Mites tässä tehtäis...

Ihan alkuun: typeriä kysymyksiä ja ongelmia ei ole. Toisille ne ovat vain helpompia ja toiset vaivaavat itseään sekoamispisteeseen asti. Tälläisiä olemme.
Minun nk. ongelmani on varmasti monesta huvittava. Olemme seurustelleet nyt yli kaksi vuotta ja olemme edelleen rakastuneita ja onnellisia sekä haluamme jatkaa elämää yhdessä vanhuuteen asti. Näin siis keskustelemme.

Ongelma onkin siinä että minä tahtoisin siirtyä jo seuraavalle kumppanuuden tasolle eli kihlaukseen ja liiton syvempään sinetöimiseen. Tässä olen sen verran vanhanaikainen kuin pitääkin. Eli tahdon mieheni kosivan minua, ei toisinpäin. Tästä on turha minulle avautua.
Olemme keskustelleet aiheesta vihjailevasti ja avoimesti myös. Mieheni tahtoo jakaa kanssani tulevaisuuden, mutta ... Hän on ollut jo kerran naimisissa ja eronnut sittemmin molempien yhteisestä päätöksestä.

Nyt pelkäänkin ettei hän tahdo vakiintua uudestaan vaikka erosta on jo aikaa monta vuotta.

Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Pitääkö vain odottaa?
4507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä oletat kihlauksen muuttavan? Se on lupaus naimisiinmenosta, oletko siis valmis jo naimisiin? Toisaalta, eikö miehesi ole jo sitoutunut sinuun, sehän pitää olla selvää ilman sormustakin. Jos ei ole, on mielestäni turha yrittää sormuksella saada ns. sitoutumista ja luottamusta. Eihän se elämä sormuksella mihinkään muutu.
Itse olin 2 vuotta kihloissa (4 vuotta seurusteltiin) enkä tänä päivänä oikein ymmärrä miksi mentiin niin nuorina. Oltiin kyllä kovasti viettämässä loppuelämäämme yhdessä mutta sellaiset asiat pitää toimia muutenkin kuin sormuksen varjolla.
Kyllä miehesi varmaan haluaa "virallistaa" suhteen sormuksella, mutta anna hänelle aikaa. Anna kaiken mennä omalla painollaan. Kyllä se kosinta sitten sieltä aikanaan tulee kun miehesi on siihen valmis =)
Onnea teille kahdelle.

Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä edellisen kanssa. Itsesi vaiko muiden ihmisten takia kiirehdit? Molemmat teistä on onnellisempia, jos et painosta miestäsi kosintaan. Ethän halua joutua miettimään, tekikö mies sen vain siksi, että tiesi että sinä niin haluat? Onnea teille ja malttia sinulle.

    Äänestä

Pitää siis vain odottaa ja kaksi vuotta seurustelua ei vielä ole niin kovin pitkä aika. Itse asiassa olette vasta kunnolla tutustuneet toisiinne ja arki suhteessanne on vasta alkamassa. Ei siis kiirettä.

On myös täysin mahdollista, että mies juuri aikaisemman kokemansa parusteella haluaa pidemmän seurusteluajan varmistaakseen, että te molemmat todella olette varmoja valinnastanne.

Unohda koko asia vaikka vuodeksi ja katsokaa asiaa sitten uudestaan...

Äänestä
  • luota nyt mieheesi, hän taitaa tietää vähän enemmän milloin siirrytään vaiheesta toiselle.

    Toisaalta, jos suhde en enää kehity (vaikka soisi sen tekevän) päätyy helposti "tekohengitykseen" kihlauksen, naimisiinmenon tai lapsenhankkimisen muodossa.

    nimim kokemusta on

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Milla kirjoitti:

Ihan alkuun: typeriä kysymyksiä ja ongelmia ei ole. Toisille ne ovat vain helpompia ja toiset vaivaavat itseään sekoamispisteeseen asti. Tälläisiä olemme.
Minun nk. ongelmani on varmasti monesta huvittava. Olemme seurustelleet nyt yli kaksi vuotta ja olemme edelleen rakastuneita ja onnellisia sekä haluamme jatkaa elämää yhdessä vanhuuteen asti. Näin siis keskustelemme.

Ongelma onkin siinä että minä tahtoisin siirtyä jo seuraavalle kumppanuuden tasolle eli kihlaukseen ja liiton syvempään sinetöimiseen. Tässä olen sen verran vanhanaikainen kuin pitääkin. Eli tahdon mieheni kosivan minua, ei toisinpäin. Tästä on turha minulle avautua.
Olemme keskustelleet aiheesta vihjailevasti ja avoimesti myös. Mieheni tahtoo jakaa kanssani tulevaisuuden, mutta ... Hän on ollut jo kerran naimisissa ja eronnut sittemmin molempien yhteisestä päätöksestä.

Nyt pelkäänkin ettei hän tahdo vakiintua uudestaan vaikka erosta on jo aikaa monta vuotta.

Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Pitääkö vain odottaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu