miten te suhtautuisitte, jos ei oma lapsenne kävisi juurikaan tervehtimässä omaa yksin asuvaa äitiä, miniä on provosoinut, ja saanut tahtonsa läpi..
tämä
anopeille
242303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
No voih. Uskon, että äidit usein ja mielellään ajattelevat syyn olevan miniässä. Kylläpä olet vätyksen kasvattanut kun ei omaa tahtoa omaa. Siitä voit sitten syytellä itseäsi. Näin ajattelen minä, anoppi ja kahden pojan äiti.
juu virheitä olen tehnyt,et osannut kuitenkaan asettua minun osaani..
Noh - mitä jos yrittäisit itse asettua poikasi asemaan? Miksi HÄN ei oikeasti halua käydä äidin luona? Miniän syyttely ei auta mitään.
Keskustelkaa!
sinulla on poikaasi? Voisitko ajatella, että puhuisit hänen kanssaan asiasta.
Pojat eivät välttämättä tule ajatelleeksi noita asioita ja jos miniä vielä on "tympeä", varmasti ohjailee poikaasi vain poispäin.
Veljelläni oli aikoinaan hieman samanlainen asetelma. Äitini sitten kerran itkien kertoi asiasta. Olen aina ollut läheinen veljeni kanssa, joten otin asian heti puheeksi. Hän saapuikin vaimonsa kanssa paikalle ja asia selvitettiin. Kyllä siinä miniä pistettiin veljeni toimesta kuosiin, mutta sen jälkeenongelmia ei ole ollut. Veljeni vain totesi, ettei ollut huomannut eikä tiedostanut asiaa.
Monet tyttäret ja miniät valittelevat, että mies ei pidä yhteyttä omiin vanhempiinsa. Vaikka vaimo kehottaa soittamaan ja käymään, mies vain sanoo, ettei ole nyt mitään asiaa, ja kyllähän he hyvin voivat siellä, ja soittaisivathan he, jos olisi joku hätä.
Miehelle ei tule mieleen, että vanha äitimuori kaipaisi yhteydenottoa. Aktiivinen mies käy työssää ja harrastaa, hän elää tätä päivää. Ei siihen niin paljon äitikullan ajattelemista mahdu.
Ei kysymyksessä ole hylkääminen eikä torjunta.
Aikaa vain ei löydy.
että "miniä pantiin kuosiin", sanot viestissäsi.
Miten miniän vika olisi, jos poika ei pidä vanhempiinsa yhteyttä?
Puhelimet ovat käytössä, nykyisin kännykätkin joka pojalla, miten miniä voisi estää niiden käytön.
Jos miniälle ei sovi lähteä anoppilaan, niin aikuinen mies kyllä sinne pääsee, jos on halua.
Pitää vain tiedostaa asia.
Kyllä miniöissäkin saattaa olla omat omituiset piirteensä, mutta ei nyt kaikkea saa heidän niskoilleen viskoa.
Joka viikonloppu saan komentaa poikakultaa soittamaan äidilleen, minusta se on hyvä tapa muistaa vanhaa (78v.) äitiään silloin kun ei pääse käymään toisella puolella Suomea.
Kuitenkin juuri minä olen anopin mielestä se joka on "vienyt" ainoan pojan häneltä ja kääntänyt poikaparan pään niin ettei tämä enää äitiinsä pidä yhteyttä. Että tämmösiä me miniät!
Hei!
Oletko mun anoppi? Syy, että käydään vain kerran pari vuodessa on kyllä pojassasi. Aina olen ollut lähdössä anoppilaan, kun mieheni on kysynyt, ei vaan satu kysymään useammin... Yksinkin saisi mennä, ei kuitenkaan ilmeisesti halua.
siihen pahaan välikäteen, missä miniän ja anopin suhde on vaikea ja vaikeintahan se on nimenomaan sille pojalle, joten hänen on pakko tehdä valinta ja se tietysti on se om vaimo ennen äitiä, hänet on siihen pakotettu jos aikoo ajatella omaa perhettään
äiti on jätettävä vähemmälle huomiolle jotta sopu perheessä säilyy
äidit ymmärtävät, miniät eivät ja pojalle ei juuri ole vaihtoehtoja
itse olen alistunut tilanteeseen äitinä ja anoppina ja suren hiljaa mielessäni, iloista naamaa näytän vain silloin harvoin kun poikaani näen
eihän siihen tarvita miniän kieltoa kyläilyille vaan ainoastaan hiljainen halveksunta ja mököttäminen aina kun poika on äitinsä kanssa tekemisissä
Koskahan anoppi alkaa kuvitella, että miniällä on niin kova valta kotona, ettei poika puhelimeenkaan pääse?
Alkaako tämä ajattelu heti papin aamenen jälkeen?
Jos poika on asunut ennen avioliittoaan jo omassa asunnossaan, ottiko hän kuinkakin usein yhteyttä kotiin?
Tietysti, jos äiti pesi pyykit ja kävi siivoamassa ja ruokki tarvittaessa, niin ymmärtää että puhelin oli käytössä.
Mutta kun vaimo alkoi hoitaa näitä tehtäviä, niin mitä asiaa pojalla kotiin vielä olisi?
Mitä äidit odottavat näiltä yhteenotoilta? Alkaako syyttely oitis kun kuulee että lapsihan se siellä soittaa. Onko tullut mieleen, että äidin on helppo sanoa puhelimeen, että vihdoinkin sinä soitat, olenkin ihmetellyt mitä on tapahtunut kun ei mitään kuulu.
Kokemuksesta tiedän miltä se kuullostaa.
Turhaa hänelle oli sanoa, että puhelin on langan molemmissa päissä, senkun soittaa itse, jos on asiaa. Mutta jos on oikein rahantunteva, ei soita itse, vaan odottaa muiden soittavan. Kyllä sellaisia ihmisiä on paljon.
Itse aikanani venytin puhelujen välit mahdollisimman pitkäksi, koska sama virsi sieltä kaikui joka kerran.
Asiaakaan ei ollut säätä kummempaa koskaan.
Minä olen tytär enkä poika. Kyllä monella tyttärelläkin on sama synti tunnollaan.
Mitäs jos katsoisit peiliin? Onko sinun ja poikasi välinen kommunikointi positiivista vai negatiivistä. Jos puhelut ja käynnit koostuvat syyttelyistä ("mikset ole soittanut, mitä tahansa olisi voinut sattua, olisin voinut vaikka kaatua ja kuolla ja kukaan ei olisi tiennyt", miksi et, miksi ei koskaan, sinä et koskaan, ikinä et, minä parka, voi voi minua kun minulla on niin välinpitämätön poika, minut on hylätty, minä kun olen niin paljon sinun eteen uhrannut") Siis oikeasti kukaan tervepäinen ei jaksa vapaaehtoisesti kuunnella syyttelyä ja marttyyri-itkeskelyä kovin useasti. Aina silloin tällöin, mutta ei usein.
Hunajalla houkutellaan, piiskalla karkotetaan.
Mieti ovatko vierailut luonasi "kivoja" myös pojallesi vai piikkilangan nieleskelyä.
Jos luonasi olisi oikeasti kiva käydä niin poikasi kyllä kävisi vaikka miniä ei siitä tykkäisi itse..
Ihan kuin meidän anopin suusta!!
Muuten, me (tai edes rakas poikasi) emme käy luonasi kuin äärimmäisestä säälistä(..) sen takia, että vierailut tuntuvat niin yksipuoliselta hyväksikäytöltä. Kyllä vain!
Vierailukutsuilla on aina yksi ja ainoa motiivi: jokin "homma" on saatava tehtyä, ruohonleikkuu, ikkunoiden pesu jne. Ja apu ei ole koskaan molemminpuolisia, sinä - rakas anoppi - et auta koskaan meitä vaikka sitä olemme monesti sinulta pyytäneet. Kiitokseksi auttamisesta saamme kuulla kuinka olet haukkunut meidät selkämme takana koko suvulle, koska emme auta tarpeeksi! Suoraan sanoen valehtelet, jotta juttusi kuulostaisivat dramaattisemmilta. Olemme kyllästyneet hyväksikäyttöösi ja manipulointi yrityksiisi.
Oikeasti hanki elämä - tai palkaa edes joku orjaksesi, niin et tuhoa loppuja ihmissuhteitasi. Aika moni on luotasi jo lähtenyt kävelemään, kun ei ole jaksanut pomputteluasi ja jatkuvaa palvelemista koko aikaa. Muuta käytöstäsi tai menetät poikasikin. Tai no, aika turha toivo, koska narsistina et tule koskaan tajuamaan että vika voisi olla sinussa :-)
Koko suku on ilkeä. Ensin kuuntelee anopin yksipuolisia juttuja pojasta ja miniästä ja sitten vielä kertoo asianosaisille sen.
Miten suku kertoo teille asiat? "Anoppisi justiin soitti ja kertoi...."?
"Kylläpä tempun teitte! Anoppisi justiin soitti."
Jne Joka puolelta.
Helkkariin koko suku.
Anoppi siis soittaa sukulaisilleen valheita (siis ihan hatusta heitettyjä juttuja, että ollaan vaikka viety anopilta jotain tavaraa ja ei suostuta palauttamaan, tai että ei olla käyty anopin luona kylässä kahteen vuoteen jne jne).
Ja sitten sukulaiset soittaa meille ihan kuohuksissa, että "nyt kyllä palautatte heti sen mankelin takaisin" ja sitten ihmetellään puolin ja toisin, että mitä ihmettä, kun jutut ei stemmaa. Todella ärsyttävää oikea anopin puheita, varsinkin kun tietää että sukulaiset soittaa meille vain törkeimmistä jutuista, joten lievimmät tarinat jää elämään...
Ikävä kyllä äitini on mestari karkottamaan ihmisiä luotaan sillä "pikku"hommien hoitamisen vaatimisella ja nalkutuksella. On haalinut itselleen aivan liikaa omaisuutta (kiinteistöjä) eikä pysty niitä itse pitämään kunnossa.
Lisäksi lastenlapsille annetuissa hommissa on täysin keksityn tuntua. Monet asiat voisi itsekin tehdä, mutta kun on niin mukava käskeä piikoja ja renkejä! Muuta olemassaolon tarkoitustahan lapsenlapsilla ei olekaan.
Ja se kaamea panettelu selän takana. Tuskin on yhtäkään, ketä hän ei olisi mustamaalannut aiheettomasti kenelle tahansa, joka vain viitsii kuunnella.
Kääk mitä ihmisiä. Jotkut haluaa elää kielteisyyden suossa marttyyrinkruunu päässä. Vaikka siinä kruunussa on isot piikit.
Olisi aika karmea, että miniä tai kukaan muukaan saisi paskaa puhumalla käännettyä pojan äitiään vastaan. Toivottavasti pojalla olisi sen verran järkeä, että erottaisi, mikä on tosipuhetta ja mikä on keksittyä.
Meikäläisillä on päinvastainen tilanne. Anoppi provosoi poikaansa miniäänsä eli pojan vaimoa vastaan. Poika ei uskonut miniäänsä ollenkaan, ennen kuin tämä miniä otti ja nauhoitti parit anopin ja miniän väliset private-keskustelut. Sitten vielä pari anopin puhelua purkkiin ja pojan oli pakko uskoa, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
Omalla kohdallani on käynyt niin, että jo kotoa pois muuttaneet poikani ovat vähentäneet jatkuvasti yhteydenpitoaan kotiinpäin. Käyvät todella harvoin. Yhteyttä he pitävät lähinnä vain isäänsä soittamalla hänelle joskus. Alkuun he soittelivat minullekin kysellen kuulumisia, mutta eivät enää. Itse olen yrittänyt pitää yhteyttä järjestämällä aina joskus jotain yhteistä mukavaa tekemistä poikien ja tyttöystävien kanssa (kysyn aina ensin ovatko kiinnostuneita).
Tyttöystävien perheissä he kuitenkin vierailevat viikottain ja ovat kiinteästi muutenkin yhteydessä heidän kanssaan. Tyttöystävät olen ottanut aina ystävällisesti vastaan. En ole myöskään sekaantunut nuorten suunnitelmiin. Apua ja tukea olen antanut, jos sitä on pyydetty.
Olen pahoillani tilanteesta. Yritänkö vain kestää ja katsoa, mitä aika tuo tulleessaan?
Olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Tosin pidimme poikamme kanssa yhteyttä puhelimitse.
Voit aivan hyvin ottaa asian puheeksi poikiesi kanssa. Eivät välttämättä vain ole tulleet ajatelleeksi asiaa. Nuorilla on paljon tekemistä ja siinä sitten vanhemmat tietysti jäävät vähemmälle.
Tyttöystävät taas pitävät kiinni perhesuhteistaan, tosin tuo, että pojan vanhemmat jäävät syrjään, kertoo tuosta tyttöystävästä valitettavasti aika paljon.
Siinä suhteen alkuhuumassa, tytöt vievät miestä kuin pässiä narussa, mutta kun suhde tasoittuu, miehen omatkin aivot alkavat taas toimimaan. Olisi hyvä, että poikasi tietäisivät ajatuksesi.
Kehoittaisin myös seuraamaan näitä keskusteluja, niin osaisit varatutua pahimpaan, eikä mikään enää tulisi yllätyksenä. Toisaalta, jos jossain vaiheessa kuitenkin saat hyvän miniän, osaisit myös antaa hänelle tarpeeksi ison arvon.
Jaksamista sinulle, tiedän minkä kanssa kamppailet.
"Tyttöystävät taas pitävät kiinni perhesuhteistaan, tosin tuo, että pojan vanhemmat jäävät syrjään, kertoo tuosta tyttöystävästä valitettavasti aika paljon." Mielestäni pojan vanhempien syrjään jääminen ei kerro tyttöystävästä mitään muuta kuin sen, että tyttö on sukurakas ja poika ei. Sekä minun että mieheni vanhemmat asuvat meistä kaukana ja vielä eri puolilla Suomea. Itse olen suuresta suvusta ja sukurakas. Suhteemme alkuaikoina minua ihmetytti mieheni etäisyys lapsuuden perheestään. Yritinkin aikani muistaa esimerkiksi appivanhempien syntymäpäivät ja vierailla heillä jne. Mieheni ei vihaa vanhempiaan tai sisaruksiaan ja tietääkseni heillä ei ole ollut mitään riitaa. Miestäni ei vain hänen lapsuuden perheensä kiinnosta. Jossain vaiheessa kävimme huomattavasti enemmän minun vanhempieni luona, koska organisoin matkat ja mieheni lähti mielellään mukaan. Nykyisin käyn edelleen monta kertaa vuodessa vanhempieni luona, mutta en jaksa aikuista miestä patistaa pitämään äitiinsä ja isäänsä yhteyttä.
Oma aikani ei enää riitä työnteon, lasten harrastusten ja omien vanhojen vanhempieni lisäksi huolehtimaan monen sadan kilometrin päässä asuvien appivanhempien luona kyläilyistä. Ehdotin muutama vuosi sitten miehelleni, että hän kävisi lasten kanssa vanhempiensa luona vaikka jonain viikonloppuna. Mutta kun ei huvita, niin ei huvita.
Minusta näyttää aika yleiseltä trendiltä, ettei poikia lapsuuden perhe kiinnosta läheskään yhtä paljon kuin tyttöjä. Itselläni on onneksi molempia "laatuja". Yritän kuitenkin elää elämäni siten, että lasten lentäessä pesästä minulla olisi omaakin elämää sen verran, ettei ainakaan ventovierasta miniää tarvitsisi syytellä, jos omaa poikaa (tai tyttöä) ei kiinnosta pitää minuun yhteyttä.
ventovierasta, siinä osuit oikeaan. Jos miniää ei kiinnosta edes yrittää tutustua appivanhempiinsa, niin jotain kummallista siinä on.
Meidän tapauksessamme poika on sukurakas ja tuon puhelinyhteydenkin hoidimme tietystä syystä aina silloin kun miniä ei ollut paikalla.
Tavatessani oman mieheni, hänellä oli erittäin huonot välit vanhempiinsa. Kokemuksesta voin sanoa, että miniä pystyy vaikuttamaan tuohon asiaan. Välit paranivat hyviksi ja ovat tänä päivänäkin lämpimät.
Olisikohan niin,että tytöt vaan ovat sosiaalisempia kuin pojat.
Ei aina jaksa niitä "poikia" perässään vetää ja hoputtaa soittamaan vanhemmilleen.Ei kertakaikkiaan vaan jaksa.
Hoitakoon itse sosiaaliset suhteensa jos kiinnostaa
En tiedä, miten kaukana appivanhemmistasi asut tai miten kaukana omat vanhempasi asuvat. Itse totesin muutama vuosi sitten, että voimat eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Mielestäni mieheni pitäisi olla ensi sijaisesti kiinnostunut vanhemmistaan eikä minun. Jos hänelle on ok, että esimerkiksi lapsemme ovat enemmän vanhempieni kanssa tekekemisissä niin mitäpä minulla on siihen sanomista. Voin ihan rehellisesti sanoa, että on aikamoista sompailua pitää yhteyttä edes omiin vanhempiini ja pitää yllä lasten ja isovanhempien yhteyttä satojen kilometrien etäisyydellä. En koe mitenkään tärkeäksi tehtäväkseni pitää yllä mieheni ja hänen vanhempiensa suhdetta. Minulle appivanhempani ovat todellakin lähes ventovieraita tai lähinnä tuttavien tasolla, mutta sehän ei tarkoita sitä, etteikö mieheni ja lapsemme voisi olla läheisissä väleissä. Mieheni ei myöskään enää nykyään käy usein minun vanhempieni luona, mutta itse käyn siellä lasten kanssa muutaman kerran vuodessa.
Hmm. miksi monikaan mies ei soita äidilleen, (varsinkin jos on ainut poika). Nimittäin heti kun pääsee äitikullan eteiseen, niin jo alkaa se valitusvirsi ja vaatimusten lista, että kun nyt olet täällä niin teetkö sen ja sen asian, eli ollaan vähän niin kuin yleismies jantusen asemassa, joten jos ei kertaankaan voi käydä, että ei aina olla vaatimassa jotain, niin ollaan sitten käymättä. Olisi joskus ihan kiva vain tulla käymään ja rupatella kuulumisia kahvikupposen äärellä.
väärin, jos poika poiketessaan äidin luona,auttaa vaikka ruohon leikkuussa, tai lumen luonnissa,se jopa on itsestään selvyys..