olettte? Olin naimisissa, 2 lasta ja rakkaudentunnetta ei minulla ainakaan ollut puolisoani kohtaan, ekan lapsen syntymänjälkeen se loppui totaalisesti. Siinä sattui kaikkennäköistä ikävää muutenkin...Lopulta me sitten erosimme, kun en enään kestänyt mm.rakkaudetonta avioliittoa vajaa kymmentävuotta enempää. Ajattelin ja ajattelen edelleen, jos avioliitossa elää, niin pitäisi olla myös jotain lämpimiä tunteitakin toista kohtaan. Nytten sitten olen kuulut kaikenlaista. Kuulema moni avioliitto olisi sellaista mitä meillä oli ja sen vuoksi olisin turhaan eronnut ja rikkonut perheemme. Eli ts.elellään ja ollaan vaan kuin ns.kommuunissa eloa, ilman senkummempia yhteyksiä tai mitään tunteita. Noinko se sitten meneekin? Makkaripuuhat sentään toimi.
Minusta ainakin on elämäntuhlausta elää yhdessä ilman rakkautta. Kai sitten olen väärässä?
Nyt tuntuu siltä, että olisin tehnyt väärin, vaikka mielestäni tunteella ajateltuna oikein. Menihän tuossa perhe rikki, mutta olisiko sekään ollut kivaa lapsilla elää kylmänliiton perheessä? Olinko sitten liian itsekäs? (Mainittakoon, että kolmansiapyöriä ei erossa pyörinyt).
Mitä mieltä olette rakkaudemattomasta avioliitosta ja perhe-elämästä?
Asiallisia vastauksia, kiitos.
Minusta ainakin on elämäntuhlausta elää yhdessä ilman rakkautta. Kai sitten olen väärässä?
Nyt tuntuu siltä, että olisin tehnyt väärin, vaikka mielestäni tunteella ajateltuna oikein. Menihän tuossa perhe rikki, mutta olisiko sekään ollut kivaa lapsilla elää kylmänliiton perheessä? Olinko sitten liian itsekäs? (Mainittakoon, että kolmansiapyöriä ei erossa pyörinyt).
Mitä mieltä olette rakkaudemattomasta avioliitosta ja perhe-elämästä?
Asiallisia vastauksia, kiitos.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse olen vasta sen verran nuori, etten ole naimisissa, vaikka avomieheni kanssa olemme puhuneet kihloista. Kuitenkin minua jarruttaa oma lapsuuteni & nuoruuteni. Meillä perhe-elämä oli yhtä helvettiä ja tämän hetkisetkin riidat vielä vaikuttavat elämääni, vaikka asun kaukana kotoa. Kyllähän ne vanhemmat näyttävät pitävän toisistaan, mutta et usko kuinka monta kertaa toivoin, että joko ne eroisivat, että tästäkin helvetistä päästään irti, mutta ei. Se vainoaa minua omaan perhe-elämääni asti.
Mielestäni siis teit oikein. Teit oikein ensinnäkin itsesi takia, koska olet myös ansaittu olemaan onnellinen, ja toiseksi teit oikein lastesi takia. Älä kanna siitä huonoa omaatuntoa, että läksit. Luulen, että lapsennekin nauttivat omista elämistän enemmän, koska heillä on kaksi onnellista vanhempaa, eikä vain kahta 'kasvattajaa', jotka ovat vain muodon vuoksi yhdessä.
Itselläni on, en nyt voi sanoa hirveitä vaikeuksia, mutta vaikeuksia kuitenkin sitoutua sen syvällisempään, koska pelkään, että toistan vanhempieni kaavan. Ja sitä elämää en ikinä tahdo lapsilleni. Siksi välissä en voi vain antaa mennä täysillä suhteessa, koska tämä historiani kummittelee minua aina.
Suhteen osalta sinuna en pitäisi kiirettä. Kannattaa menneisyys tarvoa läpi omaa tahtia, eikä edetä liian nopeaan mihinkään mihin ei itse ole valmis. Itselläkin rankka kotitausta. Näin vanhempana ja "fiksumpana" voin todeta, että kannattaa mennä ja edetä omien tuntemusten ja valmiuksien mukaan,jotta ei kostautuisi tulevaisuudessa läpikäymättömät menneet. Historia ei kummittele loppuelämääsi. Ehkä se nyt tuntuu siltä, mutta sitä kasvaa ja vahvistuu ja pääsee ajanmyötä elämässä eteenpäin. Kiire ei varmasti ole (kun mainitsit olevasi nuori). Anna aikaa itsellesi. Kärsivällisyys palkitaan ja loppuelämäsi on varmasti helpompaa ja seesteisempää, ehkäpä juuri sellaista mitä toivot ilman menneen suurimpia mietteitä. Aikaa se vaatii, mutta kannattaa panostaa. Välimatka vanhempiisi ei auta, vaikka asuisit toisellapuolella maailmaa, kun menneet on kannettavana sinulla tässä ja nyt. Sen vuoksi kannattaa tehdä työtä itsensä kanssa.
Tsemppiä!
yhdessäoloon. Ainakaan itse en voisi elää suhteessa, jossa ei ole rakkautta. Se todellakin olisi elämän tuhlausta. Teit siis mielestäni aivan oikein erotessasi. Tulet siitä vakuuttuneeksi kunhan kohdassesi osuu se suuri rakkaus. Äläkä tyydy enää vaan olemaan yhdessä, odota kunnes koet sen tunteen, että olet rakastunut ja myös mies on rakastunut. Se on ihanaa.
Olit rohkea kun uskalsit tehdä eroamispäätöksen ja toivon kaikkea hyvää elämääsi jatkossa.
Itse olen ns. ystävyys avioliitossa, eli seksikään ei toimi kun koen miehen kaverina, ei minkäännäköistä vetoa häneen. Velvollisuusseksiä, josta en nauti. Läheisyyttä ei ole eikä jutella ns. parisuhdeasioista, vain sellaista arkipäiväistä höpinää, mitä on pakko.
Ainoa syy miksi olen jämähtänyt tähän on lapset. Pelottaa eroaminen ja miten voin elättää heidät. Eli toimeentulo on toinen syy miksen eroa. Saan niin pientä palkkaa että helpompi vain koittaa kestää tätä, vaikken olekaan onnellinen eikä mieskään. Mutta silti ihmettelen miten joku on voinut arvostella kun olet ottanut elämääsi uuden suunnan ja kaikki on hyvin. Varmaan ovat kateellisia...
Toivoa vähän antanut tähän jotkut kirjoitukset, joissa on annettu ymmärtää että jotkut parit ovat onnistuneet vielä vuosienkin jälkeen löytämään toisensa uudelleen. Mutta enpä oikein jaksa uskoa että itselle kävisi niin.
Kiitos lohduttavista sanoistasi:)
Tuosta pienituloisuudestasi kun mainitsit, niin nykyyhteiskunnassa on todella hyvin tulo ja talousavut yh/yhteishuoltajilla!
Itsekkin pienituloisena olin ihmeissäni eron jälkeen, kun pärjään taloudellisesti ihan hyvin!
Asumistukea saa reippaasti, tarhamaksuissa huimasti alennusta ja korotettua lapsilisää ja elatusapua. Eli ihan mukavasti tässä pärjää!
Ihmettelen vaan kun nykyään vouhotetaan kun yh/yhteishuoltajilla niin kurjat olot. Ei pidä kaikkea uskoa!
Kannattaa käydä mm. Kelan sivuilla.
En nyt tarkoittanut ketään yllyttää eroamaan, mutta on hyvä tietää, että pienituloisellakin on taloudellisesti mahdollisuus pärjätä ihan hyvin erosta huolimatta.
Tsemppiä sullekkin:)
Onko olemassa yhtäkään avioliittoa, jossa rakkaudentunne olisi koko ajan läsnä? Pelkäänpä että sellaisia avioliittoja löytyy vain ja ainoastaan maikkarin jenkkileffoista!
tarkoitat,mut tässä minun toisessa mieheni ekassa yrityksessä vielä 6vuoden jälkeen rakkaus ja intohimo on ollut kokoajan läsnä.Aikaisemmassani syvää rakkautta kesti 15vuotta mut loput 8 oli aika lailla toveruutta.En näe mitään syytä elää elämää ilman rakkautta vaikka toverin kanssakin arki luistaa.Miksi ihmiset todella ovat yhdessä jos eivät rakasta toisiaan?En tosiaan näe yhtään hyvää syytä,elämä on liian lyhyt kulisseihin,toisten paheksumisen tai muun takia.En kuitenkaan tarkoita et heti jos siltä tuntuu niin kantapäät yhteen vaan,odotinhan itsekin 8vuotta jotta rakkaus olisi palannut luoksemme,mut onneksi en enempää.
rakkautta ja intohimoa kestänyt 24 vuotta. Kyllä, sitä löytyy, mutta täytyy jaksaa odottaa, että osuu oikea kohdalle. Ei pidä tyytyä vähempään ja jäädä siihen sitten roikkumaan.
Kodin ja välittävien vanhempien leikkiminen on vastemmielisimpiä ilmiöitä mitä löytyy. Ja psyykkinen sontakuorma kasautuu päivä päivältä.