Meillä on ongelma. Miten sen nyt lyhyesti selittäisin. Mies on aina ollut enemmän sellainen että tykkää pussailla ja "nyhjätä kyljessä", ja siitä minä en aina niin välitä vaikka miestäni rakastankin.
Ollaan yhdessä oltu iät ja ajat ja kaksi pientä lastakin meillä on, 1½v ja 4v. Minä olen kotona tällä hetkellä lasten kanssa ja mies on päivät duunissa.
Nyt ongelmaksi on tullut tuo että minä en koske mieheeni tarpeeksi usein hänen sanojensa mukaan. Hän tivaa syytä, ja minä en tiedä. Hän väittää että en enää rakasta, mitä muutakaan tämmöinen käytös on, hän kysyy. Helvetti vieköön, minä rakastan, mutta tämä arki imee kaikki mehut minusta. Lasten sairastamiset ja muutenkin tämä arjenpyörittämisrumba.
Kun oikein aloin ajattelemaan tuota asiaa mikä on nyt (ainakin miehen mielestä) ongelma, niin kyllä kai siinä jonkinlainen totuudenjyväkin on. En osaa enää spontaanisti mennä miehen lähelle ja koskettaa. Haluaisin mutta en jostain syystä pysty! En tiedä mistä se johtuu.
Sängyssä menee ihan loistavasti, silloin kun sille päälle satutaan (n.1kerta/vk)
Mutta minun pitäisi koskea ja antaa läheisyyttä muuallakin kuin sängysä eli jokapäiväisessä elämässä, mutta siitä on tullut vaikeaa!
Lastenhoito, kotityöt ja arjenpyöritys ovat kuulemma tekosyitä.
Onko muilla tämmöistä ongelmaa? Miten voin tilanteen korjata?
Ollaan yhdessä oltu iät ja ajat ja kaksi pientä lastakin meillä on, 1½v ja 4v. Minä olen kotona tällä hetkellä lasten kanssa ja mies on päivät duunissa.
Nyt ongelmaksi on tullut tuo että minä en koske mieheeni tarpeeksi usein hänen sanojensa mukaan. Hän tivaa syytä, ja minä en tiedä. Hän väittää että en enää rakasta, mitä muutakaan tämmöinen käytös on, hän kysyy. Helvetti vieköön, minä rakastan, mutta tämä arki imee kaikki mehut minusta. Lasten sairastamiset ja muutenkin tämä arjenpyörittämisrumba.
Kun oikein aloin ajattelemaan tuota asiaa mikä on nyt (ainakin miehen mielestä) ongelma, niin kyllä kai siinä jonkinlainen totuudenjyväkin on. En osaa enää spontaanisti mennä miehen lähelle ja koskettaa. Haluaisin mutta en jostain syystä pysty! En tiedä mistä se johtuu.
Sängyssä menee ihan loistavasti, silloin kun sille päälle satutaan (n.1kerta/vk)
Mutta minun pitäisi koskea ja antaa läheisyyttä muuallakin kuin sängysä eli jokapäiväisessä elämässä, mutta siitä on tullut vaikeaa!
Lastenhoito, kotityöt ja arjenpyöritys ovat kuulemma tekosyitä.
Onko muilla tämmöistä ongelmaa? Miten voin tilanteen korjata?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Miesten, jopa isien on vaikea tajuta miten vähän jää jäljelle arkipäivän pyörityksestä. Moni mies sanoo naisen olevan vain kotona tajuamattaan mitä se vain tarkoittaa.
Tarkoittaa olla vailla aikuiskontakteja, mihinkään muuhun kuin perheryhmään kuulumista, vailla omaa itseään uudistavaa ja kehittävää aikaa. Arkipäivän pyörittää koska sen on pyörittävä, mutta kaikki se virkeys ja vireys, josta nainenkin on ennen äitiyttään saanut osansa, jää pois.
Jos mies on sitä mieltä, että väsyminen on vain tekosyy, olisi hyvin suositeltavaa hänen jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan, pois kaveriporukoista, omista harrastuksistaan, menoistaan. Olkoon miehen sosiaaliset suhteet tasan maitokaupan, kenties kirjaston, uimahallin, kelan työntekijöitten varassa. Kuinka kauan mies jaksaisi olla ilman virikkeelistä elämää, jossa saa myös itsekin. Ei sillä, äitiys on todella ihana asia, omat lapset antaa elämään näkökulman, jota ei voi kuin aavistella ellei omia ole. Samalla se vaan on käsittämättömän suppea ja toisaalta vaativa.
