. Mä luulin että olen pelimies.. perkele mutta "pelimiehellä" olisi ollut jotain taskussa tallaisten tilanteiden varalle. Kaikesta huolimatta,
Hyvää Joulua!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tyttö kun lähtee maasta kuukauden kuluttua joten tämä suhde joka tapauksessa loppuu siihen. Mahdollisuus että se jatkuu, kun hän tulee takaisin 6kk:n kuluttua on toki myös olemassa
..ja tosta tulee seuraava riidanaihe
Lahjat ovat lahjoja, osoita olevasi itsenäinen mies äläkä anna tuossa periksi ja älä suostu naisen pompoteltavaksi. Riitely tuollaisesta asiasta osoittaa kypsymättömyyttä tai pikkumaista luonnetta ja on syytä miettiä kauanko tuollaista pystyy sietämään...
Tyypillinen suomalainen mies. lahja ostetaan jos toinenkin niin tekee. Mikä ihmisiä nykyään vaivaa? Olisit vaikka järjestänyt kivan illallisen jne jne, sen olisit voinut järjestää ja kuitata " saat lahjasi illalla" lauseella jos et etukäteen ymmärtänyt suunnitella. Toisaalta, on se kiva saada mieheltä vaikka ruusuja muutenkin kuin silloin kun on synttärit tai joulu, enkä nyt tarkoita että lahjan pitäisi olla kallis, se voi olla vaikka juuri se ruusu tai vaikka miehen itseantama kokovartalohieronta. Se ajatus on tärkein. Siitä varmaan tyttö sinunkin tapauksessa loukkaantui, et ajatellut häntä, vaan sitä että "ei mullekaan osteta" eikä mielessäsi käynyt sitten oma-alotteisesti ilahduttaa...