Kiinosta tietää kuinka moni on valinnut pakun

yksityisajokikseen.

En tarkoita mitään farkusta muunnettua vaan rehellistä pakua kuten Hiace, Transit, Vivaro, jne.
Olisi kiva tietää syistä, miksi on päätynyt pakumieheksi, tai naiseksi.
Omalta osaltani päätökseen vaikutti perheen pieneminen, lisäksi uudet pakut ovat ajo-ominaisuuksiltaan henkilöautojen tasoa, jollei parempia ja kaikenlisäksi varsinaisia monikäyttöautoja, jos ei tarvitse ihmismassoja kuljettaa.
Itse asennutin ohuet tekstiilipintaiset akustolevyt tavaratilan seiniin ja kattoon, sekä vettähylkivän julkisiintiloihoin tarkoitetun kokolattiamaton lattialle. Lämppäristä puhalluksen
myös tavaratilaan, joten tarvittaessa Webastolla voi lämmittää tavaratilan.
Kuluneena kesänä matkustin pakullani Via Baltikan läpi aina Unkariin ja sieltä takaisin läpi Suomen Jää-Meren rannoille. Lähes kaikki yöt nukuin autossani, muutamana viileänä yönä jouduin käyttämään Webastoa ja Hong-Kongista ostetut kokoontaitettavat vuoteet olivat hivenen kitsaat, mutta niihinkin tottui.
Tämä oli yksi kokemus pakun käytöstä, mites muilla.

4

532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Karri vaan

      Isäni piti kahta pakettiautoa peräkkäin henkilöauton korvikkeena 80-luvun alussa. Rka oli upouusi diesel-Hiace, lyhyt malli jossa tavaratilan sivuovissa ikkunat lisävarusteena. Siihen hommattiin keulalle lisävaloja, tuulilasin yläosaan aurinkolippa ("gangsterilippa, oli muotia silloin pakettiautoissa) ja vanteisiin kromireunukset. Meitä oli 3 hlöä jotka mahduttiin siedettävästi ohjaamoon. Hiacella ajettiin paljon pitkiä kotimaan reissuja, Lappia myöten, ja yövyttiin autossa leirintäalueella, laitettiin yöpymisen ajaksi kaasulämmitin päälle ja hyvin nukutti. Hiace kulki tuon ajan pakuista kovimmin, mittariin kelasi 140 ja viitosvaihteen ansiosta sillä pystyi jatkuvana matkanopeutena pitämään 110-12o (eipä 80-tarrasta paljoa välitetty).

      Toinen oli sitten sen jälkeen uusi VW Transporter, paremmin varustettu "herrasmiesversio" jossa mm. kaksivärimaalaus, Caravelle- eli bussiversion sisustus ja tavaratilakin siis täysin verhoiltu ja ikkunat koko matkalta. Transu oli vieläkin henkilöautomaisempi ja parempi ajaa, ainoat puutteet oli 4-vaihteisuus Hiacen jälkeen sekä alimittainen 1,6D-kone jossa vain 50 heppaa! Noh, tuolla ajettiin sitten maantiematkalla ns. täysillä, kelasi sekin 120 lasiin ja lähes se pidettiin matkavauhtina.

      Molemmat pelit kestivät erinomaisesti, ja tykästyin itse pakuun henkilöauton korvikkeena. Tuon ajan alemman kokoluokan (ns. tonniluokka) pakettiautot olivat jotenkin kooltaan lähempänä henkilöautoja kuin nykypakut, leveys etenkin näppärämpi ahtaissa raoissa.

      Itse nyt aikamiehenä ajelen henkilöautolla, niin isänikin, vaan olen joskus Norjan ja Lapin reissuilla miettinyt että vois pakettiauto olla poikaa kun ei tarttis huolehtia yöpymispaikoista ja dieselinä suht halpaa ajoa. Ja onhan nykypakut siinä mielessä toisaalta henkilöautomaisempia että koneissa riittää potkua, vähimmilläänkin ne taitaa kulkea 160-170 ja suurimmillaan pariasataa.

      • aloittaja

        joidenkin asuntoautoilijoiden ja kesämökkien perässävetäjien hivenen ylenkatsovan pakuautoilijaa
        varsinkin leirintäalueilla, mutta ei se minua häirinnyt. Varsinkin Etelä-Puolan mäkisillä teillä ei ollut pienintäkään ongelmaa edetä muun liikenteen
        tahtiin. Tientukkoina siellä olivat rekat made in CCCP tai karavaanarit, näitten karavaanareitten ajatuksen juoksua jäin ihmettelemään, koska he näkivät, että keräsivät jonoja taakseen olisivat he voineet hetkeksi vetäytyä tien sivuun päästääkseen jonon ohi. Yhden tällaisen ihmeen näin ja uskokaa tai älkää yhdistelmä oli Suomen rekisterissä.


    • -jtd-

      Meillä on henkilöauton lisäksi paku ja täytyy sanoa että mieluummin lähden matkaan pakulla kun henkilöautolla.
      Pakun ainut ongelma on isosta koosta aiheutuva pysäköintiongelma; parkkitaloihin ei ole asiaa ja ahtaissa keskustoissa voi olla haastavaa löytää sopivan kokoinen parkkitila. Ajaminen sen sijaan on ihan yhtä helppoa kuin henkilöautolla, itse asiassa korkeammasta istuma-asennosta johtuen näkyvyys muun liikenteen yli on huomattavasti henkilöautoa parempi.
      Nykypakut on ajo-ominaisuuksiltaan hyvin lähellä henkilöautoja, niilla on mukava päästellä mutkateillä ja kulkua ja kiihtyvyyttä riittää enemmän kuin tarpeeksi.
      Ja pakun kanssa ei tarvitse koskaan miettiä, saako kuljetettua jonkun pesukoneen tai sohvan kotiin, kaikki mahtuu kyytiin mitä tarvii.
      Jos ei tarvis pyöriä usein hesan keskustassa, voisin ihan hyvin luopua henkilöautosta, nytkin sitä lähtee mieluummin pitkälle matkalle pakulla.

    • onhan sekin rekisteröity pakuksi.

      Nyt kun oon saanut hulluimman nuoruuteni ajeltua, ni siirryin hitaampaan kyytiin ja vaihdoin GTi vehkeen avolavaan.

      Niin kauan ku ei oo tarvetta kuljetella muita ihmisiä, ni ajan avolavaa. Henkilöautomaisempi kun vastaavan ikäset pakut, ja tarpeeks tavaratilaa, ja kun kilometrejä keryy suht paljon, ni riisseli paku tulee paljon halvemmaksi ku joku pikkukinneri. Ja jos joskus tarttee kuljettaa jotain, ni ei tavaratila lopu heti kesken.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      415
      2912
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      77
      2263
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      113
      1788
    4. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      192
      1499
    5. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      77
      1482
    6. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      27
      1457
    7. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1445
    8. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1343
    9. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1297
    10. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1281
    Aihe