Minun tarinani !
Yhteistä elämää takana 14 vuotta. 2 kk sitten selvisi että koko suhteemme onkin perustunut valheelle. Mies pettänyt koko yhdessäolommeajan, ensimmäinen pettäminen 2 kk seurustelusta, viimeinen yritys juuri ennen paljastumista, hän on ns. tapapettäjä eli aina tilaisuuden tullen pettää ja niitähän on riittänyt, mukaanlukien suhde työkaveriin. Kotona ja ystäville, sukulaisille ym:lle hän on esittänyt mitä rehellisintä ja uskollisinta, kilteintä aviomiestä ja isää. Koko ajan olen luullut että minulla on maailman ihanin mies. Nyt koko maailmani on romahtanut, en osaa kuin itkeä ja/tai raivota ja miettiä, miksi ihmeessä meille kävi näin. Syyksi hän on kertonut huonon itsetunnon, itsekkyyden, tunnekylmyyden, tai että kun tulee tilaisuus niin ei voi olla sitä käyttämättä vaikka olisi kuinka päättänyt että tälläkerralla hän ei sitä tee. Näitä kertoja onkin sitten ollut niin monta että meni kauan aikaa ennenkuin hän pystyi kaikki kertomaan.
Nyt mies on muuttunut totaalisesti. On valmis tekemään kaiken puolestani. Nyt on juuri sellainen ihannemies mitä kuvitella saattaa ja hänellä on palava halu saada suhteemme kuntoon. On jopa alkoholin käytönkin lopettanut kokonaan. Lukee hengellistä ja henkistä kirjallisuutta, Kertonut jopa työpaikallaan että entiseen elämään ei ole paluuta sekä lopettanut tämän työpaikkasuhteen. Tiedän ja nään kaikesta että hän on tosissaan ja todella onnellinen kun olen antanut hänelle vielä mahdollisuuden näyttää mihin hän todella pystyy. Nyt hän vasta sanoo oikeasti olevansa onnellinen ja tietävänsä mitä elämältä haluaa. Aikaisemmin on ajelehtinut ilman päämäärää ja ilman tavoitteita vain olemalla ei elämällä päivästä toiseen.
Kysymys onkin siitä, kuinka itse pystyn jollakin tasolla unohtamaan ja elämään tässä hetkessä, niitä oksettavia kertoja kun on niin paljon ja kun se on jatkunut koko ajan. Vasta 2 kk mieheni on elänyt niinkuin olisi pitänyt olla alusta asti. Itse en ole koskaan häntä pettänyt, ei ole tullut mieleenikään kun olen ajatellut hänenkin olevan uskollinen minulle. Lapsemme kärsivät tästä myös kun näkevät ennen niin iloisen äidin muuttuneen vuoroin surulliseksi, vuoroin vihaiseksi ja katkeraksi, itsesäälissä rypeväksi surkimukseksi.
Terveyteenikin tämä on vaikuttanut, kiloja on muutenkin hoikasta olemuksestani karissut 7 ja uni tulee harvoin, usein painajaisineen. Päivääkään ei ole mennyt, etten näitä asioita olisi vatvonut. Tuskissani ajattelen että koska tämä loppuu?? Haluaisin niin kovasti jaksaa yrittää kaikesta huolimatta, sillä mieheni on niin totaalisesti muuttunut, että jos vaan voisin unohtaa niin meillä olisi mitä parhain avioliitto.
Yhteistä elämää takana 14 vuotta. 2 kk sitten selvisi että koko suhteemme onkin perustunut valheelle. Mies pettänyt koko yhdessäolommeajan, ensimmäinen pettäminen 2 kk seurustelusta, viimeinen yritys juuri ennen paljastumista, hän on ns. tapapettäjä eli aina tilaisuuden tullen pettää ja niitähän on riittänyt, mukaanlukien suhde työkaveriin. Kotona ja ystäville, sukulaisille ym:lle hän on esittänyt mitä rehellisintä ja uskollisinta, kilteintä aviomiestä ja isää. Koko ajan olen luullut että minulla on maailman ihanin mies. Nyt koko maailmani on romahtanut, en osaa kuin itkeä ja/tai raivota ja miettiä, miksi ihmeessä meille kävi näin. Syyksi hän on kertonut huonon itsetunnon, itsekkyyden, tunnekylmyyden, tai että kun tulee tilaisuus niin ei voi olla sitä käyttämättä vaikka olisi kuinka päättänyt että tälläkerralla hän ei sitä tee. Näitä kertoja onkin sitten ollut niin monta että meni kauan aikaa ennenkuin hän pystyi kaikki kertomaan.
Nyt mies on muuttunut totaalisesti. On valmis tekemään kaiken puolestani. Nyt on juuri sellainen ihannemies mitä kuvitella saattaa ja hänellä on palava halu saada suhteemme kuntoon. On jopa alkoholin käytönkin lopettanut kokonaan. Lukee hengellistä ja henkistä kirjallisuutta, Kertonut jopa työpaikallaan että entiseen elämään ei ole paluuta sekä lopettanut tämän työpaikkasuhteen. Tiedän ja nään kaikesta että hän on tosissaan ja todella onnellinen kun olen antanut hänelle vielä mahdollisuuden näyttää mihin hän todella pystyy. Nyt hän vasta sanoo oikeasti olevansa onnellinen ja tietävänsä mitä elämältä haluaa. Aikaisemmin on ajelehtinut ilman päämäärää ja ilman tavoitteita vain olemalla ei elämällä päivästä toiseen.
Kysymys onkin siitä, kuinka itse pystyn jollakin tasolla unohtamaan ja elämään tässä hetkessä, niitä oksettavia kertoja kun on niin paljon ja kun se on jatkunut koko ajan. Vasta 2 kk mieheni on elänyt niinkuin olisi pitänyt olla alusta asti. Itse en ole koskaan häntä pettänyt, ei ole tullut mieleenikään kun olen ajatellut hänenkin olevan uskollinen minulle. Lapsemme kärsivät tästä myös kun näkevät ennen niin iloisen äidin muuttuneen vuoroin surulliseksi, vuoroin vihaiseksi ja katkeraksi, itsesäälissä rypeväksi surkimukseksi.
Terveyteenikin tämä on vaikuttanut, kiloja on muutenkin hoikasta olemuksestani karissut 7 ja uni tulee harvoin, usein painajaisineen. Päivääkään ei ole mennyt, etten näitä asioita olisi vatvonut. Tuskissani ajattelen että koska tämä loppuu?? Haluaisin niin kovasti jaksaa yrittää kaikesta huolimatta, sillä mieheni on niin totaalisesti muuttunut, että jos vaan voisin unohtaa niin meillä olisi mitä parhain avioliitto.
Vastaukset 2
Vanhimmat
terapiaan. kun on näin hyvin muuttunut, ei sitä kannata tyhjään heittää, ellei ole voimia selvittää sitä yhdessä keskenään.tapa on tapa, vertaa sitä pelinhimooon ym.
Tarinasi on täsmälleen kuin omani. Paitsi että meillä oli 20 vuotta yhteistä "onnellista" elämää takana kun kaikki paljastui. Sen jälkeen toista vuotta terapiassa (miehen aloitteesta).
Vaan kuinkas kävikään... vajaan kahden vuoden kuluttua taas pettämiskierteeseen, minkäs sitä ihminen luonnolleen voi. Ikävä sanoa, mutta älä vielä tuudittaudu siihen uskoon, ettei paha enää toistuisi.