Kemiaa puolustellaan sillä että se pitäisi suhteen kasassa.
Toisaalta..miksi useinkaan ei naista sytytä miehen hyvyys ihmisenä ja miestä naisen hyvyys?
Kemiaa voi syntyä juuri järjellä ajateltuna epäsopivien yksilöiden välille, siis heidän välilleen joiden ei kuuluisi päätyä yhteen, järjellä ajateltuna.
Sitten kemiaa ei synny sellaisten yksilöiden välille jotka oikeasti sopisivat toisilleen, esim. molemmat kiinnostuneita samoista asioista, molemmilla samat elämänarvot jne.
Kemia voi syntyä epäsuhtaisten yksilöiden välille, mutta myöhemmin huomataan kun kipinät lakkaa että se toinen ei olekaan niin ihana, voi jopa pettää tai hakata kumppaniaan.
En tiedä tajusitteko mitä ajan takaa, mutta toivottavasti. Siis kahden samanlaisen ihmisen välille ei välttämättä syty kemiaa, kemiat voi roihua kahden erilaisen ihmisen välillä vaikka järjellä ajateltuna nimenomaan KAKSI samanlaista ihmistä on toistensa sielunkumppaneita ja ymmärtävät toisiaan parhaiten!
Ja parisuhde...sehän on pitkissä suhteissa nimenomaan ystävyyttä, rakkauttakin kyllä. Mutta ei vuosikymmeniä kestäneet parisuhteet ole jatkuvaa kipinöintiä ja jokapäiväistä sekstailua. Se on ymmärrystä toista kohtaan, sellasta hyvänolon tunnetta, ystävyyttäkin.
Nykyaikana naiset vain odottaa että kipinöinti jatkuisi forever vaikka se ei niin mene oikeasti. Ilmankos kumppania vaihdetaan lähes yhtä usein kuin sukkia. Pitkissäkin suhteissa yhtä usein kuin asuntoa tai autoa.
Miettikääs tätä, minäkin olen miettinyt ja siksi kirjoitin.
Turhaa minua on alkaa teilaamaan ajatusteni vuoksi vaikka fanaattisimmat yleensä teilaa miehen jos yksikin poikkipuolinen tai arvosteleva sana tulee naista kohtaan.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Olet asiaa ajatellut ja periaatteessa aivan oikeassa (en ehtinyt lukea tuota alempana olevaa ketjua). Kivi kiveä hioo, ihminen toistansa hioo...
Vaikka minulla on yksi kaikenkattava harrastus, en ole koskaan saman alan taitajien tai harrastajien joukosta löytänyt ketään todella sykähdyttävää! Ennemminkin on tärähtäny jonkun aivan muista sfääreistä olevan kohdalla.
Asunnon ostaminen tapahtuu usein tunnepohjalta, samoin seurustelun aloittaminen. Harva alkaa miettimään montako tapettikerrosta löytyy, onko kosteutta nurkissa, vetääkö ikkunat jne. Mitä useammin päätöksiä tekee sitä enemmän oppii. Kokemus karttuu. Nykyään ei asuta samassa asunnossa vuosikymmeniä, eikä saman kumppanin kanssa. Kun huomaa tehneensä virhevalinnan, on mahdollisuus valita uudelleen.
Tunneasioita ihminen ei voi hallita. Voit yrittää järkeistää ja ajatella loogisesti, mutta usein se on mahdotonta. Ihmisellä on voimakkaat vietit. Kemia liittyy vahvasti ihmisen ja muiden eläinten rakkauselämään.
'Asunnon ostaminen tapahtuu usein tunnepohjalta'
Voi ziisus. Toivon todella ettei näin ole. 90-luku on vielä liian hyvin muistissa. Off-topic, sorry, jatkakaa..
asuntolainan tarjoajien kulta-aikaa. Moni rakentaa omaa taloa 200000-400000€:n asuntolaina niskassaan. Toivon todellakin, että tunteet ja työpaikat säilyy. Omasta lähipiiristäni rakentajia löytyy 4kpl. Jokaisessa tapauksessa ainoastaan toisella vakityö, kaikkien työpaikoilla lomautuksia ja epävarmuus työn jatkumisesta. Kyllä järjen käyttö on kaukana ja tunteet pelissä.
Asian vierestä, mutta onko kukaan kehunut nimimerkkiäsi. Se on hieno!
[off-topic] Siis mulleko toi oli ? Öööh..no kiitos. Kunhan räppäsin jonkun, miesten puolella on pulloperseitä enemmän ja vähemmän, ainakin yksi regattu sika ja taisi olla paviaani ja yhdellä sosialistilla oli jo pullaakin persauksissa. Toi omani nyt sattuu olemaan 25 merkkiä, joten sitä ei voi edes regata. [/off-topic]
Ei nuo ihan turhia teorioita ole mitä esitit..
Järjellä ajateltuna en olisi ikinä päätynyt yhteen mieheni kanssa. Onneksi kuuntelin sitä kemian tunnetta :D
Kyllä sitä kipinää silti löytää suhteestaan vielä vuosien jälkeenkin.. tietyllä tavalla se rakkauden tunne pakahduttaa enemmän, kun ajattelee jo yhdessä elettyä taivalta, sitä miten hyvä toisen kanssa onkaan olla. Niillä ajatuksin on hyvä nukahtaa toisen kainaloon x)
Näin on ainakin omalla kohdallani. Suurimmat kemiat koen niitä vastakohtiani kohtaan, joten muutaman vuoden kuluttua viimeistään kolahtaa eronpoikasen ajatus.Ympärillä on paljon potentiaalisia miesehdokkaita, joiden kanssa periaatteessa olisi järkevä rakentaa parisuhde, mutta kun ei ole sitä "sytykettä". Ei iske, niin ei iske.Ja tilannetta vaikeuttaa vielä oma impulsiivisuus, eli kun mennään, niin mennään sitten lujaa (siis tunteissa)
neuroosit löytävät toisensa, kun naisen ja miehen välillä "kipunoi"? Marttyyri löytää renttunsa ja sitä rataa.
Biologian mukaanhan ihminen etsii sopivia geenejä jälkeläisen kannalta. Kai ulkonäkö on sen vuoksi niin tärkeä.
Monta kertaa olen antanut pakit sinänsä hyvälle miehelle, kun on tuntunut niin "veljelliseltä". Ja sitä kautta fyysinen suhde on tuntunut mahdottomalta, eikä ole kipinöinyt pätkääkään.
Mutta jos biologia jyllää, niin "haistaako" sen vain nainen? Veikkaan että noilla miehillä on ollut kaikkea muuta kuin sisko mielessä minun suhteeni...
Enpä tiedä, mielipiteitä?
'Mutta jos biologia jyllää, niin "haistaako" sen vain nainen?'
Jos tarkoitat sitä, kilahtaako miehellä pannussa ja on pakko päästä naimaan vaikkei naisesta mitään tiedä, kerran on omassa elämässä sattunut eteen. Jokin tosiaan nasahti kallossa. Temppujen jälkeen sitten kiinnostus loppuikin välittömästi, molemmin puolin.
Naisilla taitaa hajuaisti ja se yksi systeemi mikä feromoneihin reagoi olla miehiä herkempi. Eli naisen pitää melkoinen pilvi niitä hormoneja täräytellä ilmoille, ennenkuin uppoaa urokseen. Toisinpäin vähemmän, minulle on ties kuinka monta kertaa sanottu että tuoksun hyvälle, vaikka itse mielestäni haisen lähinnä vanhalta hieltä. Ihme vainukoiria olette :)
Ja minulla on vielä huono hajuaisti... :)
Tarkoitin kyllä sitä...
että tuntuiko kyseiset miehet "veljellisiltä" siksi että "haistoin" mahdollisen geeniperimämme samankaltaisuuden, josta seuraisi huonoja jälkeläisiä. Eli ei kiinnostaneet minua.
Ja miehet taas sivuuttavat moisen, koska olisivat valmiita sekstaamaan vaikka mummonsa kanssa. Öh, sori...
Ja jotta asia olisi mahdollisimman epäselvä, en missään nimessä haluaa mitään jälkeläisiä kenenkään kanssa. :D
Jos ei ole sitä "kemiaa", niin seksistä ei tule mitään. Itse en ainakaan jaksaisi kärvistellä suhteessa, jossa kumppani on pelkästään kaveri, jolloin seksi ei voi olla kovin hääppöistä.
Ja väkisin käy niin, että seksi laimenee ajan myötä. Millaista se olisi, jos alunperinkin olisi toisen kanssa vain hänen luonteensa vuoksi ja seksuaalinen vetovoima heikohko? En minä ole valmis tässä iässä ryhtymään selibaattiin. Vieraisiin menokaan ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta.
Pidempiaikainen parisuhde käy tietysti mahdottomaksi, jos pariskunnalla ei ole muuta yhteistä kuin seksi. Sitten varmasti erotaan. Toisaalta varmasti erotaan myös siksi, ettei seksiä ole.
Miksei ole mahdollista saada molempia? Rakastaja ja ystävä samassa paketissa? Vai pitääkö valita joko tai?
ei halua mua siksi juuri ettei kipinät lennä ja matto lähde...
Ja kuitenkin menee niin täydellisen hyvin muuten. Ollaan niin samanlaisia monessa, paitsi että mä haluaisin sen. Ei ne miehetkään aina ymmärrä omaa hyväänsä, kun pitää kuuhun kurkottaa :\.
Etteikö tuntisi seksuaalista vetoa kyllä tuntee, vaikkei hän asiasta kärsi puhua :D