En ymmärrä

Toivomme kolmatta lasta ja mieleeni on noussut lapsellinen mutta häiritsevä ajatus siitä kuinka vanhempani ja siskoni tulee asiaan suhtautumaan.

Tiedän että taloudellinen tilanteemme voisi olla parempikin mutta kaikkihan ei ole aina laskettavissa rahalla ja aikomukseni on palata työelämäään melko pia lapsen syntymän jälkeen vanhemmat lapsemme ovat 5 ja 6 joten tämä toivottu olisi iltatähtemme.

En itsekkään ymmärrä miksi tämä ajatus häiritsee minua mutta tiedän etteivät vanhempani olleet lainkaan ilahtuneita kun mieheni kertoi meidän odottavan toista lastamme ja se tuntui jotenkin pahalta.

Muuten vanhempani ovat hyväsydämmisiä ihmisiä ja pitävät lapsistamme kovasti.
3566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kuulu vanhemmillenne miten monta lasta hankitte tai aiotte hankkia. Ette kai elä vanhempienne elämän mukaan vaan omanne.
Viettekö vanhemmille hoitoon usein lapsenlapsia, sen takiako eivät tykkää että tulisi enempää? Ratkaisu siihenkin että hommaatte lapsenvahdit muualta, ei ole isovanhempien velvollisuus hoitaakaan niitä lapsia sentään jokaikinen viikonloppu tai synttärijuhla ja muut kissanristiäiset. No en nyt usko että teillä näin, mutta onhan niitäkin joilla ei ole muuta mielessä kun juhliminen vaikka kakaroita pyörtävät maailmaan solkenaan ja isovanhemmat joutuu niitä hoitamaan tai muut sukulaiset.

Tehkää ihmiset lapsia, mutta muistakaa ne on teidän ja hoidatte ne myöskin itse. Ilman rikkauksia pystyy hyvin huolehtimaan muutamasta lapsesta ihan hyvin, siinä itsensä sivussa. Mutta vain jos itsellä haluja siihen löytyy.

Äänestä
  • Emme juurikaan ole lapsiamme heillä hoidattaneet isompi on muutaman kerran ollut yökylässä ja aloite on tullut kyllä heiltä. Pienempi oli yötä heidän kanssaan mökillä tänäkesnä ensimmäisen kerran ja hän on jo 5v.

    Toki toivon että voisimme viedä lapset heille synnytyksen ajaksi että isäkin pääsee mukaan. Alle 1,5 v lapset eivät ole koskaan jääneet heille hoitoon korkeintaan 2h jos on ollut tarvetta ja ovat apua tarjonneet.

    Ja baariin en ole lasten syntymän jälkeen päässyt kertaakaan. Eli edellisestä kerrasta on jo yli 7 vuotta.

    Ja edelleen totean että ovat upeat mummi ja pappa mutta uusiin tulokkaisiin suhtautuminen oli jo toisen lapsen kohdalla kylmäkiskoista.

    Tietysti on hullua että aikuinen ihminen tätä miettii mutta mielestäni uusi ihminen tarvitsee kaiken mahdollisen tuen.

    Mieheni vanhemmat eivät asu suomessa joten tarvitsisimme omien vanhempieni hyväksyntää enemmän kuin jos tämä olisi toisin.

    Äänestä

  • ..sitä vähemmän ymmärrän kirjoitti:

    Emme juurikaan ole lapsiamme heillä hoidattaneet isompi on muutaman kerran ollut yökylässä ja aloite on tullut kyllä heiltä. Pienempi oli yötä heidän kanssaan mökillä tänäkesnä ensimmäisen kerran ja hän on jo 5v.

    Toki toivon että voisimme viedä lapset heille synnytyksen ajaksi että isäkin pääsee mukaan. Alle 1,5 v lapset eivät ole koskaan jääneet heille hoitoon korkeintaan 2h jos on ollut tarvetta ja ovat apua tarjonneet.

    Ja baariin en ole lasten syntymän jälkeen päässyt kertaakaan. Eli edellisestä kerrasta on jo yli 7 vuotta.

    Ja edelleen totean että ovat upeat mummi ja pappa mutta uusiin tulokkaisiin suhtautuminen oli jo toisen lapsen kohdalla kylmäkiskoista.

    Tietysti on hullua että aikuinen ihminen tätä miettii mutta mielestäni uusi ihminen tarvitsee kaiken mahdollisen tuen.

    Mieheni vanhemmat eivät asu suomessa joten tarvitsisimme omien vanhempieni hyväksyntää enemmän kuin jos tämä olisi toisin.

    Samanlaista asennetta on mieheni äidillä, en ymmärrä miksi...no ei se hänen haluamisestaan ole kiinni montako lasta meille tulee, todellakaan., mutta kurja asenne. Jo ensimmäisen lapsen jälkeen sanoi toivovansa ettei tulisi paljon lapsia, ja nyt toisen jälkeen myös. Oli luullut kuulemansa puhelinkeskustelun perusteella että meille on tulossa taas vauva ja oli "kauhuissaan". Iloiselta on vaikuttanut molempien jälkee ja pitää lapsista kyllä. Itellään on 6 lasta. Ei muuten , mutta toivon ettei tulevat lapset saa kokea huonompaa kohtelua hänen puoleltaan. Anoppi asuu muuten kaukana, näemme joitain kertoja vuodessa, eikä hoida meidän lapsia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tukea toivoisin kirjoitti:

Toivomme kolmatta lasta ja mieleeni on noussut lapsellinen mutta häiritsevä ajatus siitä kuinka vanhempani ja siskoni tulee asiaan suhtautumaan.

Tiedän että taloudellinen tilanteemme voisi olla parempikin mutta kaikkihan ei ole aina laskettavissa rahalla ja aikomukseni on palata työelämäään melko pia lapsen syntymän jälkeen vanhemmat lapsemme ovat 5 ja 6 joten tämä toivottu olisi iltatähtemme.

En itsekkään ymmärrä miksi tämä ajatus häiritsee minua mutta tiedän etteivät vanhempani olleet lainkaan ilahtuneita kun mieheni kertoi meidän odottavan toista lastamme ja se tuntui jotenkin pahalta.

Muuten vanhempani ovat hyväsydämmisiä ihmisiä ja pitävät lapsistamme kovasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu