Anteeksianto ystävyydessä on mielestäni hyvin tärkeää,jos todella on tosiystävä ei kanna kaunaa kovinkaan pitkään(riippuen tietysti asian vakavuudesta esim.tappo/murha)mutta jos kyseessä nyt on vaikka riita,kyllä se pitäisi pystyä unohtamaan.
Anteeksianto
vapauttaa
11960
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Anteeksi anto on jalo tapa säilyttää ystäviä.
Mutta on myös paljon ihmisiä joihin se ei päde.
Olen pitänyt sellaista rajaviivaa jonka ylittäjälle en anna ikinä anteeksi.
Sen rajan ylittäjä syyllistyy tietoiseen vahingoittamiseen henkisesti tai fyysisesti!
On myös ihmisiä jotka ylittävät tuon rajan mutta tekeytyvät tietämättömiksi jälkeen päin.
Kaiken tämän perustan omiin kokemuksiini jotka olen kantapään kautta oppinut!
Joku aiheuttaa sinulle tietoisesti harmia tietäen seuraukset mutta luottaen hyvyyteesi antaa anteeksi.
Tälläiselle kun annat kerran anteeksi,voit olla varma että hän uusi temppunsa jatkossakin.
Katsokaas kun jotkut ihmiset pitävät anteeksi antoa selvänä merkkinä siitä että samankaltaisen saa uusia,ja siitähän selviää taas anteeksi pyytämällä.
Näin se vaan on.
Jos ei ole takarajaa,ei järkeä pitää mitään rajaakaan?
täysin totta!
Tuo teksti voisi olla minun kynästäni tai sydämestäni.
Kerran olen tehnyt sen virheen, että annoin tuollaisessa tilanteessa anteeksi... ja kaikki jatkui, yhä pahempaan päin. En anna koskaan anteeksi sellaista, mikä satuttaa minua liikaa ja täysin turhaan, vain tois(t)en ihmis(t)en egon tähden.
Hyvät, antoisat ihmissuhteet ovat eri asia. Pienten asioiden anteeksianto, ymmärtäminen. Niistä ei pitäisi edes mainita samassa viestissä, sen verran toisesta päästä galaksia ovat.
niistä on ihan hyvä mainita samaisessa viestissä, koska täällä on lukijoissakin joitakin ääliöitä, jotka sekoittavat asiat kokonaan toisiinsa. Luulisin ainakin että on, koska live-elämästä tiedän yhden sellaisen (miksei siis täälläkin?)
Olen täysin samaa mieltä! Itse huomasin lopulta karvaasti, että rajat oli vedettävä! Ei aina voi vain antaa anteeksi.
Minä aikani nielin ja yritin ymmärtää "tahattomia" ja tahallisia loukkauksia erään "ystäväni" taholta. ...hän ei koskaan mielestään ollut tehnyt mitään pahaa, sanonut todella loukkaavasti jne. syyllinen oli aina joku muu..minä yleensä.
Jos asiasta mainitsin "ystävälleni", että huomasitko kuinka sanoit/teit? Sain ylimielisen katseen ja kas! Parhaassa tapauksessa "mökötystä" ja asioiden vääristelyä takanapäin..hurjaa "marttyyri-leikkiä". Rehellistä anteeksi pyyntöä ei koskaan hänen puolelta kuulunut.
Nopeasti pyrin unohtamaan ja antamaan itse anteeksi. Ajattelin asioiden olevan niin helpompaa. Siinä tein virheen! Todellakin! Asiat lopulta kärjistyivät. Huomasin olevani ikuisessa kierteessä!
Loppu tuli minunkin pinnalleni! Syystä laitoin lopulta välit poikki. Takaapäin olen kuullut hänen ihmetelleen yhteisille kavereiltamme, kuinka minä olen vain lopettanut yhteyden pidon! Syytä hän ei mukamas tiedä (valehtelee). Nyt todella näen sen, että välimme on lopullisesti poikki, mikäli en itse joku päivä soita hänelle ja anna asioiden taas olla. Mutta nytpä en niin teekkään :D
Tiedän etten ole hänen ensimmäinen enkä viimeinen menetetty "ystävä".
Että tämmöstä! Rajansa kaikella!
harvinaisen oikeassa!
Loukkaa paljon enemmän, kun ihminen johon on luottanut täysin pettää, kuin jos pettäjä tai loukkaaja olisi joku yhdentekevämpi tyyppi.
on todella raskasta pitää yllä ystävyyttä marttyyrin kanssa, joka harrastaa mykkäkouluja ja pyytelee anteeksi vain tavasta, mutta kaikki käytöksessä viittaa ettei edes tarkoita tuota.
Mikä oikeus toisella on piilovittuilla toiselle jatkuvasti,jos riitaa tulee niin taantua lapsen tasolla riitelyssä ja odottaa toisen aina, aina, aina , aina,aina olevan aloitteentekijä ja pyytävän anteeksi.
Pyydän vaan anteeksi, että "ystäväni" ei hyväksynytkään minua sellaisena kuijn olin vaan vaati kehitti ystävyyttämme lähinnä terapia ja mielenpiristyssuhteeksi itselleen,ongelmia ja pahaa mieltä se oli minullakin, vuosikaudet, missä olit ystäväni sinua olisin tarvinnut?Ei sinulla ollutkaan aikaa,ei vierailla luonani, ei soittaa kysyäkseni murheistani joista kuulit toisilta kaveriltani,ei rehellisyyttä ottaa omaa vastuutasi käyttäytymisestäsi jonka johdosta välimme menivät poikki.
Ehei, minäkään en sinulle aio soittaa,joulukortin saatan taas laittaa mutta koska et niitä viitsi ylpeyttäsi takaisin laittaa(osoitteen olisit saanut keneltä tahansa ystävältäsi)niin itse olet käytökselläsi välimme pilannut.Kasvappa aikuiseksi, sinä kolmekymppinen perheen äiti, olet harvinaisen tynnyrissä kasvanut ihminen.
Tulee mieleeni kysyä, että eikö anteeksipyytäminen (ja sitä kautta anteeksianto) ole turhaa ystävyydessä - ystävyyshän perustuu tietyille kirjoittamattomille säännöille, joita ei rikota. Tosiystävä kyllä tietää, mitä nämä säännöt ovat.
Ja jos niitä rikotaan, niin luottamus menee siinä kerralla; sen jälkeen ystävä voi olla olemassa, mutta ei enää todellisena ystävänä, koska suhtautuminen häneen on muuttunut.
kaverini loukkasi minua tosi pahasti(2 vuotta aikaa jo)ja ei ole pyytänyt anteeksi, vaikka hänen se olisi pitänyt.eli kahteen vuoteen emme ole olleet tekemisissä, ja ihmettelen miksi hän ei pyydä anteeksi.olenkin kysynyt itseltäni, että miksi ja miksi.loukatessaan minua minua, hän oli humalassa ja se ei mielestäni oikeuta siihen, että voisin vain kaiken unohtaa ilman, että hän pyytäisi anteeksi.
joskus sellaisen ihmisen joka on tottunut pomottamaan ja aukomaan toisille mitä sattuu sietääkin kuulla totuus!
Aika heppoinen tarina tuo "kaksi vuotta sitten minua on loukattu humalassa.en varmasti tee asialle mitään, nyyyh."
Lapsellinen kirjoitus, taidat olla aika joustamaton.