Työkkäri ja Kela syyttelevät toisiaan..

Ainakin kouvolassa. Työkkäri paukkasi karenssia kun sain potkut töistä, kyselin että miksi ja että voisiko tähän hakea muutosta, niin sanoivat että "Se on kuule sinun ja maksajan välinen asia."

No, tässä vaiheessa arvelin maksajan olevan YTK, mutta kuulemma ei työssäoloehto täyty (vaikka olen ollut yhtämittaisesti eri töissä vuodesta 2002, noh se on toinen episodi se) - sitten tietysti Kelasta kysymään että mitäs ja ne sanoivat että mielellänsä maksaisivat, mutta työkkäristä tullut karenssipäätös on heitä SITOVA eivätkä he voi lain mukaan korjailla työkkärin päätöksiä..

Menin uudestaan kysymään työkkäristä ja sieltä ne haukkuivat kelan työntekijöitä väärän infon antamisesta ja että minun olisi ihan turha valittaa enää ollenkaan koska päätöstä ei tulla muuttamaan. No, kelasta tuli kuitenkin kirje jossa kehotetaan hakemaan muutosta työttömyysturvalautakunnalta (joka toimii työkkärissä mutta muutoshakemus viedään kuitenkin kelaan)

tarvisikohan nuo jotain konsulttia tai vastaavaa oikeasti tehostamaan tuota systeemiä? en ihan äkkiä keksi mitään yhtä vammaista kuin kelan, työkkärin ja sossun pyhä kolmisekasikiö..
171435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Byrokratian luvattu maa. Massiivinen virkakoneisto juontaa juurensa kaukaa Ruotsin vallan ajoilta saakka.

Äänestä

1. sait potkut mikä peruste työtodistuksessa?
2. sait karenssin mikä peruste siinä?
3. karenssi päätös mennyt Kelaan ei maksa OK valitatko?

4. YTK miten työssäoloehto ei täyty, etkö ollut työssäolevana maksavana jäsenenä vaadittua aikaa?
5. kyllä kannattaa itse selvittää asiat tietoa on kyllä saatavilla eikä vain syytellä.

Äänestä
  • 1. "Työsuhde päättynyt sopimuksen mukaan."
    2. "Olette eronnut yli viisi päivää kestävästä työstä ilman pätevää syytä tai itse aiheuttanut tällaisen työsuhteen päättymisen."
    4. YTK:sta en ole aivan varma, sieltä tulee jokin kirjallinen ilmoitus vielä.

    Äänestä

  • Mäksäkampela kirjoitti:

    1. "Työsuhde päättynyt sopimuksen mukaan."
    2. "Olette eronnut yli viisi päivää kestävästä työstä ilman pätevää syytä tai itse aiheuttanut tällaisen työsuhteen päättymisen."
    4. YTK:sta en ole aivan varma, sieltä tulee jokin kirjallinen ilmoitus vielä.

    Tuossa on tulkinta niin että "omasta syystä aiheutunut" siten päädytty olet sopinut työsuhteen päättymisen aloitteellisesti. Ovat voineet myös kysyä työnantajalta lisäselvityksen päättymis-syystä ja antaneet sieltä tiedon sinusta johtuva peruste.
    Mikäli työnantaja irtisanoi omilla perusteilla ja ei työntekijä syyt niin mitään karensseja ei tule.

    Äänestä

Ammattiliitosi, siis tämä YTK, on se josta lainopillista apua saa.

Äänestä

jos tunnet kokeneesi vääryyttä.
Byrokratia laitoksia, monta kertaa itsekin joutunut opettamaan matikkaa/maalaisjärkeä kyseisissä laitoksissa älyttömiä päätöksiä vastaan.

Äänestä

Koska olet saanut karenssin ja lausunto asiasta on lähetty kelaan, niin karenssilausunnosta huolimatta laitat nyt hakemuksen kelaan. Kelasta saat kielteisen päätöksen, koska olet saanut karenssin. JA NYT TÄRKEÄÄ..... teet valituksen nimenomaan tähän kelan päätökseen. Valitus tehdään työttömyysturvalautakuntaan, joka todellakaan ei toimi työkkärissä.
Sitten työssäoloehdosta, jos on epäselvyyttä täyttyykö työssäoloehto niin työkkäri lähettää AINA lausunon kelaan, jossa tarkistetaan täyttyykö työssäoloehto. Elikäs tässä voi käydä vielä niinkin, että kela ilmoittaa että työssäoloehto täyttyy ja se ilmoitetaan työkkäriin joka lähettääkin sen lausunnon sitten kassalle ja sinä taas hakemuksen sinne ja teet valituksen kassan päätökseen........

Äänestä
  • Työttömyysturvalautakunta ei koskaan ole tehnyt päätöksiä, jotka olisivat valittajan puolella. Se on vain pakollinen puolen vuoden viive, jonka jälkeen pitää valittaa vakuutusoikeuteen.

    Vakuutusoikeudessa taas tehdään näitä valittajalle myönteisiä päätöksiä vain pari kertaa vuodessa, niin harvoin, että niitä varten on erillinen webbisivu, josta käy ilmi mistä on kysymys: "Yksijalkainen mies määrättiin posteljooniharjoittelijaksi kerrostaloalueelle, vakuutusoikeus katsoo, että työnantajan olisi pitänyt järjestää miehelle kävelykeppi ja (1) kenkä."

    Äänestä

  • Kaikenkokenut kirjoitti:

    Työttömyysturvalautakunta ei koskaan ole tehnyt päätöksiä, jotka olisivat valittajan puolella. Se on vain pakollinen puolen vuoden viive, jonka jälkeen pitää valittaa vakuutusoikeuteen.

    Minun tapauksissani työttömyysturvalautakunta on aina kumonnut työkkärin päätöksen. Mielestäni asiallisen kirjeen kirjoittaminen hyvin perustein
    (Työkkärin ja Kelan pykäliin vedoten) on ratkaissut asian minun hyväkseni. Kannattaa siis lukea Kelan/Työkkarin opuksia ja miettiä, että oletko todella oikeassa...

    Äänestä

  • Kaikenkokenut kirjoitti:

    Työttömyysturvalautakunta ei koskaan ole tehnyt päätöksiä, jotka olisivat valittajan puolella. Se on vain pakollinen puolen vuoden viive, jonka jälkeen pitää valittaa vakuutusoikeuteen.

    Vakuutusoikeudessa taas tehdään näitä valittajalle myönteisiä päätöksiä vain pari kertaa vuodessa, niin harvoin, että niitä varten on erillinen webbisivu, josta käy ilmi mistä on kysymys: "Yksijalkainen mies määrättiin posteljooniharjoittelijaksi kerrostaloalueelle, vakuutusoikeus katsoo, että työnantajan olisi pitänyt järjestää miehelle kävelykeppi ja (1) kenkä."

    ... oot sie ääliö? Kysymys ei ollukkaan, et millasii päätöksii se lautakunta antaa vaa mihin pittää valittaa ja mistä voi muutoksii hakkee. Ja kyl sen tyävoimatoimikunnan päätökseen voi hakkee muutosta itseoikasulla, jos sul siihen on perusteet....

    Äänestä

  • kukenu kirjoitti:

    Niin, en siis kommentoinut millään lailla ketjun aloittaneen viestiä - vaan lähinnä Kaikenkokenutta..Ja kun näissä päätöksissä on aina ohjeet, niin ihmettelen vain että miksi siitä vielä täällä pitää keskustella. Että kuka se on ääliö?

    Äänestä

Työvoimatoimisto laittaa vireille lautakuntakyselyn.

Työvoimatoimiston edustaja esitää asian työvoimalautakunnan jäsenille, jotka yksimielisesti päättävät karenssista.

Tämän jälkeen saat työvoimatoimistosta päätöksen, jossa lukee ettei tästä päätöksestä voi valittaa.

Sama lausunto menee myös työttömyyskorvauksen maksajalle ja sieltä tulee se päätös, josta tehdään 30 päivän kuluessa valituskirjelmä. Mikäli valitustusta ei hyväksytä asian käsittely siirtyy työttömyysturvalautakunnalle.

Aikanaan sieltä tulee päätös ja valitusohjeet.

Äänestä
  • ... ihan noinkaan. Se valitus pitää kyllä tehdä 30 päivän sisällä ja tehdään nimenomaan työttömyysturvalautakunnalle.

    Äänestä

  • eeii.. kirjoitti:

    ... ihan noinkaan. Se valitus pitää kyllä tehdä 30 päivän sisällä ja tehdään nimenomaan työttömyysturvalautakunnalle.

    Työvoimatoimisto laittaa vireille lautakuntakyselyn.

    Työvoimatoimiston edustaja esitää asian työvoimalautakunnan jäsenille, jotka yksimielisesti päättävät karenssista.

    Tämän jälkeen saat työvoimatoimistosta päätöksen, jossa lukee ettei tästä päätöksestä voi valittaa.

    Sama lausunto menee myös työttömyyskorvauksen maksajalle ja sieltä tulee se päätös, josta tehdään 30 päivän kuluessa valituskirjelmä. Mikäli valitustusta ei hyväksytä asian käsittely siirtyy työttömyysturvalautakunnalle - siitä tulee tietoa postitse ja liitteenä tulee kaikkien papereiden kopiot. Kirjeessä mainitaan, että 30 päivän sisällä pitää laittaa valitus päätöksestä työttömyysturvalautakunnalle.

    Aikanaan sieltä tulee päätös ja valitusohjeet.

    Äänestä

Voi pyhä perämoottori. Kun tietäisitte minkälaista porukkaa siellä työttömyysturvalautakunnassa istuu. Meidän alueella mm. paikallisen työvoimavuokrausfirman toimitusjohtaja. Siitä jo voi päätellä tuleeko siltä konklaavilta työntekijälle edullisia päätöksiä. Vaikka työntekijä oikeassa olisikin.

Äänestä

Sehän se on systeemin idea: knenkään ei tarvitse ottaa vastuuta, vaan voi syytellä toisia. Tehtiinpä työttömyysasioissa miten idioottimaisia päätöksiä tahansa, niin aina syyllinen löytyy jostain muualta. Näin työttömät eivät voi oikein kohdistaa vihaansa kehenkään.

Olen työskennellyt alalla ja ollut aina sitä mieltä, että systeemi on tarkoituksella laadittu näin sekavaksi: moni työtön putoaa sudenkuoppaan aiheettomastikin siksi, ettei osaa toimia systeemin kannalta oikein.

Jotta pystyisi toimimaan työttömänä ilman sudenkuoppia, pitäisi kai olla työttömyysturvalakiin erikoistunut juristi. Olisikin mielenkiintoista tietää, minkälaiset ovat hylkypäätösten ja karenssien tilastolliset suhteet lakimiesten ja varanotaarien työttömyyskassan jäsenten ja muiden työttömien välillä? Voisin ottaa tuohon kantaakin, mutta sattuneesta syystä jätän tekemättä...

Äänestä
  • Kerro nyt, mistä syystä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kampela-Max kirjoitti:

Ainakin kouvolassa. Työkkäri paukkasi karenssia kun sain potkut töistä, kyselin että miksi ja että voisiko tähän hakea muutosta, niin sanoivat että "Se on kuule sinun ja maksajan välinen asia."

No, tässä vaiheessa arvelin maksajan olevan YTK, mutta kuulemma ei työssäoloehto täyty (vaikka olen ollut yhtämittaisesti eri töissä vuodesta 2002, noh se on toinen episodi se) - sitten tietysti Kelasta kysymään että mitäs ja ne sanoivat että mielellänsä maksaisivat, mutta työkkäristä tullut karenssipäätös on heitä SITOVA eivätkä he voi lain mukaan korjailla työkkärin päätöksiä..

Menin uudestaan kysymään työkkäristä ja sieltä ne haukkuivat kelan työntekijöitä väärän infon antamisesta ja että minun olisi ihan turha valittaa enää ollenkaan koska päätöstä ei tulla muuttamaan. No, kelasta tuli kuitenkin kirje jossa kehotetaan hakemaan muutosta työttömyysturvalautakunnalta (joka toimii työkkärissä mutta muutoshakemus viedään kuitenkin kelaan)

tarvisikohan nuo jotain konsulttia tai vastaavaa oikeasti tehostamaan tuota systeemiä? en ihan äkkiä keksi mitään yhtä vammaista kuin kelan, työkkärin ja sossun pyhä kolmisekasikiö..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu