Kun arki astuu liittoon ja kaikki alkaa tuntumaan tavallisen tylsältä. Toisen pienet inhottavat tavat alkavat ärsyttämään ja tuntuu ettei saa oikein mitään irti toisesta. Mikä neuvoksi.
Kymmenen vuotta suhdetta takana ja vajaa vuosi naimisissa ja nyt tulee päiviä jolloin yksinkertaisesti tuntuu ettei jaksa. Kaikki on normi hyvin mutta jotain silti puutuu. Mikä?
Kymmenen vuotta suhdetta takana ja vajaa vuosi naimisissa ja nyt tulee päiviä jolloin yksinkertaisesti tuntuu ettei jaksa. Kaikki on normi hyvin mutta jotain silti puutuu. Mikä?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tämä on vaikea asia.
Itsellä on samanlainen tunne, avioliittoa
kestänyt vasta 5 v....
Lähtisikö katselemaan, mitä maailmalta löytyy ?
Niin sen kun tietäs että onko se huominen parempi muiden kanssa vai tuleeko se samanlainen arki kaikkien miesten kanssa. Toisaalta ois oikein lähteä etsimään onnea mutta kun kerran on naimisiin menny niin ollappa siinä sitten.
tulee joka suhteessa vastaan ja mikä tästä maailmasta tulee, jos alkaa vaihtamaan puolisoa yhtä usein kuin autoaan. Siihen arkeen pitää alkaa totutella vihkivalan jälkeen. Rakkaus kestää tuhat päivää, sen jälkeen rakastaminen on tahtoasia. Eri asia sitten, jos molemmat lyötte päänne yhteen ja sen tuloksena päädytte yhteistuumin eroon. Kaikkiin ikäkausikriiseihin liittyy jotain "kaihoamista" ja alkaa pohtimaan yhtä sun toista - jopa uutta kumppania.
mitä sillä arjella tarkoitatte?
Onko se esim. sitä, että...
- seksi loppuu
- ei puhuta, kun muutaman kerran viikossa, ja silloinkin, kun on vain jotaian asia asiaa?
- yhdessä käydään vaan pakolliset menot, sukulaiset jne.?
- ollaan kotona omissa oloissa?
etc.
Nää asiat on just niitä ja se vielä että se vähäinenkin romantiikka ja hellyys on kadonnu. Yrittänyt olen olla ihana haluttava nainen mut ei näköjään auta.
Sitä kait se sitten on, mutta itsen kumminkin vaikea ymmärtää sitä. Sen ymmärtää, että alku huuma haihtuu, mutta kaikki yhteydenpito katoaa... Outoa. Sehän on sama kuin muissakin ihmissuhteissa, esim. ystävyys, katoaisi yhteys kokonaan. Ei tämä ainakaan ymmärrä. kyllähän ainakin lapsuuden kodissani viihdyttiin yhdessä ja oltiin siksi yhdessä, kun tykättiin toisistamme.
Meillä yhhteistä taivalta takana 10 vuotta. Viimeisen vuoden aikana on itsestä alkanut tuntumaan että haluan vaihtelua. Seksi meillä on parempaaa kuin koskaan, mutta muuten mies ottaa päähän, mutta olen yrittänyt katsoa peiliin niissä tilanteissa. Vierasta tekee mieli. Varmaan joku ohimenevä kriisi.
Kaikki kuvailemasi on aivan normaalia.
Jokaisessa suhteessa sellainen tulee vastaan,ihminen kun haluaa jännitteitä elämäänsä ja arki tappaa sellaisen puolen.
Puolisoa vaihtamalla se ei onnistu,huomaat joko vaihtaneesi huonompaan tai sama tilanne muutaman vuoden päästä päällä.
Muutoksen on lähdettävä myös itsestäsi,on huomattava myös ne hyvät puolet.
Ihmisen tunne elämä kun on sellainen jos joku asia alkaa häiritsemään niin sitä ei muita asioita suhteessa näekkään.
Kaikki tuollainen menee kyllä ohi,ja sen vaiheen kun kestät huomaat kuinka sinut palkitaan.
Ei mikään ole parempaa kun rakkaus joka on pitänyt yhdessä vuosikymmeniä,silloin huomaat kuinka rakkaaksi tuo vanheneva puoliso on sinulle tullut.
n. vuosi sitten ajauduimme mieheni kanssa pisteeseen, jolloin minusta alkoi tuntumaan, että haluan erota. Ei ollut enää mitään yhteistä, kaikki aika meni lasten kanssa arkea pyörittäessä, kinattiin joka asiasta, seksi loppui ym. Mieheni ei kuitenkaan halunnut luovuttaa vaan hän varasi meille ajan perhenuvolaan, missä kävimme parin kk:n aikana 4 kertaa. Perheneuvolassa käydyistä keskusteluista ja kotitehtävistä oli ainakin meille apua.
Minäkään en usko, että arki muuttuu miksikään puolisoa vaihtamalla, vaan sama arki se astuu enemmin tai myöhemmin kuvioihin.
Itse olin aiemmin sitä mieltä, että jos tunnetta vaan riittää niin onnellisina pystyään, mutta ei se pelkkä tunne riitä. Lapset, työ ja koko perheen harrastukset vievät mahottoman paljon aikaa, ainakaan meillä parisuhteelle ei jää juurikaan aikaa ellei sille järjestetä aikaa.
ratkaisu ongelmaanne on keksitty vuosi tuhansia sitten, se vain avautuu harvoille.
Menkää Tytöt T Ö I H I N.
Opiskelkaa jotain intetnsiivisesti.
Perustakaa firma.
SAAVUTTAKAA JOTAIN, josta irtoaa itsekunnioitusta.
palkkakaan ei ole huono asia.
Harrastakaa jotain, jossa olette /(kehitytte) parhaiksi.
Koska Onni löytyy Teidän OMASTA päästänne.
Elämä on pitkä.......elettäväksi toisen ihmisen kautta. (ja se ei ole oikein sitä toista ihmistä kohtaan) Hetken voi elää toisen kautta, sitten se loppuu, ja erotaan.
= HANKKIKAA ELÄMÄ. silloin ei tarvitse miettiä kenen kanssa sitä olisi onnellisin.
Onni on itsessä. Siinä se salaisuus.
Hyvää päivän jatkoa!
Olen 50v.,nainen ja ollut 15 vuotta mieheni kanssa ja se on ainoa avioliittoni, mutta en luoja paratkoon tiedä, mistä helvetin haihtuvasta huumasta tai arjen harmaudesta kaikki toitottavat. Ja että kaikilla haihtuu huuma loppuelämäksi ja vain alku on ihanaa.
Se on kuulkaas "lapset" aivan teistä itsestänne kiinni, miten elämänne koette. Ei elämässä ole kaikille yhteensopivaa valmista kaavaa, jonka mukaan kaikki etenee.
Minun päästäni ei ole huuma haihtunut enkä usko sen koskaan sieltä lopullisesti katoavankaan. Tosin tarinani ei ole suoraan satukirjastakaan.
Jos koette jotain puuttuvan, se tarkoittaa juuri sitä, miltä se tuntuu, vaikkei heti paikalla kannatakaan eropapereita pistää vetämään. Se tarkoittaa sitä, että siihen pitää puuttua, mikä vaivaa. Hyvin yksinkertaista.
Huuman ei tarvitse haihtua. Teidän kuvailemaanne arkitunnetta en ole ikimaailmassa kokenut. Kuulostaakin kamalalta.
...tylsästä turvallisesta ja hyvin arkisesta liitosta!
Sitten tuli mies eikä meinannut...
Eli,kokemuksen rintaäänellä voin sanoa että kunnon seksinpuute...
Ja juuri kokemuksen rintaäänellä voin huutaa että yhteen ei kannata muuttaa ja arkeen kiirehtiä!
vielä suhteessa, hellyyttä..halitteko. Ihan ilman että toinen sitä pyytää.
Miten positiivisuus, tuleeko toisen suusta enemmän miksi et ole tehnyt tätä, tota...yms.
Silloin on asiat huonolla tolalla jos koko ajan kuulee moitteita ja haukkumusta, huutamista, mitätöintiä. Yleinen tyytymätön ilmapiiri. Tarttis tehä jottai.
Meillä arki oli ihan alusta saakka; en koskaan tehnyt mitään oikein, mielipiteeni olivat vääriä tai kummallisia, minua ei tarvinnut ottaa huomioon kuin kodinkoneena ja "barbarana"; tyydytystä en saanut sängyssä koskaan.
Sitten minä hirviö tein kamalan temppuni ja jätin tämän niin mukavan ja hyvän miehen...ja löysin sen puhuvan ja pussaavan sielunkumppanin jota en enää jaksanut uskoa olevan olemassakaan, ainakaan minua varten.
ja kaikkea kivaa loppuelämäksi teille :-)
No niinhän se on että arki tulla tupsahtaa parisuhteeseen ennemmin tai myöhemmin, riippuen lasten ja päivä-/kotitöiden ym. kuormittavuudesta. Ja pitäisi jaksaa hempeilläkin kumppanin kanssa. Pitäisi vain jaksaa kaivella muistin sopukoista ne ihanat asiat, jotka yhdistivät meidät perheeksi ja ylläpitää säännöllisin väliajoin niitä. Joo, kyllä kuulostaa helpolle, yritetty on kohta 15 vuotta ja aina pahemmalle kriisitilanteessa tuntuu. Ero ei ole kaukana, mutta kerran viel... Missä ovat ne mukavat, huumorintajuiset, puheliaat, huomioivat ja pussaavat miehet? Me naiset kuulema "tapetaan" ne sukupuuttoon marinallamme. Niin, mitään ja mistään ei saisi sanoa. Eli ollaanpa hiljaa... seuraava vuosi!
tuon olleellisen, jos tosiaan olis niin helppoa, että puhumalla selviäis, niin tuskin täällä kukaan "narisisi". Eiköhän jokainen aikuinen ihminen tuon tiedä itsekin. Mutta kun siihen tangoon tavitaan kaksi...
Kun jätätte pitkän parisuhteen taaksenne, saatte seuraavassa suhteessa hetkisen paon arjesta ja sitten tulee n. vuoden päästä havainto päänuppiin, että kas....nyt saan tosi huonoa seksiä, en tunne kaveria, olen hukassa. Lapset ovat vielä enemmän hukassa. Siihen vielä exät ja nyxät ja kaikki lastentapaamissotkut, elatusmaksut...uuden kumppanin kanssa yhteisen talouden menojen jakaminen muka tasapuolisesti. Uuden kumppanin aluksi aivan kivoilta vaikuttavat lapset....hirviöiksi muuttuneet...ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET tähän alkako. Kitukaa siinä arjessa ja nyt jälkeenpäin olen miettinyt, että olishan sitä voinut yrittää parantaa sitä edellistä tylsää arkea vaikka tilaamalla illallispöydän jostain ravintolasta vaihteluksi tai pyytää kumppania lähtemään kylpylään leikkimään tai kynttiläviinilasilliselle johonkin lähikuppilaan. Mahdollisuuksia on vaikka miten paljon. Ajatelkaa vanhan kumppanin kanssa romanttinen syyskävely hämärtyvässä illassa ja jutustelua kaikesta maan ja taivaan välillä ja tuttu ja turvallinen kainalo ja seksi siihen päälle, vaikka välillä väritöntäkin, silti niin tuttua juttua.
...niin äskeiseen vielä lisään, että jos haluaa jännitystä ja seikkailua...sillain niinkuin pysyvämpää...niin ainoa vaihtoehto on tapailla sellaista kakkostyyppiä siinä sivussa...sehän tuo jännitystä elämään..mutta mitalin kääntöpuoli on katsokaas sellainen, että tulee jokin kuilu siihen parisuhteeseen, salailua, valehtelua, kova työ järjestää niitä salatapaamisia...ja lopulta jää kiinni ja sitten se perhe kuitenkin hajoaa. Että semmoinen jännittävä seikkailu on tämä pettämiskierre. Syyllisyys ja sen sellainen jäynään kovasti ja vaikeuttaa seksiä parisuhteessa silloin, kun jommalla kummalla on vieras peti siinä sivussa. Tälleen se on elämä.
Musta on tuntunu jo jonkun aikaa ihan samalta. Että tätäkö tää nyt sitten on. 14 yhteistä vuotta takana ja kolme vuotta naimisissa. Yksi leikki-ikäinen lapsi ja molemmat käydään töissä. Mies sanoo rakastavansa ehkä pari kertaa vuoteen. Seksi sujuu toisinaan ja toisinaan ei vaan kerta kaikkiaan huvita. Minä olen meistä se sosiaalisesti aktiivisempi osapuoli. Itselläni on paljon ystäviä, joihin pidän aktiivisesti yhteyttä. Miehelläni ei ystäviä ole. Lisäksi harrastan aktiivisesti liikuntaa. Nyt mieheni ilmoitti olevansa kyllästynyt minuun, koska kämppä on siivoton ja minä en ole koskaan kotona, eikä meillä ole yhteistä aikaa. Mua kypsyttää, kun en saa mieheltä muunlaista hellyyttä kuin seksiä. Vois edes joskus sanoa rakastavansa, mut jos ei enää rakasta niin pahahan sitä on sanoa. Mä en tiedä mitä pitäs tehdä, tuntuu olisin umpikujassa. Pitäskö hommata oma kämppä ja pitää tuumaustauko? Miehen mielestä ratkaisu on, että rupean ahkeraksi ja ehtoisaksi perheenemännäksi ja vähennän kaikki menoni minimiin. Eli menen töistä kotiin, haen lapsen, laitan ruuan, pesen pari konetta pyykkiä, siivoan, leikin lapsen kanssa, hoidan kaikki juoksevat asiat, nukutan lapsen ja odotan reidet levällään armasta miestäni sänkyyn. Jos mies onkin väsynyt, niin laitan jalat yhteen ja käyn itsekin yöpuulle. Tämmöstä varmaan useimpien elämä on, mut tämä ei ole se mitä mä haluan. Varsinkin jos ollaan yhdessä vaan sen takia, että on joskus yhteen satuttu menemään. Eli miehen mielestä natisevan liiton syynä on laiska emäntä ja mun mielestä miehen suunnalta rakkauden puute. Tää oli nyt tällasta tilitystä. Mä en tiedä pystynkö mä muuttumaan ja pystyykö mieskään. Ahdistaa!!!