kaksi

Minun toinen veljistäni ei ole käynyt luonani kohta vuoteen, toisen kanssa nähdään aikkas usein.

Tämä toinen veljeni, joka ei vieraile luonamme, niin on myös lapseni kummi, mutta ei ole kolmeen vuoteen tullut kummilapsensa synttäreille, eikä kyllä muidenkaan meidän perheenjäsenten juhliin, toisen veljeni synttäreille kylläkin.

Voi olla että veljeni uusi naisystävä on sanonut, että ei käydä siellä, koska meillä ei oikein kemiat sovi yhteen ei ole varsinaista riitaakaan, mutta ei sellaista kuin taas toisen veljeni vaimon kanssa hänellä on.

Tämä tilanne tuntuu vaan niin pahalta, mutta minkäs teet..annanko vain toisen veljeni olla?
8795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

veljeltäsi että miksi hän ei vieraile teillä? Kysy suoraan jos vaikka odottelee kutsua, tai jotain merkkiä että sopii tulla.

Äänestä
  • ..ja vastaus on ollut, että eipähän me olla missään käyty, vaikka totuus on toinen.

    Kutsuttu on MONTA KERTAA kylään, joka kerta kun soittaa, niin sanoa aina puhelun lopussa, että käykää kylässä.

    Äänestä

Mun yksi veljeni ei myöskään käynyt koko avioliittonsa aikana kenelläkään sukulaisella äitienpäivää lukuun ottamatta. Eikä kutsuneet kylään.
Melkein 20-vuoteen.
Heidän lapsensa tuli meille itse kun oppi bussilla kulkemaan. Olemme veljeni kanssa myös toistemme lasten kummeja.

Nyt kun on uusi morsian on kyläillyt kaikkien luona tasaiseen tahtiin.

Ja siis, mitään riitaa ei kenenkään välillä ollut, eikä ole.

Äänestä
  • Joo, mutta erona vain se, että toinen veljeni käy kyllä minun vanhimman veljeni luona, mutta ei minun luonani(sisko), tuntuu vaan aikkas pahalta.

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Joo, mutta erona vain se, että toinen veljeni käy kyllä minun vanhimman veljeni luona, mutta ei minun luonani(sisko), tuntuu vaan aikkas pahalta.

    häntä? Oletko toisen asioihin puuttuva räpätäti, kenties juoruilija? Tunteeko veljesi ehkä alemmuutta, kehutko huomaamattasi miten teillä on kaikki hienosti (uusi koti,autot jne....
    Ehkäpä joku tällainen juttu hiertää välejä, heitin nyt aivan hatusta millaista voisi olla joissain tapauksissa, tai sitten hänellä yksinkertaisesti ei ole vain ollut aikaa tai on jotenkin jäänyt.
    Itsekin olen parin vuoden hankkinut käydä kylässä sukulaiseni luona, josta pidän ihan vilpittömästi, mutta en ole saanut vain aikaiseksi.
    Että ei siinä tarvitse välttämättä olla mitään syytä.

    Äänestä

  • tavalla loukannut kirjoitti:

    ..ole, asia on ehkä just toisinpäin, mutta katsellaan ja kuunnellaan!

    Äänestä

  • enpä... kirjoitti:

    ..ole, asia on ehkä just toisinpäin, mutta katsellaan ja kuunnellaan!

    jaksa ketään sisarusta jos ei ole hyvät välit mutta itse tein selväksi vanhemmalle sisarukselle että en ole sen kynnysmatto ja laskiämpäri.
    Laitoin välit poikki oman terveyteni takia.

    Äänestä

Nii no mikäli veljilläsi on ollut nuorempanaki vähän enemmän juttuja keskenään niin ehkä sitten näkyy myös aikuis iässä kuten sanoit. Mutta ainaki oot osoittanut hänelle, että hän on tervetullut :).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

veljeä kirjoitti:

Minun toinen veljistäni ei ole käynyt luonani kohta vuoteen, toisen kanssa nähdään aikkas usein.

Tämä toinen veljeni, joka ei vieraile luonamme, niin on myös lapseni kummi, mutta ei ole kolmeen vuoteen tullut kummilapsensa synttäreille, eikä kyllä muidenkaan meidän perheenjäsenten juhliin, toisen veljeni synttäreille kylläkin.

Voi olla että veljeni uusi naisystävä on sanonut, että ei käydä siellä, koska meillä ei oikein kemiat sovi yhteen ei ole varsinaista riitaakaan, mutta ei sellaista kuin taas toisen veljeni vaimon kanssa hänellä on.

Tämä tilanne tuntuu vaan niin pahalta, mutta minkäs teet..annanko vain toisen veljeni olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu