työkokemusta

Minua kiinnostaisi tietää miten työnantajat suhtautuvat siihen että aikaisempaa työkokemusta on kertynyt lähinnä vain oman perhepiirin yrityksistä. Vähätelläänkö sitä vai nähdäänkö se enemmänkin edustavana asiana? Kuinka paljon siitä tulisi mainita esim. työhakemuksissa?

Minulla on pääosin työkokemusta vain äitini omistamista yrityksissä, joiden toiminnassa olen ollut tiiviisti mukana. Oman yrityksen kautta olen tottunut tekemään työni 110 prosenttisesti, koska kaikki myyntitulot vaikuttavat omiin tuloihinkin. Kun vieraalla saat takuuvarmasti sen 8 euroa tunnilta, sait sitten myytyä mitään tai et. Omassa yrityksessä leipä koostuu kuitenkin vain myynnistä, joten minkäänlaista takuupalkkaa ei ole. Tämä on kasvattanut minusta ahkeran ja määrätietoisen persoonan. Näkeekö työnantaja kuitenkaan näintä seikkoja hakemuksessa, jossa kokemusta on vain oman yrityksen pyörittämisessä??
1239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tai ainakin itse olen katsonut näitä kokemuksia positiivisesti. Voi olla, että minulla on hieman puolueellinen käsitys, mutta olen havainnut, että aika monet perheyritysten lapset ovat hyvin sitoutuneita ja ahkeria työntekijöitä.

Ei pidä tietenkään yleistää mihinkään suuntaan. Mutta itse siis pidän sitä ihan positiivisena asiana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omasta yrityksestä kirjoitti:

Minua kiinnostaisi tietää miten työnantajat suhtautuvat siihen että aikaisempaa työkokemusta on kertynyt lähinnä vain oman perhepiirin yrityksistä. Vähätelläänkö sitä vai nähdäänkö se enemmänkin edustavana asiana? Kuinka paljon siitä tulisi mainita esim. työhakemuksissa?

Minulla on pääosin työkokemusta vain äitini omistamista yrityksissä, joiden toiminnassa olen ollut tiiviisti mukana. Oman yrityksen kautta olen tottunut tekemään työni 110 prosenttisesti, koska kaikki myyntitulot vaikuttavat omiin tuloihinkin. Kun vieraalla saat takuuvarmasti sen 8 euroa tunnilta, sait sitten myytyä mitään tai et. Omassa yrityksessä leipä koostuu kuitenkin vain myynnistä, joten minkäänlaista takuupalkkaa ei ole. Tämä on kasvattanut minusta ahkeran ja määrätietoisen persoonan. Näkeekö työnantaja kuitenkaan näintä seikkoja hakemuksessa, jossa kokemusta on vain oman yrityksen pyörittämisessä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu