Ajattelin kirjoittaa aiheesta, jossa olen seurannut työpaikkailmoituksia ja tehnyt testimielessä työnhakua omalla vanhalla tekniikallani jolla sain aina (ilta, kesä, osa-aika opiskelun ohessa) töitä 1990-luvun alkupuolella. Toimintaa voisin sanoa uteliaisuuden tyydyttämiseksi.
Tekniikka on sellainen että soittaa suoraan niin suurelle johtajalle kuin mitä voi keksiä, esittäytyy kohteliaasti ja kertoo asiansa kohteliaasti. Toinen lähestymistapa on se että katsoo työnhakuilmoituksesta rekryhenkilön nimen ja soittaa tälle keskuksen kautta (vaikka ilmoituksessa ei olisi puhelinnumeroa). Kolmas on se että menee paikanpäälle yritykseen ja pyytää saada tavata jonkun joka voisi antaa lisätietoa, koska "Minä olen X (kädenpuristus) ja tulin tiedustelemaan täältä työpaikkaa".
Mikään yllämainituista keinoista ei enää nykyään toimi isommissa firmoissa, joita olen testannut. Vastaus on että "sähköposti on paras tapa hakea töitä". Se on perhana kumma juttu että kun mies menee suoraselkäisenä näytille ja puristaa kättä ja katsoo silmiin, että se on 2000-luvulla väärin tehty.
Sen sijaan kunniallisinta ja ihailtavinta on se, että kirjoittaa sähköpostin, jonka kanssa voi puliveivata ja jonka kirjoittamiseen voi hakea apua ja silti saada asian näyttämään siltä että on itse kirjoittanut viestin. Kasvotusten on vähän vaikea valehdella olevansa sivistynyt, jos on moukka jne.
Sanon sen, että mikäli maailma menee siihen että seurustelusuhteet päätetään tekstiviesteillä ja työsuhteet aloitetaan tekstiviesteillä, pitäköön tunkkinsa. Minun ei tarvitse, eikä ole koskaan tarvinnut luopua niistä kunniallisista periaatteista jotka ovat toimineet kymmenen tuhatta vuotta, mutta jotka eivät toimi enää 2000-luvulla, koska "nykyään kaikki tehdään paremmin".
Pitäkää itsekunnioituksenne, mutta muistakaa että kukaan ei ole korvaamaton. Se on katoava taito että osaa olla selkä suorana, mutta samalla nöyrä esim. siten että pitää myös osata olla kiitollinen siitä että on saanut työpaikan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen itse taistellut tässä puoli vuotta työnhaun kanssa ja tiedän,ettei nykyaikana nuo vanhat menetelmät enää toimi.
Ärsyttävintä on kuulla neuvoja työnhausta vanhemmilta ja sukulaisilta,jotka ovat hakeneet
viimeksi työpaikkaa 70-ja 80-luvuilla ja kehottelevat soittelemaan puhelinluettelon A:sta Ö:hön lävitse.CV:tä ja ansioluetteloja ei tuohon maailmanaikaan edes tunnettukaan.
"Mikään yllämainituista keinoista ei enää nykyään toimi isommissa firmoissa, joita olen testannut. Vastaus on että "sähköposti on paras tapa hakea töitä". Se on perhana kumma juttu että kun mies menee suoraselkäisenä näytille ja puristaa kättä ja katsoo silmiin, että se on 2000-luvulla väärin tehty. "
Mitäs kummaa tuossa on? Kai nyt käsität että jos menet ilmoittamatta ja aikaa varaamatta johonkin työpaikkaan, niin saatat keskeyttää henkilön juuri tekemästä tärkeää työtä. Esim. keskeytät jonkun juuri lukemasta tärkeitä sähköpostiviestejä, joissa on työnhakemuksia.
Parempi tapa on kuule laittaa tekstarilla vaan viesti: no moi, mä oon tulos huomen(tai ehkä ens kuus) töihin sin, mitäs palka oot ajatelu maskaa? No vittu joo. tere.
Toi puree varmasti...
"Mitäs kummaa tuossa on? Kai nyt käsität että jos menet ilmoittamatta ja aikaa varaamatta johonkin työpaikkaan, niin saatat keskeyttää henkilön juuri tekemästä tärkeää työtä. Esim. keskeytät jonkun juuri lukemasta tärkeitä sähköpostiviestejä, joissa on työnhakemuksia. "
Tottakai ymmärrän. Mutta tosiasia on että alustavaan tapaamiseen riittää 5 minuuttiakin. Kuvitteletko tosissaan että jossain sermien takana on niin tärkeitä tyyppejä että heillä ei ole viittä minuuttia aikaa ? Voi jumankauta mitä nostatusta sellainen "minulla ei ole aikaa" puhe on. Useimmiten on aikaa, koska tosimaailmassa ei ole olemassa niin tehokasta ihmistä että olisi päivästä toiseen liikenteessä minuuttiaikataululla. Entäs jos liikennevalot eivät vaihdukaan sopivasti ? Tai entä jos jossakin on kolari ? Meneekö siinä koko loppuelämän aikataulut sekaisin kun jokainen minuutti on täytetty ja odottamattomasta käänteestä tulee sellainen dominoefekti ?
REKRYTOINTI FIRMA
"suoraselkäisenä näytille ja puristaa kättä ja katsoo silmiin, että se on 2000-luvulla väärin tehty."