Mistä aloittaisin.. Varmaan kolmen vuoden takaa. Olin reissaamassa Suomea, ja espoolainen poika tarjosi minulle yösijaa. Kieltäydyin, mutta jatkoimme yhteydenpitoa. Marraskuussa näimme, ihastuimme. Viikonlopun pituinen reissu venyi kolmeksi viikoksi. Vietimme joulun yhdessä. Välimatka raastoi, muutimme yhteen tammikuussa. Tammikuun lopussa raskaustesti näytti positiivista. Tupareissamme hän sanoi, että olisi ihanaa, jos pitäisimme sen. Olin niin onnellinen. Yhdeksän kuukautta meni kuin siivillä, ja loppuraskaudesta mies alkoi karkailemaan. Lähti ryyppäämään kertomatta, tai valehdellen. Ei soittanut matkoiltaan, seuraavana päivänä tuli aina takaisin. Mietin vakavissani eroa, kuitenkaan sitä toteuttamatta. Poikamme kasvoi, muutimme pääkaupunkiseudulta pois. Kaikki oli ihanaa, maalaikylässä, hieman eristyksissä. Arki toimi, mutta monta kertaa huomasin miettiväni, missä ovat tunteet? Ovatko ne unohtuneet vai onko niitä ollutkaan.
Sain työkeikan eräseen tapahtumaan. Siellä tapasin miehen, jonka nähdessäni tunteet leiskahtivat molemminpuolin. Tässä kohtaa tajusin, tai luulin tajuavani, ettei tunteita lapseni isään edes ollut, joten muutin pois, jättäen lapseni isälleen. Tähän "jättöön" liittyi monta asiaa, halusin rauhassa selvittää päätäni, ja isä oli hoitovapaalla, minun lähdettyä töihin kun poika oli kaksi kuukautta taloudellisista syistä. Taistelin pojastani sosiaalitoimen kanssa, halusin hänet luokseni asumaan. Muutin eromme jälkeen suoraan tapaamani miehen asuntoon.
Nyt erosta on kaksi ja puoli kuukautta, viikko eromme jälkeen ymmärsin, kuinka tärkeä mies oli minulle. Rakastin häntä, todella, eikä tämä uusi tuttavuus ollut se oikea. Tässä uudessa suhteessani tunnen olevani yksin, ja tunnen ansaitsevani tämän kurjuuden. Olen kertonut exälleni että haluaisin palata kotiin, olen ymmärtänyt paljon asioita suhteestamme, miksi mies karkaili ja petti, oma vikani se oli. Olin täydellinen p.skiainen hänelle, en antanut omaa tilaa ja samalla vaadin itselleni tilaa koko ajan enemmän. Iltaisin itken, ja uusi mies kyselee, mikä on. Toissailtana sain sen hänelle kerrottua. Sanoi ymmärtävänsä, eikä aio heittää minua pihalle. Kilttiä häneltä, tiedän että hän välittää ja ehkä rakastaakin, mutta omista tunteistani en olisi niinkään varma. Annoin tulla kaiken.
Exäni kanssa edelleen suutelemme, kun ketään ei ole näkyvissä, olemme pari kertaa olleet jo sängyssäkin eromme jälkeen. Järjestämme yhteistä aikaa. Poikamme yrittää aina äiti-viikonlopun jälkeen sanoa että äitikin tulisi isille, johon minä kuiskaan, kyllä aiti vielä joskus tulee kotiin. Kotiin, siksi minä entistä kotiamme nimitän. Vieläkin.
Olen exälleni kertonut, että olen muuttunut, ymmärrän häntä ettei välttämättä halua minua takaisin sen tähden mitä tein, olen pyytänyt, rukoillut ja anellut että antaisi minulle mahdollisuuden. Sanoi ettei yhteen halua vielä ainakaan muuttaa, mutta sain keltaista valoa (ehkä) seurustelulle, jos asun yksin. Lähdin samantien etsimään asuntoa itselleni, ongelmana vain ettei minulla juuri tällä hetkellä ole töitä (haastatteluita sitäkin enemmän), joten en pystyisi maksamaan vuokraa.
En syö, en nuku, en naura, en koe mielihyvää muustakuin siitä, jos exäni on täällä tuomassa poikaa ja kun olen poikani seurassa. Haluaisin perheeni takaisin, olla perheenäiti taas. Hyvä äiti, ja hyvä avovaimo. Olin täysi idiootti lähtiessäni, mutta ehkä tämä ero on tehnyt vain hyvää. Olen ymmärtänyt asioita täysin eri näkökantilta kuin mitä ikinä olisin suhteessamme pystynyt.
Mitä ihmettä minä teen, miten saan mieheni takasiin?
Sain työkeikan eräseen tapahtumaan. Siellä tapasin miehen, jonka nähdessäni tunteet leiskahtivat molemminpuolin. Tässä kohtaa tajusin, tai luulin tajuavani, ettei tunteita lapseni isään edes ollut, joten muutin pois, jättäen lapseni isälleen. Tähän "jättöön" liittyi monta asiaa, halusin rauhassa selvittää päätäni, ja isä oli hoitovapaalla, minun lähdettyä töihin kun poika oli kaksi kuukautta taloudellisista syistä. Taistelin pojastani sosiaalitoimen kanssa, halusin hänet luokseni asumaan. Muutin eromme jälkeen suoraan tapaamani miehen asuntoon.
Nyt erosta on kaksi ja puoli kuukautta, viikko eromme jälkeen ymmärsin, kuinka tärkeä mies oli minulle. Rakastin häntä, todella, eikä tämä uusi tuttavuus ollut se oikea. Tässä uudessa suhteessani tunnen olevani yksin, ja tunnen ansaitsevani tämän kurjuuden. Olen kertonut exälleni että haluaisin palata kotiin, olen ymmärtänyt paljon asioita suhteestamme, miksi mies karkaili ja petti, oma vikani se oli. Olin täydellinen p.skiainen hänelle, en antanut omaa tilaa ja samalla vaadin itselleni tilaa koko ajan enemmän. Iltaisin itken, ja uusi mies kyselee, mikä on. Toissailtana sain sen hänelle kerrottua. Sanoi ymmärtävänsä, eikä aio heittää minua pihalle. Kilttiä häneltä, tiedän että hän välittää ja ehkä rakastaakin, mutta omista tunteistani en olisi niinkään varma. Annoin tulla kaiken.
Exäni kanssa edelleen suutelemme, kun ketään ei ole näkyvissä, olemme pari kertaa olleet jo sängyssäkin eromme jälkeen. Järjestämme yhteistä aikaa. Poikamme yrittää aina äiti-viikonlopun jälkeen sanoa että äitikin tulisi isille, johon minä kuiskaan, kyllä aiti vielä joskus tulee kotiin. Kotiin, siksi minä entistä kotiamme nimitän. Vieläkin.
Olen exälleni kertonut, että olen muuttunut, ymmärrän häntä ettei välttämättä halua minua takaisin sen tähden mitä tein, olen pyytänyt, rukoillut ja anellut että antaisi minulle mahdollisuuden. Sanoi ettei yhteen halua vielä ainakaan muuttaa, mutta sain keltaista valoa (ehkä) seurustelulle, jos asun yksin. Lähdin samantien etsimään asuntoa itselleni, ongelmana vain ettei minulla juuri tällä hetkellä ole töitä (haastatteluita sitäkin enemmän), joten en pystyisi maksamaan vuokraa.
En syö, en nuku, en naura, en koe mielihyvää muustakuin siitä, jos exäni on täällä tuomassa poikaa ja kun olen poikani seurassa. Haluaisin perheeni takaisin, olla perheenäiti taas. Hyvä äiti, ja hyvä avovaimo. Olin täysi idiootti lähtiessäni, mutta ehkä tämä ero on tehnyt vain hyvää. Olen ymmärtänyt asioita täysin eri näkökantilta kuin mitä ikinä olisin suhteessamme pystynyt.
Mitä ihmettä minä teen, miten saan mieheni takasiin?
Vastaukset 7
Vanhimmat
tekevät virheitä ja tajuavat niiden kautta asioita, joita oli ja jotka tuli tölväyksien takia menetettyä. Teitä yhdistää poika, joten mahdollistahan aina on, että exäsikin antaa sinulle anteeksi. Toivottavasti löydät oman asunnon pian ja näytät samalla exällesi, että pystyt elämään yksin ja omin jaloin - ja että hänen toiveensa on sinullekin ratkaisemisen arvoinen asia. Hänhän antoi jo "keltaista valoa" seurustelulle, mikäli järjestät asiasi näin. Eikö siinä silloin piile onnistumisen siemen?
Kaikkea hyvää! Toisten pään sisälle on vaikea muiden mennä. Miehesi ratkaisee suhdettanne koskevat asiat toki itse, mutta näytä sinä hänelle, että kadut ja haluat hänet takaisin. Ja että tiedät ja tajuat tehneesi virheen, niinkuin sanoit.
Toivottavasti ex haluaa sinut takaisin. Ja toivottavasti et sitten (jos palaatte yhteen!) tajua, kuinka paljon tätä tapahtumassa tapaamaasi miestä "oikeasti rakastitkaan".
Tsemppiä!
sanoistasi. Keltaista valoa on tullut, ja mies on sanonut ettei pidä minua mitenkään vastemielisenä. ystävänä haluan tämän nykyisen pitää, mutta en muuta.
Kiitos vielä kerran.
Yritä ajatella välillä yläpäälläsikin.
Luulempa, ettei pidemmän päälle tuo sinun suunnittelemasi ystävyys tule toimimaan. Olet menettänyt luottamuksen, ja sitä on vaikea saada takaisin, suosittelisin yhteyden katkaisemista tähän mieheen ja elämän jatkamista. Dont push the terms woman.
"Yhdeksän kuukautta meni kuin siivillä, ja loppuraskaudesta mies alkoi karkailemaan. Lähti ryyppäämään kertomatta, tai valehdellen. Ei soittanut matkoiltaan, seuraavana päivänä tuli aina takaisin."
Ja tälläisen vastuuttoman valehtelijan ottaisit takaisin? Tässä on varmaan ihan samasta riippuvuudesta kysymys, jossa parisuhdeväkivaltaa kokeva nainen jää puolison hakattavaksi kerta toisensa jälkeen, jotain masokistista itserankaisun tarvetta.
Eikös itsemurhan saisi tehtyä jollain mukavammallakin menetelmällä?
mies on muuttunut täysin sen jälkeen kun muutimme pikkukylään. Ei ole ikinä ollut kyse mistään väkivallasta, joten itsaria en ole tekemässä, puolin jos toisinkaan. Rakastan häntä, ja täts it.
...niin älä sekoile kenenkään muun kanssa. Petit siis miestäsi tämän nykyisen kanssa ja haluat pitää hänet ystävänä? Tulee aiheuttamaan ongelmia jos jatkat exäsi kanssa. t : Itsekin pettänyt/sen kohteeksi joutunut