Hommassa tulee joskus eteen tilanne, ettei enää itse jaksa antaa kellekään mitään, mutta olisi tervehdyttävää ja ilahduttavaa, jos saisi itse, ihan ilman vaatimuksia ja paineita. Ei pitäisi sotkea rakkautta, sen olemassaoloa tai puutetta seksiin, joka on ehdottomasti väärä mittari. Rakkaus on sitä että antaa toiselle, vaikka tämä ei ansaitsisikaan, antaa toiselle tilaa olla joskus heikko ja voimaton ilman että sitten on koko porukka vain heikkoja ja voimattomia. Seksi taas jotain ihan muuta, jotain sellaista jonka varassa ei kovin kestävää rakenneta.
Olipa hyvin sanottu! Kiitos sinulle! Ihmisiä on vieläkin olemassa.
mitä tästä opimme? Ei kannata hankkia lapsia. Kun olen sivusta seurannut lapsiperheitä ja lukenut näitä juttuja, niin olen huomannut yhtäläisyyden. Suhde on ruvennut menemään puihin lapsen syntymän jälkeen. Ei ole enää aikaa parisuhteelle, arki vie kaiken ajan, ei ole enää yhteistä elämää, kun kaikki pyörii lapsen ympärillä. Seksi vähenee, tulee riitoja, tunteet viilenevät, ei ole yhteistä aikaa jne. Lista on loputon.
Onko se oman lapsen saaminen todellakin niin tärkeä juttu että sen eteen on valmis uhraamaan ihanan parisuhteen, seksielämän ja vapauden? Itse epäilen sitä ja siksi meillä ei lapsia vielä olekaan, eikä tulekaan, ellei joku onnistu vakuuttamaan minua siitä, että parisuhteemme ei kärsi lapsen saamisesta. Joku tietysti taas haukkuu itsekkääksi, mutta eikö se oma onnellisuus kuitenkin ole tärkeintä?
Jos jollakin on täysin päinvastaisia omakohtaisia kokemuksia, niin haluaisin kovasti lukea niistä. Eli onko täällä sellaisia ihmisiä, joilla parisuhde on parantunut lapsen saannin myötä tai ainakin pysynyt yhtä hyvänä?
en taida uskaltaa vastata sinulle jos jo etukäteen ajattelet noin lastenhankkimisesta... suu vain loksahti auki ja ajattelin että voi miten epäkypsästi ja kummallisesti ajattelee aikuinen ihminen :-(
mutta toivotaan että 10 tai 20 vuoden päästä tajuat tämän homman jujun... eli mitkä asiat oikeasti on tärkeitä elämässä...
teille ei lapsia suotaisikaan..
Luuletko että lasten myötä ei tule paljon iloa elämään?! Taidat olla kylmä ja tunteeton ihminen.
Toivotaan ettei vauvakuume iske sinuun!
Mitä tarkoitat tuolla kommentillasi?!
Toki niitä riitojakin tulee, oli sitten lapsia tai ei. meillä ainakin seksielämästä on TULLUT PAREMPAA lasten syntymien jälkeen! Syytä en tiedä, mutta taivaalliselta se tuntuu.
Taidat olla tosiaankin epäkypsä saamaan lapsia, kun ajatusmaailmasi on noin suppea. Vietä hyvä elämä ilman lapsia, kaikista ei ole äidiksi/isäksi.
sitä mitä olen aina ihmetellyt. Heti leimataan tunteettomaksi ihmiseksi, jos ei halua lapsia. Mutta eihän se niin välttämättä ole! Voisihan sitä yhtä lailla leimata jonkun tunteettomaksi ihmiseksi myös siitä syystä, että haluaa vain lapsia, eikä piittaa miehestään yhtään. Toisin sanoen käyttää miestä hyväkseen, että saa lapsia. Lasten syntymän jälkeen keskittyy vain lapsiin ja unohtaa miehen. Tällaisia juttuja olen lukenut miesten kirjoittamina.
Olisin vain kaivannut tarkkoja perusteluja siitä, miksi lasten saaminen on niin ihanaa, ihanampaa kuin vapaus tehdä mitä haluaa! En halua mitään syytöksi tunteettomuudesta ja kylmyydestä vaan selviä perusteita.
Ps. Joku jossain toisessa keskusteluketjussa oli sitä mieltä, että kuka haluaa lapsia, onkin itsekäs, koska haluaa itsekkäästi siirtää omia geenejään eteenpäin tai jotain vastaavaa. En nyt sano että itse olen samaa mieltä, mutta kyllä näitä asioita voi ajatella niin monesta näkökulmasta.
mitkä asiat on sinun mielestä tärkeitä tässä elämässä? Ja nekö on sitten ne oikeat asiat, mitkä toistenkin ihmisten mielestä pitää olla ne tärkeät asiat? Sittenkö sitä on hyvä ihminen? Eikö jokainen saa pitää eri asioita tärkeinä?
ole parantunut,mutta muuttanut muotoaan me henkisemmäksi ja yhteen hiileen (lapseen) puhaltamiseksi.On tullut kekseliääksi hankkimaan yhteistä aikaa ja se tuntuu jotenkin arvokkaammalta nyt.Jokatapauksessa on vaikea antaa sinulle asiallista vastausta kysymykseesi kun sinulla ei ole lapsia.Niin se vaan menee et lapset tuovat niin paljon iloa et ei parisuhteen pieni väljähtyminen tee siinä kesää ei talvea,tuskin kukaan vaihtais lapsiaan siihen vanhaan ajankäyttöön ja suhteen hoitoon.Ymmärrän et et voi sitä ymmärtää enkä minäkään ennen ymmärtänyt,hoin juuri tuota samaa vielä odotus aikana ja pelkäsin kuin käy suhteen ja mun.Turha oli huoli.Mieheni ent vannoutunut poikamies joka ei halunnut lapsia ikinä sittemmin muutti mielensä(meistä ensin)ja yhteistuumin hankimme lapsen,puhui koko odotusajan et älä sit pety jos hän on erilainen isä ja tää vauva ei kolahdakaan häneen... vaan kuinkas kävi.Hän se nyt kavereille selittelee varmaan kyllästymiseen asti et minun poika..ja parisuhde voi tosiaan ihan hyvin,molemmat saavat harrastaa ja yhteistä aikaa järjestetään kun siltä tuntuu.
On ihan ok olla itsekäskin sillä jokaisella on vain yksi elämä ja sen saa elää juuri niinkuin itse parhaaksi katsoo. Mutta sen haluan vain sanoa että lapsen saaminen on ollut paras asia elämässäni ja lapsi on antanut minulle sellaisia tunteita joita paraskaan parisuhde ei koskaan voisi antaa. Jos ei ole koskaan lasta saanut ei voi sitä ymmärtää ja helposti vähättelee koko lapsen saamista ja huomaa vain niitä haittapuolia. Vaikka kuinka rakastaisit miestäsi, ei hän koskaan pysty antamaan sinulle sellaista tunteiden kirjoa jonka lapsi sinulle antaa ja ihan vain olemassaolollaan.
Kyllä oma parisuhteenikin on joutunut koville lapsen saannin myötä, mutta sen olisi voinut laittaa koville myös sairastuminen, taloudelliset vaikeudet tai muu vastaava. Ja kun selviämme tästä olemme yhdessä vahvempia, nyt olemme perhe ja vahvempi yksikkö kuin ennen. Nyt ajattelemme molemmat ensimmäiseksi lastamme emmekä itseämme emmekä juokse heti toteuttamaan omaa mielihaluamme joten siinä mielessämme suhteemme on varmemmalla pohjalla kuin ennen lapsen tuloa. Työtä se parisuhde vaatii molemmissa tapauksissa, ei lapsetonkaan pari onnellisena pysy ilman parisuhteeseen panostamista.
Kosketuksen vastenmielisyys viittaisi johonkin lapsuusiän traumaan tai sisäistettyyn käskyyn.. jos motivaatiota riittää joku psykoterapeutti ehkä onnistuis kaivamaan syyn tietoiseksi saakka, sitten voisit ihan aikuisen järjellä miettiä sisäistetyn käskyn relevanssia. Tai sitten koskettelua voi harjoitella siedätystyyliin jos teillä kommunikaatio muuten pelaa.